Haavistosta saattaa tulla presidentti... eikä ole naisten etu
Minä olen mies, aloitan tällä. Jatkan myös sillä, ettei minua suuresti haittaa, vaikka Haavistosta tulisi presidentti. Saatan jopa äänestää häntä, jos ja kun hän on Saulia vastassa. Vihreitä kuitenkin yleisesti ottaen en juurikaan diggaa, mutta Haavisto on kieltämättä poikkeava vihreä, eikä edusta sitä vihreyttä, joka saa karvani pystyyn. Toisaalta harmittaa sekin, että nämä "ärsyttävät" vihreät saavat aiheetta huomiota Haaviston siivellä, jopa siinä määrin, että Haaviston äänestäminen toisella kierroksella on hyvin vastenmielinen ajatus, mutta niin on Saulia siipeilevien koksuöykkärienkin suhteen.
No tämä kirjoitukseni ei sinäänsä vastusta Haavistoa, eikä edes pyri vaikuttamaan keneenkään, mutta totean seuraavaa:
En kertakaikkiaan usko, että yksikään homo voisi millään tasolla ajaa naisten etua. Aivan samoin uskon, ettei lesboja voisi vähempää kiinnostaa miesten ongelmat.
Homon ei edes tarvitse, kuten miehien yleensä, ottaa huomioon sitä, että saattaa mielipiteillään loukata naisia. Tässä suhteessa itse totaalisesti feminismiin kyllästyneenä, pidän Haavistoa erinomaisena valintana.
Voisin vakuuttaa, että Halosen teemoista tullaan tekemään 180 asteen käännös sukupuoliteeman suhteen.
Siksi minua suorastaan naurattaa.... jo näin etukäteen, että nimenomaan naiset ovat se ryhmä, joka tekee Haavistosta presidentin.... jos tekee.
Siinä sitä on ironiaa seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. Parhaassa tapauksessa me MIEHET, saamme presidentin, josta emme voineet edes uneksia.
Ei enää uudenvuoden puheita, jossa valehdellaan naisten euroista, tai siitä, kuinka naiset ovat sotien suurempia kärsijöitä.
voisin jopa radikaalisti todeta illan elokuvasta innostuneena:
Homot -> Miehet jotka vihaavat naisia.....
Kommentit (72)
hän on ärsyttävä ja myös melko tyhmä
Otetaan koira ja laitetaan se laittamaan paremmuusjärjestykseen ameeban, gerbiilin, koiran ja Albert Einsteinin älykkyys. Onnistuuko? No ei. Vähän sama ongelma sulla, kun mietiskelet näitä älyjuttuja. Tosin en kuvittele, että tästäkään viestistä kovin paljon ymmärtäisit.
Sanoin, että tyhmä _hakemaansa virkaan_, en _verrattuna kanssakilpailijoihin_.
mutta en jaksa. Siis pari kysymystä: tiedätkö, mitä feminismi tarkoittaa? Mitä pahaa feminismi on sinulle tehnyt? Tiesitkö, että Haavisto on ajatusmaailmaltaan aika paljon postmodernin feminismin kanssa samoilla linjoilla?
Ja vielä; miten tyhmä sä oikeasti olet?
Feminismi tarkoittaa naisten etujen puusilmäistä ajamista.
Feminismi on älyllistä epärehellisyyttä, joka perustuu valheeseen. Se ei edesauta naisen tasa-arvoistumista, vaan uskottelee naisille valheita.
Väitän, että olen keskinmääräistä älykkäämpi.
Sanoin, että tyhmä _hakemaansa virkaan_, en _verrattuna kanssakilpailijoihin_.
ja sulla on edelleen se koiran ongelma tuonkin tarkistuksen jälkeen :D.
Näinhän se on, että keski-ikäiset heteromiehet on kaikkein kiinnostuneimpia naisten oikeuksista... vai?
No mut johan ap on jo elänyt 12 vuotta auvolassa, kun Tarja (seksuaalisesti kiinnostunut miehistä) on suosinut miehiä kaikissa tekemisissään.
Ensinnäkin naiset ovat sodan suurimpia kärsijöitä niin kauan kun naisia raiskataan,heidän lapsia siepataan sotilaiksi ja seksileluiksi ja sota-alueilta pakenee ekaksi terveet taistelukuntoiset miehet.
Toiseksi provosi naisten ja miesten välisesta palkkaeroista ei uppoo koska KAIKKI asiantuntijat suomessa ja ulkomailla myöntävät ja pystyvät sen asiallisesti todistamaan.
Kolmanneks,kouluttaudu rohkeasti jotta tienaisit vielä paremmin ja osta vaimo tai koira maasta jossa naisilla ei ole ihmisarvoa.(eikä koirilla)Ei osunut, eikä uponnut, mutta osoitit olevasi ämmä... tyhmä ämmä
Jos ap aloitat keskustelun, ole hyvä ja yritä pysyä keskustelulinjalla. Täysin turhaa alkaa haukkumaan tuolla tavalla törkeästi, jos joku on eri mieltä kanssasi. Kertoo vain ja ainoastaan sinun aivokapasiteetistasi.
EVVK
minulle kertoo tuollainen kanteleminen vain sen, että osui ja uppos......
JUHUUU
Väitän, että olen keskinmääräistä älykkäämpi.
Ikävää, ettei tämä luultu olotila välity AP:n kirjoituksista
ja haukkumista pelinä, jossa inttämällä itse pyrkii "voittamaan" toisen, ei niinkään keskustelemaan asiasta. Omaa mielipidettä tuputetaan ja itselle ja pätemiselle haetaan oikeutusta osuijaupposi-tyyliin.
mutta en jaksa. Siis pari kysymystä: tiedätkö, mitä feminismi tarkoittaa? Mitä pahaa feminismi on sinulle tehnyt? Tiesitkö, että Haavisto on ajatusmaailmaltaan aika paljon postmodernin feminismin kanssa samoilla linjoilla?
Ja vielä; miten tyhmä sä oikeasti olet?
Feminismi tarkoittaa naisten etujen puusilmäistä ajamista.
Feminismi on älyllistä epärehellisyyttä, joka perustuu valheeseen. Se ei edesauta naisen tasa-arvoistumista, vaan uskottelee naisille valheita.Väitän, että olen keskinmääräistä älykkäämpi.
Laitas googleen feminismi ja etsi muutama fiksu artikkeli. Keskustellaan sitten lisää:)
Näinhän se on, että keski-ikäiset heteromiehet on kaikkein kiinnostuneimpia naisten oikeuksista... vai?
No mut johan ap on jo elänyt 12 vuotta auvolassa, kun Tarja (seksuaalisesti kiinnostunut miehistä) on suosinut miehiä kaikissa tekemisissään.
Mitkä lasit päässä katsot maailmaa?
Toisaalta.... Naiset vihaa aina miehiä.... oli heteroita tai lesboja.
Naisilla ei vain ole vaihtoehtoja.... Kuten ei miehilläkään.
Kumpikin sukupuoli on tykkäävinään toisista, mutta kumpikin inhoaa toisiaan....
Sillä erotuksella, että Mies.... eniten maailmassa.... himoitsee naisen pimpsaa...
ja naisen hellyyyttä.
Väitän, että olen keskinmääräistä älykkäämpi.
Ikävää, ettei tämä luultu olotila välity AP:n kirjoituksista
Ei ole tarkoituskaan yrittää välittää älykkyyttä kirjoituksissani.
Minulle riittää, että tiedän sen itse.
Näinhän se on, että keski-ikäiset heteromiehet on kaikkein kiinnostuneimpia naisten oikeuksista... vai?
No mut johan ap on jo elänyt 12 vuotta auvolassa, kun Tarja (seksuaalisesti kiinnostunut miehistä) on suosinut miehiä kaikissa tekemisissään.
Mitkä lasit päässä katsot maailmaa?
Toisaalta.... Naiset vihaa aina miehiä.... oli heteroita tai lesboja.
Naisilla ei vain ole vaihtoehtoja.... Kuten ei miehilläkään.
Kumpikin sukupuoli on tykkäävinään toisista, mutta kumpikin inhoaa toisiaan....
Sillä erotuksella, että Mies.... eniten maailmassa.... himoitsee naisen pimpsaa...
ja naisen hellyyyttä.
Suurin osa tuntemistani ihmisistä ei inhoa toisia ihmisiä vain ja ainoastaan sukupuolen perusteella. Suurin osa tuntemistani ihmisistä pitää toisia ihmisiä ensisijaisesti ihmisinä - ei miehinä tai naisina. En tunne ketään, miestä enkä naista, joka ajattelisi kuten sinä. En kyllä haluaisi tunteakaan.
Mitä sinä muuten arvelet, että nainen himoitsee eniten maailmassa?
Ensinnäkin mä en ilmoittanut mitään minnekään.Täällä joku toinenkin huomasi ala-arvoisen keskustelun tason ja toisekseen paljastit juuri missä mättää.
Sä et saa tarpeeksi naisilta...mitään=D =D =D "huutonaurua"
aivan into piukeana olla ajamssa naisten etua? Sale? Miten musta tuntuu, että naisen jälkeen paras naisasiamies noista ehdokkaista olisi juuri Haavisto. Siitä näkökulmasta että hän itse on kuulunut ikänsä alakynnessä olevaan vähemmistöön.
että ei tiedä, itkiskö vai nauraisko...
ja haukkumista pelinä, jossa inttämällä itse pyrkii "voittamaan" toisen, ei niinkään keskustelemaan asiasta. Omaa mielipidettä tuputetaan ja itselle ja pätemiselle haetaan oikeutusta osuijaupposi-tyyliin.
Mielestäni en tuputtanut mitään mielipidettä.
Totesin erittäin suorin sanoin, että naiset luultavasti tulevat tekemään meille miehille vuosisadan palveluksen äänestämällä Haavistosta presidentin.
En sinällään usko, että Haavisto kävisi naisia vastaan, mutta en usko, että Haavisto puolustaisi naisten asemaa sillä tarmolla kuin Halonen tai kukaan muu ehdokkaista.
Myönsin myös sen, että tämä saattaa olla naisille vain hyvä asia, joten "nauruni" on sikäli turhaa osoittaa naisille.... Mutta olen silti iloinen, ettei Haaviston valinta tule enää jatkamaan Halosen oksettavaa naisuhri-linjaa
Laitas googleen feminismi ja etsi muutama fiksu artikkeli. Keskustellaan sitten lisää:)
Ei löytynyt yhtään.... Yritin parhaani
En sinällään usko, että Haavisto kävisi naisia vastaan, mutta en usko, että Haavisto puolustaisi naisten asemaa sillä tarmolla kuin Halonen tai kukaan muu ehdokkaista.
että joku Väyrynen olisi innolla puolustamassa naisten asemaa? Tai edes Sauli Niinistö? Soinista nyt puhumattakaan. Soini on lehdistössä avautunut siitä ettei naisten saisi vaihtaa kumppania parempaan ja se on eu:ssa äänestänyt mm. miesten ja naiten palkkatasa-arvoa vastaan. Kyllä minusta näistä Haavisto on se jonka kuvittelen eniten olevan naisten asemasta kiinnostunut. Hän on työkomennuksillaan surkeimmissa kehitysmaissa saanut varmasti tuta mitä huono naisten asema tarkoittaa yhteiskunnalle.
Ensinnäkin mä en ilmoittanut mitään minnekään.Täällä joku toinenkin huomasi ala-arvoisen keskustelun tason ja toisekseen paljastit juuri missä mättää.
Sä et saa tarpeeksi naisilta...mitään=D =D =D "huutonaurua"
Jos ilmoitat nimesi ja puhelinnumerosi, niin lupaan, että voit tulla vaikka livenä katsomaan, että olettamuksellasi ei ole mitään pohjaa.
Sinällään olet jäljillä, että hyvin harva mies saa yhdeltä naiselta tarpeeksi mitäään..... Itse olen siinä iässä, että saan juuri mitä tarvitsen... Ehkä tulet huomaamaan sen lopulta itsekkin.
En sinällään usko, että Haavisto kävisi naisia vastaan, mutta en usko, että Haavisto puolustaisi naisten asemaa sillä tarmolla kuin Halonen tai kukaan muu ehdokkaista.
että joku Väyrynen olisi innolla puolustamassa naisten asemaa? Tai edes Sauli Niinistö? Soinista nyt puhumattakaan. Soini on lehdistössä avautunut siitä ettei naisten saisi vaihtaa kumppania parempaan ja se on eu:ssa äänestänyt mm. miesten ja naiten palkkatasa-arvoa vastaan. Kyllä minusta näistä Haavisto on se jonka kuvittelen eniten olevan naisten asemasta kiinnostunut. Hän on työkomennuksillaan surkeimmissa kehitysmaissa saanut varmasti tuta mitä huono naisten asema tarkoittaa yhteiskunnalle.
Muista, että kakkonen on ykkönen ;)
naisille pahin takaisku, mutta Soini nyt ei missään tapauksessa presssaksi asti pääse.