Annatteko lapsen katsoa esim. Putousta? tokaluokkalaisen äiti kyselee
Mietin vaan, että olenko nipottaja. Silloin tällöin katsottuna sanoisin, että esim. tuo Putous ei ole ihan pienten ohjelma, sen verran kaksimielisiä juttuja. No, viime kaudella katsottiin loppusuora kisasta koko perhe. Kotona ei myöskään seurata Salkkareita ym.
Kommentit (36)
sairaaksi ettei vanhemmatkaan enää seuraa. Mitä mediassa sarjasta ollut niin meno vielä vain pahentunut. Putousta lapset saavat katsoa. Jani-Petteristä tullut kova suosikki. Kaikkea eivät vielä ymmärrä ja hyvä niin.
Meillä on 11v, 9v ja 7v eikä todellakaan anneta katsoa jotain niin ala-arvoista "komediaa".
Antakaa lasten olla lapsia, ei aikuisten maailman tarvitse tulla yhtään aiemmin lasten elämään kuin on pakko.
Meillä katsotaan ikärajasuositusten mukaan elokuvia, satunnaisesti jotain lastensarjoja viikonloppuaamuisin, ei muuta.
Olen lastentarhanopettaja, mies psykologi.
Minusta on niin paljon pahempiakin ohjelmia kuin joku Putous. Ja entä tietokonepelit? Tietysti sisältö on tärkeä mutta myös määrä. Minusta on ok, jos kerran viikossa katsoo vanhempiensa kanssa Putoksen ja se on ainoa 'aikuisten ohjelma', minkä näkee. Ja niitä lastenohjemia ja elokuviakin vain kohtuudella.
Olen itsekin katsonut lapsena lauantai-iltaisin vanhempien kanssa esim. Napakymppiä, enkä koe, että en olisi saanut olla lapsi.
Miksi siis antaisin lasteni katsoa sellaista? Onhan olemassa vaihtoehtojakin.
Lapsi ei ole vielä ruinannut Putousta, katsotaan sitten, jos alkaa vaatia katsottavaksi. Ja ehdottomasti katsottaisiin yhdessä. Tähän saakka vielä hauskat kotivideot riittäneet, vaikka ei ne aina niin hauskoja ole.
Meillä kyllä homo-asia on käsitelty jo pari vuotta/vuosi sitten. Kerrottiin kotona mitä homoseksuaalisuus tarkoittaa ja että homo ei ole mikään haukkumasana, eikä lapsi homottele.
ap
Lapsi ei ole vielä ruinannut Putousta, katsotaan sitten, jos alkaa vaatia katsottavaksi. Ja ehdottomasti katsottaisiin yhdessä. Tähän saakka vielä hauskat kotivideot riittäneet, vaikka ei ne aina niin hauskoja ole.
Meillä kyllä homo-asia on käsitelty jo pari vuotta/vuosi sitten. Kerrottiin kotona mitä homoseksuaalisuus tarkoittaa ja että homo ei ole mikään haukkumasana, eikä lapsi homottele.
ap
Emme katso itsekään Putousta, täyttä roskaa. Ekan jakson sketsihahmot katsoin jälkikäteen maikkarin katsomosta ja se oli siinä. Ensimmäisellä kaudella oli sarjassa uutuudenviehätystä, enää ei ole sitäkään.
Lapsi katsoo ehkä kerran kolmessa viikossa teletappeja mutta eipä ole ikääkään vielä kuin reilu vuosi.
että lapset on niin tyhmiä että eivät tajua kaksimielisyyksiä? Aika moni näköjään alia-arvioi lapsen ymmärrystä kaksimielisyyksiä yms. kohtaan. No, jokaisen oma asiahan tuo mutta en antais pienten katsoa, ehkä joku 4-5 lk. vois jo katsoa, sekin niin yksilöllistä. Pappi oli aluksi kiva, mutta viimeisin meni jo yli.
kaksimielisyydet menee tokaluokkalaiseltani ohi ihan täysin.
(Toisaalta salkkareita ei katsota, se on täyttä roskaa, ei tosiaan lapsille)
Katsoin sen kerran itse, ja tallensin sen lapsia varten, jotta näkevät, mistä on kyse.
Eivät tykänneet, oli tylsä.
Salkkareita ei meillä myöskään katso kukaan, Voice of Finlandia ollaan katsottu, Idolsia ja American Idolsia, Dancea.
Avaraa Luontoa, Hurjaa remonttia, urheilua, Prisma-dokuja (9v on kiinnostunut esim. lääketieteellisistä ja psykologisista teemoista sekä vaaliohjelmia on katsellut).
Olen tarkka siitä, mitä lapset katsovat, olen itse nähnyt lapsena 70-80-luvuilla aivan sopimattomia ohjelmia.
Katsoin sen kerran itse, ja tallensin sen lapsia varten, jotta näkevät, mistä on kyse.
Eivät tykänneet, oli tylsä.Salkkareita ei meillä myöskään katso kukaan, Voice of Finlandia ollaan katsottu, Idolsia ja American Idolsia, Dancea.
Avaraa Luontoa, Hurjaa remonttia, urheilua, Prisma-dokuja (9v on kiinnostunut esim. lääketieteellisistä ja psykologisista teemoista sekä vaaliohjelmia on katsellut).Olen tarkka siitä, mitä lapset katsovat, olen itse nähnyt lapsena 70-80-luvuilla aivan sopimattomia ohjelmia.
Luettelit pitkälti niitä ohjelmia, mitä meilläkin katsotaan.
Ja lapsena minäkin olen saanut katsoa mm. sotakuvia, jotka ei olleet lapselle tarkoitettuja. Tosin tv:tä katsottiin aikuisen kanssa.
ap
viimekesänä ihan itsestään ja yhdessä kauhistellaan Luttisen juttuja.
Itse olisin vastannut: "No varmaan sitä, että syö paljon parsaa koska siinä on paljon vitamiiniä" Hassun asianyhteyden olisin kuitannut toteamuksella: "Moni ei pidä parsasta".
Jos loukkaannut kaikeasta lasten korville sopimattomasta, mitä he kuulee, saat kihistä kiukusta koko ajan. Ja tosiaan, tokaluokkalaisista 9 kymmenestä osaa putouksen suurinpiirtein ulkoa seur. maanantaina koulussa.
Suvussa eräässä perheessä sitä katsotaan. Heillä on toka-ja neljäsluokkalaiset lapset. Nuorempi tuskin tajuaa mitään jutuista, mutta kun ohjelmassa puhutaan jostain rintojen suutelemisesta ja muista seksijutuista joko kaksimielisesti tai suoraan, minulla posket punottaa kun neljäsluokkalainen katsoo sitä samassa huoneessa. Koen hirveän noloksi, ja tavallaan suututtaa, kun vanhemmat altistavat lapset tuollaiselle. Ei minusta seksi kuulu millään lailla tuon ikäisten kuvioon. Lapsista vanhempi sanoo, että osa seksijutuista menee ohi, mutta osan ymmärtää. "Kullin kastaminen" kuulemma kuuluu ymmärrettyihin. Tuon kun hän minulle sanoi, tipahdin sisäisesti tuolilta. Nolottikohan paikalla olleita vanhempia. Toivottavasti nolotti.
Lisätään kuitenkin, että kyseiset vanhemmat ovat rakkaita ihmisiä, eikä minulla ole heitä vastaan mitään. Lapsetkin ovat hyväkäytöksisiä ja kilttejä, joten katson kasvatuksen olleen kaikenkaikkiaan erinomaista. Tuo yksittäinen asia vain vähän korpeaa. Ne lapset kun ovat rakkaita minullekin.
mä oon myös lto, ja annan eskari-ikäisen ja nelivuotiaan katsoa. Saivat katsoa myös viime vuonna.
Minusta ohjelma on suurimmaksi osaksi tehty ajatellen lapsikatsojien pieniä korvia, ei liikaa seksiä ja viinaa, huumeita, väkivaltaa tuskin lainkaan ?
Homoasia yms. tulee ilmi joskus lasten kysymyksiin, en voi suojella lapsiani loputtomiin.
Salkkareita en anna katsoa. Sen esitysaika, klo 19.30 on mielestäni liian aikainen ja siinä vasta on ollutkin pikkulapsille sopimatonta!