Kouluun kuulettamaan kiusaaja
Eka- ja kolmasluokkalaisia poikiani kiusattiin eilen koulumatkalla, ei kovin pahasti, mutta kumpikin pelästyi kunnolla. Kiusaaja oli vitosluokkalainen "kovis".
Menin aamulla kouluun ja etsin kiusaajan opettajan. Hän ilahtui kovasti, kun sanoin, että tulin pitämään henkilökohtaisesti puhuttelun kiusaajalle ja varmistamaan,että oli viimeinen kerta, kun kiusasi poikiani. Sain sen kuvan, että opettaja on melko keinoton tämän kiusaajan kanssa, hän kun on ollut tuollainen koko kouluajan.
Kun penikka tuli kouluun, otin hänet puhutteluun opettajan kanssa. Sitten annoin tulla niin että korvat soi, opettaja joutui hillitsemään minua pari kertaa. Sitten kersa hattu kouraan ja pyytämään anteeksi pojiltani, molemmat haettiin luokasta tätä varten.
Kiusaaja itki ja pyyteli anteeksi. Pysyin kovana, sanoin, että sen kun itket, itse olet itkettänyt muita. Nyt olet erityistarkkailussa vielä pitkään.
Olin niin kiihtynyt, että melkein kävin pennun kimppuun. Olisin halunnut vetää häntä ympäri korvia!
Kommentit (36)
että meinaa käydä lapseen kiinni?
omaa lastan pitää puolustaa toki, mutta pysyä aikuisena, eikä mennä kiusaajan tasolle.
Entäs jos sut haastetaan oikeuteen?
Omaa lasta on kiusattu, mutta opettaja sanoi, että kuuluu koulun ammattilaisten hoidettavaksi. Käsiteltiin oppilashuoltoryhmässä.
kutsuin kiusatun vanhempineen meille ja juteltiin pöydän ääressä asiat selviksi.
Minua hävetti, mutta lastani hävetti vielä enemmän se, että joutui kohtaamaan kiusatun perheenkin, ja kiusaaminen loppui siihen.
Entäs jos sut haastetaan oikeuteen?
Ihan oikeasti?
Kyllä mäkin voisin käydä pitämässä kunnon puhuttelun. Jos kiusaajalapsen vanhemmat olisi niin kusipäisiä, että yrittäisi siitä jotain nostaa, niin sitten voin luvata, että siinäpä irtoaisi heillepäin sellainen helvetti, että jälkikäteen ihmettelisivät mikä iski. Ja kaiken tekisin niin, että päällepäin en tietenkään mitään näyttäisi tai kertoisi, mutta takanapäin sitten tärähtäisi ja kunnolla. Ja vaikka kuinka pitkän ajan jälkeen.
Siinä sitten takelteli isänsä katseen alla ja lupasi koulussa pyytää anteeksi.
Ilmoitin myös, että minun lapsia on ihan turha kiusata, minä tulen vaikka joka ilta keskustelemaan asiasta.
Ei ole sen jälkeen kiusannut (siis minun lapsiani).
En silti enemmälti syytellyt tms, kunhan tein lapselle selväksi, että jos kiusaa lapsiani, saa kunnian viettää iltansa selvitellessään asioita minulle.
en nimittäin ymmärrä mitä on kuulettaminen
Jos kiusaajalapsen vanhemmat olisi niin kusipäisiä, että yrittäisi siitä jotain nostaa, niin sitten voin luvata, että siinäpä irtoaisi heillepäin sellainen helvetti, että jälkikäteen ihmettelisivät mikä iski. Ja kaiken tekisin niin, että päällepäin en tietenkään mitään näyttäisi tai kertoisi, mutta takanapäin sitten tärähtäisi ja kunnolla. Ja vaikka kuinka pitkän ajan jälkeen.
että meinaa käydä lapseen kiinni?
omaa lastan pitää puolustaa toki, mutta pysyä aikuisena, eikä mennä kiusaajan tasolle.
viitsi jauhaa tuollaista idealistista paskaa.
Jotkut eivät opi muuten kuin pahalla. Ja silloin on -nyyhkyti nyyhkyti- mentävä kiusaajan tasolle.
Sinua ei olisi saanut päästää ilman pojan vanhempia kovistelemaan poikaa! Kaksi aikuista yhden pojan kimpussa - sitä minä kutsun raukkamaiseksi käytökseksi.
Jos pojan vanhemmat mistään mitään ymmärtävät, tulee opettajalle varoitus ja sinusta tehdään rikosilmoitus.
Mutta ihan tiedoksi: poikiesi helvetti alkoi tästä! Kiusaaja tulee tekemään erittäin paljon pahaa lapsillesi, koska olet häntä nöyryyttänyt. Se poika tulee kostamaan todella julmasti!
Muuten: miksi lapsella oli hattu koulussa?
hoitaa asiansa ja mihinkään tuollaiseen huhupuheeseen ja yhden puolen totuuteen ei lähdetä. Oikeudet ne on kiusaajallakin tulla kuulluksi, eikä vaan saada jonkun äiti kimppuunsa ilman vedenpitäviä perusteita.
Jos olisin kiusaajan äiti, tekisin tuosta aika ison ohjelmanumeron, josta riittäisi pitkäksi aikaa selviteltävää.
Aikuiset pysykööt aikuisina!
Jos kiusaajalapsen vanhemmat olisi niin kusipäisiä, että yrittäisi siitä jotain nostaa, niin sitten voin luvata, että siinäpä irtoaisi heillepäin sellainen helvetti, että jälkikäteen ihmettelisivät mikä iski. Ja kaiken tekisin niin, että päällepäin en tietenkään mitään näyttäisi tai kertoisi, mutta takanapäin sitten tärähtäisi ja kunnolla. Ja vaikka kuinka pitkän ajan jälkeen.
Kiusaamisesta oli vain lasten kertomus. Eli ap ei ole kovin vahvoilla tässä jutussa.
kuulettamaan?Kuulostaa ruoanlaitto termiltä.
Terveisiä Porvoosta XD.
Olen 15-vuotta ja jos haluaisin provoilla, niin osaisin vääntää 100x paremman. Huono yritys. Opettele kirjoittamaan.
on itse joutunut kohtaamaan tilanteen, ja se selvitettiin kyllä ihan aikuismaisesti:)
Olin jotain 14 ja kiusaajat pari vuotta vanhempia. Kun isäni kuuli tästä, soitti hän jokaisen pojan kotiin ja kutsui pojat kylään. Kaikki viisi tulivat ja nöyränä kuuntelivat saarnaa. Lisäksi asiasta ilmoitettiin opettajille, vanhemmille sekä kouluterkkarille. Eivät kiusanneet enää. Tämä on vain yksi tarina mutta tän pointti on, että varhainen ja riittävän voimakas puuttuminen kannattaa aina. Hyssyttely ei auta ja katsomalla asiat vain pahenee.
Täällä sitä puolustetaan kiusaajaa ja syytetään äitiä, joka hoitaa homman itse ja niin, että se tepsii.
Sitte vielä ihmetellään, miksei koulukiusaamista saada kuriin!
sitten?