Naapurit eivät päästäneet lapsiaan Laajasalon murhaperheen luo
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/laajasalon-tragedia-surmaaja-jatti-na…
Laajasalon tragedia: Surmaaja jätti naapurille likaisen yllätyksen vuosi sitten
Nukkuvan perheensä Helsingin Laajasalossa surmannut - ja teon myöntänyt - käyttäytyi oudosti ennen tekoa.
Naapurustossaan 37-vuotias isä tunnetaan hyvin, sillä hän on asunut talossa jo kaksitoista vuotta.
Perheen tytöt leikkivät pihapiirin muiden lasten kanssa. Heidän äitinsäkin tuli tätä kautta naapureille tutuksi.
Kaikki naapurustossa eivät silti antaneet omien lastensa käydä kylässä perheen luona. Syynä oli isä ja hänen käyttäytymisensä.
IS:lle kerrottiin päihteiden käytöstä ja riitatilanteista, joita jotkut ovat todistaneet.
Isä yritti lähentyä naapureita pudottelemalla näille kirjelappuja.
Sitten eräs naapuriperhe lähti viime talvena pitkälle lomalle. Kun he palasivat, maa oli peittynyt paksuun lumeen.
Vasta kun lumi alkoi keväämmällä sulaa, paljastui iljettävä yllätys: terassi oli täynnä roskaa.
Sinne oli kannettu 28 nuuskarasiaa, 94 keskiolutpulloa, kaksi viinipulloa, viisi lääkepurkkia, 15 kodin roskapussia, kasa pahvilaatikoita ja kanin papanoita.
Tapausta yritettiin setviä taloyhtiössä, mutta lopulta siitä tuli poliisiasia. Isä sai 72 euron sakot ympäristörikkomuksesta.
Facebookissa isä väittää olevansa tullivalvoja. Sen verran perää tiedossa on, että hän oli Meritullissa lyhyen jakson 1999-2000.
Nykyään hän ei käy töissä ja on vähätuloinen, joskaan ei velkavaikeuksissa.
Kommentit (12)
sen miehen profiilista. HYvä. vieä kun jiku poistais sen vaimon profiilin..
Esitetään, että naisen pitäisi häipyä lapsineen toiselle paikkakunnalle.. Ihan oikeasti, kun isälle kuuluvat tapaamiset, saa olla varmaan aika kovat todisteet, että ne saa valvotuiksi.
Ja edes isän väkivalta äitiä kohtaankaan ei taida edes riittää lähihuoltajuudenkaan eväämiseen..
Jos mies todella haluaa huoltajuuden, sen kai aika usein myös saa.
Naapurit ovat tehneet lastensuojeluilmoituksia ja soittaneet poliisit paikalle monen monta kertaa! Ihan turha huudella siellä, että suomalaiset ei välitä ja voisihan sitä naapuria edes moikata rapussa.
Jos te tietäisitte mitä kaikkea sen perheen eteen on yritetty tehdä niin olisitte aika hiljaa. Meidän yhtiössä on hyvä henki eikä täällä KUKAAN jää ulkopuoliseksi ellei sitä itse halua!
Joten lopettakaa syyn vierittäminen naapureille tai läheisille ja keskittykää viranomaistoimintaan!
Valvottuja tapaamisia ei saa kovin helpolla. Se, että isä on ollut väkivaltainen äitiä kohtaan, ei vaikuta yhtään mihinkään. Ei huoltajuuteen, ei tapaamisiin. Tiedän tämän ihan oman kokemukseni kautta.
Suomessa on liian helppoa kiusata ja piinata toista puolisoa eronkin jälkeen, mikäli niin haluaa jos on yhteisiä lapsia. Ja jos on yhteishuoltajuus. Sen mukaan etävanhemmalla on oikeus tietää lapsen pysyvä osoite, päiväkoti/koulut jne. Joten etpä pääse muuttamaan "Piiloon" tai "pakoon". Lisäksi pakkohan sun on joku puhnro olla jonka annat etälle, että lasten siellä ollessa sut voi tavoittaa. Niitä valvottuja tapaamisia kun ei saa, ellei ole selkeää ja vahvaa näyttöä siitä, että isä on vaaraksi lapsilleen. Se, että isä on vaaraksi eks puolisolleen, lastens äidille, ei ole merkityksellinen seikka missään kohtaa.
Niin se vain menee.
Esitetään, että naisen pitäisi häipyä lapsineen toiselle paikkakunnalle.. Ihan oikeasti, kun isälle kuuluvat tapaamiset, saa olla varmaan aika kovat todisteet, että ne saa valvotuiksi.
Ja edes isän väkivalta äitiä kohtaankaan ei taida edes riittää lähihuoltajuudenkaan eväämiseen..
Jos mies todella haluaa huoltajuuden, sen kai aika usein myös saa.
Olen ihmetellyt tätä suomalaisten lammasmentaliteettia, että varmistetaan ainoastaan oma tausta ja muut ovat sitten oman onnensa nojassa. Minä olisin melko varmasti tehnyt lastensuojeluilmoituksen toisensa jälkeen, jos tuollainen naapuri olisi osunut!
Ei riitä, että isä on outo, pitää olla näyttöä.
olla tuollaisen kusipään kanssa.
Eikö uskaltanut erota - pelkäsikö tulla tapetuksi.
Lopputulos oli yhtä surullinen vaikka liitto pysyi kasassa.
Kaunis nainen ollut tuo surmansa saanut.
Mistähän siellä lie riidelty, ehkäpä naapurit avautuu enemmänkin aiheesta. 7päivää odotellessa.
Varmasti pelkäsi lastensa, itsensä ja kaikkien lähisukulaisten puolesta. Tuo mies ei ansaitse kenenkään ymmärrystä. Miettikää mikä perhehelvetti on ollut kotona ja kuinka mielikuvituksellisin eri tavoin tuollainen mies kykenee piinaamaan ja kiusaamaan perhettään.
jos on tyranni puoliso. Yleisellä tasollla tämän sanon en tätä tapusta tunne tarkemmin.
Miettikää jos on jatkuvaa väkivaltaa, henkistä julmuutta, kidutusta, raiskaamista jne.
Itse mieluummin kuolisin kun olisin hakattavana vuosikymmeniä tai näkisin että lapsiani hakattaisiin. Toki en päästäisi tilannetta noin pitkälle, lopettaisin suhteen ensimmäiseen iskuun.
Mietin joskus entistä työkaveria jonka mies pahoinpiteli häntä, heillä oli yksi lapsi. Vieläköhän on nainen hengissä. Ei halunnut erota vaan uskoi että mies muuttuu. Näin niitä pahoinpitelyn jälkiä ja kehotin aina menemään lääkäriin.
Mielestäni näissä väkivaltaisissa perhetilanteissa pitäisi naisen järjestää muutto salaa toiselle paikkakunnalle ja mahdollisimman kauas ja häipyä lapsineen.
Varmasti pelkäsi lastensa, itsensä ja kaikkien lähisukulaisten puolesta. Tuo mies ei ansaitse kenenkään ymmärrystä. Miettikää mikä perhehelvetti on ollut kotona ja kuinka mielikuvituksellisin eri tavoin tuollainen mies kykenee piinaamaan ja kiusaamaan perhettään.
Olen ihmetellyt tätä suomalaisten lammasmentaliteettia, että varmistetaan ainoastaan oma tausta ja muut ovat sitten oman onnensa nojassa. Minä olisin melko varmasti tehnyt lastensuojeluilmoituksen toisensa jälkeen, jos tuollainen naapuri olisi osunut!
koska ei ole ketään joka tuntisi sitä vapautusta, helpotusta tai sitä, että kaikki kauheus on nyt loppu.
Olen ihmetellyt tätä suomalaisten lammasmentaliteettia, että varmistetaan ainoastaan oma tausta ja muut ovat sitten oman onnensa nojassa. Minä olisin melko varmasti tehnyt lastensuojeluilmoituksen toisensa jälkeen, jos tuollainen naapuri olisi osunut!
Enemmän ihmettelen miksei poliisi tai neuvola ole reagoinut mitenkään. Poliisihan oli hälytetty tuohon perheeseen monta kertaa ja olivat nähneet, että perheessä pieniä lapsia. Heidän olisi pitänyt ilmoittaa sosiaaliviranomaisille ja neuvolan/sossujen olisi pitänyt perhettä seurata ja ottaa asia puheeksi. Vanhemmille olisi pitänyt tarjota apua. Itselläni olisi kyllä aika korkea kynnys tehdä jotain lastensuojeluilmoitusta vain sen perusteella, että isä on alkoholisti ja vähän häiriintyneen oloinen. Koska alkoholistejahan tämä maa on piukkanaan. Sen sijaan jos isä olisi käyttäytynyt väkivaltaisesti lapsia kohtaan, se on eri asia, mutta sellaista kai ei ollut näkyvissä.
Ja mielestäni myös sukulaisten ja ystävien pitäisi puuttua perheen ongelmiin ennemmin kuin naapureiden.
Mistä tiedätte minkä näköinen vaimo oli? Onko nimi julkisesttu jossain vai?
Äitiä...miksi ei vienyt lapsia turvaan, jos kerran niin ulkopuoliset kun naapurit huomasivat miehen käytöksessä häiriöitä. Miksi oma vaimo ei tajunnut ....voi vitsi itku kyllä tulee..kävin naisen sos. Median sivuilla ja isompi tyttö oli niin ihana kikkarapää ja äiti kaunis hoikka nainen..miksi Olla tommosen luuserikusipään kanssa....mikä hirveä menetys ..tekis mieli tappaa se saatanan luuseri bodari...pistää niin vihaksi tämmöset