Olen 22v, 7v tyttöni kaverisynttäreille ei tullut yksikään kutsuttu koulukaveri :(
Olen saanut tyttäreni 15-vuotiaana. Olen edelleen samaisen poikaystäväni kanssa, kuin olen aina ollut. Eli tytön isän kanssa. Olen aina saanut halveksuvia katseita kaikilta täälläpäin, mutta en ajatellut asian menevän näin pitkälle...
Tyttöni on saanut paljon kavereita, aloitti viime syksynä ensimmäisen luokan :) Tytölläni oli viime viikonloppuna kaverisynttärit, jonne tyttö pyysi viisi parasta ystäväänsä luokaltaan. Askarreltiin yhdessä kutsukortit ja tyttö antoi ne kavereilleen. Leivoimme yhdessä erilaisia terveellisiä herkkuja synttäreille, ettei lapset ihan hirveässä sokerihumalassa lähde kotiin. Käytiin ostamassa tyttärelle kaunis mekkokin... Yksikään kaveri ei saapunut paikalle, olisittepa nähneet tyttäreni ilmeen... Hän meni niin surullisena yöunille, itki vähän ennen nukkumaanmenoa... Sydämeni särkyi. Vain yhden lapsen äiti soitti ja ilmoitti, ettei heidän lapsi pääse, kun on kipeenä. Muut eivät ilmoittaneet. Olenhan minä hyvin nuori 7-vuotiaan äidiksi, mutta ei siitä voi tytärtäni syyttää. Näinkö te tosiaan käyttäydytte? Miksi? Muutanko toiselle paikkakunnalle ja valehtelen ikäni? Minulla on niin paska olo tyttöni puolesta :(
Kommentit (59)
Ehkä se jos pitää lapselleen synttärit loman aikana voi vaikuttaa.
Mä pidin ekaluokkalaiselle synttärit johon kutsuttiin KAIKKI luokan tytöt,kutsuissa pyysin ilmoittamaan esteestä. Kaikki tulivat.Aika töykeetä kutsua vain muutama,miltähän niistä muista on tuntunut jotka jätettiin kutsumatta.Ekaluokka on vielä sellaista tutustumista toisiinsa joten on reilua kutsua kaikki.Monissa kouluissa on jopa sovittu että kaikki kutsutaan.
Ehkä ap:n kannattaisi etsiä muita nuorena lapsen saaneita ja ystävystyä heidän kanssaan ja näin saada lapselleen ystäviä,jos syy nyt tosiaan on siinä että vierastavat vanhempien ikää...
luokassa on tyttöjä 17 ja omalla tytöllä on monta kaveria naapurista, harrastuksisat,ja poikia :)
eli kutsuttuja tulisi siten 25 lasta...
pakko siis rajata, eli akaksi ne joitden kanssa leikkii paljon =naapurissa asuvat, muutama harrastuskaveri, joka käy meillä viikoittain, naapurin pojat, ja sit ne koulukaverit , joiden kanssa on aina välkät.
eli aina ne kaverit, jotka on paljon lapsen seurassa, eivät ole kouukavereita ;)
mutta todellakin lomilla ei juhlia kandee järkätä, eikä liian pienellä varoajalla, eikä liian pitkälläkään.
ja sitten vaikka ei kutsussa erikseen pyydetä ilmoittamaan tulosta, nii HYVIIN TPOIHIN KUULUU LAITTAAA KIITOSVIESTI KUTSUSTA !!!!!!!!!!
itse aina heti laitan tekstarin, kiitän kutsusta ja kerron,e ttä lapsi tulee erittäin mielellään :)
Synttäreiden ajankohta tais olla todella huono. Joulun ja uudenvuoden välissä?
HUonoa käytöstä oli ettei muut ilmoittaneet mitään mut kuinka aikaisin sä annoit kutsut?
Oho. Tää olikin vuoden vanha juttu. Ei se mitään.
täällä laitetaan aina kutsu sähköpostilla vanhemmille. Ja siihen vastataan kyllä tai ei.
Olen tosi pahoillani tyttösi puolesta! Kiva että kuitenkin teitte yhdessä jotain mukavaa.
täällä laitetaan aina kutsu sähköpostilla vanhemmille. Ja siihen vastataan kyllä tai ei.
Olen tosi pahoillani tyttösi puolesta! Kiva että kuitenkin teitte yhdessä jotain mukavaa.
ne annetaan aina vanhemmalle!
miten tämä tapahtuu ?? koulukavereiden osoite tietoja ei ole
tuntemattoman luo en lastani päästä
Kuulostaa kyllä vähän siltä, että jätät nyt jotain oleellista kertomatta. Onko lapsesi isä myös veljesi, eli sisarusrakkauden tulos? Vammainen tai ADHD? Muuten omituinen tai ruma, jonka takia muut tätä pelkäävät? Vai onko niin että sinä olet jakanut nuorta silakkarasiaasi pitkin kylää, ja muiden äidit on tästä käärmehissään?
ne annetaan aina vanhemmalle!
miten tämä tapahtuu ?? koulukavereiden osoite tietoja ei ole
tuntemattoman luo en lastani päästä
kaikki ?????
lapseni uutena meni kouluun, ei tunetenut ketään...
tutustui ja kutsui juhlinsa
miten ja missä minä tutustun vanhempii ????? lapsi kulkee itse kouluun, lapset ei ole naapurissa.
tuntemattoman luo en lastani päästä
kaikki ?????
lapseni uutena meni kouluun, ei tunetenut ketään...
tutustui ja kutsui juhlinsa
miten ja missä minä tutustun vanhempii ????? lapsi kulkee itse kouluun, lapset ei ole naapurissa.
me olemme vaihtaneet aina yhteystiedot lasten vanhempien kanssa hyvissä ajoin ennen synttäreitä. Tavattu ulkona. JA ENNEN KAIKKEA LAPSENI EI HORTOILE YKSIN KADUILLA!
Oliko onnistuneet juhlat vai ovatko vasta tulossa?
Sain lapseni 37-vuotiaana. En katso kavereitteni ikää ja meiltä ainakin olis saanut vieraan synttäreille, jos oltais tuttuja. Muut asiat on tärkeitä.
Voi harmi tosiaan, kun kävi noin! Lapselle se on kovin kurjaa, mutta tuskin isomman murheen aihe, jos muuten on asiat kunnossa.
Toivotaan, että tutustutte lähemmin mukaviin ihmisiin, niin ens kerralla tulee kaikki terveet ja joku kuokkijakin ehkä.
ja toisen lapsen kanssa kävi myös samoin, ettei kukaan tullut synttäreille. Näin vain käy nykyään. Kun poika kysyi kaverilta, miksi ei tullut, vastasi vain, ettei viitsinyt.
Tuskinpa tuo sinuun liittyy. Monille käynyt noin. Nykyään synttäreillä ei ole arvoa. TOsi ikävä juttu kuitenkin teille.
intoa puhkuen toisten synttäreille. Poisjääminen tapahtuu vain hyvästä syystä ja viime vuonnakin kaikki kutsutut tuli. Samoin meidän tytölle on kiva asia päästä synttäreille, jos kutsu tulee.
Ikää 9 ja synttäreitä vietetty 5-vuotiaasta.
Onko tää joku alueellinen tapa, että jossain on muotia jättää tulematta synttäreille? Ainakin täällä Tampereella kutsuille mennään, oli sitten suosittu lapsi tai ei. Pääasia, että pääsee.
Ehkä se jos pitää lapselleen synttärit loman aikana voi vaikuttaa.
Mä pidin ekaluokkalaiselle synttärit johon kutsuttiin KAIKKI luokan tytöt,kutsuissa pyysin ilmoittamaan esteestä. Kaikki tulivat.Aika töykeetä kutsua vain muutama,miltähän niistä muista on tuntunut jotka jätettiin kutsumatta.Ekaluokka on vielä sellaista tutustumista toisiinsa joten on reilua kutsua kaikki.Monissa kouluissa on jopa sovittu että kaikki kutsutaan.
Ehkä ap:n kannattaisi etsiä muita nuorena lapsen saaneita ja ystävystyä heidän kanssaan ja näin saada lapselleen ystäviä,jos syy nyt tosiaan on siinä että vierastavat vanhempien ikää...
Eli ei mitään väkivaltajuttuja, alkoholismia tms. ankeaa mikä karkoittaisi vieraat ja saisi aikaan pahoja katseita? Oletko miehesi kanssa normaalin näköinen? En millään jaksa uskoa, että sinun ja miehesi ikä olisi syynäntuollaiseen käytökseen. Onpa surullista
selityksiä. miksette vittu vastaa siihen kutsuun KYLLÄ TAI EI ! opettaisitte lapselle samalla hyviä tapoja.
90-luvulla omilla synttäreilläni oli aina kaikki kutsutut, yksi ehkä kipeänä. Nyt oma 5-vuotiaani juhli kahden(!) vieraan kanssa...
toimintaa, olipa syy mikä hyvänsä. Ihmeellisiä itsekkäitä paskiaisia sitä lisääntyykään. Ei mene kuin puoli minuuttia ilmoittaa saapuuko vai eikö. Se on ihan ymmärrettävää jos ei pääse joka juhliin, mutta se että ei viitsitä edes ilmoittaa niin on kerta kaikkiaan vaan moukkamaista.