Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

mulle ei voi käydä näin =(

Vierailija
20.01.2012 |

Selvisi, että miehelläni ollut useamman kuukauden mittainen suhde erääseen naiseen. Olivat ensin useamman kuukauden kirjoitelleet sähköpostitse, siinä kirjoitellessa jo kuulemma tykästyneet toisiinsa ja jossain vaiheessa alkaneet suunnitella tapaamista. No, olivat tavanneet ja harrastaneet seksiä. SEksiä siis yksi ainoa kerta, mutta minua suunnattomasti surettaa se, että suhdetta on jo noin kauan kestänyt sähköpostin välityksellä. Ehkä se jopa surettaa enemmän, että ollaan muodostettu jonkinlainen tunneside tai tykästyminen ennen seksiä. Kertapano olisi jotenkin ollut helpompi hyväksyä.

Ja näin ei pitänyt meille käydä. Mieheni on AINA töissä, tiedän hänen jokaisen liikkeensä, vapaa-aikaa ei ole, ja sekin menee perheen kanssa. Mutta eipä sitä sitten näköjään hirveästi aikaa tarvitse varastaa, kun näpyttelee sähköposteja ja tämä yksi tapaaminen sitten oli saatu sovittua. Joten naiset, jotka pidätte mahdottomana että miehenne pettäisi, niin PIDIN MINÄKIN. en kertakaikkiaan keksinyt, missä välissä millään ehtisi pettämään tai edes haluaisi, koska aina ollut minusta arvoiltaan herrasmies ja muutenkin vakavamielinen=(

Kommentit (30)

Vierailija
1/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

En todellakaan tiedä jatkosta=( en pysty katsomaan miestä, joka eli tavallaan kuukausien ajan toista elämää, viestitteli netissä, ihastui, tykästyi ja meni loppuun asti. Pystyykö hän mukayhtäkkiä pistämään tunteensa syrjään, jos aikoo jatkaa perheensä kanssa, niin kuin väittää haluavansa tehdä. ja jos ei olisi jäänyt kiinni, kuinka kauan tätä olisi jatkunut... olen aivan neuvoton ja palasina

Vierailija
2/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten voisit enää luottaa mieheen? Ihmetyttää miten mies on käytännössä suhteensa voinut hoitaa, tosin netin välityksellähän se käy näppärästi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

reilu kuukausi sitten ukkoni pihalle. oli victoria milanissa viestitellyt kymmenien naisten kanssa, treffannut kahden kanssa ja seksiä vielä molempien kanssa. pakotin miehen näyttämään naisille lähettämänsä viestit niin voi jumalauta! Oli narissut siellä näille lutkille, että voi kun vaimo niin tylsä ja kylmä, seksiäkin aina samassa asennossa ja lasten takia on pysynyt kanssani näinkin pitkään. Pistin samana iltana pakkaamaan kamansa, enkä ole katunut!

Vierailija
4/30 |

5/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

jatkaa.... jätti kirjautumatta ulos spostista, jossa olivat juuri hekumoineet tapaamisellaan. Muuten en olisikaan mitään huomannut, oli kotona aivan niinkuin ennenkin

Vierailija
6/30 |

nyt oikein paljon voimia!

laita ulkoruokintaan moinen mies!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinuna ottaisin asian niin, että miehesi yrittää tiedottaa sinulle olevansa tyytymätön suhteeseenne. Enemmän tai vähemmän tahallaan.

Mitä nämä "kerrasta poikki" -jutut ovat. Keskenkasvuista. Eiväthän aikuiset ihmiset, vieläpä vanhemmat, voi sillä tavalla suhtautua? Mikä teitä vaivaa, ei uskottomuus ole mikään maailmanloppu, vaan merkki siitä, että nyt pitää alkaa hoitamaan parisuhdetta vakavasti.

Vierailija
8/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tämähän se on näiden "kiireisten" ja kilttien perheenisien pointti nykyään. Kun oikeasti on työ joka vie aikaa ja perheen kanssa menee loppuaika, niin "pohjatyö" on kätevä tehdä netissä. Tutustuminen, kuvien vaihto, keskustelu jne. Sitten sopivan ajankohdan tullen mennään sopivaan hotelliin ja hoidetaan hommat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinuna ottaisin asian niin, että miehesi yrittää tiedottaa sinulle olevansa tyytymätön suhteeseenne. Enemmän tai vähemmän tahallaan.

Mitä nämä "kerrasta poikki" -jutut ovat. Keskenkasvuista. Eiväthän aikuiset ihmiset, vieläpä vanhemmat, voi sillä tavalla suhtautua? Mikä teitä vaivaa, ei uskottomuus ole mikään maailmanloppu, vaan merkki siitä, että nyt pitää alkaa hoitamaan parisuhdetta vakavasti.

Se on merkki siitä, että liitto on jo ohi. Se päättyi siihen uskottomuuteen. Koita nyt sinäkin ymmärtää myös toisenlaisia arvoja kuin omasi.

Vierailija
10/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

hyvän näkönen mies (49 v). Pukeutuu nuorekkaasti ja omasta ulkonäöstään on tosi tarkka. Kulkee paljon työmatkoilla kotimaassa ja ulkomailla. On jopa kolme viikkoa yhtä soittoa ulkomaan komennuksilla.

Ystäväni sanoo aina, että hänen miehensä ei pettäis ikinä. EI IKINÄ!

En olis kyllä niin varma... Tosin mistäpä sitä tietää, mut kaikki mahdollisuudet on ja varmasti miehelle on tarjokkaita. Kova jätkä on jos pystyy olemaan pettämättä :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinuna ottaisin asian niin, että miehesi yrittää tiedottaa sinulle olevansa tyytymätön suhteeseenne. Enemmän tai vähemmän tahallaan.

Mitä nämä "kerrasta poikki" -jutut ovat. Keskenkasvuista. Eiväthän aikuiset ihmiset, vieläpä vanhemmat, voi sillä tavalla suhtautua? Mikä teitä vaivaa, ei uskottomuus ole mikään maailmanloppu, vaan merkki siitä, että nyt pitää alkaa hoitamaan parisuhdetta vakavasti.

musta on keskenkasvuista pettää!!

voiko juur pahemmin loukata muuten kuin pettämällä?

kyllä se pettäminen vaan voi olla maailmanloppu tai ainakin loppu suhteelle.

Vierailija
12/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

monen kuukauden kaksoiselämä netissä, tunteet ja seksi. Ei ole mikään hätähuuto vaan avioliiton kuoppaus pahimmasta päästä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieheni käy myös vain töissä ja kotona. Käy töissä vielä aika säännöllisesti, eli pettämään ehtisi korkeintaan ruokatunnilla. Mutta onhan nykyään älypuhelimet, joilla pääsee nettiin mistä vaan chattailemaan ja lähettelemään viestejä kun sopiva rako löytyy.

Nyt olen huomannut miehessä omituisia piirteitä (mm. kirjottelee jonkun kanssa koneella ja piilottaa ikkunan kun tulen samaan huoneeseen tai muuten lähestyn) enkä tiedä mitä tekisin. Samanlaista oli aiemmin ja silloin kysyin suoraan ja vastaus oli että jutteli "vanhan kaverin" kanssa. Se jäi kalvamaan, mutta en koskaan uskonut että on mennyt pettämisasteelle.

Kai sen ajan jostain repii jos vain tahtoa on. Vaikeaa se on puolisolle elää epävarmuudessa kun ei vaan voi luottaa jos on jotain viitteitä mutta suoraan puhumista pidetään kyttäämisenä.

Vierailija
14/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

siis sitä aikaa panoonhan otetaan vaikka siitä työajasta, jos halua löytyy. ja sitähän nykyään löytyy valitettavasti. parikymmentä min. työajasta ei ole juttu eikä mikään nipistää. näin teki minun rakas mieheni, 18v avioliittoa ja pam! niin vain petti enkä tiedä oliko ainoa kerta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

aikaahan löytyy aina, sellaista miestä ei olekaan, kuka ei ehtisi pettämään

Vierailija
16/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naisten kanssa Suomi24:ssa kun meillä oli asumusero. Oli selvät sävelet sovittu ettei katsella muita tms. Tää meni heti kun vaan evakkoasuntoonsa pääsi kirjautumaan sivustolle. Totuutta en saa varmaan koskaan selville menikö kenenkään kanssa pidemmälle. Mies palasi kotiin ja vasta tämän jälkeen asia selvisi minulle.

Kyselin ja vaadin näyttämään kirjoitukset, mies sanoi että jos sen tekee hän myös lähtee samantien. Empä sitten kysellyt enkä vaatinut. Lupasi profiilknsa poistaa, mutta mistä minä voin tietää onko niin tehnyt...

Koitan tässä sulatella tätä, en tiedä pystynkö. Välillä kuvottaa mies niin ettei tosikaan, mutta nuo lapset ja kaikki...

Vierailija
17/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

pälkähdä ajatusta siitä,että joskus se oma avioliitto on tavallaan tuumaustauolla..?

Sellainen voi joskus tehdä hyvää sille parisuhteelle ja taas oppii arvostamaan sitä "omaa" puolisoaan.Ei ihminen ole yksiavioinen!Tämän kun muistaa,niin ymmärtäisi näitä "surkuja" täällä,jotka valittavat täällä näistä parisuhdeongelmistaan..

Yleensä nää "hairahdukset" hiipuvat itsekseen ja elämä voi jatkua jälleen kuten ennenkin;)

Te täällä kirjoittelevat olette tasan niin nuoria,että te "uskotte" vielä siihen yhteen ja ainoaan ihmissuhteeseen..Mutta tulette tekin vielä huomaamaan,ettei se voi päteä hamaan hautaan asti!!

Vierailija
18/30 |

Miksei sitä tuumailuvapautta anneta sille puolisollekin, jos itsekin sitä tekee. Itse haluan samat vapaudet kuin toinenkin ottaa. Jos liittoon kuuluu uskollisuus olettamuksena ja toinen päättää tuumailla jaksaako sittenkään olla uskollinen/haluaako olla yhdessä, niin toiselle myös sama oikeus. Moni petetyksi tullut varmasti olisi voinut pettää/tuumailla "vapaudessa", mutta on kunnioittanut liikaa suhdetta ja sopimusta sen tehdäkseen. Yksipuolisesti ei voi suhteessa päättää, että tänään en olekaan mukana tässä liitossa.

Vierailija
19/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kokeile illemmalla parempaa trollia..

Vierailija
20/30 |
20.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sen verran olen seuraillut omaa ja ystävien ja heidän ystäviensä elämää, että en taida tietää ainuttakaan parisuhdetta jossa ei olisi joko toinen tai molemmat pettäneet.

Olemme tavallisia suomalaisia perheitä, usein akateemisia ja hyvissä työpaikoissa. Normaaleja kunnollisia perheitä. Dippa-inssejä, opettajia, lääkäreitä, tutkijoita, päälliköitä, sairaanhoitajia, lastentarhanopettajia jne.

Kotona useampia lapsia, kaikki päällisin puolin hyvin ja sitten BANG! Kriisi.

Itse olen myös eronnut ja nyt olen ihanassa parisuhteessa. Ihmisen yksiavioisuuteen en silti enää koskaan kykene uskomaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän neljä