Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Anoppi kauhuissaan, kun poikansa "joutuu" hoitamaan lapsia öisin

Vierailija
08.01.2012 |

Meillä eletään hieman ikävämpää elämänvaihetta, kun lapsistamme kaksi on vakavasti sairaita, jonka takia valvottavat öisin ja sitten sen lisäksi on vauva, joka itkee ja paljon eikä juurikaan nuku.



Mieheni on aina ollut erittäin hyvä isä ja osallistunut lasten hoitoon heti vauvan syntymästä saakka. Jo aiemmin anopin on ollut vaikea hyväksyä, että mies on esim. välillä viikonloppuna hoitanut vauvan syötöt, jotta minä olen saanut nukkua pitkään. Minulle kun tuo heräily on todella raskasta, koska en osaa nukahtaa heti uusiks vaan saatan olla joskus tunninkin hereillä, vaikka vauva ois ajat sitten nukahtanut uudelleen. Ja migreenini ei kauheasti tykkää, jos univelkaa kertyy liikaa, niin sitten on kohtauksia vähän väliä.



On sitten kyläillessään kauhistellut, että miksi poikansa pitää valvoa öisin kun poikansa käy töissä ja minä olen vaan kotona niin voisin hoitaa myös lasten yöheräilyt, kuten heilläkin oli aikanaan. Tähän ei olla juuri muuta kommentoitu, kun että meillä hoidetaan asiat toisin ja mies on itse sanonut äidilleen, että haluaa välillä hoitaa lasten yösyötöt.



Nyt anoppi on sitten ollut aivan kauhuissaan, kun mies hoitaa lasten heräilyjä 3-4yönä viikossa ja osa noista on sitten miehen työpäiviä.



Anoppi on paheksunut sitä, etten minä voi hoitaa lasten heräilyjä ja antaa miehen nukkua kun hänen on käytävä töissä. Lievästi sanottuna on v***ttanut nuo anopin höpötykset, mutta olen koittanut pitää mölyt mahassani, vaikka mieli on tehnyt sanoa pahemminkin välillä. Mies on käskenyt äitinsä olla puuttumatta meidän tapaamme toimia ja muistuttanut äitiään, että jos minä valvon liikaa, niin joudun sairaalaan migreenini takia kuten on jo kerran käynyt.



Vaikka anoppi on aina niin kauhuissaan, kun poikansa valvoo, niin eipä hän itse kyllä silti ole tarjoutunut, että hän voisi auttaa lasten hoidossa. Kylässä kyllä käy ja sillon kyllä välillä sentään touhuaa lastenkin kanssa, mutta tuon enempää apua on anopilta odottaa. On joskus pyydetty hoitamaan lapsia esim. tunniksi tai kahdeksi, mutta se on ollut hänelle todella vaikeaa ja on sitten päätetty antaa olla.



Anteeks, oli pakko purkaa tätä kiukkua jonnekin. Anoppi oli taas vierailulla ja tuntuu, että pää räjähtää, jos en saa tätä purettua jonnekin.



Eikä tarvitse tulla huutelemaan, että älä anoppia hauku, vika on sinussa tai jotain muuta. Halusin vaan purkaa ajatukseni jonnekin anonyymisti, kun en kaikkea halua anopille päin naamaa sanoa. Vaikka hänellä on nyt taas tosi v-mäinen kausi menossa, niin aika ajoin hän osaa olla todella mukavakin. Ja toisaalta, osa tuosta anopin nalkutuksesta saattaa olla hänen tapaansa käsitellä lastenlastensa sairautta ym.

Kommentit (90)

Vierailija
1/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

että hoidimme lapsen vuoroöin, olimme vuoroin hoitovapaalla ja töissä ja olemme molemmat tyytyväisiä. Toki on joitain töitä, joiden tekijöiden on saatava nukkua, kuten ajoneuvojen kuljettajien ja kirurgien (tosin kirurgithan kyllä saattavat joutua leikkaamaan parinkin vuorokauden valvomisen jälkeen ihan työssään). Näidenkin tekijät voivat varmaan kuitenkin välillä valvoa lasten kanssa. Huom. yhden koko yön valvominenhan vastaa n. 1 promillen känniä, ja lapsen kanssahan harvoin tulee kuitenkaan ihan koko yötä valvottua.

Minkäköhänlainen sankari olen, kun itse n. 1.5-2 vuotta vuoroyöt (ai joo, ja aluksi kaikki yöt) valvoneena johdin kahta isoa työprojektia, jotka sujuivat hyvin ja väittelin tohtoriksi? Ai juu, ihana mieheni hoiti kaikki heräilyt 5 yötä ennen väitöstäni - hän olikin ihan hirveässä kunnossa sen jälkeen VAIKKA oli VAIN koti-isänä ja hänenhän olisi pitänyt jaksaa.

Eikö lastenhoito kärsi, jos kotivanhempi ei saa nukkua yöllä kuin tunnin tai kaksi? Tietenkin kärsii. Lastenhoito on aivan yhtä tärkeää tai tärkeämpää kuin Ap:n miehen työ.


Jos ap:n mies olisi vaikka bussikuski, niin jokainen matkustaja olisi takuulla sitä mieltä, että ei väliä, vaikka kuski ehtisi nukkumaan yössä 2-3 tuntia viikkojen ajan. Kyllä se silti on kelpo kuljettaja.

Tai moniko haluaa kuulla leikkaavalta lääkäriltä, että lapset on sairaana ja on pitänyt valvoa viikon verran?

Vierailija
2/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

On ihan eri asia olla esikoisen äiti, jos vauva nukkuu päivällä ja saa samalla itsekin vedellä nokosia. Silloin kyllä jaksaa heräillä yöllä ja voi antaa toisen nukkua, että jaksaa töissä.



Jos perheessä on muita lapsia, jotka eivät nuku samaan aikaan vauvan kanssa ja ovat niin pieniä, että vaativat hereillä olevan vanhemman, tilanne on ihan sama sen työssäkäyvän kanssa. Reiluinta on jakaa valvomisia.



Sairaudet, uniongelmat sun muut ovat sitten oma lukunsa ja niiden kanssa pitää vaan sovitella molemmille reilu systeemi. Sitähän se arki ja parisuhde on muutenkin, kompromisseja ja huolehtimista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

toinen toisistaan välittäminen ja keskinäinen kunnioitus auttaa paljon. Molempien pitää nähdä myös se lastenhoidon rasittava puoli, jotta osaa arvostaa sen toisen puolison tekemää työtä. Mun mielestä "normaalilla psyykkeellä" varustetulle ihmiselle on päivän selvää, ettei se voi olla aina vaan se toinen joka valvoo ja uhraa itsensä lapsenhoidon alttarille vaikka psykoosiin asti sillä aikaa kun toinen nukkuu 10h putkeen jotta jaksaa päivällä mennä oikein töihin.



Samalla tavalla on täysin itsestään selvää, ettei rekkakuski valvo koko yötä, jos sen jälkeen alkaa pitkä ajoputki. Mutta rekkakuskinkaan ei kuulu olla aina töissä, silloin kun lapset on pieniä, joten vapaalla rekkaisikin huolehtii katraastaan.



Leikkaavan lääkärinkin on syytä nukkua hyvin ennen töitään, mutta kirurgin palkoilla voidaankin kai sitten myös järkätä kotiapua, vaikka aupair hoitamaan niitä lapsia, jotta ei kukaan perheessä sekoa väsymykseen.



Vierailija
4/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

toinen toisistaan välittäminen ja keskinäinen kunnioitus auttaa paljon. Molempien pitää nähdä myös se lastenhoidon rasittava puoli, jotta osaa arvostaa sen toisen puolison tekemää työtä. Mun mielestä "normaalilla psyykkeellä" varustetulle ihmiselle on päivän selvää, ettei se voi olla aina vaan se toinen joka valvoo ja uhraa itsensä lapsenhoidon alttarille vaikka psykoosiin asti sillä aikaa kun toinen nukkuu 10h putkeen jotta jaksaa päivällä mennä oikein töihin.

Samalla tavalla on täysin itsestään selvää, ettei rekkakuski valvo koko yötä, jos sen jälkeen alkaa pitkä ajoputki. Mutta rekkakuskinkaan ei kuulu olla aina töissä, silloin kun lapset on pieniä, joten vapaalla rekkaisikin huolehtii katraastaan.

Leikkaavan lääkärinkin on syytä nukkua hyvin ennen töitään, mutta kirurgin palkoilla voidaankin kai sitten myös järkätä kotiapua, vaikka aupair hoitamaan niitä lapsia, jotta ei kukaan perheessä sekoa väsymykseen.


tämä on täysin totta!! Ap:lle: älä ihmeessä välitä tuosta anopin kommentista, kuulostaa tosi tutulta kyllä. Itsekin mietin että mikä saa anopit huolestumaan poikansa unen määrästä, tuntuu siltä että sama se, mitä se miniä joutuu jaksamaan, pääasia että oma rakas pikkupoika saa leponsa. Voi jumalauta, kosta nämä kommentit jotenkin anopille.

Vierailija
5/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliskohan helpompi vaan kylmästi valehdella anopille, ettei mies valvo öisin.. asia kun ei hälle kuulu niin ei tarttis enää siitä vääntää?

Kauhea vääntö täällä siitä, miten ap:n perheessä pitäisi elää! Jos sekä vaimo että mies ovat tilanteeseen tyytyväisiä, niin mitä se anopille edes kuuluu? Ja ap:n mies tuskin on aivokirurgi tai rekkakuski. Eiköhän hän itse ole oman jaksamisensa paras asiantuntija? Minun mieheni - ja yllättävän moni muu - on kärsinyt unettomuudesta vuosia, ja selviää silti jotenkuten töissä.

Vierailija
6/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä anoppi on aivan asiallinen eikä tyrkytä mielipiteitään eikä jaa ohjeita omatoimisesti.

Minun äitini taas on toista maata, mutta ehkä ne typerät kommentit on helpompi suodattaa oman äidin sanomana. ..onhan niihin ehtinyt jo koko ikänsä tottua :/



Äitini mielipiteet ovat harvinaisen sovinistisia. Hänen mielestään perheessä naisen on huolehdittava taloudenpidosta ja tietenkin maksettava kaikki perheen kulut omasta palkastaan. Tämän lisäksi naisen kuuluun kuuluu tehdä kaikki kotityöt ja huolehdittava että ruoka on aina valmista kun mies tulee töistä kotiin. Lastenkasvatuksellakaan ei miestä saa rasittaa.

Uraäiti ja kotiäiti samassa paketissa ö.ö



Kyllähän ne äidiltä tulevat parisuhdeneuvot toisinaan hämmentävät vieläkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tutulta kuulostaa tuo anopin käytös. Itsekkyyttä on anopilta olla näkemättä, että sinun jaksamisesi on koko perheen ja varsinkin miehen etu. Anoppi itse ei taida olla mitään lastenhoitajia, onkohan aikoinaan hoidattanut omat lapsensakin muilla. Mitä jos sanot anopille, että jos miehen valvominen huolettaa, niin voi välillä tulla itse yövahdiksi lapsille. Niin kauan kuin tätä ei tee niin syytä pitää suu kiinni.



Itsekkyyttä tuollainen käytös, varsinkin kun teillä muutenkin rankka vaihe, ei tarvitsisi kuormittaa enempää.

Vierailija
8/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

enää rahaa taloon? Pääasia vaan että ap (joka saa olla kotona ja on edes mahdollisuus päikkäreihin) saa nukkua yönsä...huhhuh

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

jättää lapset hoitamatta ja jää vaan lihomaan sinne kotiin. SE vasta on hyvin nukkuneelle isukille hauskaa!!

Vierailija
10/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta minä olin aikoinaan avioliitossa miehen kanssa, joka ei tehnyt kotona yhtään mitään, ei hoitanut lapsia, ei tehnyt kotitöitä tms.



Kun kerran anopille mainitsin, että ei pitäis olla miehellä kyllä mistään valittamista, kun minä teen IHAN kaiken. No siihen anoppi, että mitä sinä muka muuta mieheltä odotat? Riittäähän se, että mies käy töissä. (Ja minä en muuten ollut edes kotiäiti, vaan kävin myös töissä. Tämän anoppi vain jotenkin unohti...)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

anopit on vaan niin idiootteja ja kateellisia. Ei niistä kannata välittää.

Vierailija
12/90 |
10.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

kauhistellut sitä, kun poikansa joutuu valvomaan lasten kanssa öisin. Mieheni on itse tätä ehdottanut ja kuten olen jo monesti sanonut tämä järjestely on meille toimiva.

En väittänyt, ettenkö nukkuisi klo 18-23, mutta tiesitkö, että ihmisiä on erilaisia ja toiset ei oikeasti pysty nukkumaan kunnolla päivällä vaan se kunnon uni tulee vain öisin.

Et näköään näytä ymmärtävän, että se 1-2tuntia unta pätkissä ei todellakaan riitä, varsinkaan kun on vaikea migreeni, joka laukeaa mm. univelasta.

Lastemme sairaus ei ole mitenkään perinnöllinen, on vain huonoa tuuria, että sama sairaus on kahdella lapsellamme.

ap

välillä tuohon aikaan töissä. Ja vaikkei mies olisi töissä, niin itkevässä vauvassa ja kahdessa sairaassa lapsessa riittää tekemistä, että tämä järjestely, jossa valvotaan vuoroöin on parempi, kuin se, että nukkuisin aina 18-23. Ensimmäinen syy on se, että jos nukkuisin aina 18-23, niin minulla olisi koko ajan migreeni, koska tuohon aikaan uneni ei olisi niin syvää kuin öisin ja jo nuorena huomasin, että jos valvon yli kahteen yöllä niin seuraavana päivänä on aika satavarmasti migreeni ja tuossa tapauksesa valvoisin aina koko yön tai nukkuisin max pari tuntia niin jatkuva migreeni olisi taattu. Meillä ei kyllä ole aikaa illalla pahemmin soitella kavereille tai katsoa töllöä tmv. Eikä aika riitä kyllä mihinkään shoppailuunkaan. Paitsi tietty pakolliset ruokakaupassa käynnit, mutta siinäpä se melkein onkin. Terve lapsi viedään tiettyinä päivinä harrastukseensa illalla, mutta muuten kyllä aika menee lapsia hoitaessa tai käyttäessä vaikka lääkärissä, riippuu niin paljon illasta. ap

ja isä saisi nukkua yöt normaalisti ja äiti kärsii unettomuuden aiheuttamat vaivat, jotka voivat olla vakaviakin? Miksi se on niin paha asia, että joka toinen yö saa äiti nukkua ja joka toinen yö isä? Näin meillä tulee olemaan niin kauan, kunnes vakavasti sairaat lapset ovat tervehtyneet (toista vaihtoehtoa siis lasten kuolemaa en uskalla edes ajatella) ja vauva nukkuisi paremmin mitä nyt eikä olisi niin itkuinen. ap


Kun mäe en voi kun mun uni ei oo syvää - kuule, jos olet oikeasti väsynyt, niin sinähän nukut! Jos teillä joka toinen yö mies valvoo, niin miksi ylipäätään valitat väsymyslä anopille? Mies tekee työt, kantaa elannon kotiin ja sinulle pukkaa migreeni, jos et saa nukkua pitkiä öitä. Silti menet ja teet 3 lasta. Tätä en ymmärrä! Kannattaako tuollaista geeniperimää niin kamalasti levittää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/90 |
10.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset


Kun mäe en voi kun mun uni ei oo syvää - kuule, jos olet oikeasti väsynyt, niin sinähän nukut! Jos teillä joka toinen yö mies valvoo, niin miksi ylipäätään valitat väsymyslä anopille? Mies tekee työt, kantaa elannon kotiin ja sinulle pukkaa migreeni, jos et saa nukkua pitkiä öitä. Silti menet ja teet 3 lasta. Tätä en ymmärrä! Kannattaako tuollaista geeniperimää niin kamalasti levittää?

Toivottavasti sinä et geeniperimääs enää levitä.

Vierailija
14/90 |
10.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

tsemppiä sulle ap!Meillä on yksi lapsi joka on hyvin vähäitkuinen öisin.jos kuitenkin niin on että lapsi itkee,mies ihan vapaaehtoisesti nousee katsomaan....näitä muita kuispäitä sitten taas riittää jotka eivät ymmärrä että OIKEESTi nitä hyviä miehiäkin jotka auttavat OMASTA tahdostaa äitiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi olette tehneet lisää lapsia, jos teillä ennestään jo 2 vakavasti sairasta?

Unohda anoppi ja iloitse miehestäsi. Mieti, miltä tuntuisi, jos miehesi ei seisoisi rinnallasi noin vahvasti ja puolustaisi teidän perhettä...

Ps. Mua kyllä yleisesti ärsyttää tuo harhakuvitelma siitä, että jos on päivät kotona, ei tarvitse nukkua! Argh!

Vierailija
16/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset


Eihan tassa kohta uskalla maanteilla liikkua, edes tien laitaa kavellen.

Vierailija
17/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihme vimma anopillasi viisastella. Sano anopille seuraavan kerran kun valittaa, että: hyvä sinä varmaan hyvin yösi nukkuvana hoidat mielelläsi miehesi osuuden yöheräilystä jos se kerta niin paljon vaivaa.



Sairastuin itse synnytyksen jälkeiseen masennukseen toisen lapseni syntymän jälkeen kun itsekäs ex-ukko ei hoitanut lapsia ikinä, ei päivällä ei yöllä ei edes vkonloppuisin. Kolmannen sain ihanan miehen kanssa joka tarjosi aina apua.



Joten sille vittupää anopille voi sanoa, että jos ei ole muuta apua tarjota kun soiva suu, niin pitää sen mielummin kiinni.



Voimia :)

Vierailija
18/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tätä en tässä viestiketjussa ymmärrä. Äiti on päivät lasten kanssa ja öisin tarvitsee unta jaksaakseen olla äiti. Isä on päivät töissä, mutta ei öisin tarvitse unta, koska on isä.



Ei ihme, että meillä töissä nuoret isät on kuin zombiet ja niiden tekemisiä saadaan perässä korjailla.



Muuten ihan vinkkinä: kun viette auton huoltoon, pyytäkään huoltomieheksi lapseton tai sellainen, jolla ei ole pieniä lapsia. Viimeksi kun tälläinen hyväkuntoinen valvoja teki autooni huollon, unohti hän laittaa moottorissa "öljynpoistotulpan" kunnolla kiinni. Kas, moottorihan se leikkasi kiinni ja minulle aiheutui ihan mukavasti vaivaa, kun jonkun perheen äiti ei suostu hoitamaan lapsia öisin.

Vierailija
19/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

isät on netissä kaiken yötä!



Täällä joku sanoikin miten isä tarvii unta käydäkseen töissä mutta pikkulasten äiti ei tarvii unta seuraavalle päivälle!! Huh! Passaa konttorirottien kokeilla!

Vierailija
20/90 |
09.01.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pakko kertoa miten munkin mies ihmetteli miten voin olla väsynyt ollessani kahden pikkulapsen kanssa kotona! Sanoin että kohta näät. Seuraavana yönä herätin mieheni aina kun itsekin ja sillä aikaa kun hoidin vauvaani en antanut mieheni nukkua.



Muistaakseni viisi kertaa noustiin ylös! Sattuikin hyvin kun lapsi oli kipeä:))! Ikinä sen jälkeen mieheni ei huomauttanut mitään negatiivistä vaan heräili vloppuisin lasten kanssa touhuamaan!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi seitsemän neljä