No mepä rohkaistuttiin pyytämään anoppi+appi hoitoavuksi..
Ei olla kahteen vuoteen käyty missään kahdestaan miehen kanssa. No pyydettiin nyt ekaa kertaa että josko voisivat olla päivän meillä (iltapäivästä iltaan), jotta päästään käymään jossain virkistäytymässä.
Anoppi ja appi tuli molemmat, lapsi on kaksi (1v ja 2,5v).
Käytiin syömässä (n. 1,5h) ja mietittiin mentäisiinkö leffaan. MIes soitti sitten anopille että mikä on tilanne. Anoppi jotenkin nihkeänä sanoi, että he voisivat mennä saunaa lämmittelemään ja heti lähtevät kun tullaan.
No, ei sitten kehdattu mennä muualle. Kun tultiin, oli täällä aikamoinen siivo. Siis olivat lukeneet lehtiä ja niitä oli pitkin poikin, olivat juoneet kahvit ja pöydällä oli likaisia kuppeja ja astioita ja mm. likaisia talouspapereita. Tiedän, että anoppi on hyvin siisti ihminen ja tekee paljon kotitöitä, joten tuntui oudolta. Itse olen anopilla käydessä aina auttanut kotitöissä ja mm. täyttänyt tiskikonetta ja siivonnut jälkeni.
Lähtivät todella nopeasti. Ihan todella kummallista, jäi jotenkin paha maku suuhun. Ihan kuin olisi ollut kamala velvollisuus se että on muutaman tunnin lastenlasten kanssa :( . Ei varmaan pyydetä toiste.
Kommentit (52)
näiden isovanhempien puolella. Kai ne nyt ihan toimintakykysisiä ovat, tuskinpa kukaan mitään 90 -vuotiaita olisi avuksi pyytänyt. Olen kyllä huomannut, että nuorten äitien isovanhemmat ovat yleensä enemmän mukana auttamassa, ainakin se mummo. " Normaali-ikäiset " tai " vanhat " vanhemmat jäävät helposti tosi yksin tämän hoitoasian kanssa. Tyhmää että isovanhemmat sanoutuvat irti hoitovastuusta, turha odotella lapsenlapsia vanhainkotiin käymään, kun heillä ei ole mitään sidettä isovanhempiinsa.
Onko se lapsenlasten hoitaminen ainoa keino muodostaa se side?
Mun lapsi ei ole koskaan ollut mummillaan "hoidossa", mutta heillä on kyllä silti ihan hieno "side" ja varmasti käymme vanhainkodissakin katsomassa. Ja mä en siis ole katkera siitä, että ei ole ollut hoidossa mummilassa... takerruin nyt vaan tohon, että "jos isovanhemmat sanoutuvat irti hoitovastuusta, turha odotella lapsenlapsia vanhainkotiin käymään, kun ei ole mitään sidettä isovanhempiin".
Meillä ainakin isovanhemmilla käydään kylässä ja isovanhemmat käyvät meillä... kellään ei ole mitään hoitovastuuta (paitsi mulla tietty), mutta ihan varmasti on side lapsenlapsiin olemassa. Isovanhemmilla ei ole mitään hoitovastuuta! Voivat auttaa, jos heistä siltä tuntuu ja useimmiten kai näin onneksi onkin, mutta heillä ei todellakaan ole mitään automaattista hoitovastuuta.
Enkä nyt siis puolustele ap:n appivanhempiakaan. Heidän käytöstään en kommentoi, kun ap antoi aika niukat tiedot. Minustakin olisi tärkeä tietää, miten ovat yleensä käyttäytyneet lasten seurassa, ennenkuin ottaa tähän asiaan kantaa... asioilla on aina monta puolta.
Sillä lapsi aistii jos häntä hoitaa vastentahtoinen ja kireä mummo. Meilläkään ei ole ollut esikoisen syntymän jälkeen ikinä kahdenkeskistä aikaa, koska ei ole halukkaita hoitajia. Anoppi ei ole halunnut hoitaa ikinä, ei eds hätätilanteessa. Synnyttämään mennssä sanoi avunpyyntöönn etä "kai se on sitten pakko jos ette mitenkään muuten ketään saa auttamaan", tämä siis nuivalla äänellä. No ollaan sitten ilman, en halua lapsille vastentahtoista hoitajaa. Oma äiti asuu monen sadan kilsan päässä, ei ole hoitanut koskan ja on liian vanha auttamaan (55v...).
Meillä syyt anopin haluttomuuteen hoitaa lienevät hänen oman tyttären lapset joita hoidetaan useita kertoja viikossa. Meidänlapsia ei siis ole hoitanut sekuntiakaan.
Ap, tee niinkuin minä, etsi hyvä mll täti joka käy alkuun niin että olet itse pikalla. Motivoitunut mll täti on sata kertaa parempi kuin vastentahtoiset isovanhemmat!!!
Pyysit appivanhempia teille iltapäivästä iltaan. Appivanhemmat tulivat.
Et kertonut, olivatko lapset hoidotta eli likaisia, räkäisiä, nälkäisiä, pissavaipoissaan ja väsyneitä vai oliko niin, että lapset oli hoidettu, kotia ei.
Ilmoititko anopille, että olemme kotona vartissa vai lähdittekö kotiin omia aikojanne? Ehkä heillä oli kädet täynnä töitä kahden lapsen kanssa, joten tarkoituksena oli siivota jäljet ennen tuloanne. Kun tulitte nopeammin kuin sovittu, katsoi sen arvosteluksi ja lähtivät samantien.
Meillä ei lastenhoitoon liity kuin lasten hoitaminen. Sen olen äidilleni ja anopille sanonut eli ei tarvitse välittää tiskeistä, pyykeistä jne. vaan saa keskittyä lapsiin. Ja erittäin hyvin menee, kun minä en nipota.
hoitaminen oli liian rankkaa? Meillä molemmat isovanhemmat ovat suoraan sanoneet, että yhden 1,5-vuotiaan hoitaminen on liian rankkaa. Ei päästä miehen kanssa koskaan mihinkään, mutta nopeestihan tuo pikkulapsiaika menee...
vanhainkodeissa kovin useasti näy, vaikka isovanhemmat olisi heitä kuinka paljon hoitaneet. Joten sen takia ei kyllä kannata alkaa ilmaiseksi lapsenpiiaksi. Ei ne lapsenlapset käy kuitenkaan katsomassa sitä vanhaa ja horisevaa mummia.
Itse asiassa en itsekään alkaisi kovin helposti vahtimaan 1 ja 2 vuotiasta kovin pitkään. Enkä kyllä itsekään aikoinaan sellaista odottanut toisilta ihmisiltä.
yks, joka on vanhainkodilla töissä
näiden isovanhempien puolella. Kai ne nyt ihan toimintakykysisiä ovat, tuskinpa kukaan mitään 90 -vuotiaita olisi avuksi pyytänyt. Olen kyllä huomannut, että nuorten äitien isovanhemmat ovat yleensä enemmän mukana auttamassa, ainakin se mummo. " Normaali-ikäiset " tai " vanhat " vanhemmat jäävät helposti tosi yksin tämän hoitoasian kanssa. Tyhmää että isovanhemmat sanoutuvat irti hoitovastuusta, turha odotella lapsenlapsia vanhainkotiin käymään, kun heillä ei ole mitään sidettä isovanhempiinsa.
vanhainkodeissa kovin useasti näy, vaikka isovanhemmat olisi heitä kuinka paljon hoitaneet. Joten sen takia ei kyllä kannata alkaa ilmaiseksi lapsenpiiaksi. Ei ne lapsenlapset käy kuitenkaan katsomassa sitä vanhaa ja horisevaa mummia. Itse asiassa en itsekään alkaisi kovin helposti vahtimaan 1 ja 2 vuotiasta kovin pitkään. Enkä kyllä itsekään aikoinaan sellaista odottanut toisilta ihmisiltä. yks, joka on vanhainkodilla töissä
näiden isovanhempien puolella. Kai ne nyt ihan toimintakykysisiä ovat, tuskinpa kukaan mitään 90 -vuotiaita olisi avuksi pyytänyt. Olen kyllä huomannut, että nuorten äitien isovanhemmat ovat yleensä enemmän mukana auttamassa, ainakin se mummo. " Normaali-ikäiset " tai " vanhat " vanhemmat jäävät helposti tosi yksin tämän hoitoasian kanssa. Tyhmää että isovanhemmat sanoutuvat irti hoitovastuusta, turha odotella lapsenlapsia vanhainkotiin käymään, kun heillä ei ole mitään sidettä isovanhempiinsa.
Käyn terveyskeskuksen vuodeosastolla kahdesti kuussa katsomassa tätiäni, jolla ei ole omia lapsia. Hoitajat ovat joskus sanoneetkin, että eniten vieraita on niillä, joilla ei ole omia lapsia. Naapurihuoneen mummolla on 5 lasta ja ainakin 20 lastenlasta, mutta ei koskaan ketään käymässä, vaikka mummolla terve pää ja huonot jalat eli jutteluseuraa olisi vailla.
1 v on tosi pieni hoidettava vielä, ja äitini on halunnut suunnilleen kirjallisena tuonikäisen hoito-ohjeet. Ettekö kysyneet mitään että miten meni, mitäs teitte, oliko kivaa? Puhukaa nyt ihmeessä mistä kenkä puristaa.
minunkin äiti pyysy kirjallisena mitä ja milloin ja miten :D ruoka-ajat jne jne...
jalka oven raossa ja kotiin menossa.Kerran on ollut hoitamassa (vai 2 kertaa) meidän muksuja meillä näiden vuosien aikana (vanhin siis jo 18v)
en todellakaan haluaisi hoitaa kahta noin pientä, sillä se on kovaa työtä.
Kummatkin pieniä ja täysin vahdittavia.
..illanistujaisia, kahdenkeskistä aikaa... Hyvä liitto oli ja kesti hautaan asti. Nykyvanhemmat haluavat olla samanaikaisesti sinkkuja ja vanhempia, mutta se yhtälö ei toimi. Haloo.
että mummo ja pappa eivät ole ilmaisia lastenhoitjia mutta sitä en ymmärrä, että miten ne isovanhemmat eivät voi viettää edes muutamaa tuntia niiden lasten kanssa ilman heidän vanhempiaan? Jos minun lapsillani olisi jo lapsia, hoitaisin heitä ilomielin koska olisivathan ne minun lasteni lapsia. Olen aina tehnyt ja tulen aina tekemäänkin kaikkeni auttaakseni lapsiani, tarkoitti se sitten läksyjen kanssa auttamista, teini-iän rakkausasioiden puimista tai heidän lastensa hoitamista.
..illanistujaisia, kahdenkeskistä aikaa... Hyvä liitto oli ja kesti hautaan asti. Nykyvanhemmat haluavat olla samanaikaisesti sinkkuja ja vanhempia, mutta se yhtälö ei toimi. Haloo.
ja sinä aikana isovanhemmat hoitavat lapsia? Minusta tuo ei ole liikaa. Mutta selvästi näille isovanhemmille oli. Miehen kannattaisi nyt varovasti tiedustella, mikä meni mönkään. Lapsenne ovat kuitenkin vielä aika pieniä. Minun äitini tekee aina sen virheen, että hoitaa sitä lasta ihan täysillä. Ei siis tee mitään muuta. Kaiken aikaa leikittää, juttelee ja urakoi, ei käy edes itse vessassa ja ruokaakin laittaa niin, että lapsi koko ajan on vieressä ja ruoka on jotain lämmitettävää. Tällaiseen uupuu. Anoppi osaa ottaa rennommin ja laittaa lapsen leikkimään lattialle kippojen ja kappojen kanssa itsekseen. Sujuu helpommin.
Minä kyllä vierastan kirjallisten ohjeiden antoa. En ikimaailmassa halua vaatia isovanhemmilta tietyntyyppistä hoitoa. Lapseni ovat olleet sen verran isoja hoidettaessa, että mitään kovin vaikeaa ei tarvitse tehdä, vaihtaa vaippa silloin tällöin ja tunkea vaikka leipä käteen. Vaipatkin olleet housuvaippoja, jotta ei tarvitse ihmetellä. Hoidossa ovat olleet myös sen verran vähän aikaa, että vaikka ei mitään ruokaa olisi saanut, niin silti eivät olisi kuolleet nälkään.
1,5 tuntia on todella vähän. Jos ei sinä aikana pärjää kahden lapsen kanssa, niin ei kyllä pärjää isompienkaan kanssa ja elämänhallinnassa on jotain pahasti pielessä. Ei isovanhempien kuulu olla hoitoautomaatteja, mutta ei myöskään ihan kädettömiä, jos ovat luvanneet hoitaa.
Käy työstä noin pienten hoitaminen. Hassua silti, että oli niin kiire kotiinsa, kyllä itse mummona ottaisin sen lastenhoidon haasteena, ja kieltäytyisin jo etukäteen, mikäli olisin jo sen verran vanha ja raihnainen, etten pystyisi ottamaan vastuuta lapsista.
Suosittelen myös etsimään jonkun kivan mll-hoitajan, jos vaikka saisitte aina sen saman henkilön niin lapset sais tutun ja turvallisen hoitajan. Kyllä sitä kahdenkeskistäkin aikaa kaipaa ja on ihan tervettä jättää tuonikäiset vaikka yhdeksi illaksi välillä hoitoon. Pitäis itsekin alkaa miettiä samaa sitten kun vauva ei enää ole tississä kiinni. Appivanhemmat on meillä hyviä hoitajia, mutta asuvat yli70 km päässä, joten se on vähän kaukana yhden illan menon takia. 2-v. ollaan viety sinne pari kertaa viikonlopuksi, tai he ovat hakeneet. On ollut ihan luksusta päästä miehen kanssa jonnekin kahden!
Mikä ihmeen muoti tämä tosiaan on, että ensin tehdän kakarat tosi lyhyellä ikäerolla ja sitten vingutaan kun ei päästä kahdestaan mihinkään. Kuka haluaa hoitaa toisten lapsia, joilla on ikäeroa vuosi tai puolitoista. Ja vielä tosiaan kiillottaa jälkensä, ettei kiireessä jää kahvikuppi pöydälle, ettei mamman tarvitse juosta nettiin valittamaan.
en todellakaan haluaisi hoitaa kahta noin pientä, sillä se on kovaa työtä.
Kummatkin pieniä ja täysin vahdittavia.
..illanistujaisia, kahdenkeskistä aikaa... Hyvä liitto oli ja kesti hautaan asti. Nykyvanhemmat haluavat olla samanaikaisesti sinkkuja ja vanhempia, mutta se yhtälö ei toimi. Haloo.
ja sinä aikana isovanhemmat hoitavat lapsia? Minusta tuo ei ole liikaa. Mutta selvästi näille isovanhemmille oli. Miehen kannattaisi nyt varovasti tiedustella, mikä meni mönkään. Lapsenne ovat kuitenkin vielä aika pieniä. Minun äitini tekee aina sen virheen, että hoitaa sitä lasta ihan täysillä. Ei siis tee mitään muuta. Kaiken aikaa leikittää, juttelee ja urakoi, ei käy edes itse vessassa ja ruokaakin laittaa niin, että lapsi koko ajan on vieressä ja ruoka on jotain lämmitettävää. Tällaiseen uupuu. Anoppi osaa ottaa rennommin ja laittaa lapsen leikkimään lattialle kippojen ja kappojen kanssa itsekseen. Sujuu helpommin. Minä kyllä vierastan kirjallisten ohjeiden antoa. En ikimaailmassa halua vaatia isovanhemmilta tietyntyyppistä hoitoa. Lapseni ovat olleet sen verran isoja hoidettaessa, että mitään kovin vaikeaa ei tarvitse tehdä, vaihtaa vaippa silloin tällöin ja tunkea vaikka leipä käteen. Vaipatkin olleet housuvaippoja, jotta ei tarvitse ihmetellä. Hoidossa ovat olleet myös sen verran vähän aikaa, että vaikka ei mitään ruokaa olisi saanut, niin silti eivät olisi kuolleet nälkään. 1,5 tuntia on todella vähän. Jos ei sinä aikana pärjää kahden lapsen kanssa, niin ei kyllä pärjää isompienkaan kanssa ja elämänhallinnassa on jotain pahasti pielessä. Ei isovanhempien kuulu olla hoitoautomaatteja, mutta ei myöskään ihan kädettömiä, jos ovat luvanneet hoitaa.
mutta anoppi oli lupaa kysymättä keittänyt kahvit ja joko appi tai anoppi oli jopa lukenut lehteä! Siitähän tässä on kyse, ei lasten hoitamisesta vaan siitä, että appi ja anoppi eivät ymmärtäneet, että se lasten kanssa yhteinen aika ei tarkoita tiskaamattomia astioita. Isovanhempien pitää tajuta, että lastenlasten kanssa on oltava 100%, mutta samalla on hoidettava taloustyöt. Vain siten kehittyy se tärkeä side lapsenlapseen, ehdoton edellytys on siisti koti.
He olivat syömässä 1½ h! Siis 90 min. Vaikka olis toinen jalka haudassa niin kai nyt 2 ihmistä pärjää tuon ikäisten kanssa .
Jos ton kokee niin isoksi velvollisuudeksi ja rasitteeksi, niin tuskin ihan hirveän läheisiä ´ja kiintyneitä ovat noihin lapsiin muutenkaan.
Ei, isovanhemmilla ei ole mitään hoitovelvollisuutta, itse olemme siinä onnellisessa asemassa, että isovanhemmat ovat aina halunneet olla lastenlasten kanssa ja myös hoitaa niitä ja samalla antaa meille pieniä hengähdystaukoja aika rankassa arjessa.
Muistithan kiittää? Tottumattomalle lastenhoito on kuluttavaa (vastuu) Tuo sotkun ihmetteleminen on aika nipoa, pyysittehän lastenhoitoa ettekä siivousapua. Vaikuttaa tilanteelta mistä päästään eteenpäin ihan kommunikoimalla
Käy työstä noin pienten hoitaminen. Hassua silti, että oli niin kiire kotiinsa, kyllä itse mummona ottaisin sen lastenhoidon haasteena, ja kieltäytyisin jo etukäteen, mikäli olisin jo sen verran vanha ja raihnainen, etten pystyisi ottamaan vastuuta lapsista. Suosittelen myös etsimään jonkun kivan mll-hoitajan, jos vaikka saisitte aina sen saman henkilön niin lapset sais tutun ja turvallisen hoitajan. Kyllä sitä kahdenkeskistäkin aikaa kaipaa ja on ihan tervettä jättää tuonikäiset vaikka yhdeksi illaksi välillä hoitoon. Pitäis itsekin alkaa miettiä samaa sitten kun vauva ei enää ole tississä kiinni. Appivanhemmat on meillä hyviä hoitajia, mutta asuvat yli70 km päässä, joten se on vähän kaukana yhden illan menon takia. 2-v. ollaan viety sinne pari kertaa viikonlopuksi, tai he ovat hakeneet. On ollut ihan luksusta päästä miehen kanssa jonnekin kahden!
jos kesken sovitun hoitoajan soitetaan ja epäillään kykyä pärjätä lasten kanssa ja lopuksi syyllistetään hoitajaa siitä, että ei 2v:n ja 1v:n kanssa ollessaan ole tajunnut siivota edes astioita tiskikoneeseen. Voisiko olla, että lapsissa on sen verran vahdittavaa, ettei uskalla jättää niitä hetkeksikään silmistään?
He olivat syömässä 1½ h! Siis 90 min. Vaikka olis toinen jalka haudassa niin kai nyt 2 ihmistä pärjää tuon ikäisten kanssa . Jos ton kokee niin isoksi velvollisuudeksi ja rasitteeksi, niin tuskin ihan hirveän läheisiä ´ja kiintyneitä ovat noihin lapsiin muutenkaan. Ei, isovanhemmilla ei ole mitään hoitovelvollisuutta, itse olemme siinä onnellisessa asemassa, että isovanhemmat ovat aina halunneet olla lastenlasten kanssa ja myös hoitaa niitä ja samalla antaa meille pieniä hengähdystaukoja aika rankassa arjessa.
Se soittohan kertoi, että me emme luota isovanhempiin hoitajina. Itse ainakin loukkaantuisin todella pahasti, jos ensin pyydetään hoitajaksi ja sitten epäillään, onko minusta siihen.
Käsittääkseni ap:n appi ja anoppi pärjäsivät lasten kanssa, mutta olivat monista kielloista huolimatta juoneet kahvia ja toinen oli jopa lukenut lehteä, vaikka ap nimenomaan oli sanonut, että niin ei saa tehdä.
niin tuo on voinut olla tosi rankka ilta. Kysyisin ihan ystävällisesti, että miltä lastenhoito tuntui ja että voisivatko tulla joskus uudestaan.
Oma anoppini, kolmen lapsen äiti, jaksaa sentään ääneen ihmetellä että kun hoitaa lasta (2v poika) ei pysty tekemään mitään muuta (kotitöitä).