Opettaja-lehti: Lapsi hyötyy monista aikuisista.

Nyt vanhempina on jo 90-luvulla syntyneitäkin. Suurien päiväkotiryhmien kasvatit ovat vanhempina.



Näillä vanhemmilla tuskin oli mahdollisuutta kiinnittyä hoitajiin vaihtuvien aikuisten päiväkotikulttuurissa. Ehkä juuri tästä syystä kiintyminen parisuhteessa on myös tänä päivänä hankalaa.



Ei ole ollut mahdollisuutta kiintyä ihmiseen ihmisenä, vaan siitä syntyvän hyödyn vuoksi. Vaipat voi siis vaihtaa ja ruokaa antaa kuka tahansa lukuisista hoitajista.

Tämän mielestä omahoitaja on huono asia, koska silloin joku lapsi jää vaille yliopistossa koulutetun lastentarhanopettajan seuraa.



Muutenkin hänen mielestään kaikki lastentarhanopettajat saisivat olla yliopistossa koulutettuja (eli ei sosionomeja).



Näättekö te oikeasti noin suuria eroja lastenhoitajien, sosionomien ja lastentarhanopettajien kesken? Minä en! Suurin ero tulee siitä onko ihminen empaattinen perusluonteeltaan vai ei.

aikuisten suhtautumisesta lapseen: saako lapsi aikuiselta riittävästi lämmintä hoivaa ja toisaalta aloitteilleen vastakaikua ja aktivointia.



Päiväkotien henkilökunnassa - kuten myös äidissä ja isissä ja lapsen muissa sukulaisissa - on enemmän ja vähemmän sensitiivisiä aikuisia, joilla on erilainen tapa suhtautua lapseen ja olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Osa pystyy kohtaamaan lapsen hyvin, osa huonommin tai jopa huonosti. Tämä vaikuttaa lapsen kokemaan turvallisuuteen ja emotionaaliseen hyvinvointiin.



Tutkimuksissa on havaittu, että päiväkodeissa keskimäärin ja tilastollisesti lastentarhanopettajilla on parempi kontakti lapsiin kuin muilla työntekijäryhmillä: he ottavat itse aktiivisemmin kontaktia lapsiin ja ovat sensitiivisempiä lapsen tarpeille. LAstentarhanopettajan koulutus huomioi tätä puolta koulutuksessa, ja jo pääsykokeissa arvioidaan hakijoiden vuorovaikutuksen laatua ja tapaa lapsiryhmätilanteen avulla. Tällaista testausta ei taida lastenhoitajilla olla, eikä koulutus anna samanlaisia valmiuksia itsereflektioon?



Omahoitajasysteemin on tutkimuksissa havaittu olevan hyödyksi lapsen kehitykselle ja tarpeille. SIlloin joku kantaa kokonaisvastuun lapsen hyvinvoinnista ja sen seuraamisesta. Muuten helposti käy niin, että lapsi kyllä kulkee ryhmän mukana, mutta kellään aikuisella ei ole kuvaa siitä, miten lapsi voi ja miten hän kokee hoidon.

Omahoitajajärjestelmä on hyvä, mutta se edellyttää, että joka lapsella olisi aloitteellinen ja emotionaalisesti läsnäoleva hoitaja - sellaisia kaikki hoitajat eivät ikävä kyllä ole.

Minusta ero siinä ohjaako toimintaa lastenhoitaja vai lastentarhanopettaja on kyllä aika usein selkeäsi nähtävissä, vaikka kyse olisi periaatteessa aivan samantyyppisestä tekemisestä. Pedagoginen ajattelu näkyy, miten yksinkertaisissakin toimissa ymmärretään auttaa lasta jäsentämään kehoaan, suuntia, matemaattisia tai kielellisiä peruskäsitteitä jne. Vuorovaikutustaidot ja ryhmän ohjaustaidot ovat moninaisemmat ja tukevat paremmin lapsen itsesäätelykyvyn kehittymistä sekä lasten keskinäistä toimintaa.



Tietysti yksilöiden välillä on eroa, jotkut avustajat ja hoitajat voivat olla hyvinkin taitavia edellämainituissa taidoissaan.

olemme kehittynneet tällaisiksi kuin olemme niin heimokulttuurissa, missä oli paljon naisia ja lapsia ympärillä ja miehet ravinnon perässä poissa.

Ei ole pitkäkään aika (50v) siitä, kun vielä elimme maatioilla isoina perheinä monen sukupolven kanssa yhdessä ja naapurit olivat lähellä.

Koen hyvin luonnottomana, että perheet elävät ydinperheinä yksin, ilman muita kontakteja. varmaan harva näin tekee, mutta niitäkin on, joilla ei ole mitään verkostoja.

Kaikki muu on varmasti kotiinpäin sosiaalisesti.

Lapseni aloitti uuden päiväkodin 4-vuotiaana. Ryhmässä oli 21 lasta ja kaksi hoitajaa sekä lastentarhanopettaja. LTO oli uusi ja nuori. Toinen hoitajista oli nuori ja toinen vanhempi ja kokeneempi, talossa jo yli 10 vuotta ollut. Molemmat hoitajat olivat rauhallisia, jämäköitä, ottivat katsekontaktia lapseen ja huomioivat tilanteita. Myös tämä nuori, josta tuli lapsemme omahoitaja. LTO ei ottanut mitään kontaktia lapseemme, eikä yleensäkään vakuuttanut ainakaan minua vanhempana osaamisestaan. Sain kuvan nuoresta tytöstä, joka yritti pärjäillä hoitajien esikuvan mukaan. Keväällä lapsemme sai neuvolasta lähetteen puhe- ja toimintaterapiaan. LTO ei reagoinut asiaan mitenkään, ei missään vaiheessa tullut meille asiasta keskustelemaan, vaikka vein päiväkotiin kaikki paperit. Hoitaja sen sijaan keskusteli asiasta, kertoi omia huomioitaan mutta ei tietenkään osannut huomioida lapsen kuntoutustarvetta ihan perusohjeita pidemmälle. Olin silti tyytyväinen, koska hoitaja vaikutti ymmärtävän tilanteen ja yritti parhaansa.



LTO parhaimmilaankin vain pärjäili ryhmässä. Hänen kontaktinsa lapsiin oli aika huono, ehkä omiin hoidokkeihinsa parempi mutta ei missään nimessä hyvä eikä jämäkkä näihinkään. Perushoito sujui, kaikki ylimääräinen oli jotenkin epävarmaa ja aina hoitajien rutiineihin tukeutuvaa.



Ei siis todellakaan ole kiinni koulutuksesta vaan luonteesta. Hoitajat ovat vuosien varrella ehtineet nähdä ja kokea paljon, ja sitä kautta heillä on ihan käytännön kokemusta. Nuoret hoitajat imevät helpommin oppeja vanhemmilta kuin lto, jonka arvovalta ei kestä sitä, että voisi oppia jotain lähihoitajalta.

että on onni, että lapseni ryhmässä eräs vilkas poika saa tulla päiväkotiin, missä ihana lastentarhanopettaja pitää häntä sylissä (ole usein nähnyt). Oma äitinsä tuntuu oleva niin kalsea ja kylmä (+ 3 muun lapsen uuvuttama), että ei varmaan kotoan paljon aikaa sylittelyyn jää.

huonoa omaatuntoa siitä, että vei lapsensa hoitoon jo vauvana. Pakkohan hänen on nyt sitä jotenkin puolustella, itselleenkin.



Surullista.



Niitä muita aikuisia löytyy paljon enemmän lähisuvusta ja ystävien joukosta, kuin päiväkodista. Sellaisia, joille ei makseta ja jotka aidosti välittävät lapsesta.



Lääkäreiksi varmaankin ryhtyy naisia, joilta puuttuu äidinvaistot?

lasten säilytyspaikka melkein aina. ei siellä saa yhdeltäkään aikuiselta huomiota paitsi huonolla käytöksellä. ja miksi nykysukupolvella joka on kasvanut päiväkodissa ei ole ollenkaan empatiakykyä? tähän löytyy paljon oppineemmilta täysin vastakohtaiset lausunnot. mutta ehkäpä jonkun uraäidin mieli tästä keveni?

Sajaniemikin on vahvasti sitä mieltä, että lapsen tarpeisiin vastaamaton hoiva ja muut päivähoitoympäristön stressitekijät, kuten melutaso, vaarantavat lapsen tasapainoisen kehityksen eikä suinkaan edistä sitä.



Kummatkin naiset peräänkuuluttavat laadukkaampaa päivähoitoa, eli lapsen kokemien stressitekijöiden vähentämistä - se tapahtuu, kun lapsella on riittävän lyhyt hoitopäivä, päiväkodeissa on koulutetut, pysyvät ja empaattiset hoitajat sekä riittävän pieni määrä lapsia per ryhmä ja pienryhmätoimintaa.