Harmittaa yksinäisen tytön puolesta. Voiko keliakia olla syynä?
ettei luokkakavereiden tavoin tule kutsuja syntymäpäiville tai kotiin?
Voi muutakin olla, voi olla että on hiljainen koulussa. Meillä on monesti lapsen luokkakavereita, mutta vain yhdeltä tulee vastakutsuja.
Kommentit (3)
Ensimmäisellä luokalla oli vielä tapana kutsua koko luokan tytöt. Kysyin etukäteen, jotta sain lapselle ihan samat tarjottavat laitettua kotoa mukaan. Ehkä se oli väärin. Toisella luokalla kutsuja ei paljon tullut.
Hän on ehkä liian näkymätön, hiljainen. Pienen tytön, ehkä ikäistään nuoremman oloinen. Kuitenkin hän ystävystyy helposti ja luulin että kaikki on hyvin. Meillä on opettajan kanssa pian keskustelu. Täytyy kysyä onko hänen käyttäytymisessään jotain? Vaikka ei opettajatkaan aina tiedä mitä välitunneilla tapahtuu.
Ota rohkeasti juttusille kavereiden vanhemmat, soita vaikka jollekin mukavan oloiselle äidille ja kysele.
onko luokkakavereiden vanhemmissa ketään sellaista, jolta kehtaisit kysyä ja pyytää apua, siihen, että sinunkin tyttöäsi kutsuttaisiin mukaan? Meillä myös ruoka-aine allergioita, mutta ihan yhtä lailla on saanut kutsuja kuin muutkin ja alusta lähtien olen kysynyt onko allergiat tuttuja ja tarjoutunut tuomaan omia eväitä, osa ottanut omat eväät mielellään vastaan ja osalle ollut tuttua entuudestaan. Itse sinun tilanteessa yrittäisin puhua muille vanhemmille tilanteesta, tsemppiä!