FB:n perusteella: minkälaisia ovat kavereistasi Salen ja Pekan äänestäjät?
Löytyykö yhdistäviä tekijöitä äänestyskäyttäytymiselle?
Kommentit (75)
Yksikään fb-tutuista joka äänestää Niinistöä, ei ole julkaissut mitään typeryyksiä, ilmoittaneet kantansa ihan vaan tykkäämällä Niinistön sivusta. Osa ei ole kertonut julkisesti mitään.
Tähän mennessä kaikki ketkä julkisesti ilmoittaneet äänestävänsä Haavistoa, julkaisseet milloin mitäkin lokaa, kieltäytyneet minkäänlaisesta keskustelusta ja muutenkin ovat aika .. no, irratioonalista porukkaa. Oli se koulutus mikä tahansa.
Haaviston kannattajissa mun tutuissa on kyllä enemmän näitä elämäntapaintiaaneja ja ikuisia opiskelijoita/huuhailijoita.
Niinistön kannattajissa on sekä enemmän että vähemmän koulutettuja, mutta kaikki järjen ihmisiä jotka tottuneet tekemään töitä asioiden eteen..
Niinistön kannattajiksi ovat ilmoittautuneet lähinnä he, jotka suoltavat melko painokelvotonta tekstiä hommaforumtyyliin, nimittelevät milloin ketäkin, käyttävät Haaviston kannattajista mm. sanaa "luuserit".Saulia äänestävät ne, jotka ovat aina haukkumassa muita. Pekkaa äänestävät positiivisesti kanssaihmisiin suhtautuvat.
Niinistön äänestäjät: Matala koulutus, enintään opisto lukion päälle. Töissä esim. kerhon ohjaajana tms. Katsovat paljon telkkaria. "Perusjuntteja", joissa junttia en tarkoita pahalla, vaan siis tällaisia hyvin tavallisia ihmisiä.
Haaviston äänestäjät: Yliopistokoulutus. Töissä asiantuntijatehtävissä. Trendikkäitä, aikaansa seuraavia. Keskiluokkaa ja siitä ylemmäs. Kiinnostukset kulttuuripainotteisia.
Nämä yhtenevästi. Molemmissa ryhmissä esim. lapsia ja koiria perheessä :P
kaikki tai ainakin musertava enemmistö vaikuttavat olevan Haaviston kannalla. Kaverini ovat toki jonkin verran valikoitunut joukko, mutta on heissä paljon eri alojen edustajia ja eri koulutustasoja. Esim. mulla on kavereina useimmat peruskoulun luokkakavereista, lapsuuden harrasteporukasta suuri joukko, ja nykyisestä harrastusporukasta suuri joukko = vaihtelevaa väkeä.
Kaikki eivät toki ole aktiivisia FB:ssa, mutta FB-aktiivisuus on täysin keskittynyt Haavistolle.
Koulutetut äänestää Haavistoa, kouluttamattomat Niinistöä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. On osin vähän ristiriitaista, ottaen huomioon mitä toinen edustaa.
Maalaiset äänestää Niinistöä ja kaupunkilaiset Haavistoa. Poikkeuksia myö tässä jokunen. Poikkeus pääasiassa niin, että koulutettu maalainenkin saattaa äänestää Haavistoa.
Minun havaintoni omista kavereistani. :)
mutta tuttavapiirissäni julkisesti Niinistön äänestämistä mainostaneita yhdistää maalaisuus (siis ihan syrjässä maaseudulla asuminen).
Haaviston kannattajiakin löytyy useampia, mutta mitään yhdistävää tekijää en keksi, ei edes ikä tai sukupuoli.
olevan fiksua korkeastikoulutettua väkeä. Haaviston kannattajissa enemmän poliittisesti muutenkin aktiivista väkeä, vähän nuorempaa ja liberaalimpaa.
Ne vähemmän koulutetut eivät useammin ole ottaneet asiaan kantaa ollenkaan.
kahteen on selvä:
Konservatiivit liputtavat (toisella kierroksella) Saulia, seksuaalivähemmistöt Pekkaa.
Alkaa jo tulla vaalipropaganda korvista.
-seksuaalivähemmistöjen etujen puolestapuhuminen
-suvaitsevaisuus
-maailmankansalaisuus
-lähiruoka, kestoilu, kierrätys, luomuruoka jne.
-kaupunkilaisuus, monella tosin juuret maalla
-kirkkoon kuulumattomuus
-runsas sosiaalisen median käyttäminen
-kaikilla on jokin vähintään amk-tason koulutus
Itse äänestän myös Haavistoa, ekalla äänestin Arhinmäkeä, punavihreä kun olen ;)
Ymmärrän, miksi esim. persut äänestää Saulia...jotain samaa kovuutta ja ehdottomuutta kuin Soinissa ?
Niinistön äänestäjät ovat niitä konservatiivisia ja/tai kapeakatseisia (eivät tiedä politiikasta mitään, ovat joko rasisteja tai homofobisia).
Haavistoa ääneestää nuoret akateemiset kaupunkilaiset.
Harmi vaan, että on monet perustelevat valintaansa näin:
"Äänestän Pekka Haavistoa, koska Pekka Haavisto on homo"
tai
"Äänestän Sauli Niinistöä, koska Pekka Haavisto on homo".
Harmi vaan, että on monet perustelevat valintaansa näin:
"Äänestän Pekka Haavistoa, koska Pekka Haavisto on homo"
tai
"Äänestän Sauli Niinistöä, koska Pekka Haavisto on homo".
Minulla on facebookissa muutamia homo ja lesbo kavereita ja kaikki heistä fanittavat Haavistoa!
Myös hetero kavereista osa on Haaviston puolella.
Vain yksi kaveri taitaa olla Niinistön kannalla. Tai ainakin Haavistoa vastaan.
Suurin osa ei ole mitään kantaa facebookissa ilmaissut.
Minä en äänestä varmaan kumpaakaan enkä ole facebookissa ottanut mitään kantaa kumpaankaan vaikka se Haaviston homouden hehkuttaminen vähän ärsyttääkin.
menestyneet, koulutetut, ahkerat ja aika usein akateemiset. Haaviston kannattajat ovat tavalla tai toisella elämässä epäonnistuneita, niitä kavereitani, joilla aina on hyvä syy sille, miksi kaikki on mennyt pieleen.
Kaupunki - maaseutu -jakoa ei näytä olevan, mutta selkeästi omistusasunto ja omakotitalo merkitsevät ääntä Niinistölle, vuokrakasarmista ääni menee Haavistolle.
äänestävät monet hgissä asuvat sekä ulkomailla asuvat ja alle 35-kaverini, jotka ei kuulu kirkkoon. Muita yhdistäviä asioita en keksi, koska mulla ei kavereina ollenkaan vähemmän koulutettuja.
Saulia äänestää konservatiivisemmat ja kirkkoon kuuluvat tyypit, myös ne jotka ei pidä punavihreistä.
Niinistöä kannattavat kavereistani ne, jotka ovat kouluttautuneita ja työelämässä mukana.
Haavistoa kannattavat kavereistani sellaiset vasemmisto-vihreät hippeilijät ja salaliittoteoreetikot :D
rikkaiden perheiden kakarat, Haavistoa yhteiskunnallisesti "valveutuneet".
Tutuistani Niinistöä näyttävät "peukuttavan" menestyneet, koulutetut, ahkerat ja aika usein akateemiset. Haaviston kannattajat ovat tavalla tai toisella elämässä epäonnistuneita, niitä kavereitani, joilla aina on hyvä syy sille, miksi kaikki on mennyt pieleen.
Saman jaon olen huomannut. Haavistoa kannattaa luuserit, jotka syyttää kaikkia muita paitsi itseään siitä miten omassa elämässä on käynyt.
Saulin kannattajissa on yksi merkonomimies (automyyjä) ja pari erittäin konservatiivista iäkkäämpää henkilöä, joilla on ammattikoulutausta.
Muut eivät ole ilmaisseet kantaansa.
vielä vähän tarkemmin ja lisäksi miehen FB:tä: Haaviston kannatus tuntuu olevan sangen korkea ns. älymystön keskuudessa. Lähes poikkeuksetta molemmilla yliopistojen vaikutuspiirissä olevat tuntuvat kannattavan Haavistoa: löytyi mm. pari tohtoria, yksi väitöskirjaa tekevä, yksi professori, tutkijoita, lehtoreita jne.
valtaosa on yliopistotutkinnon tehneitä, joten isoa koulutuseroa ei juuri ole havaittavissa.
Niinistö:
-koulutettuja mutta suurimmalla osalla ei juuri kummoista uraa, vähän alipalkattujakin osin
-ammatit jotain perus-IT -tyyppisiä tai alempaa kaupallista
-omakotitalo vähän syrjemmällä, reilusti asuntovelkaa, farmariauto
-pari lasta joiden harrastukset jääkiekko tai partio
-harrastavat autojen rassaamista, salibandyä, penkkiurheilua
-eivät juuri harrasta kulttuuria tai taiteita, telkkaohjelmatykkäykset luokkaa Kummeli, Mythbusters, kotimaiset sarjat
-musiikkimaku vahvasti kotimaista: Yö, Eput, Lauri Tähkä, iskelmä, kotimaiset hevibändit
-eivät vaalien ulkopuolella ole yhteiskunnallisesti aktiivisia
-eivät juuri matkaile, ja harvat ulkomaanmatkat on lähinnä risteilyitä tai perus-Kanarianreissuja.
-kaikki asuvat Suomessa eivätkä ole asuneet ulkomailla. Suurin osa asuu lapsuuden kotiseudullaan, vaikka opiskelemassa oltaisiinkin käyty muualla.
-Ruokamieltymykset kallellaan perinteisen suomalaisen suuntaan, herkuttelu pihvillä, kebabilla tai kanansiivillä
-FB-päivitykset lähinnä lasten tekemisiä, urheilua, harrastusaiheisia tai "meidän perhe teki tänään tätä" -tyyppisiä
-puhuvat suomea ja englantia, FB-päivitykset suomeksi
Haaviston kannattajat:
-koulutettuja, usein tuplatutkinto tai muuten lisäopintoja
-It-alan ihmiset pääosin eksperttejä tai managereja. Monella jollain tapaa epätyypillinen urapolku (oma yritys), jonkin verran opettajia, uusmedia-alan ihmisiä, pienyrittäjiä ja taiteen alan yrittäjiä.
-Asuinmuoto vaihtelee maalaistalosta keskusta-asumiseen. Vähemmistö omakotilähiöissä asujia. Muutamalla kakkosasunto joko kotimaassa tai ulkomailla. Autot asumisen mukaan, osa kaupunkilaisista täysin autottomia
-Lapsia suurimmalla osalla 1-3, jonkin verran lapsettomia. Lapsien harrastukset usein musiikkia, tanssia, luovia juttuja.
-harrastavat ruuanlaittoa, lukemista, kultturia (teatteri, leffat), musiikkia, vähän erikoisempia liikuntalajeja (sukellus, uimahyppääminen jne), pelaamista
-käyvät teattereissa, leffassa, näyttelyissä, konserteissa, telkkaohjelmatykkäykset luokkaa Yle Teema, Mad Men, brittikomedia, House
-Musiikkimaku hyvin monenkirjavaa klassisesta heviin ja konemusiikista jazziin
-osa osallistuu yhteiskunnallisiin asioihin myös vaalien ulkopuolella
-matkailevat ainakin jonkin verran, osa hyvinkin paljon. Matkakohteet kaupunkilomia, kaukomatkoja, aktiivilomia
-osa asuu ulkomailla, moni opiskellut tai asunut ulkomailla ainakin hetken.
-muutama varsinainen kulinaristi, monien herkuttelu linjalla sushi, intialainen tai muu etnoruoka. Osa kasvissyöjiä.
-FB-päivitykset usein yhteiskuntaan/uutisiin liittyviä, toki perheanekdootteja paljon, jonkin verran työpäivityksiä.
-Puhuvat keskimäärin paria vierasta kieltä, päivitykset usein englanniksi, osa muulla vieraalla kielellä.
Oli mielenkiintoista analysoida! Oli yllättävää että mun niinistöläiskaverit ei olleetkaan niitä uraohjuksia tai vauraimpia. Itse asiassa mun niinistöläiskavereissa on monia jotka on jääneet jumiin alemmille palkkaluokille ja duuneihin joissa ei juuri yletä. Se yllätti oikeasti, että kaveripiirin parhaiten tienaavat ja urallaan menestyneimmät on Haaviston leiriä ihan selkeällä jakautumalla. Se ei yllättänyt, että kulttuuri- ja mediakaverit on Haaviston kannattajia, eikä se että kansainvälisemmät ihmiset löytyy myös sieltä leiristä.