Opettaja-lehti: Lapsi hyötyy monista aikuisista.

tutkijoiden mielipiteitä nyt on kaikenlaisia. Löytyy varhaista päivähoitoa puoltavia ja sitten sitä jopa vahingollisina pitäviä. Yhtä totuutta tuskin asiasta edes on, kun asiantuntijatkin ovat niin eri mieltä.

Tässä linkki:

<a href="http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/201…" alt="http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/201…">http://www.opettaja.fi/pls/portal/docs/PAGE/OPETTAJALEHTI_EPAPER_PG/201…;

ja otteita:

"Lapselle saattaa olla suurta sosiaalista ja kehityksellistä hyötyä siitä, että hänellä on mota aikuista ympärillään."

"Siitäkään ei ole mitään tieteellistä näyttöä, että kiintymyssuhde omiin vanhempiin horjuisi siksi, etä lapsi on varhaisesta vaiheesta lähtien päiväkodissa."

"Väite siitä, että alle kolmivuotias lapsi voisi kiintyä vain yhteen tai kahteen aikuiseen, liittyy Sajaniemen mukaan kapeasti tulkittuun kiintymyssuhdeteoriaan. Aikuiset ovat aina auttaneet toisiaan lasten kasvatuksessa."

"Yksivuotiaan voi huoletta laittaa päiväkotiin. Hänen kehityksensä ei siitä vaarannu, vaan hyötyy. Lapsi on sosiaalisesti niin ainutlaatuinen, että hän voi päiväkodissa saada helmet monilta aikuisiltaja lapsilta, Sajaniemi toteaa. Tämä kaikki sillä varauksella, että homma hoidetaan hyvin. Päiväkoti ei saa olla lasten säilytyspaikka."

Näin puhuu FT, kehitysneuropsykologian dosentti Nina Sajaniemi.

Uskomatonta puppua! Miten psykologi Nina Sjaniemi pystyy kumoamaan viimeiset arvovaltaiset kansainväliset tutkimukset jota selkeästi tuovat esille huolen siitä että pieniä hoidetaan ryhmissä usean aikuisen toimesta, pitkiä päiviä.Lapsen kyky säilyttää persoonallisuuden kehityksen kannalta ratkaisevan tärkeä suhde vanhempaan joutuu todella koetukselle kun useampi hoitaa eron aikana.Jos opettajen käsitys lapsen kehityksestä menee yksiin "asiantuntijoiden" kanssa jotka levittelevät näin asiatonta tietoa pitäisi kyllä kuntien olla varuillaan siirtämästä päivähoitoa opetustoimen puolelle!

olemme kehittynneet tällaisiksi kuin olemme niin heimokulttuurissa, missä oli paljon naisia ja lapsia ympärillä ja miehet ravinnon perässä poissa. Ei ole pitkäkään aika (50v) siitä, kun vielä elimme maatioilla isoina perheinä monen sukupolven kanssa yhdessä ja naapurit olivat lähellä. Koen hyvin luonnottomana, että perheet elävät ydinperheinä yksin, ilman muita kontakteja. varmaan harva näin tekee, mutta niitäkin on, joilla ei ole mitään verkostoja. Kaikki muu on varmasti kotiinpäin sosiaalisesti.

ja kannattaa muistaa, että 50v sitten naiset hoitivat lapset ja vanhukset. Siihenkö haluamme?

olemme kehittynneet tällaisiksi kuin olemme niin heimokulttuurissa, missä oli paljon naisia ja lapsia ympärillä ja miehet ravinnon perässä poissa. Ei ole pitkäkään aika (50v) siitä, kun vielä elimme maatioilla isoina perheinä monen sukupolven kanssa yhdessä ja naapurit olivat lähellä. Koen hyvin luonnottomana, että perheet elävät ydinperheinä yksin, ilman muita kontakteja. varmaan harva näin tekee, mutta niitäkin on, joilla ei ole mitään verkostoja. Kaikki muu on varmasti kotiinpäin sosiaalisesti.

ja kannattaa muistaa, että 50v sitten naiset hoitivat lapset ja vanhukset. Siihenkö haluamme?

Hyvä olisi jos joku heidät hoitaisi. Ihmeellinen yhteiskunta jossa vain nuoret ja vahvat jylläävät.Kun lasten ja vanhusten hoito siirtyy lisäätyvästi yhteiskunnan laitoksille kärsivät tästä viimekädessä kaikki.

kotona, jos äiti saa tukitoimia (terapiaa), kuin päiväkodissa, sillä nykyisenkaltaisissa päiväkodeissa tällaisen yksivuotiaan kiintymyssuhteen laatu (turvallisuus) heikkenee entisestään.



Eikä kyllä kukaan muu auktoriteetti (esim, Keltikangas-Järvinen) ole sanonut, etteikö yksivuotias kykene kuin 1-2 kiintymyssuhteeseen, kyllä hänkin toteaa, että lapsi pystyy muodostamaan useampia kiintymyssuhteita. Mutta nimenomaan päiväkodeissa riittävän hyvän kiintymyssuhteen muodostaminen voi olla ongelmallista, koska hoitajia on liikaa vaihtuvuuden vuoksi! Se että päiväkodissa lapsen pitäisi pahimmillaan tottua kymmenkuntaan tai ehkä useampaankin hoitajaan per vuosi on liikaa, kyllähän sen nyt jokainen tajuaa.

kotona, jos äiti saa tukitoimia (terapiaa), kuin päiväkodissa, sillä nykyisenkaltaisissa päiväkodeissa tällaisen yksivuotiaan kiintymyssuhteen laatu (turvallisuus) heikkenee entisestään.

Eikä kyllä kukaan muu auktoriteetti (esim, Keltikangas-Järvinen) ole sanonut, etteikö yksivuotias kykene kuin 1-2 kiintymyssuhteeseen, kyllä hänkin toteaa, että lapsi pystyy muodostamaan useampia kiintymyssuhteita. Mutta nimenomaan päiväkodeissa riittävän hyvän kiintymyssuhteen muodostaminen voi olla ongelmallista, koska hoitajia on liikaa vaihtuvuuden vuoksi! Se että päiväkodissa lapsen pitäisi pahimmillaan tottua kymmenkuntaan tai ehkä useampaankin hoitajaan per vuosi on liikaa, kyllähän sen nyt jokainen tajuaa.

Tärkeiden suhteiden varassa me ihmiset kehitymme.Omien vanhempien merkitystä ei pidä kuitenkaan väheksyä.Hyväkin hoitaja on toiseksi paras ja lapsi kaipaa aina vanhempiaan.Jos äiti ei jaksa lapsensa kehitystä kannatella on tietenkin parempi vaihtoehto että lapsella on hyvä hoitaja johon voi luottaa ja kiintyä.Päiväkodeissa aikuiset kuitenkin vaihtuvat eivätkä he ole öisin ja viikonloppuisin lapsen kanssa. Valitettavasti päiväkoti ei pysty vanhempaa korvaamaan, olivat sitten hoitajat miten empaattisia tahansa.

yhtä hyvä vaihtoehto kuin omat vanhemmat ja kotihoito (jos edes jotenkin tolkuissaan...). Kyllähän sillä kotona hoidetulla taaperolla on yleensä muitakin ihmisiä ympärillään kuin vain omat vanhemmat, usein sisaruksia, kummeja, isovanhempia... Ei hän yleensä tynnyrissä kasva.

Tämän mielestä omahoitaja on huono asia, koska silloin joku lapsi jää vaille yliopistossa koulutetun lastentarhanopettajan seuraa.

Muutenkin hänen mielestään kaikki lastentarhanopettajat saisivat olla yliopistossa koulutettuja (eli ei sosionomeja).

Näättekö te oikeasti noin suuria eroja lastenhoitajien, sosionomien ja lastentarhanopettajien kesken? Minä en! Suurin ero tulee siitä onko ihminen empaattinen perusluonteeltaan vai ei.

Ja olen ollut pettynyt, kun lapseni omahoitajana on ollut lähihoitaja. Itsellänikin on kasvatustieteen opintoja ja nuo kaksi lähihoitajaa, jotka ehtivät olla omahoitajina eivät ihan kaikissa jutuissa ymmärtäneet, mitä vanhempina asioista haimme. Myös tietyt kehityspsykologia perusteet eivät olleet ihan hallussa tiedollisesti. Nyt omahoitaja on ELTO ja kommunikaatio on jotenkin selkeämpää.

vaikuttaa kyllä aika usein siihen, millä tapaa lapsen kanssa toimitaan ja ollaan vuorovaikutuksessa. Tieto ylipäätään joka alalla lisää asiantuntijuutta ja ymmärrystä asioista.

Eri asia missä nämä aikuiset ovat.



Koko kylä kasvattaa tai monta sukupolvea samassa talossa ovat varmasti olleet lapselle turvallisia kasuympäristöjä. Jos on tullut yllättävä poismeno vanhemman osalta, on jäänyt toinen ja se kylä.



Tällaiseen tarpeeseen ei päiväkoti suoraan vastaa. Vanhempien ero tai vaikkapa toisen kuolema, ei ole suoranaisesti sellainen, että LTO sen korvaa. Päivähoidon jatkuminen toki auttaa arjessa, kun oma äiti tai muu läheinen on täysin henkisesti rikki. Onhan sielläkin tuttuja hoitajia ja kavereita. Juurikin niitä normaaliarjessa "omia", joista voi vanhemmille kertoa omat juttunsa. Tärkeitä!



Mutta kriisitilanteessa ne lapsen muut tärkeät aikuiset, joita jokaisella pitäisi olla, ovat isovanhempia/tätejä/setiä/kummeja, jotka ovat aidosti aina kiinnostuneita tämän lapsen asioista ja tämän lapsen hyvinvoinnista.



Jos lumipyryssä ajatte kolarin ja lapsi jää orvoksi, onko hänellä läheinen aikuinen, joka auttaa ja sitten jatkaa elämää lapsesi kanssa? Tuskin se on LTO, joka osaltaan auttaa lasta jatkamaan, mutta joku muu on toivottavasti läheisempi?



Ainakin meillä on, toivottavasti tarvetta yo. tilanteeseen ei kuitenkaan tule.

Suoraan sanoen vituttaa, että sinun kaltaisiasi naisia vielä on. Aikaisemmat naissukupolvet ovat tehneet kovasti töitä, jotta meidän sukupolvemme pääsee myöskin tiedemaailmaan ja sinä dissaat naisia noin alhaisella tavalla. Se, että sinä et hallitse tieteellisen tutkimuksen metodeja ei oikeuta mitätöimään toisten työtä näin vastenmielisellä tavalla. Niin kauan kun naiset suhtautuvat toisiinsa näin, tasa-arvo ei tule toteutumaan.

Toisaalta ajattelen, että vain osa naisista sen tasa-arvon ansaitsee... M.O.T.

huonoa omaatuntoa siitä, että vei lapsensa hoitoon jo vauvana. Pakkohan hänen on nyt sitä jotenkin puolustella, itselleenkin.

Lääkäreiksi varmaankin ryhtyy naisia, joilta puuttuu äidinvaistot?

Alli on huumorinaisia...

Moista tohtoria kun ei googlettamalla löydä ;-)

Ei tosin hänen katkera ja aggressiivinen tyylinsä kohtaa omaa huumorintajuani ollenkaan.

Olemme ydinperhe, emmekä ole eronneet lapsen hyväksi. Ero on hyvä siksi, että se osoittaa vanhempien rohkeutta kun uskaltaa astua eteen päin elämässä, eikä jää kiinni yhteen ratkaisuun. Lapsi saa näin usemapia aikuisia elämäänsä kun tulee uusia äiti-ja isäpuolia ja mummoja ja pappoja.

Samoin lapsemme olivat kotihoidossa eskariin asti. Kadun syvästi, että he eivät päässeet nauttimaan vaihtuvista hoitajista ja aikuiskontakteista. Kuinka rikasta lapselle onkaan se, että keväällä esim. flunssa-aikana pyörii päiväkodissa jos minkälaista keikkalaista ja saattaa mennä monta viikkoa, ettei vakituista henkilökuntaa näy. Lapsemme ovat todella jääneet paljosta paitsi kun eivät ole saaneet alle vuoden ikäisenä solmia näitä kiintymyssuhteita vaihtuviin lastenhoitajiin, jotka eivät muista kyseistä lasta viikon päästä siitä kun ovat vaihtaneet työpaikkaa.

Lisäksi kadun sitä kun emme ole eronneet ja panneet lapsia hoitoon ja näin tarjonneet mahdollisimman montaa aikuissuhdetta, emme ole näiden lisäksi pitäneet lapsia viikonloppuisin hoidossa, jotta olisimme saaneet hoitaa lukuisia eri parisuhteitamme. Kadun syvästi, että lapset eivät ole saaneet olla hoidossa eri mummoilla ja papoilla ja kummeilla ja tutuilla ja MLL:n hoitajilla.

Odotan sydän kylmänä, koska nuoremme alkavat oireilla kun olemme tarjonneet heille lapsuuden, missä isi ja äiti pysyi naimisissa ja missä he olivat kotihoidossa eskariin asti ja eivät ole harrastaneet yökyläilyjäkään muuta kuin vasta kouluiässä.

Suomen lapset voivat huonosti ja psykiatriset jonot lisääntyvät. Tämä kaikki johtuu siitä, että lapset viedään liian myöhään hoitoon ja pariskunnat eivät eroa. Lisää vaihtuvia aikuiskontakteja lapsille. Mitä enemmän outoja aikuisia lapsen elämään, sen tasapainoisempi aikuisuus.

Fil, toht, last. psyk. Alli Tenhonen

Tälthän tämä nykyajan meininki tuntuu. Ihmissuhteet voidaan lonkalta vaihtaa uusiin ja uskotaan että jonkun ihmeen kautta ne lapset poimivat sieltä täältä mitä tarvitsevat. Ei ole merkitystä sillä että tuntee itsensä rakastetuksi ja tärkeäksi kun on pieni ja vähän suurempi, itsetunto on ilmeisesti jokin synnynnäinen juttu joka vaan putkahtaa itsestään esille kunhan lapselle tarjotaan riittävästi virikkeitä ja sekavaa elämää ja poissaolevia vanhempia. Mutta mistäköhän kummasta johtuu että tämä elämäntyyli ja kasvatuskäytäntö kuitenkin synnyttää lisääntyvässä määrin pahoinvointia lapsissa ja nuorissa?

Mikä toisaalta on luonnollista kun on koulutukseltaan myös lastentarhanopettaja. Neljän lapsen äiti, joka on urasuuntautunut. Näistä lähtökohdista en yhtään ihmettele hänen tutkimusasetelmaansa.



Oma lapseni on ollut hänen luonaan neuropsykologisissa testeissä, jossa hän diagnosoi lapsella auktoriteettiongelman ja suositti ratkaisuksi päivähoitoa. (Koska ei tehnyt annettuja tehtäviä oikein vaikka tutkimusten mukaan äly riitti niiden suorittamiseen)



No, lapsi kävi kuitenkin seuraavalla viikolla silmälääkärissä, joka totesi lapsella vaikean heikkonäköisyyden ja visuaalisen hahmotuksen erityisvaikeuden. Hoitona silmälasit ja lapsen yksilöllinen avustaminen.



Omasta subjektiivisesta näkökannastani näyttää siltä, että hän tyrkyttää päivähoitoa ratkaisuksi kaikkeen.

suurin osa tukee päätelmää että tälläiset suuret ryhmäkoot kun meillä on kokopäivähoito eivät ole lapsen kehitykselle edullista kun kysymys on alle kolmivuotiaista lapsista, jotka tarvitsisivat sensitiivistä hoitoa. Sen lisäksi tutkimukset osoittavat, että päivähoitoa on kovin monen tasoista: joissan päiväkodeissa lasten tarpeisiin vastataan, joissain toisissa lapsilla ei ole emotionaalista tukea ja huomioita riittävästi.



Esimerkiksi omassa kotikaupungissani päiväkotien kirjo on huima, joukossa on paikkoja, jonne en voisi lasta viedä, sitten on paikkoja, missä on lasten hyvinvointiin vahvasti sitoutunut henkilökunta.



Yksikään tutkimus ei osoita, että pienen lapsen on hyvä olla päivittäin 9-10 tuntia päivähoidossa ylisuuressa ryhmässä, jossa henkilökunnan sensitiivisyyden taso on heikko.

Olemme ydinperhe, emmekä ole eronneet lapsen hyväksi. Ero on hyvä siksi, että se osoittaa vanhempien rohkeutta kun uskaltaa astua eteen päin elämässä, eikä jää kiinni yhteen ratkaisuun. Lapsi saa näin usemapia aikuisia elämäänsä kun tulee uusia äiti-ja isäpuolia ja mummoja ja pappoja.

Samoin lapsemme olivat kotihoidossa eskariin asti. Kadun syvästi, että he eivät päässeet nauttimaan vaihtuvista hoitajista ja aikuiskontakteista. Kuinka rikasta lapselle onkaan se, että keväällä esim. flunssa-aikana pyörii päiväkodissa jos minkälaista keikkalaista ja saattaa mennä monta viikkoa, ettei vakituista henkilökuntaa näy. Lapsemme ovat todella jääneet paljosta paitsi kun eivät ole saaneet alle vuoden ikäisenä solmia näitä kiintymyssuhteita vaihtuviin lastenhoitajiin, jotka eivät muista kyseistä lasta viikon päästä siitä kun ovat vaihtaneet työpaikkaa.

Lisäksi kadun sitä kun emme ole eronneet ja panneet lapsia hoitoon ja näin tarjonneet mahdollisimman montaa aikuissuhdetta, emme ole näiden lisäksi pitäneet lapsia viikonloppuisin hoidossa, jotta olisimme saaneet hoitaa lukuisia eri parisuhteitamme. Kadun syvästi, että lapset eivät ole saaneet olla hoidossa eri mummoilla ja papoilla ja kummeilla ja tutuilla ja MLL:n hoitajilla.

Odotan sydän kylmänä, koska nuoremme alkavat oireilla kun olemme tarjonneet heille lapsuuden, missä isi ja äiti pysyi naimisissa ja missä he olivat kotihoidossa eskariin asti ja eivät ole harrastaneet yökyläilyjäkään muuta kuin vasta kouluiässä.

Suomen lapset voivat huonosti ja psykiatriset jonot lisääntyvät. Tämä kaikki johtuu siitä, että lapset viedään liian myöhään hoitoon ja pariskunnat eivät eroa. Lisää vaihtuvia aikuiskontakteja lapsille. Mitä enemmän outoja aikuisia lapsen elämään, sen tasapainoisempi aikuisuus.

Fil, toht, last. psyk. Alli Tenhonen

tässä olikin heti alussa kiteytettynä kaikki oleellinen.

Kyllä ne lapset kärsii silminnähden näistä kaikista mainituista asioista. Ehkä eniten siitä, että ovat joutuneet viettämään aikaa paljon rakastavan äitinsä kanssa pienenä. Johan siinä ihmisen luonnollinen kehitys kärsii.

Täällä haukutaan tasaisesti kaikkia. Sanoit mitä tahansa, aina tulee täyslaidallinen. Äidit vain ovat niin hyviä syyllistymään, että mieleen jäävät vain ne ketjut, joissa syyllistetään itseä.

ap

ONko sitä niin vaikeaa ymmärtää ja hyväksyä, että lapset voivat saada täysin yhtä hyvää hoitoa, virikkeitä ja sosiaalistamista sekä kotona, että päivähoidossa? Ja että siihen vaikuttaa niiin kovin monet tekijät, mikä on lapsen kehitykselle parasta.



Erityisesti vielä jos mennään aivan yksilötasolle, niin välillä sitä vanhemman täytyy tehdä ratkaisuja, jotka eivät ehkä ole edes juuri jokaisen lapsen parhaaksi, mutta esim. perheen tilanne saattaa vaatia näitä ratkaisuja, olipa se sitten päivähoidon aloittaminen tai kotona pysyminen.



Mulla on kolme lasta itselläni, ja jokainen heistä on ollut vaihtelevasti päiväkodissa. Sen verran voin sanoa, että vaikka meillä on kokemusta yhteensä neljästä eri päiväkodista niin yhdessäkään en ole törmännyt huonoon hoitoon, vaihtuviin hoitajiin tai ylisuuriin ryhmiiin. Aivan varmasti niitäkin on, mutta kuinka yleinen tuo ongelma oikeasti on?



Ja senkin voin sanoa, että vaikka itse olin pienenä yltiösosiaalinen, ja olisin halunnut päiväkotiin, omista lapsistani vain yksi on sellainen, että todella viihtyy päiväkodissa.

Toiseen ketjuun vastanneiden luettavaksi.

70- ja 80-luvulla syntyneistä vain murto-osa on ollut päiväkodissa. Eli ei päde argumentti, jonka mukaan nykyvanhempien masentuneisuus johtuisi päivähoidosta. Sen sijaan ydinperheiden mureneminen, vanhempien avioero, sisarussuhteiden puuttuminen ja kaikenlainen yksinäisyys voivat hyvinkin näkyä mielenterveysongelmien kasvussa. 70-luvullahan perheet alkoivat pienentyä yhden ja kahden lapsen miniperheiksi, avioerot yleistyvät ja kaupunkiin muutto pois juurilta yleistyi entisestään.