Pekka Haaviston puolue on vihreät...
Puolueena vihreät ei hyväksy minkäänlaista järkiperäistä toimintaa vaan asiat hoidetaan pääsääntöisesti joko uholla tai tunneälyllä.
Vihreät politiikassaan ihmettelevät pääasiassa sitä, miksi muka pitäisi valtion budjettia supistaa, kun rahaa saa loputtomiin asti taikaseinästä (vihreiden nimitys pankkiautomaatille).
Vihreillä on vakavia sisäisiä ristiriitoja ja puolueen on ennustettu hajoavan osiin. Ristiriidan perussyynä on se että Vihreiden Rosa Meriläinen on käyttänyt "Vittu haisee hyvälle" rintamerkkiä, mikä on suututtanut puolueen miesedustajat. Pekka Haaviston, Oras Tynkkysen ja Jani Toivolan mielestä vittu ei haise hyvälle, vaan toisen miehen peräaukko haisee hyvälle. Tätä vakavaa puoluetta repivää ristiriitaa ei ole toistaiseksi pystytty sovittelemaan useista yrityksistä huolimatta.
Kommentit (26)
sen jälkeen kun hänestä tulee presidentti. Presidentillä ei voi olla minkään puolueen kirjaa.
Siksipä Pekka vaikeneekin mieluummin tästä puoluetaustastaan vihreistä.
Puolueloikkareitakin on nähty, Pekka ei ole sellainen.
Tästä on näyttöä. - Siis muutakin kuin tuo homous, sillä onhan sekin eräänlaista päättämättömyyttä.
Siis tyhjänpäiväinen vihreä veronmaksajille eroittäin kalliksi tullut yksityiskoneella matkailusta pitävä pyrkyri ja siipiveikko, kikattelevine "thaityttöineen", joka on Pekkaan ikään suhteutettuna lapsi.
Kukaan ei halua leimautua vihreäksi. Vaikka maine on viime vuosina parantunut niin suurin osa pitää vihreitä edelleen puuhun ketjulla kiinnittyvänä sekopäänä, joka ei koskaan tee töitä ja joka haluaa kaiken itselleen heti ilmaiseksi. Haavisto jos olisi esim kokoomuksen ehdokas tai vaikka persujen niin voittaisi vaalit, nyt ei ole mitään jakoa.
Presidentti saa ääniä muiltakin, puolue ei pääasia vaan ihminen. Sori.
Kakkonen on ykkönen.
Presidentti saa ääniä muiltakin, puolue ei pääasia vaan ihminen. Sori.
Kakkonen on ykkönen.
ja pk-seudun ituhipit. Se ei ihan riitä.
Presidentti saa ääniä muiltakin, puolue ei pääasia vaan ihminen. Sori.
Kakkonen on ykkönen.
koitetaan olla niinku palstapersua ei oliskaan, niin se ryömii takaisin koloonsa.
"vaan toisen miehen peräaukko haisee hyvälle"
Mihin tämä maailma on oikeasti mennyt?
"vaan toisen miehen peräaukko haisee hyvälle"
Mihin tämä maailma on oikeasti mennyt?
...päin HOMON PERSETTÄ!
Ai niin ja ylioppilas vailla kunnon tutkintoa.
No vihreissähän se vaan lisää meriittiä.
Kun nämä presidentinvaalit onkin kuuleppa henkilövaalit. Puolue ei voi olla presidentti eikä presidentillä ole puoluetta.
Ne puoluevaalit tulee sitten taas. Sitten pääset ihan omilla pikku kätösilläsi (jos ne siis päästää sut osastolta ulos siksi aikaa) tälläämään sitä numeroa siihen lipukkeeseen.
Mutta kertaus vielä kun sulla ei tuo ymmärrys käy ihan täysillä eli nyt oli siis presidentin - p r e s i d e n t i n vaalit tulossa.
Kyllä sinäkin vielä ymmärrät, vaikka ehkä hitaammin kuin muut, mutta ymmärrät varmasti.
Uusiseelantilaisen psykologin Gaylord H. Phobiuksen teorian mukaan homoseksuaalisuus saa alkunsa alentuneesta päätöksentekokyvystä.
Minäkin voisin Pekkaa äänestää, mutta vihreitä en ja tuossa tulee se paskasakki kylkiäisinä, joten kiitos ei. Kyllähän sen tälläkin palstalla näkee mitä sakkia vihreät ovat, työttömiä, kommunisteja, luusereita, säälittäviä ihmiskohtaloita, EI KIITOS!
Äänestin Pekka Haavistoa koska hn on mielestäni ainut joka vastasi esi. Presidentti tentissä kysymykseen.
Mut tämmöistä se on, kun ei ole niitä valeprofessorin papereita taskussa;)
t, se pieneksi ja tyhmäksi haukuttu.
Kokemuksesta siis tiedän, että vihreä tahraa ei saa valkoisista edes liottamalla ja kuumassa pesemällä. Mihin se on tullut, niin pilalla on ja pysyy. Eiköhän se ole vähän sama tässä asiassa. Siltä se paistaa läpi.
Minäkin voisin Pekkaa äänestää, mutta vihreitä en ja tuossa tulee se paskasakki kylkiäisinä, joten kiitos ei. Kyllähän sen tälläkin palstalla näkee mitä sakkia vihreät ovat, työttömiä, kommunisteja, luusereita, säälittäviä ihmiskohtaloita, EI KIITOS!