Kenen vika? Opettajassa vai oppilaassa? Vaiko kenties vanhemmassa?

Kotitalousopettaja antoi seiskaluokkalaisille tehtäväksi kirjoittaa kuvitellun päivän ruokailut, jotka ovat perinteisiä lapsen kotiseudulla/synnyinmaassa.



Lapseni ehdotti aamiaiseksi kaurapuuroa, lounaaksi lihakeittoa, välipalaksi vispipuuroa, päivälliseksi karjalapaistia ja iltapalaksi karjalanpiirakkaa. Lisäksi lisukkeet (puikulaperunaa, porkkanaraastetta, maitoa jne)



Opettaja hylkäsi lapseni tuotoksen. Hyvät ovat ateriat kuulemma muuten, mutta ei ole lapseni synnyinmaasta. Lapseni isä on kotoisin Aasiasta, mutta lapseni puhuu äidinkielenään suomea (jonkin verran myös ruotsia), ei ole vielä käynyt isänsä kotimaassa eikä ole nähnyt kuin muutaman isän puoleisen sukulaisen ja lapsellani ei ole muuta kansalaisuutta kuin Suomen kansalaisuus. Ei myöskään puhu isänsä äidinkieltä. Uskonto on ev.lut. Meillä kotona on suomalainen ruokakultuuri.



Vaikka selitin Wilmassa opettajalle tilanteen, niin hänen mielestään lapseni ei olisi saanut tehdä suomalaista ateriakokonaisuutta, koska lapseni ei ole suomalainen. Nelonen on ja pysyy.

Kyselin, että saivatko siis kahden syntyperältään suomalaisen vanhemman lapset tehdä suomalaisen ruokapäivän. Vastauksena oli, että tottakai. Nämä kun ovat suomalaisia lapsia. Kyselin vielä, että mihin tällainen tehdävänanto perustuu. Vastaus: Siihen, että lapsi oppisi arvostamaan omaa kulttuuriaan. Kuulemma minun lapseni kulttuuri ei voi olla suomalainen, koska lapsi ei ole suomalainen.



Onko tämä mielestäsi oikein?