Minkä takia facebookissa pitää kohkata siitä ketä äänestää?
Eikö uskontoon ja politiikkaan liittyvää kohkausta enää pidetä huonona käytöksenä? Ärsyttäviä päivityksiä puolin ja toisin.
Kommentit (12)
joka meinasi mennä psykoosiin siitä että Suomeen oli syntynyt perussuomalaiset-niminen puolue. En itekkään äänestänyt heitä mutta en jaksanut sitä loanheittoa lukea päivästä toiseen.
Käykääpäs äänestämässä omaa ehdokasta vaalikone 2012 :ssa osoitteessa http://www.vaalikone2012.fi/
Voit tehdä 12 vaalikonetta kerralla ja siellä on myös videomateriaalia ehdokkaista.
Mikä parasta, siellä voit äänestää Saulia tai Pekkaa sekä jakaa sitä tietoa 50 kaverillesi!!!
Lisäksi, vain Haavistoa saa sanoa kannattavansa, kaikki muu on kiellettyä.
olevansa älykkö ja suvaitsevainen ajatteleva ihminen. luiskahtaa intelligenziaan ihan niinkuin itsestään.
Suunnattomasti ärsyttää kun itse Niinistön äänestäjänä koen että mun pitäisi vielä kokoajan puolustella itseäni sen takia. En mä ole esim. viime vaalien aikana joutunut tälläiseen "ristikuulusteluun", hyvä jos kukaan on edes kysynyt ketä olen äänestänyt?
Yks kaveri joka päivä lähettää mun sivulle haavisto voittoon tekstin! Voi luoja! jotenkin jo noloa.
rummuttaa jatkuvasti, että pitää käännyttää ystäviä ja tuttavia jne. kaikin keinoin. Viimeksi kehotettiin vääntämään jostain jouluvalosarjasta numero 2 ikkunaan. ja tietysti jakamaan Haavisto-infoa facebookissa ja keskustelupalstoilla niin paljon kuin jaksaa. Toisella puolella ohjeistus ei näytä olevan yhtä valtavaa, mutta tietysti metsä vastaa kun sinne huudetaan... Eli näistä ohjeista varmaan johtuu tää vauva-palstan jatkuva rummutuskin. Ja mistäkö tiedän? Kävin molempien herrojen fb-sivuilla lueskelemassa. Oma ehdokas vielä mietinnässä, onneksi voi alkaa itse seurata vaaliväittelyjä ja ajatella omalla päällä. Kummankaan puolen nettikannattajat eivät houkuta liittymään porukkaansa, toisella puolella liikaa homottelua ja toisella puolella tehdään messiasta. Ei kiitos.
Todella tuskaista avata fb, kun poliittinen spämmäys iskee päin naamaa. Nuo suvaitsevaisuuttaan toitottavat ja krunuaan kiillottavat Haavisto-uskovaiset teilaavat suvaitsemattomuudellaan kaikki muut. Ostavat itselleen puhtaampaa omatuntoa osoittamalla kaikille omaa kunnollisuuttaan. Ihan kuin valmistauduttaisiin Messiaan uuteen tulemiseen...
olevansa älykkö ja suvaitsevainen ajatteleva ihminen. luiskahtaa intelligenziaan ihan niinkuin itsestään.
.... Kummankaan puolen nettikannattajat eivät houkuta liittymään porukkaansa, toisella puolella liikaa homottelua ja toisella puolella tehdään messiasta. Ei kiitos.
ja ollut ärtynyt siitä, että mielipiteitä ei pidetä enää ominaan. Myötähäpeän ja tuskastun. Saan jopa sähköpostia "Tehdään Haavistosta presidentti" ja yli 60-vuotiaalta naiselta viimeksi.
Kenenkään päivitykset, AV-kirjoitukset tai lehtien lööpit eivät vaikuta minuun. Äänestän mitä äänestän. Ekalla kierroksella se oli Niinistö.
http://www.iltasanomat.fi/digi/joko-haavisto-niinisto-riittaa-nain-piil…
Toimii, on testattu.
Rasittaa kaikki asiat, joista kouhkataan liikaa. Nyt on Haaviston kannattajat liian äänekkäitä, joten koko Haavisto ärsyttää, vaikka aluksi siitä tykkäsinkin. Mennyt maku koko miehestä.
Jotenkin vajaata toitottaa omaa äänestyskäyttäytymistään. Pari kaveria on jo mennyt estoon, kun ei vaan jaksa lukea 540 kertaa päivässä niitä ehdokas-hehkutuksia. Päästetään estosta sitten, kun vaalit on ohi.