Voikso 10v olla yksin kotona n.6h ajan?
Kovasti haluaisi kyllä itse olla mutta minä, äiti, mietin..lapsesta itsestään ei ole kiinni eli "pärjäämistä" tms en niinkään murehdi.
Kommentit (55)
kotona 5-6 tuntiakin, riippuu koulu- ja työpäivän pituudesta. Kännykät käytössä, kotona saatavilla ruokaa ja vanhemmat puhelinsoiton päässä, ei ongelmia. Onkohan ap vähän liian ylisuojelevaa sorttia?
Sitä varten on iltapäiväkerhoja.
tuon ikäistä lasta, mutta olenko ymmärtänyt väärin, että iltapäiväkerhot ovat yleensä ekaluokkalaisille, joissain kunnissa ehkä tokaluokkalaisillekin. Mutta 4.-5-luokkalaisille olevat iltapäiväkerhot taitavat olla tosi harvassa.
mutta totta ihmeessä voi olla 6 tuntia kotosalla. Johan tuo 6 tuntia saattaa tulla arkena joillekin lapsille helpostikin. Jos esim pääsee jonain päivänä koulusta 12.00 ja yh-äiti pääsee töistä vaikkapa viiden maissa ja ajelee ruuhkassa töistä kotiin (ja ehkä hakee pikkusisarukset hoidosta) eli on kotosalla kuuden maissa. Siinähän se 6 tuntia tulee. Tai sit jos sairastuu, niin eihän yli 10-vuotiasta enää saa kotosalle jäädä hoitamaan. Silloinkin joutuu olemaan suht samanikäinen olemaan kotona ehkä 8-10 tuntia (= vanhempien työpäivän ajan).
No, tokihan siihen löytyy ihan lakifaktaakin.
Joku kysyi ip-kerhoista, ne on tosiaankin tarkoitettu ensisijaisesti vain 1-luokkalaisille, joisskain kunnissa kerhoihin mahtuu myös 2-luokkalaisia mutta ne ovat vähemmistönä ne palvelut.
2-luokan jälkeen ei enää tässä maassa ip-kerhopaikkoja oikeastaan ole tarjolla.
Ja tuo ip-kerhopaikan saaminenhan ei ole mikään lakioikeus tyyliin subjketiivinen päivähoito-oikeus tms, eli jos ei kerhoon mahdu tai sitä ei edes ole järjestetty omalla alueella tai lähellekään kotia/koulua niin sitten ei ole.
ap
http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/la_131_2008_p.shtml
noin kauan yksin, siis ihan ypöyksin. On arka poika ja toki on koulupäivien jälkeen muutamia tunteja ilman vanhempia, mutta lähes aina kavereiden kanssa. Jos on joskus päivä, että ei ole ketään kaveria, niin kyllä "pelkää" olla yksin kotona. Kesällä tätä ongelmaa ei niinkään ole, mutta talvella kun on pimeää, niin pelottaa.
Me asumme lähellä taajamaa ja kavereiden luo pääsee pyörällä, mutta ei ainakaan meidän poika uskaltaisi olla maalla yksin kotona, jos siis ketään ei olisi lähimaillakaan.
Lapsissa on paljon eroja. Meillä ei tule poika vielä tulevana kesänäkään olemaan lomalla päivisin yksin. Menee joko mummolaan, kavereille tai kavereita tulee päivisin meille. Kaksin kyllä pärjäävät, ei ole niin yksinäinen olo.
Ei siis ole kyse siitä, etteikö fyysisesti pärjäisi. Osaa varmasti lämmittää ruokansa jne. , mutta henkisesti tuo 6h yksin on lapselle pitkä aika.
<a href="http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/la_131_2008_p.shtml" alt="http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/la_131_2008_p.shtml">http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/la_131_2008_p.shtml</a>
Ja miten sitä tulkitaan? Tuleeko tämän myötä alle 12-vuotiaiden vanhemmille lakisääteinen oikein lyhennettyyn työpäivään/osa-aikaiseen hoitovapaaseen? Vai velvollisuus kunnille järjestää iltapäivätoimintaa kaikille ala-asteikäisille, jotta vanhemmat voivat olla töissä?
Vai pitääkö jäädä pois töistä, jotta voivat olla rikkomatta lakia? Työttömänäkään eivät voine olla, sillä tuon lain mukaan eivät voisi edes olla työmarkkinoiden käytettävissä.
Hyvia ajatuksia linkissä, mutta täytyisi miettiä miten asia myös toteutetaan niin, että vanhemmilla on mahdollisuus noudattaa tuota. Tällä hetkellä se on tehty sangen vaikeaksi.
muutaman kerran 7-8h yksin (tai kavereiden kanssa). Olen saanut pomon kanssa sovittua että teen arkisin lähes pelkästään aamuvuoroa, mutta vkl-vuoroja ei ole mahdollista saada kokonaan muille. Tyttö joutuu siis olemaan yksin sen aikaa että käyn 6-8h tekemässä töitä lauantaisin. Ja kun tytön isällä on lähes joka viikonloppu jotain menoa, niin ei siitäkään juuri apua ole tähän tilanteeseen.
Asia kun on juurikin päinvastoin, lapselle jonka psykoneurologinenkin kehitys on ns huomioitu mahd pitkälle ja mahd hyvin, tulee niitä mainitsemiasi ongelmia pulmatilanteissa huomattavasti vähemmän ja huomattavasti epätodennäköisemmin kuin niille lapsille jotka jääneet jollakin tavoin heitteille eri kehitysvaiheissaan ja kasvaessaan.
Mutta tuo lienee asia jotka ei kaikki pysty käsittämään eikä varsinkaan "tavan tallaajat" joilla ei näihin asioihin ole minkäänlaista ammatillista tieto/taito-pohjaa.
Ja jälleen kerran kuulutan sitä maalaisjärjen käyttöä ja sydämen äänen kuuntelua, ei näiden asioiden tajuamiseen välttämättä tarvita pedagogisia opintoja, ainakaan minun mielestäni.
ap
Oma 10v joutui viime kesänä olemaan 8h joka päivä yksin kotona ja hyvin pärjäsi,puhelimet on keksitty..
Olin työvoimakoulutuksessa, jossa siis kesällä vain 3 viikon loma,muun ajan lapsi oli kotona yksin.
Kaikki sukulaiset ja tuttavat oli töissä ja sillä työkkärirahalla ei paljoa ole varaa palkata mitään hoitajaa.
Koskahan teidän mielestä lapsen sitten voi jättää yksin kotiin pidemmäksi aikaa?? 18v??
Kyllä lapset pärjää jos niille annetaan mahdollisuus,eikä paapota jatkuvasti.
Tuo laki on toki tärkeä asia, mutta olisi mielenkiintoista tietää miten se on ajateltu toteutettavaksi. Yksinhuoltajaäidit ovat tutkimusten mukaan monesti jo nytkin köyhyysrajan alapuolella tai hyvin lähellä sitä. Miten mahtaisi käydä kun töissäkäynti tehtäisiin tämän lain myötä mahdottomaksi?
Kaikki eivät ole voineet varautua yksinhuoltajuuteen eivätkä ole siinä tilanteessa omasta halustaan. Suuri osa varmasti haluaa lapsen parasta ja käy töissä saadakseen rahaa. On kaunis ajatus että lapselle tärkeintä on turvallinen suhde aikuiseen, mutta kyllä sitä ruokaa ja katto pään päällekin tarvitaan.
Harrastustoiminta koulupäivän sisälle olisi aivan mainio ajatus mutta vaikea uskoa senkään toteutuvan tässä taloudellisessa tilanteessa.
Kerrotko nyt vielä miten se toistamasti "sydämen ääni" toteutetaan käytännössä?
Monissa perheissä on mahdollista limittää lomat ja töissäkäyntiajat vanhempien kesken tai käyttää lähellä asuvia sukulaisia ja tuttavia hoitoapuna. Mutta on monia joilla ei ole mitään tukiverkkoja lähistöllä, annatko ihan konkreettisia esimerkejä miten silloin toimitaan.
Pitääkö vanhemman todella jättäytyä pois töistä ja vaille mitään tuloja, jotta ison lapsen ei tarvitse olla yksin?
on pakko käydä töissä voi tehdä lastensuojeluilmoituksen niin huh...mulla ei ainakaa ole valinnavaraa ellen heittäydy työttömäksi! Taitaa olla samat ihmiset jotka tekee näitä ilmoistuksia ja kun kysytään heiltä että pitääkö kauppojen olla yhdeksään auki arkisin plus sunnuntait niin he vastaavat että " kyllä, ehdottomasti!" argh
on kyllä törkeä, jotuuhan monet 7 vuotiaatkin olemaan jopa kaikki yöt yksin jos vanhempi/vanhemmat tekee vaikka yövuoroa. Luulitko että kouluikäisille on jossain yökoti/päiväkoti???
Minä olen ollut hoitamassa tutun lapsia lukioikäisenä niin, että nukuin heillä yksinhuoltajan yövuoron ajan. Sain jonkun 50 km per yö. Minusta kuulostaa aika hurjalta ajatus, että 10 v olisi yksin kotona koko yön. Entä jos jotain sattuu tai lapselle tulee hätä? Yö on kuitenkin vähän eri asia kuin päivä. Päivällä varmaan voisi mennä vaikka jonkin kaverin luokse, jos paha mieli iskisi.
Noin se voisi ehkä toimiakin, jos joku suostuu yöksi tulemaan muutamalla kympillä. MLL:n hoitajaa tuskin voi ottaa koska on niin kallista. Jos äiti ansaitsee yövuorossa lisineen vaikkapa 20€/tunti eli yhdestä yöstä noin 200€ miinus verot eli käteen jää noin 150€. Jos siitä sitten äiti maksaa lapsen hoitajalle 50€ niin kyllä pitää vielä toisenkin kerran miettiä kannattaako työnteko silloin.