Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Teinkö todellakin väärin? MIELIPITEITÄ!
18.01.2012 |
Nyt tulee pitkä juttu, toivottavasti jaksaisitte silti lukea. Minua on nyt viime keväästä asti vaivannut, että olenko minä sittenkin tehnyt tässä väärin ja en vain itse näe sitä. Siksi toivoisin täysin ulkopuolisia ja puolueettomia mielipiteitä. Eli siis.
Vanhempani erosivat kun olin alta 1-vuotias isän alkoholiongelman vuoksi. Tällöin isäni käytti minua röyhkeästi kauppatavarana. Eron ehtoina oli siis, että isä ei lähde minun huoltajuudestani taistelemaan JOS äiti suostuisi siihen, että isä saa pitää yksin heidän talonsa. Oikeus päätti kuitenkin niin, että äiti sai talosta sen mikä kuului sekä huoltajuus niin, että olisin isäni luona joka toinen viikonloppu. On sanomattakin selvää, että tästä ei tullut mitään isän alkoholiongelman vuoksi.
Isäni parantui alkoholismistaan minun ollessani 6-vuotias kun isän äiti vihdoin puuttui tilanteeseen isän uuden vaimonkin uhatessa erolla. Sen jälkeen kävin isäni luona säännöllisin väliajoin, mutta ikinä en lähentynyt hänen kanssaan.
Kaikki minuun liittyvä on isän kanssa aina ollut kovaa tappelemista. Esim. elatusmaksuja hänellä on rästissä 17 000 markan edestä, kun silloin nuorempana hyväuskoinen äitini uskoi isän puheita siitä, että isä ostaa minulle tavarana ja vaatteina sen mitä ei elatusmaksuissa maksa. Kaiken lisäksi sen mitä maksoi maksoi sen kaikista matalimman mukaan ja isäni ei todellakaan ole mikään köyhä mies, on nimittäin kaupungin parhaiten tienaavien listalla.
No vuodet tosiaan kuluivat ja tunnollisesti isän luona kyläilin. Siellä minulla on nykyään kaksi sisarpuoltakin, joista vanhemman kanssa olin hetken hyvinkin läheinen. Kuitenkin oikeaksi ISÄKSENI tunsin isäpuoleni, joka oli ottanut minut alusta asti omaksi tyttärekseen. Hän on aina ollut tukenani kun on ollut vaikeaa, käynyt kanssani läpi koulukiusaamiseni ja läheisten kuolemat ym. elämän eteen heittämät haasteet. Biologinen isäni kaikista vaikeuksistani tiesi. Saattoi surun keskellä lähettää kukkia...
Tilanne kärjistyi viimein kun aloitin lukion ja äidilläni oli hyvin tiukkaa rahasta, tällöin hän otti isääni yhteyttä, että jos hän pystyisi kustantamaan koulukirjani (n. 200e/kuussa) kun kerran oli niitä elatusmaksujakin jäänyt maksamatta. Tästäkös sota syntyi. Äitipuoli huusi kovaan ääneen syyttäen meitä rahanahneiksi kiskureiksi, kehtasivat väittää, että HEILLÄ EI OLE RAHAA MAKSAA TÄLLAISESTA TURHUUDESTA, kummallista että neljään autoon, miljoonataloon sekä kahteen huvilaan oli silti varaa. Isäni totesi myös, että jättää sitten minut perinnöttömäksi jos joutuu koulujani kustantamaan. Lopulta isä suostui tuohon järjestelyyn kun äiti uhkasi hakea ulosotosta maksamattomat elatusmaksut. Sen jälkeen välit olivat hyvinkin tulehtuneet, mutta lämpenivät uudestaan ja hetken aikaa suhde isään oli ihan ok.
Kunnes menin naimisiin. Olkaa nyt sitten mitä mieltä tästä vain niin alttarille minut saattamaan valitsin isäpuoleni. Ihan siitä syystä, että oma isäni on minulle täysin vieras ja paljon enemmän tunsin loukkaavani isäpuoltani jos ottaisin minulle täysin yhdentekevän (valitettavasti näin) henkilön saattamaan minut alttarille. Enkä todella tahtonut oikeaa isääni vierelleni tänä elämäni tärkeimpänä hetkenä, perustelin sen sillä, että ei minusta ole oikeutta niihin hyviin hetkiin kun ei ole ollut tukena huonoinakaan. No pilallehan ne häät meni kun äitipuoleni hyvin suureleisesti murjotti koko helvetin juhlan. Jälkeenpäin sain kitkerän viestin sähköpostiini, jossa äitipuoleni haukkui minut itsekkäimmäksi ihmiseksi kautta aikojen. Valitettavasti kyse ei kuitenkaan ollut siitä, että isäni olisi jotenkin aivan täydestä rakkaudesta halunnut minut sinne alttarille saattaa vaan siitä, että niin kamalan ylpeän isäni ylpeys kärsi kolahduksen.
Nyt emme ole vuoteen missään tekemisissä olleet ja tuntuu etten enää ikinä halua ollakkaan. Kaikista eniten olen katkeroitunut siitä, että minua ei ole ikinä kohdeltu tasa-arvoisena tyttärenä, mutta minun olisi pitänyt kohdella isääni niinkuin oikeaa isää. Asia on myös niin, että äitipuoleni mielestä emme ole isän kanssa läheiset sen vuoksi että MINÄ en ole pitänyt yhteyttä. Kummallista sekin, että se olin kyllä ihan pienestä asti kuitenkin minä joka sinne soittelin, että tulisinko käymään, mikä ei mielestäni pienen lapsen harteille kuulu vastata isä-tytär-suhteen oikeanlaisesta kehittymisestä. Tämä isäni perhe on alusta asti matkustellut joka vuosi pari kertaa ulkomaille. Minä olen ollut mukana kerran. Nyt tällä hetkellä alaikäinen siskoni opiskelee ulkomailla ja lentää sieltä joka toinen viikonloppu kotiin ja takaisin, ja minun lukiooni ei sitten olisi kuitenkaan ollut varaa. Uuden talon ovat taas rakentaneet, vielä kalliimman kuin edellinen oli, mutta rahaa ei silti tunnu äitipuoleni mielestä olevan yhtään.
Mitä mieltä te nyt olette? Olenko todella niin itsekäs kuin äitipuoli antoi ymmärtää? kun itse en valitettavasti asiaa niin näe. Halusin vain, että tuossa tärkeässä hetkessä olisi läsnä joku jota oikeasti rakastan, ei joku joka ei minusta oikeasti ole koskaan ollut sen kummemmin kiinnostunut. Kiitos teille jotka jaksoitte tämän katkeran vuodatuksen lukea :)
Kommentit (28)
Ehkä jälkiviisaasti voi sanoa, ettei olisi kenenkään kannattanut sinua saattaa, vaan olisitte miehesi kanssa kävelleet yhtä matkaa, mutta sitäpä ei enää kannata murehtia.
Älä piittaa äitipuolestasi. Bioisääsi voisit sen sijaan jossain vaiheessa varovasti ottaa yhteyttä ja käydä vaikka kahvilla - ihan oman itsesi takia. Asia selvästi vaivaa sinua ja se olisi hyvä käsitellä niin kauan kun kaikki osapuolet ovat vielä elossa. Ehkä löytäisitte sovinnon ja osaisit antaa vanhat laiminlyönnit anteeksi, jälleen ihan oman itsesi mielenrauhan takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No mä en kyllä ymmärrä miksi tehdä ongelma jostain alttarille kävelemisestä. Olisit kävellyt miehesi kanssa jos on pakko kirkossa mennä naimisiin (muitakin laillisia tapoja on). Kuka sitä paitsi käski kutsua isäsi vaimoineen koko juhliin? Ettei vaan olisi niin, ettei sinulla olisi ollut varaa suuriin häihin ilman isäsi rahallista panosta? Muuten en ymmärrä, miksi kutsuitkaan heidät pilaamaan juhlasi. Enkä ymmärrä sittenkään, naimisiin kun saa mennä ilman mitään hääjuhlaa.
Toiseksi, perinnöttömäksi tekemisellä uhkaaminen on opittu amerikkalaisista tv-ohjelmista. Suomessa rintaperillinen saa aina vähintään lakiosansa (50% hänelle "kuuluvasta" perinnöstä).
Mikset laita välejä poikki isääsi ja hänen uuteen vaimoon kokonaan? Eivät he ole sinun perhettäsi. Unohda kyseiset henkilöt ja kateutesi heidän taloja ja autoja kohtaan (sorry vaan, mutta useat mainintasi viittaavaat tähän) ja ala elää omaa elämääsi.
Sen perusteella mitä olet esittänyt teit mielestäni aivan oikein. Isäsi ansaitsi tuon kohtelun, hänhän hylkäsi sinut ensin. On hienoa, että sait sitten uuden isän isäpuolestasi.
Mutta täytyy muistaa, että erotilanteet ovat vaikeita kummallekin osapuolelle eikä biol. isäsikään varmasti ole nykyään ylpeä noista alkoholistivuosistaan. Lisäksi vanhempien suomalaisen miehen mentaliteetti usein on se, ettei tällaisia tunne- ja ihmissuhdeasioita lähdetä itse korjaamaan vaan vanhat riidat jäävät hoitamatta. Sinänsä tunnen kyllä siis sympatiaa isääsikin kohtaan, vaikka hän todella väärin sinua kohtaan tekikin.
Tarinasi perusteella kuulostaa siltä, että ei tästä ainakaan ihan yksin sinua voi syyttää, mutta varmasti kun kuulisimme isäsi version niin ei hänkään "ainoa syyllinen" ole. Toisaalta, mitä väliä sillä on?
Sinulla on oikeus elää elämäsi nin kuin onnelliseksi tulet. Isälläsi on oikeus elää elämänsä niin kuin hän tulee onnelliseksi. Jos sitten jomman kumman onnellisuus on kiinni toisen mielipiteistä, on hänen asiansa ottaa ne mielipiteet huomioon omasta käyttäytymisestään päättäessä. Ja siitä on jokainen vastuussa ihan itse. Toisinsanoen: Jos isäpuolesi saattajana teki sinut onnelliseksi, hyvä. Jos isäsi olisi halunnut sinua saattaa, hänen olisi pitänyt alunperin käyttäytyä niin, että haluat hänet saattajaksi. Toisaalta taas on myös niin, että jos epäsopu isäsi kanssa tekee sinut nyt onnettomaksi, sinun olisi pitänyt tuntea häntä sen verran, että olisit tiennyt saattajasta nousevan tämmöisen haloon ja olisit valinnut isäsi saattajaksi - tavallaan siis oma syysi. kuitenkin. Jos taas onkin niin, että tämä kiukuttelu tekee isäsi ja hänen puolisonsa onnellisiksi, heidän pitää tehdä niin etkä sinä voi sille mitään.
Syyllisiä on aina mahdollista löytää kaikista osapuolista. Oman näkemykseni mukaan avain onnelliseen elämään on siinä, kun osaa lakata syyttelemästä ketään: itseään tai muita. Kaikilla käy jostain näkökulmasta katsoen koko ajan kämmejä, eikä sille vaan voi mitään muuta kuin yrittää sietää sen mahdollisimman tyytyväisenä ja keskittyä niihin asioihin ja puoliin ja näkökulmiin, joissa menee mukavasti.
Sinänsä mä en ole koskaan ymmärtänyt, mitä järkeä siinä häiden saattohommassa ylipäänsä on. Minä en tarvinnut saattajaa ollenkaan, eikä se ole mikään suomalainen perinnekään.
Terveiset täältä rohkealle ja itsevarmalle naiselle! Teit juuri oikein kun valitsit alttarille saattajaksi isäpuolesi. Isäsi vaimo on IDIOOTTI. Mitä ihmettä asiat sille kuuluu?? Älä stressaa päätäsi hänen sekoiluillaan. Jätä asiat omaan arvoonsa, mutta pidä toki yhteys biologiseen isääsi. Ihan itsesi vuoksi. Voit nimittäin muuten katua myöhemmin kun isäsi kuolee. Enkä siis tuolla meinaa jotain perinnön menettämisiä tms. vaan sinun tunteitasi. Otat tästäkin asiasta noin kovasti stressiä ja vaikutat olevan hyvin tunnollinen ihminen. Säästät itseäsi jos pidät välit isääsi ja isän kuollessa voit sanoa itsellesi että olet tehnyt kaikkesi. Mutta tuota hääpäivää sinun ei tule missään nimessä katua!! Teit aivan oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Komppaan häntä täysin. Ei ole lapsen asia pitää suhdetta yllä, vaan vanhemman. Ja minustakin teit oikean valinnan valitessasi isäpuolen hääpäivänäsi. Onko oma isäsi siitä huomauttanutkaan, vaan vain äitipuolesi? Isäsi varmasti sisimmässään ymmärtää valintasi syyn, vaikka ylpeyttä se kolauttaisikin. Ikävä kyllä kuten teksitistäsi käy ilmi, niin ei se ole useinkaan se oma sukulainen vaan hänen puolisonsa joka on joka asiassa suunapäänä ja vartioimassa perheen rahoja.
Tietysti onhan se mahdollisuus tässäkin tarinassa, että toisenpuolen koko kertomus kuulostaisi aikalailla erilaiselta, joka merkitsisi sitä, että olet nähnyt koko asian jollain tavalla vääristyneenä. Mutta vaikutat tekstin perusteella järki ihmiseltä, etkä vahhtoa asiasta yhtään. Eli johtopäätöksenä voisi olettaa, että asiat ovat menneet kokolailla kertomasi mukaan, jollinka olet mielestäni toiminut aivan oikein.
omanikin käynneet lukion ja itsekin , muta koko lukioaikana mennyt ehkä toi 200 ekirjoihin . niitä kun saa jopa käytettyinäkin : )
näinhä'n se näyttää menevän, miehet unohtaa lapsensa kun uutte eukkoo alkaa tuleen kehiin... ja uus eukko ei vois vähempää olla kiinnostunut ukon entisistä kakaroista..
ovat vaan riesana ja raha reikänä...
eli tavallaan ymmärrän kyllä
isäsi on tossunallan
ja ymmärrän, ettet pyytänyt saattamaan ...
eli sanoisin alämä on : ))))
anna olla, kukin ajattelee mitä ajattelee...
teet omat ratkaisusi ihan itse
asioista kannattaa puhua aina suoraan ja asianosaisen kanssa, eli puhu suoraan ISÄLLESI !!!!
anna mammapuolen olla ihan rauhassa
sinä itse muodostat suhteesi omaan biologiseen ISÄÄSI ! ole siinä aktiivinen osapuoli, jata välivaihe se mammapuoli väliin .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisin varmaankin valinnut samoin. Vaihtoehto olisi ollut kävellä alttarille sulhasen kanssa, biologinen isä ei olisi minusta ollut edes vaihtoehto.
Et ole minusta myöskään lainkaan itsekäs ja näyttää siltä, että biol. isäsi omaisuudessakin sinua harmittaa vain se, ettet itse olisi ollut edes niiden lukiokirjojen arvoinen. Se tuntuu varmasti kamalalta.
Älä anna biol.isäsi perheen määritellä ihmisarvoasi vaan pidä jatkossa yhteyttä niihin ihmisiin, joiden kanssa suhde on molemminpuolinen, aito ja lämmin. Voimia!
Ikävää, että sinulle on yhä jäänyt noin paha mieli koko isäsuhteesta ja jopa syytät itseäsi hänen julmista teoistaan (ja isän uuden vaimon käsittämättömästä kylmyydestä). Sinä et ole toiminut mitenkään väärin.
Ymmärrän, että aina vaan haluat yrittää antaa mahdollisuuksia isällesi ja ylläpitää jonkinlaista suhdetta, se on ihan luonnollista haluta että olisi isä. Mutta kun vastapuoli on noin jäätävä ja itsekäs, et voi paljoa asiaan vaikuttaa. Yritä päästää irti isästäsi ja hyväksyä, että hänestä ei sinun elämääsi koidu mitään positiivista. Ota etäisyyttä ja keskity niihin ihmisiin, jotka ovat sinulle oikeasti rakkaita ja pysyvät tukenasi. Katkera ei kannata olla enkä usko että oletkaan, älä myöskään syytä itseäsi tai jää vellomaan asioita. Olet yrittänyt kaikkesi ja on moneen kertaan todettu ettei isäsi halua tehdä mitään suhteenne eteen.
Onneksi sinulla on monta muuta rakasta ihmistä elämässäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teit niinkuin parhaaksi näit. Varmaan diplomaattisempiakin keinoja tuon alttarille saattamisen hoitamiseksi olisi ollut, esim. olisit voinut kävellä sinne papin luo ihan yksinäsi jos olisit halunnut. Mutta tehty mikä tehty ja sinulla siihen täysi oikeus. Anna menneiden olla menneitä ja vähennä elämästäsi niitä ihmisiä, jotka saavat sinut tuntemaan itsesi lähinnä kurjaksi.
Vastauksena tuonne ylemmäs voisin sanoa, että äidin kanssa vähän kädenvääntöä siitä käytiinkin, että kutsunko oikeaa isääni. Tunsin kuitenkin, että se olisi jo ollut liian karua olla kutsumatta. Häät maksoimme sulhasen kanssa aivan kokonaan omasta pussistamme :) pienet häät kun kuitenkin olivat. Ja ihan näin jälkikäteen onkin vähän hölmö olo, että piti jotain ihme kirkkohäitä viettää. Tulimme siihen lopputulokseen sulhon kanssa, että oltaispa maistraatissa vaan käyty sanomassa tahdon ja sitte jollekki pitkälle reissulle niillä häihin uponneilla rahoilla. No tehty mikä tehty. Sisarpuoliini en ole yhteydessä. Tämä tässä asiassa suurimmaksi osaksi harmittaakin. Toisaalta tähän ei ole mitään mahdollisuutta, koska sisarpuolet niin kovasti äitipuoleni kanssa samoilla linjoilla... Itsekin ihmettelin silloin, että miksi nimenomaan ÄITIPUOLENI minulle alkaa asiasta marista ja tähän äitipuoleni vain totesi, että isäni on niiiiiiiin loukkaantunut, että ei varmasti tule minuun itse ottamaan yhteyttä. Yritin silloin soittaa isälleni useita kertoja, mutta ei todella vastannut. Viimeinen viesti minkä hänelle sitten jätin oli, että "on ikävää, että ei sinussa ollut miestä niin paljon, että olisit pystynyt tämän oman tyttäresi kanssa ihan kahden selvittämään." Ja kaiken edellä mainitsemani olin jo isälleni antanut anteeksi kunnes sain nuo äitipuoleni haukut niskaani... Ja minussa on VARMASTI myös vikaa ja olisin siitäkin valmis keskustelemaan mitä katkeruuksia heillä on minun tekemisistäni, mutta kun asia on niin, että HEISSÄ EI OLE eikä IKINÄ OLE OLLUT MITÄÄN VIKAA. Tästä keskusteltiin niissä sähköposteissakin äitipuoleni kanssa. Kun annoin noita esimerkkejä missä tilanteissa olisin tarvinut isääni vastasi hän, että "aina pitää vaan miettiä niitä asioita mitä isäsi ei ole tehnyt, ANNA OLLA JO". Ja kyllä minähän olin jo antanut olla! Kunnes tultiin syyttelemään itsekeskeiseksi ja kiittämättömäksi. Nyt meille mieheni kanssa syntynyt pieni poika ja kyllä ihan oikeasti harmittaa, että tuleeko koskaan biovaaria (ihana termi oli tuo bio ;D) koskaan näkemään. En minä tiedä miten asiat tästä nyt selviäisivät, kun jos itse otan jälleen kerran yhteyttä niin tulkitaan sen siten, että "VOI HITSI , YMMÄRSIHÄN SE PENIKKA VIHDOIN KUINKA VÄÄRÄSSÄ OLI"
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olet tässä ketjussa meille kertonut. Puhu avoimesti siitä, miten olet minkäkin asian kokenut.
Vastasin tuolla aiemmin... Mutta tähänkin asiaan tahdoin palata kommentoimaan. Älä ota itse yhteyttä. Lähetä vaikka isänpäivänä kuva vauvasta ja kortti mutta älä sen kummempaa. Näin viestität että ovet ovat avoinna mutta sinä et ala matelemaan. Isäsi voi siis soittaa vaikka kortin saatuaan ja pyytää saada käydä katsomassa vauvaa, mutta sinä et ala anelemaan "tule nyt jooko pliis". Turhan ylpeyden ja mökötyksen voit sinä aikuisempana ja kypsempänä (ilmeisesti, kertomasi mukaan ;) ) jättää pois mutta kaikkeen ei sinunkaan tarvitse venyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirkossakin voi käydä vaan sanomassa tahdon ja lähteä sen jälkeen minne huvittaa. Ei ole mitään kirkko+häät = kirkkohäät -pakkoa. Ihan sama kuin maistraatissa käymisen jälkeen saa pitää vaikka tuhannen hengen hääkemut jos haluaa.
Itse näkisin koko asian niin, että ne, jotka uskovat jumalaan ja pitävät tärkeänä että se tahdon sanotaan "jumalan kasvojen edessä", niin tekisivät. Naurettavinta on se, kun ateistit menee liittymään kirkkoon jotta saisivat ne "kirkkohäät".
T.maistraatissa vihitty kirkkoon kuulumaton, joka silti piti hääjuhlan (ja olisi vielä suostunut kirkkoon siunattavaksikin jos se olisi kirkkoon kuuluvalle uskovalle miehelle ollut tärkeää, mutta ei ollut)
Yritin vain nopeasti kirjoittaa kun pojunen venkoili tässä sylissä :) Eli siis tarkoitin tosiaan, että oltais kirkossa toki voitu mennä naimisiin, kun uskomme kuitenkin molemmat, mutta se jälkijuhla oli minusta aivan turha. Varsinkin kun se yksi murjotti siellä. Hääpäivää kun muistelen niin ei tule sellaista onnellista oloa. Harmittaa.
anna murjottaa, asiaei kuulu hänelle mitenkään, ei sitten mistään kohtaa.
Mulla itselläni on narsistiluonteinen isä ja lapsuus oli samankaltainen. Olin kiltti ja tunnollinen tytär.
Olet vielä siinä vaiheessa, että tunnet syylisyyttä valinnastasi ja toivot kenties kunnollista kohtelua ja hyväksyntää isältäsi.
Itse olen 30 vuoden iän jälkeen hyväksynyt sen, etten saan normaali kohtelua isältäni enkä enää pode syyllisyyttä mistään. Jos nyt joku syyllistäisi minua niin kuin sinua on syylistetty, huvittaisi se minua hiukan, mutta jättäisin asian siihen ja antaisin vaan olla. Mitä väliä sillä on? Syyllistävä perhe ei kuulu läheisiin, joten heidät voi jättää omaan arvoonsa.
Samanlaisia ajatuksia kirjottelin 25 vuotiaana. Etsin itseäni, paikkaani ja oikeuksiani. Päin honkiahan nämä yritykset meni. Sen jälkeen koin irtaantumisen isästäni ja nyt on hyvä olla. Ei tarvitse enää välittää. Jos kritiikkiä kuuluu, tiedän että ei ne vaan koskaan tule ymmärtämään, kun eivät edes halua ymmärtää.
Ehkäpä olet samalla tiellä? Lapsuuden usko vaihtuu nuoren aikuisen tietämykseen ja hyväksyntään, ettei ehkä kaikkea tarvitsekaan niellä. Muutama "räjähdyshän" siitä seuraa, mutta kun sen oikein oivaltaa niin seesteisyys alkaa. On mahdollista irrottautua ihmisistä, jotka eivät aidosti välitä ja nauttia heistä, jotka taas rakastavat ja välittävät sinusta oikeesti ja aidosti.
olet todella joutunut ikävästi vanhempiesi perheiden riitojen väliin, ja sen myötä on varmaan vaikea nähdä selvästi mikä on oikein ja mikä väärin. Et todellakaan tehnyt väärin eikä sinulla ole mitään syytä kokea syyllisyyttä. Isäsi ja äitipuolesi taitavat nyt projisoida omaa raskasta syyllisyyttään sinun niskaasi. Älä hyväksy sitä.
noista lukiokirjojen hinnoista. Minä kun menin lukioon niin oli juurikin (kiitos vain päättäjät) se vuosi kun lukiokirjat uudistui... eli käytettynä ei meistä kukaan voinut ostaa.... :| eli kyllä se sen n. 200 e tuli maksamaan. esim. 8 kurssia 20e/kirja + mahdolliset vihot ja tehtäväkirjat.. :(
Alue: Aihe vapaa
Kuulostaa varmaan kolkolta sanoa, mutta älä_välitä_äitipuolen_kaakatuksista.
Tiedän että on vähän vaikea olla välittämättä, mutta oikeasti. Sun ei tarvitse kantaa hartillas enää yhtään sitä paskaa mitä sieltä olet saanut.
Tsemppiä elämääsi! Toivottavasti olet hyvissä väleissä sisarpuoltesi kanssa. Usein nekin välit tulehtuu kun vanhemmat vääntelevät totuuksia miten sattuu. Pidät vain itsesi rehtinä ja suorana, niin on helppo kohdata kuka tahansa heistä.
Isäpuolesi on elänyt kanssasi läpi elämän, joten oli selvää että hänellä oli tärkeämpi sija rinnallasi elämäsi suurena päivänä.
Jos isäsi rakastaa sinua, hän ymmärtää sen ja hyväksyy sen, pysyen jatkossakin sinun elämässäsi.