Voi apua! Otin pitbullin hetken mielijohteesta!!
Löysin netistä ilmoituksen jossa kerrottiin, että 2,5v pittbull uros tarvitsee uuden kodin.
Ajattelin, että siinä on aikuinen koira (piti olla sisäsiisti, muttei ole) ja kaikki on kunnossa.
Ei, koira ei ole aggressiivinen ihmisiä kohtaan, mutta huonekalut ovat jo muutamassa päivässä kaluttu kamalaan kuntoon.
Koiran piti olla sisäsiisti (niin se olikin ensimmäisen päivän), mutta nyt pissailee sisälle (ja paskoo) vaikka olisikin ollut ulkona.
Kaikki tutkimukset ovat tehty ennen koiran myymistä. Ei sairauksia ei mitään.
Nyt on sellainen juttu, että ent. omistaja ei enää vastaa viesteihin/soittoihin :(
Apua, mihin meninkään
Kommentit (146)
no siitäs sait. koiraa ei koskaan saa ottaa hetken mielijohteesta! luulisi että aikuisena ihmisenä sinulla olisi vähän enemmän harkintakykyä.
Ja taas tällainen ketju, jossa pitbullien omistajat kehuvat kilpaa, miten heidän koiransa on niin mussulussu eikä ikinä tekisi pahaa kellekään. Niin on kuulkaas varmasti nekin ihmiset ajatelleet, joiden koirat ovatkin hyökänneet jonkun kimppuun. Itse en ikinä, IKINÄ riskeeraisi lapseni turvallisuutta ottamalla tuollaista koiraa.
Miksi ihmeessä pitää kaikista koiraroduista valita juuri tällainen arvaamaton ja kenties vaarallinenkin koira? Ihan turha mussuttaa, että ei meidän Musti mitään tee. Ei se Pitbullien maine ole ihan tyhjästä syntynyt ja kun todellakin noita hyökkäyksiä on ollut! Turha myöskään vedota koulutuksen puutteeseen, sillä kuten joku jo sanoi, se arvaamattomuus on näillä koirilla ihan ominaisuutena. Kun on niin paljon muitakin rotuja, niin miten joku ottaa tällaisen ja monet vielä lapsiperheeseen? Ihan tajutonta. Miettikää nyt, miten uskallatte esim. antaa vauvan maata lattialla jos koira on samassa tilassa? Huh.
[quote author="Vierailija" time="19.01.2012 klo 00:32"]
Enkä siltikään luottaisi tämän rotuiseen koiraan, ne on jalostettu tappamaan aikojen alusta asti.
mutta kaikki koirarodut on alunperin jalostettu tappamaan.
no eikä ole, siis jalostettu tappamaan! Alunperin koirat varoittivat ihmisiä ylimääräisistä lähestyjistä, eli olivat lähinnä "vartiokoiria". Sitten niitä alettiin "jalostamaan" eli ne koirat sai jäädä henkiin ja jatkaa sukua, joilla oli taipumusta vartiointiin, paimentamiseen jne. Ei nykyiset metsästyskoiratkaan sitä saalista tapa, vaan joko jäljestävät sen, ajavat sitä tai noutavat ammutun saaliin.
Mutta joo, itse jos ottaisin aikuisen koiran, harkitsisin tosi pitkään, kävisin tervehtimässä koiraa ensin useamman kerran ja ottaisin käymään luonani jotta tulisimme tutuiksi. Ja sitten ottaisin sen koeajalle, jotta näkisin tulemmeko toimeen vai emme. Mutta nyt kun koira kerran siellä on, niin sitten vain etsimään apua ongelmiin. Kärsivällisyydellä ja johdonmukaisuudella pääsee jo pitkälle. Ja aivojumppaa sekä fyysistä liikuntaa sopivassa suhteessa, ainakin aluksi niitä rajuimpia ja innostuttavimpia leikkejä vältellen, jos koira kaipaakin tasaantumista eikä osaa rauhoittua, silloin nuuskimiskävelyt on hyvästä ennemmin kuin pallon nouto. Ja sit toisinpäin, jos ei oo päässyt purkamaan energiaansa tarpeeksi aiemmin.
[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 00:50"]
No pitbullihan on ihmisrakas koira ja todella hyvä koira. Tottakai siitä saa tappokoneen jos sen sellaiseksi kouluttaa, aivan samallalailla kuin rotikasta, dobermannista, saksanpaimenkoirasta jnejne... Turha on rotuna pelätä, oikein kasvatettu ja kohdeltu pitbull on kiltti koira. Ikävää että yhtä rotua haukutaan ja syrjitään siksi, että jotkut haluavat katu-uskottavan koiran ja opettavat ne räyhääjiksi ja muidenkin maine kärsii.
Eiköhän tuon pissiasian saa kuntoon sekä järsimisen, kannattaa kysellä vaikka koirakouluttajilta jos ei muuten onnistu:)
[/quote]
Mielipiteeltäsi vie kaiken uskottavuuden se, että esimerkillisiä koiraharrastajia on kuollut omien pitbulliensa hyökkäyksiin.
Katsopa vaikka areenassa oleva dokumentti koirien jalostamisesta, niin huomaat, miten olemme pilanneet suurimman osan roduista muutenkin lyhessä ajassa. Tällaisista roduista puhumattakaan, jotka porskuttavat eteenpäin, vaikka geeniperimä on sellainen, että piilevänä ominaisuutena on raadella ihmisiä ja eläimiä!
Olen onnellinen puhtaan pitbullin omistaja ja tiedän että pitit ei ole mitää tappokoneita vaan erittäin ihmisrakkaita otuksia :) Briteissä huonolla mallilla asiat pitbulleja kohtaan koska jengiläiset yms. paskahousuomistajat kohtelevat miten sattuu, tunnen monen eri kennelin omistajaa ja ovat sanoneet että eivät ikinä myisi koiriaan iso-britanniaan. En yhtään ihmettele.
Olen onnellinen puhtaan pitbullin omistaja ja tiedän että pitit ei ole mitää tappokoneita vaan erittäin ihmisrakkaita otuksia :)
ja itku ja parku.
Olen onnellinen puhtaan pitbullin omistaja ja tiedän että pitit ei ole mitää tappokoneita vaan erittäin ihmisrakkaita otuksia :)
ja itku ja parku.
Mielenvikaa ja kouluttamattomuutta löytyy pienistä perhoskoiristakin, se vain on vähän eri asia onko kyseessä pieni sylikoira vai isokokoinen ja vahvahampainen rotu. Itse olen ihastunut bulleihin, muitakin rotuja on ollut mutta tätä lapsiystävällisempää ja pitkäpinnaisempaa rotua saa hakea. Mutta HUOM! koira onkin terve ja koulutettu, ei mikään "katu-uskottava" statussymboli.
Mielenvikaa ja kouluttamattomuutta löytyy pienistä perhoskoiristakin, se vain on vähän eri asia onko kyseessä pieni sylikoira vai isokokoinen ja vahvahampainen rotu. Itse olen ihastunut bulleihin, muitakin rotuja on ollut mutta tätä lapsiystävällisempää ja pitkäpinnaisempaa rotua saa hakea. Mutta HUOM! koira onkin terve ja koulutettu, ei mikään "katu-uskottava" statussymboli.
Noita tuollaisia tarinoita on hirveät määrät.
Jos koiraa kohdeltu huonosti vanhassa kodissa ja on sen takia seko tai kenties nk.eroahdistusta paikan vaihdon takia. Ota yhteys jhk koirakouluttajaan jos sinulla on varaa. Anna koiralle aikaa. Leiki usein ja peuhaa, nakkaa keppiä, opeta temppuja yms..ehkä saat hänen luottamuksen. Jos et koeta saada koira sellaiselle henkilölle jolla aikaisempaa kokemusta ongelmakoirista.
Et sitten yhtään mitään vaikeampaa rotua löytänyt...??? Miten joku hankkii näitä primitiivisiä rotuja yleensäkään?? Harvalla on taitoa kouluttaa niitä. Enkä siltikään luottaisi tämän rotuiseen koiraan, ne on jalostettu tappamaan aikojen alusta asti.
Mielenvikaa ja kouluttamattomuutta löytyy pienistä perhoskoiristakin, se vain on vähän eri asia onko kyseessä pieni sylikoira vai isokokoinen ja vahvahampainen rotu. Itse olen ihastunut bulleihin, muitakin rotuja on ollut mutta tätä lapsiystävällisempää ja pitkäpinnaisempaa rotua saa hakea. Mutta HUOM! koira onkin terve ja koulutettu, ei mikään "katu-uskottava" statussymboli.
Noita tuollaisia tarinoita on hirveät määrät.
Miten se muuttaisi mielipiteeni asiasta? Googleta sinä vaikka Adolf Hitler, niin huomaat että kyllä sitä paskaa aina tapahtuu. Ja niitäkin tarinoita löytyy hirveät määrät.
Enkä siltikään luottaisi tämän rotuiseen koiraan, ne on jalostettu tappamaan aikojen alusta asti.
mutta kaikki koirarodut on alunperin jalostettu tappamaan.
artikkeli, missä todettiin niillä jalostuksen myötä aivojen kehittyneen rakenteellisesti sellaiset, että koiralla saattaa "naksahtaa" se raivovaihde päälle vähän ärsytettynä. Se on fysiologinen ominaisuus, mikä tekee rodusta erittäin vaarallisen. Koirarotu siis ärsytettynä ylikiihtyy, ja käy kiinni.
ole ratkaisu, se voi vaan kiihdyttää koiraa lisää. Anna koiralle leluja, joita se joutuu nuolemaan. Nuoleminen on koiraa rauhoittava toiminto, joka erittää endorfiineja, ihan samaan tapaan kuin naisella erittyy vauvaa hoitaessa.
Eli ydinluu tai muu lelu, jonne sivelet sisään maksamakkaraa. Sivele ne pöydänjalat tulisimmalla jalopenolla ja ruokaöljyllä mitä löydät.
Sen lisäksi touhua, joissa se joutuu käyttämään nenäänsä eli hajuaistia. Opeta se jäljelle ja leiki piilottamisleikkejä.
Jos sisäsiisteydessä on ongelmaa, laita vessaan edes paikka, minne saa luvallisesti tehdä. Sitten voit pitää vessan ovea kiinni ja kun koira pyytää sinne, viet sen vaan ulos. Ulkona kehut kamalasti ja annat namin, kun tekee.
Tottelevaisuuskoulutus on ihan pakollinen juttu koirasi kanssa. Ja kaikkea kiihdyttävää leikkiä pitää tämän rodun kanssa välttää. Juokseminen on hyvästä, kun juoksee sinun vieressäsi. Sido talutin vyötärölle, niin ei voi vetää. Jahtaamiset kielletty. Joudut opettelemaan olemaan ehdoton johtaja.
Jos olet yhtään epävarma ihminen, vie koira heti piikille. Se ei saa joutua kiertopalkinnoksi vääriin käsiin.
terv. palveluskoirakasvattaja
Miten se muuttaisi mielipiteeni asiasta?
tarinoita omistajansa tappaneista pitbulleista, joiden napsahdus tuli kaikille täytenä yllätyksnä. Oikeasti. Se on helvetin vaarallinen koira. Ja ihmiset ei tajua sitä että tappelu- ja laumanvartijakoirat on jalostettu _ilmeettömiksi_. Eli sä et näe puoliakaan siitä mitä sun koiran päässä tapahtuu, koska se ei ole ollut niitten jalostuksessa edullinen ominaisuus. Siksi näitä vaarallisimipia koiria hehkutetaan aina aivan erityisen rauhallisiksi ja erityisen kilteiksi. Ja sitä isompi on yllätys, kun se perheen vauva sitten löytyy kuolleena.
ENSINNÄKIN, oli mikä tahansa koira, se EI käy ihmisten kimppuun, ellei Idiootti Ihminen itse ole laiminlyönyt pennun koulutusta!!! Mitä tulee välinpitämättömien vanhempien lapsista, joita kohdellaan kaltoin?! Useimmiten itse rikollisia, satuttavat toisia ihmisiä yms. Ihmiset ITSE pilannu koiriansa, jotka tehny jotai ihmisille tai toisille koirille niin nämä lahopäät syyttelee koiria täällä! Hohhoijjaa toivottavasti eivät omista yhtään koiraa. KUNNOLLINEN koiranomistaja ei ota hetken mielijohteesta koiraa leluksi, lasten kiusattavaksi, vaan perheen jäseneksi, jota rakastetaan ja jolle annetaan aikaa, koska KOIRA VIE AIKAA! Pitbull tarvii liikuntaa, johdonmukaisen johtajan/emännän/isännän, jolla on säännöt, jolle annetaan aikaa. Jos koira on vaihtanut kotia, tottakai se reagoi siihen! Kukapa ei reagois. Se osoittaa sitä just pissimällä, puremalla huonekaluja yms. OMISTAJAN tehtävä on olla Kotona! Olla hänen kanssaan monta pv ja käydä perusasioita/kasvatusta ja tutustumista läpi. Ei se niin opi, että jätät sen heti yksin kotiin ja ihmettelet mikse käyttäytyy noin ja että ompa surkee koira. Ihminen on tässä tilanteessa se Surkimus, kun ei koiraa ymmärrä. Koirallakin on tarpeet, tunteet ja sielu! Ihmisen tehtävä on tulkita koiraa oikein ja kasvattaa hänet elämään ihmisten kanssa ja oppia käytöstavat, aivan kuin ihmislasten kanssa.
Kukkahattutädit täällä kauhistelee kuinka pentujen kimppuun käy koirat. Voi kuule joku teidän räkänokista on tuleva eläinrääkkääjä, joten kyllä se piru vielä irtonee vaikka nyt niin puolustellaan. Koira on viaton, ihminen ei. Kukkahattutädit voi pitää leipäläpän kiinni ja jättää viattomat koirat rauhaan. Ihmiset tekee koirasta "kamalan", ei koira itse. Meneekö edes jakeluun?
ENSINNÄKIN, oli mikä tahansa koira, se EI käy ihmisten kimppuun, ellei Idiootti Ihminen itse ole laiminlyönyt pennun koulutusta!!!
Darla Napora on siitä kiinnostava esimerkki, että hän oli mukana yhdistyksessä joka halusi levittää yhteisöönsä tietoa pitbullien vaarattomuudesta. Toisin sanoen hän oli selkeästi pitbull-harrastaja joka otti harrastuksensa vakavasti. Naisen tappanut koira oli ollut perheessä pennusta asti, naapurit kertoivat että koirat eivät olleet agressiivisia.
Pittbullejen aivorakenne on jalostuksessa kehittynyt sellaiseksi, että tämän rodun koira menee helposti ylikierroksille ja sitten aivot "tilttaa kiinni" eikä koira pysty enää hallitsemaan aggressiotaan. Eli se on hermostollinen rodulle synnynnäisesti tyypillinen ominaisuus - siksi rotu on vaarallinen ja puheet pusukoneista on joo osittain totta, voivathan ne olla ystävällisiä, mutta silti koira on arvaamaton eikä koskaan tiedä, milloin sillä "naksahtaa".