Onko lapset teidän mielestä todellakin kaiken sen vaivan arvoisia?

Valvomiset, itkemiset, uhmaiät, kiukuttelut, niskakakat, oksennustaudit, ripulit, pottaharjoittelut, syöttämiset, tuokapöytätaistelut, puurotöhkäiset syöttötuolit, pyykkivuori, omien harrastusten häviäminen, rahanmeno, komentaminen, kieltäminen, tappeluiden selvittäminen, jankutukset, raskausarvet... Onko lapset oikeesti kaiken tämän arvoisia? Jos ei olisi lisääntymisviettiä, tulisikohan lapsia tehtyä pelkillä järkisyillä?

ja pelkäsin äidiksi tuloa todella. olemme melko boheemi ja meneväinen pari, joille kukaan ei voinut kuvitella lapsia - ainakaan pitkäään aikaan. enkä nähnyt minäkään! positiivinen raskaustesti oli yllätys. poika on vielä alle vuoden, joten vähän hankala sanoa mitä tulee vaikkapa uhmaikään, mutta vauva-aika se olikin mitä pelkäsin eniten. kuitenkin, noista asioista mitä luettelit, olemme kokeneet ehkä kaksi asiaa. ruokapöydässä ollaan jouduttu taistelemaan muutaman kerran (poikaa kiinnostaa useasti moni muu asia kuin syöminen ja koska on muutenkin hoikka, joutuu välillä vähän kikkailemaankin. mutta harvoin silti!). Nojoo, muuta en itseasiassa tuosta listasta ole edes kokenut. Meillä on tämän vajaan vuoden aikana valvottu yhtenä yönä, kun pojalla oli molemmissa korvissa tulehdus. Silloin unet jäi pariin tuntiin. Muutoin me aikuiset nukumme 7-10tuntia helposti, koska poitsumme nukkuu 12tuntia yössä sikeästi. Poitsu oli "huono" itkemään vauvana. Taisi olla n. kuukauden ikäinen, kun mun isäni kuuli pojan itkevän ekan kerran. Oli erittäin tyytyväinen, eli normaali vauva. Itki jos oli kova nälkä tai väsy, eikä heti saanut apua vaivaansa. Nykyään ollaan opittu jo itkemään, jos kävelemään opetellessa kolhii tai kielletään menemästä jonnekin, mihin ei saa mennä. :) Niskakakka oli huvittavaa. :-D Vatsatauteja ei ole vielä ollut. Pari korvetulehdusta kyllä, mutta onneksi antibiootit ja särkylääkkeet on keksitty. Puuro ei tartu syöttötuoliin, kun sen pyyhkii heti pois ;) . Pyykkivuori ei kasaannu, kun pesee sitä säännöllisesti - aivan niin kuin ennen vauvantuloakin. Miksi omat harrastukset häviää? Ja mihin? Miksi pitää jämähtää kotiin meikittä, pyjamassa, rasvasine hiuksineen...vain sen takia, että tulee lapsi? Herranjestas. Edes imetys ei ole hyvä argumentti tähän - eihän se vauvakaan nyt 24/7 siinä rinnalla ole. Ja jos on, niin jotain on pielessä ja suosittelen lisämaitoa helpottamaan stressiänne. Mihin sitä rahaa niin hirveästi pitää laittaa? Käytettynä saa paljon hyvää ja uudenveroista tavaraa (vaunut, istuimet, syöttytuolit, pinnasängyt..). Ruokiin nyt ei mene juuri yhtään rahaa, jos imetät ja teet soseet itse. "Vain parasta lapselleni" on myös typerä argumentti. Älä sitten valita siitä rahanmenosta :D Ja jos "vain parasta lapselleni" mitataan rahassa, en ihmettele että lapsenhankinta tuntuu niin kamalan hankalalta asialta. Komentaminen ja kieltäminen. Okei, kyllähän sitä "EI"tä pitää toistaa vuorokaudessa monen monta kertaa, mutta me ainakin nautitaan siitä, että näkee oman kasvatuksen tuloksen. Sinä pystyt kasvattamaan ja opettamaan omaa lastasi, jotta se pystyy joskus elämään yksin täysipainoista elämää. Aika hienoa, vai mitä? Raskausarpia ei tullut yhtään. Rasvaa ihoasi äläkä päästä itseäsi lihomaan vain sen takia että "nyt olen raskaana, saan syödä mitä vaan!", niin pystyt ainakin vähentämään raskausarpien riskin. Unohdit parisuhteen. Meitä peloteltiin koko raskaus siitä, miten onnettomaksi meidän suhde muuttuu kun tulee lapsi. Ei ole enää yhteistä aikaa, ei seksiä, ei käydä ulkona syömässä eikä leffassa, toisen naama ärsyttää, tapellaan...ja lopulta erotaan. Tästä en edes viitsi aloittaa. Näihin asioihin pystyy jokainen vaikuttamaan itse ja jos toisin väittää, niin on vain laiska. Kyllä se parisuhde pitää pitää mielessä joka arkipäivä ja muistaa arvostaa&rakastaa toista päivittäin, muuten se rakkaus luonnollisesti hiipuu. Järki käteen, aikuiset. :)

että mun lapset sairasti ensimmäiset 3v koko ajan. Olin 24/7 ahdistunut lähes koko ajan kun mieitn koska taas pitää lähteä lääkäriin. Sairaat lapset eivät nukkuneet öisin kunnolla, eivätkä päivälläkään. Jämähdys lähtee liikkeelle siitä että on liikaa univelkaa ja on sekä henkisesti että fyysisesti uupunut. Ja uupuu koko ajan enemmän kun ei pääse toipumaan. Lapsista ei voi ottaa parin-kolmen viikon sairaslomaa ja lähteä jonnekin parantelemaan itseään. Sairaita lapsia on yös erittäin vaikea jättää kenellekään hoitoon, eikä heitä kukaan haluakaan. Parisuhteen hoidosta on turha puhua kun toinen nääntyy töittä ja toinen kotona- molemmat univelassa. Kun on nääntynyt jaksaa sen mitä on pakko- ennen ei ollut nääntynyt ja silloin jaksoi pyyhkiä ruokaläikät ja pestä pyykit yms. Miten voi olla niin vaikea ymmärtää, että elämä voi todellakin oikasta muuttua totaalisesti, ei siinä auta oma tahto ja suunnitelmat jos koko ajan on päälllä univelka, stressi ja ahdistus?? Koko perheen rytmi on sekaisin viikkotolkulla päivystyksissä istumisista, sairaalareissuista jne. aina kun saat jostain kiinni, joku juttu sekoittaa taas pakan. Mä elin pienten lasten kanssa poikkeustilaa sellaiset 3, omasta elämästä tai elämänhallinnasta ei ollut hajuakaan. Jos on sairaat, allergiset lapset, itse voi vaikuttaa elämäänsä erittäin vähän. Jos ollenkaan, pelkkää selvitymistä on vaan. ja tiedän monta perhettä missä tämä tie on käyty.

kahteen ikävuoteen asti aika monesti ja oli korvatulehdukset ja henkitys ahtaalla ja lääkäri määräsi antibiootteja ja eivät ymmärtäneet, että oli heti pienenä infektioastma. Tyttö oli aika terve, mutta joku rotavirus oli pienenä.

Nyt poika on jo täysikäinen ja tytärkin kohta.

Mitään uhmaa ei ole koskaan ollut ja mitään murrosiän vaikeuksia ei ole koskaan ollut. Eivät ole kiukutelleet koskaan ja pärjäävät hyvin koulussa. Vaimo on ollut koko ajan kotona ja hoitanut vieraatkin lapset.

Lapsemme ovat kauniita ja älykkäitä. Komentelua ei ole tarvittu.

Tytär on lahjakas pianon soittaja ja piirtäjä ja ottaa taiteellisia valokuvia.

Poika on urheilullinen ja molemmilla on paljon hyviä kavereita.

Jankutuksia ei ole ollut ja rahanmenoa ei ole ollut yli voimien vaan meillä on alle 20 000 € velkaa ja asumme maalla omakotitalossa.

Kyllä lapsemme ovat olleet aina niin ihania, että voin vastata, että ovat sen vaivan arvoisia.

Jotain on todella kummallisesti, jos lapset eivät ole koskaan uhmanneet tai kiukutelleet. Siis KOSKAAN? Uhmaikä on normaali kehitysvaihe, samoin murrosiän "ihanuudet". Miksi teidän lapsilla ei näitä vaiheita ole ollut?

Ehkä aika kultaa muistot, mutta väistämättä tulee mieleen, että iskä ei taida olla ihan perillä kaikesta, mitä lasten kanssa elämään kuuluu. Iskä on varmaan tehnyt miesten hommia, tienannut - ja ollut poissa kotoa? Ja kuvittelee, että pyykit on peseytyneet itsestään, lapset ovat aina olleet kilttejä ja hiljaisia, legot on raivautuneet itsestään takaisin leikkikoriin.

ja tähän asti kaikki on todellakin ollut vaivan arvoista. Tosin mulla on vaan yksi lapsi.

jos sulla oikeasti on lapsi. Teet pilkkaa kaikista oikeasti lapsettomista.

Ei siinä valvomiset tunnu kun aletaan punnita sitä mitä ne lapset antaa...

on se arvoista! Omia lapsiaan rakastaa yli kaiken ja ovat tärkeintä elämässäsi, vaikka välillä hermot meinaavat mennäkin ja unta ei saa vauva-aikana välttämättä tarpeeksi, tai sairastelujen vuoksi myöhemminkään.. Mutta ikinä en näitä lapsia kadu, vaan rakastan heitä niin paljon ettei sitä voi edes kuvailla. En edes koe menettäneeni mitään..

kahteen ikävuoteen asti aika monesti ja oli korvatulehdukset ja henkitys ahtaalla ja lääkäri määräsi antibiootteja ja eivät ymmärtäneet, että oli heti pienenä infektioastma. Tyttö oli aika terve, mutta joku rotavirus oli pienenä.

Nyt poika on jo täysikäinen ja tytärkin kohta.

Mitään uhmaa ei ole koskaan ollut ja mitään murrosiän vaikeuksia ei ole koskaan ollut. Eivät ole kiukutelleet koskaan ja pärjäävät hyvin koulussa. Vaimo on ollut koko ajan kotona ja hoitanut vieraatkin lapset.

Lapsemme ovat kauniita ja älykkäitä. Komentelua ei ole tarvittu.

Tytär on lahjakas pianon soittaja ja piirtäjä ja ottaa taiteellisia valokuvia.

Poika on urheilullinen ja molemmilla on paljon hyviä kavereita.

Jankutuksia ei ole ollut ja rahanmenoa ei ole ollut yli voimien vaan meillä on alle 20 000 € velkaa ja asumme maalla omakotitalossa.

Kyllä lapsemme ovat olleet aina niin ihania, että voin vastata, että ovat sen vaivan arvoisia.

Jotain on todella kummallisesti, jos lapset eivät ole koskaan uhmanneet tai kiukutelleet. Siis KOSKAAN? Uhmaikä on normaali kehitysvaihe, samoin murrosiän "ihanuudet". Miksi teidän lapsilla ei näitä vaiheita ole ollut?

Ehkä aika kultaa muistot, mutta väistämättä tulee mieleen, että iskä ei taida olla ihan perillä kaikesta, mitä lasten kanssa elämään kuuluu. Iskä on varmaan tehnyt miesten hommia, tienannut - ja ollut poissa kotoa? Ja kuvittelee, että pyykit on peseytyneet itsestään, lapset ovat aina olleet kilttejä ja hiljaisia, legot on raivautuneet itsestään takaisin leikkikoriin.

yhtä huonoja äitejä tai isejä.

jos oma elämäsi on kunnossa ja et käytä viinaa ja olet tasapainoinen niin lapsetkin tulevat olemaan fiksuja.

jos huudat ja melskaat kuten monet tyhmät äidit niin lapsetkin tulevat olemaan vaikeita kunhan ikää karttuu.

syyttäkää vaan itseänne senkin saamattomat hutsut.

Riippuu millaisen lapsen arvonnassa saa. Meillä on 1 lapsi ja lapsiluku täynnä. Vauva-aika oli aika kamala, imetys ei onnistunut, lapsi alkoi nukkua täysiä öitä kolmen unikoulun jälkeen 1v 3kk iässä. Nyt hän on 2 v vilkas poika, joka ei paljon paikoillaan pysy, eli jos mennään jonnekin, on mentävä hänen ehdoillaan. Jos vaikka käydään kaupungilla, niin ei paljon kaupoissa kierrellä, kun lapsi ei pysy rattissa. kahvilassa/ ravintolassa pitää syödä todella pikaisesti ja lähteä eteenpäin, kun pojua ei pidättele mikään.

Turvaverkkoa ei ole, vähät sukulaiset asuu kaukana.

Vaikkakin todella vaikeat ensimmäiset vuodet oli. Oli väkivaltainen mies (mies alkoi väkivaltaiseksi vasta kun lapsi syntyi) ja siitä perhehelvetistä selviäminen kaikessa järjessä, eroaminen ja kouluun lähtö, joka pelasti minut ja varmasti lapsenkin.



4 vuotta koulua yh:na on kyllä sellainen asia, josta olen todella ylpeä itsestäni! Me selvittiin siitä ja mun lapsi on mitä hienoin ihminen, toiset huomioon ottava, sydämellinen...



Nyt hän menee jo kohta yläasteelle, murkku-ikä alkaa nostella päätään, mutta siitäkin me selviämme, tunnemme toisemme niin hyvin.



Joskus tuntuu pientä kaihoa, vieläkö toinen? Olen vielä "nuori" 34v, mutta taas kun se alku ensimmäisen kanssa oli niin helvetillinen exän vuoksi, niin pelkään olisiko se sitä taas... Osaisinko nauttia? Tämän lapsen kanssa minulle ei annettu mahdollisuutta nauttia. Mitä jos vielä kuitenkin? EN TIEDÄ.

Riippuu millaisen lapsen arvonnassa saa. Meillä on 1 lapsi ja lapsiluku täynnä. Vauva-aika oli aika kamala, imetys ei onnistunut, lapsi alkoi nukkua täysiä öitä kolmen unikoulun jälkeen 1v 3kk iässä. Nyt hän on 2 v vilkas poika, joka ei paljon paikoillaan pysy, eli jos mennään jonnekin, on mentävä hänen ehdoillaan. Jos vaikka käydään kaupungilla, niin ei paljon kaupoissa kierrellä, kun lapsi ei pysy rattissa. kahvilassa/ ravintolassa pitää syödä todella pikaisesti ja lähteä eteenpäin, kun pojua ei pidättele mikään. Turvaverkkoa ei ole, vähät sukulaiset asuu kaukana.

työläs ja rasittava- kyllä hän siitä järkiintyy mikäli jaksat nyt huolehtia hänestä hyvin. Jos et ja suhtaudut noin negatiivisesti, niin ongelmia on varmasti tulossa jatkossa- SE ei ole ongelma että 2v on vahdittava ja vilkas. se on normaalia. Suuri osa 2-vuotiaden vanhemmista syö pikaisesti jos ollenkaan ravintolassa. Mieti mikä siinä sun lapsessasi on ihanaa- hoivaaminen lisää kiintymystä ja läheisyyttä.

Alan ymmärtää, että teidän perheessä ei ole uskaltaneet sen paremmin äiti kuin lapset ääntä paljon korottaa.

Tiesin, että sen ikäiset harvemmin pysyy paikallaan. Meidän lapsemme alkoi nukkua kokonaisia öitä joskus 3- vuotiaana.



Silti toinen lapsi tulossa, suunnitellusti :-)

voisin olla eri mielta jos vauvakuume olisi iskenyt jossain vaiheessa ja lapsia olisi useampi. ystavat joilla on usemapi lapsi usein valittavat lapsistaan

Monta hyvää vuotta menny ihan hukkaan.

Ja jos hankit, niin tallennapa jo nyt tämä viesti itsellesi talteen, sillä lupaan, että saat nauraa katkeransuloisesti itsellesi jälkikäteen.

Valvomiset, itkemiset, uhmaiät, kiukuttelut, niskakakat, oksennustaudit, ripulit, pottaharjoittelut, syöttämiset, tuokapöytätaistelut, puurotöhkäiset syöttötuolit, pyykkivuori, omien harrastusten häviäminen, rahanmeno, komentaminen, kieltäminen, tappeluiden selvittäminen, jankutukset, raskausarvet...

Onko lapset oikeesti kaiken tämän arvoisia? Jos ei olisi lisääntymisviettiä, tulisikohan lapsia tehtyä pelkillä järkisyillä?

ja pelkäsin äidiksi tuloa todella. olemme melko boheemi ja meneväinen pari, joille kukaan ei voinut kuvitella lapsia - ainakaan pitkäään aikaan. enkä nähnyt minäkään! positiivinen raskaustesti oli yllätys.

poika on vielä alle vuoden, joten vähän hankala sanoa mitä tulee vaikkapa uhmaikään, mutta vauva-aika se olikin mitä pelkäsin eniten. kuitenkin, noista asioista mitä luettelit, olemme kokeneet ehkä kaksi asiaa. ruokapöydässä ollaan jouduttu taistelemaan muutaman kerran (poikaa kiinnostaa useasti moni muu asia kuin syöminen ja koska on muutenkin hoikka, joutuu välillä vähän kikkailemaankin. mutta harvoin silti!). Nojoo, muuta en itseasiassa tuosta listasta ole edes kokenut.

Meillä on tämän vajaan vuoden aikana valvottu yhtenä yönä, kun pojalla oli molemmissa korvissa tulehdus. Silloin unet jäi pariin tuntiin. Muutoin me aikuiset nukumme 7-10tuntia helposti, koska poitsumme nukkuu 12tuntia yössä sikeästi.

Poitsu oli "huono" itkemään vauvana. Taisi olla n. kuukauden ikäinen, kun mun isäni kuuli pojan itkevän ekan kerran. Oli erittäin tyytyväinen, eli normaali vauva. Itki jos oli kova nälkä tai väsy, eikä heti saanut apua vaivaansa. Nykyään ollaan opittu jo itkemään, jos kävelemään opetellessa kolhii tai kielletään menemästä jonnekin, mihin ei saa mennä. :)

Niskakakka oli huvittavaa. :-D

Vatsatauteja ei ole vielä ollut. Pari korvetulehdusta kyllä, mutta onneksi antibiootit ja särkylääkkeet on keksitty.

Puuro ei tartu syöttötuoliin, kun sen pyyhkii heti pois ;) .

Pyykkivuori ei kasaannu, kun pesee sitä säännöllisesti - aivan niin kuin ennen vauvantuloakin.

Miksi omat harrastukset häviää? Ja mihin? Miksi pitää jämähtää kotiin meikittä, pyjamassa, rasvasine hiuksineen...vain sen takia, että tulee lapsi? Herranjestas. Edes imetys ei ole hyvä argumentti tähän - eihän se vauvakaan nyt 24/7 siinä rinnalla ole. Ja jos on, niin jotain on pielessä ja suosittelen lisämaitoa helpottamaan stressiänne.

Mihin sitä rahaa niin hirveästi pitää laittaa? Käytettynä saa paljon hyvää ja uudenveroista tavaraa (vaunut, istuimet, syöttytuolit, pinnasängyt..). Ruokiin nyt ei mene juuri yhtään rahaa, jos imetät ja teet soseet itse. "Vain parasta lapselleni" on myös typerä argumentti. Älä sitten valita siitä rahanmenosta :D Ja jos "vain parasta lapselleni" mitataan rahassa, en ihmettele että lapsenhankinta tuntuu niin kamalan hankalalta asialta.

Komentaminen ja kieltäminen. Okei, kyllähän sitä "EI"tä pitää toistaa vuorokaudessa monen monta kertaa, mutta me ainakin nautitaan siitä, että näkee oman kasvatuksen tuloksen. Sinä pystyt kasvattamaan ja opettamaan omaa lastasi, jotta se pystyy joskus elämään yksin täysipainoista elämää. Aika hienoa, vai mitä?

Raskausarpia ei tullut yhtään. Rasvaa ihoasi äläkä päästä itseäsi lihomaan vain sen takia että "nyt olen raskaana, saan syödä mitä vaan!", niin pystyt ainakin vähentämään raskausarpien riskin.

Unohdit parisuhteen. Meitä peloteltiin koko raskaus siitä, miten onnettomaksi meidän suhde muuttuu kun tulee lapsi. Ei ole enää yhteistä aikaa, ei seksiä, ei käydä ulkona syömässä eikä leffassa, toisen naama ärsyttää, tapellaan...ja lopulta erotaan.

Tästä en edes viitsi aloittaa. Näihin asioihin pystyy jokainen vaikuttamaan itse ja jos toisin väittää, niin on vain laiska. Kyllä se parisuhde pitää pitää mielessä joka arkipäivä ja muistaa arvostaa&rakastaa toista päivittäin, muuten se rakkaus luonnollisesti hiipuu.

Järki käteen, aikuiset. :)

Vauva-aikakin oli vaikea, ei pelkästään 2v lapsi on työläs. Mä tiedän, että 2 v lapsi on vilkas ja se on normaalia. Huolehdin hänestä hyvin ja olen hänen kanssaan kotona kunnes hän täyttää 2v 9 kk.Mutta juuri ed viestissä lueteltujen syiden takia meille ei ole enempää lapsia tulossa.

Kolme vaivanpalkkaa kotona :)

"Joo. Mulle ei tullut mieleenkään mennä 2- vuotiaan kanssa ulos syömään

Vierailija - 12.01.12 07:54 (ID 14064835)





Tiesin, että sen ikäiset harvemmin pysyy paikallaan. Meidän lapsemme alkoi nukkua kokonaisia öitä joskus 3- vuotiaana. Silti toinen lapsi tulossa, suunnitellusti :-)"



Sinä jaksat valvoa 3 vuotta putkeen lapsen kanssa, minä en. Saat tästä mitalin. *ojentaa*



Ulkona syömisellä tarkoitin lähinnä,että käydään kotimatkalla syömässä Namaskaar Expressissä Butter Chickeniä, josta lapsikin tykkää, niin säästyy iltaruuan väsäämisen vaiva.

Ja jos hankit, niin tallennapa jo nyt tämä viesti itsellesi talteen, sillä lupaan, että saat nauraa katkeransuloisesti itsellesi jälkikäteen.

Valvomiset, itkemiset, uhmaiät, kiukuttelut, niskakakat, oksennustaudit, ripulit, pottaharjoittelut, syöttämiset, tuokapöytätaistelut, puurotöhkäiset syöttötuolit, pyykkivuori, omien harrastusten häviäminen, rahanmeno, komentaminen, kieltäminen, tappeluiden selvittäminen, jankutukset, raskausarvet...

Onko lapset oikeesti kaiken tämän arvoisia? Jos ei olisi lisääntymisviettiä, tulisikohan lapsia tehtyä pelkillä järkisyillä?

ja pelkäsin äidiksi tuloa todella. olemme melko boheemi ja meneväinen pari, joille kukaan ei voinut kuvitella lapsia - ainakaan pitkäään aikaan. enkä nähnyt minäkään! positiivinen raskaustesti oli yllätys.

poika on vielä alle vuoden, joten vähän hankala sanoa mitä tulee vaikkapa uhmaikään, mutta vauva-aika se olikin mitä pelkäsin eniten. kuitenkin, noista asioista mitä luettelit, olemme kokeneet ehkä kaksi asiaa. ruokapöydässä ollaan jouduttu taistelemaan muutaman kerran (poikaa kiinnostaa useasti moni muu asia kuin syöminen ja koska on muutenkin hoikka, joutuu välillä vähän kikkailemaankin. mutta harvoin silti!). Nojoo, muuta en itseasiassa tuosta listasta ole edes kokenut.

Meillä on tämän vajaan vuoden aikana valvottu yhtenä yönä, kun pojalla oli molemmissa korvissa tulehdus. Silloin unet jäi pariin tuntiin. Muutoin me aikuiset nukumme 7-10tuntia helposti, koska poitsumme nukkuu 12tuntia yössä sikeästi.

Poitsu oli "huono" itkemään vauvana. Taisi olla n. kuukauden ikäinen, kun mun isäni kuuli pojan itkevän ekan kerran. Oli erittäin tyytyväinen, eli normaali vauva. Itki jos oli kova nälkä tai väsy, eikä heti saanut apua vaivaansa. Nykyään ollaan opittu jo itkemään, jos kävelemään opetellessa kolhii tai kielletään menemästä jonnekin, mihin ei saa mennä. :)

Niskakakka oli huvittavaa. :-D

Vatsatauteja ei ole vielä ollut. Pari korvetulehdusta kyllä, mutta onneksi antibiootit ja särkylääkkeet on keksitty.

Puuro ei tartu syöttötuoliin, kun sen pyyhkii heti pois ;) .

Pyykkivuori ei kasaannu, kun pesee sitä säännöllisesti - aivan niin kuin ennen vauvantuloakin.

Miksi omat harrastukset häviää? Ja mihin? Miksi pitää jämähtää kotiin meikittä, pyjamassa, rasvasine hiuksineen...vain sen takia, että tulee lapsi? Herranjestas. Edes imetys ei ole hyvä argumentti tähän - eihän se vauvakaan nyt 24/7 siinä rinnalla ole. Ja jos on, niin jotain on pielessä ja suosittelen lisämaitoa helpottamaan stressiänne.

Mihin sitä rahaa niin hirveästi pitää laittaa? Käytettynä saa paljon hyvää ja uudenveroista tavaraa (vaunut, istuimet, syöttytuolit, pinnasängyt..). Ruokiin nyt ei mene juuri yhtään rahaa, jos imetät ja teet soseet itse. "Vain parasta lapselleni" on myös typerä argumentti. Älä sitten valita siitä rahanmenosta :D Ja jos "vain parasta lapselleni" mitataan rahassa, en ihmettele että lapsenhankinta tuntuu niin kamalan hankalalta asialta.

Komentaminen ja kieltäminen. Okei, kyllähän sitä "EI"tä pitää toistaa vuorokaudessa monen monta kertaa, mutta me ainakin nautitaan siitä, että näkee oman kasvatuksen tuloksen. Sinä pystyt kasvattamaan ja opettamaan omaa lastasi, jotta se pystyy joskus elämään yksin täysipainoista elämää. Aika hienoa, vai mitä?

Raskausarpia ei tullut yhtään. Rasvaa ihoasi äläkä päästä itseäsi lihomaan vain sen takia että "nyt olen raskaana, saan syödä mitä vaan!", niin pystyt ainakin vähentämään raskausarpien riskin.

Unohdit parisuhteen. Meitä peloteltiin koko raskaus siitä, miten onnettomaksi meidän suhde muuttuu kun tulee lapsi. Ei ole enää yhteistä aikaa, ei seksiä, ei käydä ulkona syömässä eikä leffassa, toisen naama ärsyttää, tapellaan...ja lopulta erotaan.

Tästä en edes viitsi aloittaa. Näihin asioihin pystyy jokainen vaikuttamaan itse ja jos toisin väittää, niin on vain laiska. Kyllä se parisuhde pitää pitää mielessä joka arkipäivä ja muistaa arvostaa&rakastaa toista päivittäin, muuten se rakkaus luonnollisesti hiipuu.

Järki käteen, aikuiset. :)

...katkera p*skiainen :) vauva aistii ympäristöään paremmin kuin osaat kuvitellakaan. kyllä tollainen negatiivinen, katkera stressiäiti karkoittaa viimeisetkin positiivisuuden ja tyytyväisyyden rippeet aurinkoisestakin lapsesta.

ja niin, minä olen yksi kolmesta sisaruksesta ja äiti on puhunut meidän jokaisesta vauva, ja lapsiarjesta samalla tavalla kuin minä olen puhunut hälle tästä meidän ykkösestä. hän ei ole koskaan ymmärtänyt, mitä niin ahdistavaa vauva-arjessa on. ja me kaikki olemme olleet helppoja lapsia, koska meillä on ollut rauhalliset, ihanat, turhasta stressaamattomat, boheemit vanhemmat.

ja ainiin, sama juttu siskollanikin, jolla on suurperhe. hän voisi kirjoittaa juuri tällaisen samanlaisen jutun, kuin minäkin. hän on yksi aurinkoisimmista ihmisistä, jonka tunnen. toisin kuin sinä, oksentaja :) vilkaisepa peiliin? katkerat ihmiset on ruminta, mitä tiedän. yögh.

Ja jos hankit, niin tallennapa jo nyt tämä viesti itsellesi talteen, sillä lupaan, että saat nauraa katkeransuloisesti itsellesi jälkikäteen.

Valvomiset, itkemiset, uhmaiät, kiukuttelut, niskakakat, oksennustaudit, ripulit, pottaharjoittelut, syöttämiset, tuokapöytätaistelut, puurotöhkäiset syöttötuolit, pyykkivuori, omien harrastusten häviäminen, rahanmeno, komentaminen, kieltäminen, tappeluiden selvittäminen, jankutukset, raskausarvet...

Onko lapset oikeesti kaiken tämän arvoisia? Jos ei olisi lisääntymisviettiä, tulisikohan lapsia tehtyä pelkillä järkisyillä?

ja pelkäsin äidiksi tuloa todella. olemme melko boheemi ja meneväinen pari, joille kukaan ei voinut kuvitella lapsia - ainakaan pitkäään aikaan. enkä nähnyt minäkään! positiivinen raskaustesti oli yllätys.

poika on vielä alle vuoden, joten vähän hankala sanoa mitä tulee vaikkapa uhmaikään, mutta vauva-aika se olikin mitä pelkäsin eniten. kuitenkin, noista asioista mitä luettelit, olemme kokeneet ehkä kaksi asiaa. ruokapöydässä ollaan jouduttu taistelemaan muutaman kerran (poikaa kiinnostaa useasti moni muu asia kuin syöminen ja koska on muutenkin hoikka, joutuu välillä vähän kikkailemaankin. mutta harvoin silti!). Nojoo, muuta en itseasiassa tuosta listasta ole edes kokenut.

Meillä on tämän vajaan vuoden aikana valvottu yhtenä yönä, kun pojalla oli molemmissa korvissa tulehdus. Silloin unet jäi pariin tuntiin. Muutoin me aikuiset nukumme 7-10tuntia helposti, koska poitsumme nukkuu 12tuntia yössä sikeästi.

Poitsu oli "huono" itkemään vauvana. Taisi olla n. kuukauden ikäinen, kun mun isäni kuuli pojan itkevän ekan kerran. Oli erittäin tyytyväinen, eli normaali vauva. Itki jos oli kova nälkä tai väsy, eikä heti saanut apua vaivaansa. Nykyään ollaan opittu jo itkemään, jos kävelemään opetellessa kolhii tai kielletään menemästä jonnekin, mihin ei saa mennä. :)

Niskakakka oli huvittavaa. :-D

Vatsatauteja ei ole vielä ollut. Pari korvetulehdusta kyllä, mutta onneksi antibiootit ja särkylääkkeet on keksitty.

Puuro ei tartu syöttötuoliin, kun sen pyyhkii heti pois ;) .

Pyykkivuori ei kasaannu, kun pesee sitä säännöllisesti - aivan niin kuin ennen vauvantuloakin.

Miksi omat harrastukset häviää? Ja mihin? Miksi pitää jämähtää kotiin meikittä, pyjamassa, rasvasine hiuksineen...vain sen takia, että tulee lapsi? Herranjestas. Edes imetys ei ole hyvä argumentti tähän - eihän se vauvakaan nyt 24/7 siinä rinnalla ole. Ja jos on, niin jotain on pielessä ja suosittelen lisämaitoa helpottamaan stressiänne.

Mihin sitä rahaa niin hirveästi pitää laittaa? Käytettynä saa paljon hyvää ja uudenveroista tavaraa (vaunut, istuimet, syöttytuolit, pinnasängyt..). Ruokiin nyt ei mene juuri yhtään rahaa, jos imetät ja teet soseet itse. "Vain parasta lapselleni" on myös typerä argumentti. Älä sitten valita siitä rahanmenosta :D Ja jos "vain parasta lapselleni" mitataan rahassa, en ihmettele että lapsenhankinta tuntuu niin kamalan hankalalta asialta.

Komentaminen ja kieltäminen. Okei, kyllähän sitä "EI"tä pitää toistaa vuorokaudessa monen monta kertaa, mutta me ainakin nautitaan siitä, että näkee oman kasvatuksen tuloksen. Sinä pystyt kasvattamaan ja opettamaan omaa lastasi, jotta se pystyy joskus elämään yksin täysipainoista elämää. Aika hienoa, vai mitä?

Raskausarpia ei tullut yhtään. Rasvaa ihoasi äläkä päästä itseäsi lihomaan vain sen takia että "nyt olen raskaana, saan syödä mitä vaan!", niin pystyt ainakin vähentämään raskausarpien riskin.

Unohdit parisuhteen. Meitä peloteltiin koko raskaus siitä, miten onnettomaksi meidän suhde muuttuu kun tulee lapsi. Ei ole enää yhteistä aikaa, ei seksiä, ei käydä ulkona syömässä eikä leffassa, toisen naama ärsyttää, tapellaan...ja lopulta erotaan.

Tästä en edes viitsi aloittaa. Näihin asioihin pystyy jokainen vaikuttamaan itse ja jos toisin väittää, niin on vain laiska. Kyllä se parisuhde pitää pitää mielessä joka arkipäivä ja muistaa arvostaa&rakastaa toista päivittäin, muuten se rakkaus luonnollisesti hiipuu.

Järki käteen, aikuiset. :)

...katkera p*skiainen :) vauva aistii ympäristöään paremmin kuin osaat kuvitellakaan. kyllä tollainen negatiivinen, katkera stressiäiti karkoittaa viimeisetkin positiivisuuden ja tyytyväisyyden rippeet aurinkoisestakin lapsesta.

ja niin, minä olen yksi kolmesta sisaruksesta ja äiti on puhunut meidän jokaisesta vauva, ja lapsiarjesta samalla tavalla kuin minä olen puhunut hälle tästä meidän ykkösestä. hän ei ole koskaan ymmärtänyt, mitä niin ahdistavaa vauva-arjessa on. ja me kaikki olemme olleet helppoja lapsia, koska meillä on ollut rauhalliset, ihanat, turhasta stressaamattomat, boheemit vanhemmat.

ja ainiin, sama juttu siskollanikin, jolla on suurperhe. hän voisi kirjoittaa juuri tällaisen samanlaisen jutun, kuin minäkin. hän on yksi aurinkoisimmista ihmisistä, jonka tunnen. toisin kuin sinä, oksentaja :) vilkaisepa peiliin? katkerat ihmiset on ruminta, mitä tiedän. yögh.

Hmm. En ole se kenelle kirjoitit, mutta haluan kuitenkin vastata. Jos SINULLE on siunaantunut helppo lapsi, joka on ollut terve ja nukkunut yönsä hyvin niin onko sinun niin vaikea ymmärtää sitä, että kaikilla ei käy yhtä hyvä tuuri? Ja ei, esim. vauvan vatsavaivoille ei vanhemmat voi juuri yhtään mitään. Meillä ollut kaksi vatsavaivaista vauvaa jotka vatsavaivojen takia nukkuneet yönsä huonosti ja olemme olleet väsymyksestä rättiväsyneitä. Kaikki keinot on kokeiltu, mutta mikään ei auttanut. Hyviä ja rauhallisia vanhempia olemme noin pohjimmiltaan, mutta sitten kun on valvonut kuukausikaupalla niin normaalikin aikuinen masentuu ja ahdistuu. Minusta on törkeätä väittää, että vauva-ajan ongelmat ovat aina vanhemmista kiinni. Monilla on koliikkivauvoja, allergioita, unihäiriöitä ym ja se ei todellakaan tee heistä huonoja vanhempia! Naivista tyylistäsi huomaa, että olet päässyt kovin helpolla, mutta ehkä elämä opettaa sinuakin vielä.

ei voi siihen vaikuttaa, sattuuko vauva olemaan tosi allerginen, vatsavaivainen tai muuten sairas.

meillä on eräällä tavalla sairas pikkuinen, joka ei kyllä vaikuta hänen elämäänsä mitenkään. hän on myös allerginen ja ihonsa reagoi välillä voimakkaastikin.

en silti ole antanut vaikuttaa sen mitenkään äitiyteeni tai suhtautumiseeni lasta kohtaan. kyllä oman empiirisen havainnoinnin perusteella voi sanoa, että aika moni vanhempi (äiti) ottaa tarpeetonta stressiä ja ahdistusta asioista, joista itse en edes ymmärrä ottaa mitään paineita. monista asioista tehdään niin kovin vaikeita..