Olen käynyt nyt raskaana ollessa perheohjaajan juttusilla.. nyt tuli postista

No, mulla ei ole ikinä ollut heidän kanssaan mitään ongelmia, kun olen ottanut kaiken sillä asenteella, että lapsen parasta tässä haetaan. Nuo asenteet "ne vaan hakee syytä viedä lapset" ja "ihan on vinksahtaneita, älä tee mitään mikä tekee olosi epämukavaksi" on mielestäni todellakin avain siihen, että sossulla alkaa soida hälytyskellot.

t. 16

itse kyllä vastaisin noihin kysymyksiin, MUTTA onhan se aivan normaalia, että sitä miettii vastatessaan, että ylitetäänkö tässä minun rajojani. Jokaisella ihmisellä on intimiteetin rajat ja on aivan normaalia tuntea epämiellyttävää oloa silloin, kun joku kyselee vihjailevia kysymyksiä ja utelee hyvin henkilökohtaisia asioita, kuten ikäviä tunteita. Toiset reagoi voimakkaammin kuin toiset. Toiset on varovaisempia ja ehkä varautuneempia kuin toiset.

Ap, olet pyytänyt apua. Nyt sinä saat sitä. Jos kysymykset tuntuu sinusta omituisille, senkin voit perheneuvonnassa sanoa. Sano, että niihin vastaaminen tuntui jotenkin hölmöltä, mutta ymmärrät miksi niitä kysytään. Ei ne kaavakkeet tosiaan sinua varten ole kehitetty, vaan teitä kaikkia apua pyytäneitä.

Kyllä itsekin kerroin lääkärille, joka vointiani kyseli, että välillä väsyttää. Lääkäri sanoi siihen, että jos oikein väsyttää, niin ota sitten tänne yhteyttä. Lääkäri toimi aivan oikein. Hänen kuuluu olla ja ottaa vakavissaan nämä asiat. Minä kerroin, että en koe nyt tarvitsevani apua ja minulla on läheisiä, joilta saan tukea ja konkreettista apua. On hienoa, että nämä lääkäri- ja neuvolaihmiset välittävät. Oma asenne ratkaisee ja vaikuttaa siihen, miten itseen suhtaudutaan näissä tahoissa.

Eikä siinäkään ole mitään hävettävää, että pyytää apua, kun masentaa ja väsyttää, päinvastoin. Masentuneilla on riski toimia tavalla joka on vahingollista itselle tai muita perheenjäseniä. Kyllähän siinä on hyvä saada apua.

Eikä tuo ole apua.

näköjään tapahtuu. Itse olen äitiysneuvolassa asioinut 10 vuotta sitten, eikä tällaisia lomakkeita tai perheohjaajia ole tullut vastaan.



Neuvolan apu oli ihan ok, tosin heti kun jotain erikoisempaa ilmeni niin ohjattiin erityissairaanhoitoon, joten en siellä monta kertaa käynyt.



Stressasi kyllä se terkkarin kotikäynti sektion jälkeen, en päässyt melkein sängystä ylös, pölypalloja pyöri lattialla ja itse olin itkuinen ja kömpelö imettämään... Tuntui että tulee liikaa reviirille, kun en halunnut sukulaisiakaan imetystä töllistelemään (kun se ei silloin vielä oikein sujunut).



Tällaisen lomakkeenkin voi antaa niin monella eri tapaa, se voi tuntua hyökkäykseltä helposti, odottavan äidin mielentila kun ei ole välttämättä mitä leppoisin.



Ammattitaitoinen, kokenut neuvolantäti kyllä näkee yhdellä silmäyksellä enemmän kuin mitä pino paperia kertoo.

yleiseen avuttomuuteenne. Loppuupahan loputon märinänne. Uskomatonta vajakkisakkia taas suurin osa ketjuilijoista!

Ennemminkin herättää ajatuksia siinä odottajassa. Itse vastaisin, että en tiedä kun en käytä kumpaakaan :)

Ihmiset välttelevät/pakoilevat niitä kysymyksiä, jotka osuvat kiperän pisteeseen. Äidin ja lapsen vuorovaikutus on ehkä tärkein tekijä teidän molempien hyvinvoinnille, kun lapsi on syntynyt, eli nämä kysymykset eivät todellakaan ole turhia. Mietipä uudestaan, miksi vastustat näin paljon? Jos ongelmia ei sillä alueella oikeasti ole, niin kysymyksiin vastaaminen olis helppoa ja luontevaa. Minkä takia ikinä oletkaan hakenut apua, älä missään nimessä jätä sitä nyt kesken!

Niissä tuntuu odotusarvona olevan, että ongelmia on. Esimerkiksi kysymys "kuinka lapsi reagoi tupakkaan/alkoholiin" leimaa jo valmiiksi odottavan äidin.

kuin sitä täydellisen loputonta sossutanttakaartia, joka kehittää itselleen töitä tyhjästä ja paisuu kuin pullataikina.



Eikö ketään edes pelota, että ihmiset, joilla ei ole pienintäkään psykologista koulutusta, leikkii surutta psykologeja ja psykiatreja??

Eikä tuo ole apua.

Mutta jos kaavakkeeseen vastaa, että en tunne mitään lasta kohtaan, niin sitä apua saa. Ja eikö se ole apua, että pääsee avun tarpeen kartoitukseen.

Minusta suomessa on hienosti saatavilla apua lapsen kasvatukseen, jos vertaa moneen muuhun maahan. Vauvat punnitaan säännöllisesti, äidin terveyttä tarkkaillaan raskauden aikana. Lääkärikäynnit on molemmille, täällä on ilmaisia päiväkerhoja, avustusjärjestöjäkin, mistä saa esimerkiksi lastentarvikkeita, äitiyspakkaus, vanhempainraha ja hoitopäiväraha. Ainahan sitä apua voisi saada enemmän, mutta oikeasti Suomi on hieno maa ja täällä on monet asiat todella hyvin. On asioita, jotka voisi mennä paremmin ja yksilötasolla asiat ovat monesti huonosti tai elämä on ainakin vaikeaa ja raskasta, mutta ei täällä sentään nähdä niin paljon nälkää kuin jossain muualla ja meillä on sentään ilmaiset lääkäripalvelut lapsille jne.

Enemmän ongelma voi olla siinä, että ihmisiltä vaaditaan liikaa ja ihmiset vaativat itseltään liikaa ja keskitytään vääriin asioihin, kuten hienoon asuntoon, autoon, leluvuoriin, etelänmatkoihin, meikkeihin, turhiin tavaroihin ja kaiken tämän järjestyksessä pitämiseen. Pikkuisen kun löysää ja miettii, että mihin turhaan sitä aikaansa oikeen tuhlaa, niin löytää ne oikeat onnenlähteet. Nokka kohti tuulta.

koska "kiistät väärinkäyttösi".



Noita lomakkeitahan ei myöskään pidä täyttää liian täydellisesti, koska silloin napataan kiinni siitä!

Olen monesti miettinyt, minkälainen otos äideistä tällä palstalla oikeasti kirjoittelee. Vastauksista päätellen paljon masentuneita, päihdeongelmaisia, yksinäisiä, rikkaita(?), ulkomailla asuvia...

Minä en ole täydellinen äiti ja olen myös neuvolan kautta saanut perhetyöntekijältä apua, mutta silti lapsia ei ole huostaanotettu eikä edes kyselty mitään loukkaavaa.

Ensinnäkin, minulta ei ole yksikään lapsi huostaanotettu, vaan olen varmasti hyvä äiti. Meillä on nimenomaan kaikki hyvin, siksi en vainoharhaisesti pelkää sosiaalityöntekijöitä tai terveysalan ammattilaisia. Kerropas nyt, miten yksi pieni lomake saa sut noi tolaltaan? Siihenhän on hyvin helppoa vastata, jos kaikki on hyvin? Ap:n tapauksessa kenkä hiertää jostain kohtaa ja siksi kokee kysymykset loukkaavina/tungettelevina jne. Minä en loukkaannu siitä, jos joku kysyy mun tunteista lapsia kohtaan tai alkoholin käyttöä. On minusta täysin normaalia. Ja jos ei halua kirjoittaa, niin varmasti saa ihan suullisestikin avautua. Jos pelaa avointa ja rehellistä peliä, niin ihan varmasti voi vauhtaa sosiaalityöntekijääkin tarvittaessa, mutta tuollaisella vihamielisella asenteella tuskin kukaan työntekijä pystyy enää paljon hyvää tekemään. Silloin kyse ei ole huonosta sossusta, vaan erittäin vaikeasta asiakkaasta.

Sitäpaitsi ei siihen tuntemiseenkaan ole mitään oikeaa tapaa - ei kaikki kiinny johonkin "masuasukkiin" ja mene yltiösekaisin. Heille lapsi konkretisoituu vasta kun on olemassa. Ja jos on esimerkiksi keskenmenoja takana, ei ehkä uskallakaan "tuntea".



Eikä se silti vaadi yhtään mitään apua, varsinkaan joltakulta epäpätevältä wannabe-psykologilta, jolla on oma lehmä ojassa siinä mielessä, että asiakkaita pitää kaapia.

kuin sitä täydellisen loputonta sossutanttakaartia, joka kehittää itselleen töitä tyhjästä ja paisuu kuin pullataikina.

Eikö ketään edes pelota, että ihmiset, joilla ei ole pienintäkään psykologista koulutusta, leikkii surutta psykologeja ja psykiatreja??

täysin samaa mieltä, monet on sellasia pätijöitä. Olen esim itse neuvolassa huomannut että moni terveydenhoitaja pitää itseään viisaampana kun ne nevolan lääkärit.

Mullekin esim yhteen asiaan se lääkäri sano siellä että täysin normaalia lapsen käytöstä (mitä mun terveydenhoitaja taas oli ihmetellyt ja ohjannut jatkotoimiin)

ei niillä kaikilla tosiaan oo siellä sellasta pätevyyttä kun luulee omaavansa

Esikoista odottaessani täytin lapun jo raskausaikana. Siis sen voimavaramittarin. Silloin voin tosi hyvin ja kaikki tuntui valoisalta.



Synnytyksen jälkeen olin aivan poikki, kun imetys meni päin seiniä ja stressasin siitä tosi paljon. Yritin niin paljon imettää, että se meni aivan yli. Koin valtavaa ahdistusta, vauva oli älyttömän itkuinen ja valvottava ja minä olin aivan poikki. Siihen päälle vielä rintaraivarit ja pumput ja maidon nostatukset ja pesimiset ja kaikki himskatin imetysyritykset ja tukipuhelimet..



Lopulta en saanut edes nukuttua niitä lyhyitä välejä jotka vauva nukkui. Itkin vain ahdistustani, kun kaikki oli niin hankalaa.



Kuitenkin, täytin tuo lapun uudestaan vauvan ollessa parikuinen ja imetysongelmien ja valvomisen ollessa täydessä tohinassa. Sain vahvat masennuspisteet, ja neuvolan täti otti asian puheeksi. Minä itsekin heräsin siihen miten raskasta oli kaikki ollut ja miten hulluuden partaalla olin. Päätin sen kerran jälkeen jättää ne tissipumput ja alkaa vain elämään ilman imetystä.



Neuvolan täti oli viisas, ja sanoi minulle, että oikeastaan hänen pitäisi ohjata minut keskusteluapuun, mutta koska hän näkee että ehkä imetyssolmujen auettua tilanteeni paranisi, teemme tuon kaavakkeen ensi kerralla uudestaan ja katsomme miten tilanne etenee.



Kaavake toimi herättäjänä. Ravistelin itseni turhasta ahdistuksesta ja paransin elämääni. En tiedä olisinko osannut huomata hiipivää masennusahdistusta ilman sitä.

jokin huoli sinulla on,tottakai siinä kartoitetaan koko perheen tilanne.

Neuvoloissa kysellään usein mitä äidille kuuluu jotta voidaan hakea tarpeellista apua ajoissa jos tuntuu ettei jaksa. Tuo paperilappunen on ihan normaalikäytäntö. Riippuen vähän asuinkunnasta kyllä mutta täällä oli pari vuotta sitten kokeilussa joku projekti jonka tarkoitus oli auttaa uusia vanhempia uusien tunteiden ja tilanteiden kanssa. Se sama projekti on ilmeisesti toisissa kunnissa tehty eri tavalla. Yleensä tuota paperilappusesta kerrotaan etukäteen kuin myös se että se lähetetään kaikille jotka kuuluvat kohderyhmään (kohderyhmä tosiaan voi olla esim asuinalue)

että juttelee, mutta tarjolla pitäisi sitten olla koulutettua henkilökuntaa. Siis psykologeja/psykiatreja, eikä mitään sosiaaliohjaajia.

Ennemminkin herättää ajatuksia siinä odottajassa. Itse vastaisin, että en tiedä kun en käytä kumpaakaan :)

Ihmiset välttelevät/pakoilevat niitä kysymyksiä, jotka osuvat kiperän pisteeseen. Äidin ja lapsen vuorovaikutus on ehkä tärkein tekijä teidän molempien hyvinvoinnille, kun lapsi on syntynyt, eli nämä kysymykset eivät todellakaan ole turhia. Mietipä uudestaan, miksi vastustat näin paljon? Jos ongelmia ei sillä alueella oikeasti ole, niin kysymyksiin vastaaminen olis helppoa ja luontevaa. Minkä takia ikinä oletkaan hakenut apua, älä missään nimessä jätä sitä nyt kesken!

Niissä tuntuu odotusarvona olevan, että ongelmia on. Esimerkiksi kysymys "kuinka lapsi reagoi tupakkaan/alkoholiin" leimaa jo valmiiksi odottavan äidin.

koska kysymykseen sisältyy ennakko-olettamuksena, että odottava äiti käyttää alkoholia/tupakkaa.

Sitäpaitsi ei siihen tuntemiseenkaan ole mitään oikeaa tapaa - ei kaikki kiinny johonkin "masuasukkiin" ja mene yltiösekaisin. Heille lapsi konkretisoituu vasta kun on olemassa. Ja jos on esimerkiksi keskenmenoja takana, ei ehkä uskallakaan "tuntea".

Eikä se silti vaadi yhtään mitään apua, varsinkaan joltakulta epäpätevältä wannabe-psykologilta, jolla on oma lehmä ojassa siinä mielessä, että asiakkaita pitää kaapia.

no joo, ei sitä masuasukasta kohtaan tarvitse kauheasti tunteakaan, mutta jos nyt suoranaisesti vihaa, niin ...

Sitäpaitsi ei siihen tuntemiseenkaan ole mitään oikeaa tapaa - ei kaikki kiinny johonkin "masuasukkiin" ja mene yltiösekaisin. Heille lapsi konkretisoituu vasta kun on olemassa. Ja jos on esimerkiksi keskenmenoja takana, ei ehkä uskallakaan "tuntea".

Eikä se silti vaadi yhtään mitään apua, varsinkaan joltakulta epäpätevältä wannabe-psykologilta, jolla on oma lehmä ojassa siinä mielessä, että asiakkaita pitää kaapia.

no joo, ei sitä masuasukasta kohtaan tarvitse kauheasti tunteakaan, mutta jos nyt suoranaisesti vihaa, niin ...

mutta herättää ehkä kuitenkin tarpeen kysellä vähän enemmän. Että kyse on jostain normaalin piiriin kuuluvasta.

Tämä on ristiriitaista. Usein se menee niin, että jos jokin taho oikeasti auttaa, niin se joutuu myös valvomaan. Koska suomenkansa ei ole vielä niin itseohjautuvaa, että kaikki hoitoa tarvitsevat sitä osaisivat hakea ja koska suomessa kuitenkin pyritään takaamaan jokaisen pienen lapsen mahdollisuus riittävän hyviin elämänlähtökohtiin, niin on sitten päädytty tähän neuvolajärjestelmään. Ja se tarkoittaa myös valvontaa ja hieman epämiellyttäviä kysymyksiä. Tämän kun tajuaa, niin ei ahdista enää niin paljon.

ei liity mitenkään neuvolajärjestelmään, vaan uuteen lastensuojelulakiin.



Ja se taas on ihan susi ja siinä tärkeintä on alan työllisyys, eikä mikään "auttaminen".

ei liity mitenkään neuvolajärjestelmään, vaan uuteen lastensuojelulakiin.

Ja se taas on ihan susi ja siinä tärkeintä on alan työllisyys, eikä mikään "auttaminen".

tätä järjestelmää vastaan. Tottahan se on, että mikään virka ei säily, jos sille ei ole perustetta, mutta en usko, että lastensuojelua tarvitsevia asiakkaita olisi jotenkin vähemmän kuin ennen.

Voin kyllä uskoa, että rahan puutteen takia lastensuojelukaan ei voi auttaa niin hyvin kuin pitäisi, mutta en usko, että virkojen ylläpitämisen takia keksitään uusia asiakkaita. Jos jossain näin on, niin luulisi, että asiaan olisi jo puututtu.