Pystyykö olemaan enää äiti lapselle, joka aiheuttaa tapaturmaisesti sisaruksensa kuoleman?

vaan jankkaatte vastuusta... Totta hitossa vastuu on aikuisilla, mutta siitä huolimatta on hyvä miettiä, miten silti osaa olla äitinä sille lapselle, jonka teon seurauksena toinen lapsi kuolee, vastuu on ihan eri asia kuin se tunne...

Jonka olisi pitänyt kieltää, muttei riittävästi kieltänyt? Ja äiti jättää isän ja tapaturman aiheuttaneen lapsensa.

ensimmäistäkään varoitusta tai meteliä

hän syyllistää itseään eikä lastaan, hän EI pidä lasta syyllisenä sisaruksen kuolemaan vaan itseään. Ja sen sijaan että hän syyttäisi lasta toisen kuolemasta, hän sen sijaan syyttäisi itseän myös siitä mitä aiheutti eloon jääneelle sisarukselle ja haluaisi olla tämän tukena jotta selviäsi tästä jotenkin.

vaan jankkaatte vastuusta... Totta hitossa vastuu on aikuisilla, mutta siitä huolimatta on hyvä miettiä, miten silti osaa olla äitinä sille lapselle, jonka teon seurauksena toinen lapsi kuolee, vastuu on ihan eri asia kuin se tunne...

(olen kirjoittanut ainoastaan ensimmäisen aikuisen vastuuta korostavan viestin), koska tuollaisessa tilanteessa olisin ensisijaisesti todella vihainen itselleni.

Syyllisyydentuntoni olisi ihan hirvittävä. Tuskin osaisin edes syyllistää muita kuin itseäni (,jos siis olisin ollut se tilanteesta vastuussa oleva aikuinen).

#5

Tyypillistä, ettete osaa vastata apN.n aloitukseen vaan jankkaatte vastuusta... Totta hitossa vastuu on aikuisilla, mutta siitä huolimatta on hyvä miettiä, miten silti osaa olla äitinä sille lapselle, jonka teon seurauksena toinen lapsi kuolee, vastuu on ihan eri asia kuin se tunne...

Lapset riekkuvat, eikä toinen usko kieltoja, jatkaa kunnes toiselle sattuu tapaturma jonka takia kuolee.

Miten tapaturman aiheuttaneen lapsen äitinä voi jatkaa? Vai voiko?

Minä tiedän että pystyisin, en minä nyt lasta kohtaan voisi kaunaa tuntea tuosta vaan itseäni tai sitä aikuista jonka olisi lapsia pitänyt valvoa. Riippuu nyt tietysti lapsen iästä jos olisi tyyliin teini-ikäinen jo niin sitten kyllä varmasti tulisi syytettyä lastakin.

hän syyllistää itseään eikä lastaan, hän EI pidä lasta syyllisenä sisaruksen kuolemaan vaan itseään. Ja sen sijaan että hän syyttäisi lasta toisen kuolemasta, hän sen sijaan syyttäisi itseän myös siitä mitä aiheutti eloon jääneelle sisarukselle ja haluaisi olla tämän tukena jotta selviäsi tästä jotenkin.

vaan jankkaatte vastuusta... Totta hitossa vastuu on aikuisilla, mutta siitä huolimatta on hyvä miettiä, miten silti osaa olla äitinä sille lapselle, jonka teon seurauksena toinen lapsi kuolee, vastuu on ihan eri asia kuin se tunne...

silti uskon, että itsellekin voisi tehdä tiukkaa olla asiallinen lopun elämääni... eli pelkäisin kyllä, että joskus tulee se hetki, kun kuitenkin sille lapselle jotain siitä sanoisi, ja taatusti se voisi tulla syyllistämistyyliin, vaikka niin ei haluaisikaan. Ihan kamala tämä asia ajatuksenakin!

Lapset riekkuvat, eikä toinen usko kieltoja, jatkaa kunnes toiselle sattuu tapaturma jonka takia kuolee.

Miten tapaturman aiheuttaneen lapsen äitinä voi jatkaa? Vai voiko?

Riippuen vähän lasten iästä tietysti. Sanotaan, että jos ei 12-v tai siitä vanhempi usko kieltoja, vaan teoillaan aiheuttaa toisen kuoleman, en pystyisi antamaan sitä anteeksi. Varmaan vielä erityisesti jos isompi aiheuttaa pienemmän kuoleman. Silloin se isompikin lapsi "kuolisi" silmissäni.

Ihan sama kenen vastuu ja lässyn lässyn. TUo alkaa olla sellainen ikä, että mulle ei enää mene mikään hups, se oli vahinko- läpi.

että se lapsi kyllä syyllistää itsekin itseään...mikä kauhea taakka ja ahdistus lapselle! Äitinä yrittäisin keskittyä tukemaan lastani niin ettei hänen koko elämänsä menisi pilalle tämän vuoksi. AIka traumaattinen kokemus.

Lapsiko ei muka tajua miksi äiti hyvlkäsi? Mikä voisi olla suurempi syytös ja rangaistus? Tuo tapahtuma itsessään aiheuttaa jo lapselle ison trauman, ja äidin hylkäys siihen päälle nostaa sen varmasti potensiin sata.

että äiti hylkää. Jonain päivänä se syyttely kuitenkin alkaa, kun on tarpeeksi paineita.

otetta lapseensa ja on vielä paikalla kun tapaturma sattuu niin.......................................................................voiko äiti syyttää siitä lasta????????????????

lapsen hartioille?? Oletko ihan järkevä? Vanhemman on vaan pysytyttävä ja piste.

Niin ei välttämättä pysty. Etenkin, jos on vielä muita lapsia suojeltavana, ja lapsi on selkeästi häiriintynyt.



Esim. psykopaattilapsi kyllä lähtisi tuossa tapauksessa hoitoon eikä tulisi takaisin.

tapaturmia voi toki sattua, mutta tapaturma on tapaturma, ei kenenkään syy, ainakaan lapsen!!



Siksi en itse esim.koskaan laittaisi isompaa vahtimaan pienempää sisarusta ulos sillä periaatteella että isompi olisi vastuussa, mikä vastuu sille isommalle jos jotain sattuisi! Kamala syyllisyys ja elämä pilalla.

vaan kerta kaikkiaan pysty? Parempi että äiti lähtee, mitä katselee tapaturman aiheuttanutta lasta joka päivä ja syyttää mielessään molempia?

Jos ei vaan pysty, mitä sitten?

moni täällä sanoo ettei voisi antaa anteeksi jos "tappaja" olisi vanhempi lapsi, 12v ja siitä eteenpäin.



entä jos oikeasti kävisi vahinko, esim 14v ottaa vauvan vaunuissa lenkille mukaan että äiti saa hengähtää, ja jossain mäessä ote herpaantuisi syystä tai toisesta ja vaunut menisivät hullua kyytiä vaikka auton kylkeen?



ihan kammottavaahan teinille olisi jos äitikin syyttelisi tuosta, kun loppuiän saisi kantaa kamalaa muistoa ja tunnetta että on "tappanut" siskon/veljen..



-ohis

vaan kerta kaikkiaan pysty? Parempi että äiti lähtee, mitä katselee tapaturman aiheuttanutta lasta joka päivä ja syyttää mielessään molempia? Jos ei vaan pysty, mitä sitten?

vasta näiden jälkeen tietää, osaako äiti olla äiti vai ei. Mutta yrittää pitää.

Siitä että MOLEMMAT lapset riehuu ja toinen sattuu siinä kuolemaan vai että TOINEN lapsista tekee jotain toiselle, eikä tämä lopeta.



Entä mitä tarkoittaa ettei isä kiellä, mutta sitten puhutaan siitä ettei lapsi uskonutkaan kieltoja?



On ihan normaalia surussa että tunteet vaihtelee.



Oma lapsi kuoli onnettomuudessa joskus aikanaan, johon oli siis itse huolimaton ja osatekijänä. Kukaan ei riehunut, ei vaan osannut varoa.

Häpesin jossain vaiheessa sitä mitä lapsi teki kuten teki.

Itseäni syyllistin etten osannut toimia ajatustenlukijana.



Onnettomuuksia vaan tapahtuu: jos keinu putoaa kannattimista ja lapsi kuolee niin silloinkin tahtoo syyttää jotain. Mahdollisesti itseään ettei ollut vieressä tai antoi kovat vauhdit? Keinun tekijää/huoltajaa. Jumalaa?



On ihan normaalia että ajattelee pahojakin mutta siinä missä itse menettää lapsen, saman menetyksen kokee myös muutkin perheenjäsenet.

Mitkä ovatkaan tilanteessa olleiden tunteet ja millaisiksi tunteet kasvaa sisarella? Vaikka saisi tukea vanhemmiltaan ja apua terapiasta niin jokaisella on omat tunteet.

Tunteet ei ole pahoja mutta se on että riistää muiden oikeuden suruun ja lähtee tunteitaan tuomaan esille.

Lapsellakin on oikeus vihata äitiä ja isää onnettomuuden syynä, ei kuolema väisty koskaan pois perheestä vaan lapsi kuolee joskus itse tietäen että hänellä oli sisarrus joka kuoli rajussa leikissä/riidassa. Ei ainoastaan vanhemmilla ole oikeutta suruun. Lapsen suruun on hyvin vaikea reagoida: niitä hänen tunteita ei aina osaa tunnistaa ja tukea oikein.



Äitinä oleminen ei lopu koskaan. Olet lapsesi saanut ja sinä rakennat kokemusta ja elämää heidän kanssa, kuolemassakin.



Jos sinä ajaisit vaikka autoa ja jäisit onnettomuuteen niin saako sinua syyttää? Entä jos lapsi syö tekemääsi ruokaa ja tukehtuu kun syötte yhdessä? Onko se sinun syy?

Ei tuohon löydy vastausta täältä. Tuo tilanne olisi niin iso, järkyttävä ja tunteiden myrskyä, jonka jokainen kokee henkilökohtaisesti.



Vahinko on aina vahinko, mutta jos aiheuttaja lapsi on hyvin häiriintynyt, niin saattaisin syyllistää itseäni siitä etten ohjannut lastani hoitoon jne.



Mutta kuten sanoin, ei pysty tietämään vastausta tuollaiseen.



Eräässä lehtijutussa oli haastateltu lapsensa menettänyttä, joka kuvaili menetetyn lapsen roolia perheessä. Eli oli ennen kuolemaa samalla viivalla muiden lasten kanssa, mutta kuoleman jälkeen vanhempi tunsi valtavaa tuskaa menetyksestä ja koki juuri kuolleen lapsen olevan kaikista paras lapsi ja hyvin tärkeä. Eli monta vuotta vain ajatellen tuota lasta. Lapsen menetys on hirveää, mutta ylipäätään ihmisarvo kannattaa muistaa eläessä, vaikka sitä tosta aiheuttaja lasta kohtaankin.



Kokemus voi olla vaikka minkälainen.