¤*¤ KISSANKULMAN NAISET JA TAMMIKUU -12 ¤*¤

Onnittelut Nanille hyvistä ultrakuulumisista ja hyvää hiihtolomaa (tai tervetuloa Suomeen takasin, jos luet vasta palattuanne :)



Juu ja mie kävin keskiviikkona sielä nla-lekurissa ja kaikki oli hyvin, paitsi jätkä istu/poikittaistilassa, jiihaa! Pää mun oikean kyljen alla, peppu vasemmalla alavattalla ja kintut kohti rakkoa!



Lekuri sai kokoarvioksi jo 1,4 kiloa, jota ääneen hälle ihmettelin, nii mainitti sitten, että hän saattoi mitata pään mitat liian isoiksi ja anto kontrolliajan kuukauden päähän. Nooh, kiva päästä ultraan uudestaan :D Sitten kokoarvioultra tehään vkolla 36-37 ja nyt se tehään meän omalla paikkakunnalla eikä tartte mennä naapuripaikkakunnalle. Ainoa mikä mua vähän rassaa on toi asento - mulla on paksu ja iso etuistukka, nii mietin, että pystyykö kääntymään, ko ollu oikeastaan kokoajan poikkitilassa tää ipana. Meän synnärillä ei pt-vauvoja synnytetä, joten leikkuuseen menis sitten ja se oikeesti hirvittää mua!



Nyt toinen kuppi aamukahavia, jotta heräis. Nuorimmainen ponkas pystyyn jo puol kasi - me kun ruukataan nukkua ysiin, puol kymppiin :D

ehdin minäkin tänne, päivitin kyllä listaa jossain välissä, mutta tais olla välipäivinä, niin ei tullut uutta tehtyä. Poistin samalla tuosta syntyneitten listalta vanhimpia. Teinkö tyhmästi vai antaako olla? :)



Jännityksellä täälläkin odotellaan Ompun kuulumisia. :)



Kuten kellosta voi huomata, nukkumaan sais mennä. :) Vielä jotain pientä ja sitten oikaisen Jonin viereen. Käytiin eilen lääkärissä, kun tuli kurkunpääntulehdus, mutta onneksi alkaa olla jo ohi. Ei tarvinnut edes käydä yöllä sumuja hengittelemässä. Muuten kaikki on hyvin, poika liikkuu pyörimällä ja vikkelästi kääntyilee edestakaisin. Ainakin hedelmäsoseet maistuu, puurot ja vihannekset vaatii vielä muutaman kerran totuttelua. :) Neuvolaan päästään 2 viikon päästä välitarkastukseen isosiskon 3v neuvolan yhteydessä, ja sitten taitaa tulla se kasvukontrollikäynti Seinäjoelle.



Oikein hyvää uutta vuotta kaikille!



Äippä ja Joni 6,5kk

Kyllä tuo aika menee niin nopeasti. Meillä pikku ukko on jo 6 kk ja mittarimatona ryömii ympäri asuntoa. Kovat on pojalla meno halut kun jo 4 kk ikäisenä lähti ryömimään. Muutenkin vauva arki on ihanaa kun poika on suurimmanosan ajasta pelkkää hymyä joten eipä voi valittaa. Nyt tässä odotellaan jospa sieltä kohta tulisi eka hammas.



Täällä kulmilla näkyy tuttuja joten ihan aluksi suuret onnittelut amalia Joelille ja Herbertille. Harmitti niin teidän puolesta kun heinähattujen aikaan kävi niin huonosti mutta nyt taas aurinko paistaa joten vielä suuret onnittelut.



Maalaisompun odotusta lähinnä taustalta seurailin edellisen aikaan joten mielenkiinnolla nyt odotan uutisia mahdollisesta uudesta tulokkaasta. Nyt kuitenkin pitäisi saada tämä katras lähtökuntoon kun pitää mennä isomummoa katsomaan kun ei olla ennätetty mihinään kyläilemään sitten joulun. Käyn kuitenkin teidän muiden kuulumiset täältä lukemassa taas jossain välissä.



mama ja Vili-Jussi

Tässä kirjoittelen siis sakun tahtiin, neiti kolmevee halusi tanssia ja nyt raikaa lastenlaulut keittiössä. Neiti melkein kolme viikkoa (jo!) nukkuu sylissä imetystyynyn päällä...



Arki alkoi tänään, kun mies palasi töihin. Selvittiin uloskin, ja pikkuneiti vetäisi vaunuissa reilun kolmen tunnin unet. Jännityksellä odotan perjantaita, kun pitäisi viedä kolmevee yhdeksäksi kerhoon...



Joku kyseli miehen sairauden laatua, kun jäi synnytys väliin. Joku mahapöpö iski, ja silloin on parempi jäädä pois. Onneksi kyse taisi olla jostain ruoasta tulleesta, koska tauti ei iskenyt kehenkään muuhun perheenjäseneen.



Nyt kuuluu sellainen rutina, että pitänee lähteä vaihtamaan pienelle vaippaa. Palaan paremmalla ajalla.



Aamuhaamu ja neiti päivää vaille kolme viikkoa

Veti kyllä suupieltä hymyyn, kun luin, että minua on "kaipailtu". Ilmeisesti myräkät sekoittaneet nettiliikenteen tuolla meidän korvessa, kun ei koko viikonloppuna auenneet yhteydet, vaikka miten päin koitettiin *ärrinmurrin*.



Kaipa teidän jännitys on päätettävä, itselle ei kyllä juuri "yllätysmomenttia" päässyt syntymään, sillä niin siinä vaan kävi, että minun "vuotohäiriö" muuttui perjantaiaamuna raskaudeksi testin teon myötä...



Olotilasta on hieman paha mennä sanomaan, vaihtelee epätoivosta pienen ilon kautta ahdistukseen ja takaisin. Mies ei tiedä mitään, enkä tiedä milloin on se hyvä aika sanoa. On ollut taas koko viikonlopun kärttyinen, rahahuolet painaa ja tietysti pinna on kireällä, kun on lasten kanssa 24/7 puolestaan hän. Minä kyllä tiedän, miltä se tuntuu!



En ole ollenkaan varma reaktiosta, saati siitä, että mieli siitä ajan kanssa muuttuisi, jos nyt ei järin ihastunut olisikaan. En ehkä kestä nyt ajatusta siitä, että ilmoittaa ettei halua missään nimessä lasta. En tiedä, olenko itsekään siihen "valmis", mutta haluaisin jonkinlaisen "olon" itselle, niin olisi helpompi keskustella edes joten kuten järkevästi. Ihan kaoottista miettiä toista ja samalla itse olla ihan puulla päähän lyötynä...



Pahoittelut tästä oman navan kiertämisestä, taas!



terkuin: omppunen, ihan sekainen

(ja niitä viikkoja on kasassa reilut 7...)

Ihanaa, ko on rytmit aivan keturallaan :D Esmes lapset nukkuu vieläkin ja kello on 10! Nooh, eipä oo paniikkia, ko ei oo mihkään menoja.



Ouvau Omppulainen - onnea vuotohäiriön syystä :D On varmasti sekavat fiilikset sulla tällä hetkellä, mutta kyllä net ajan myötä selkiytyy. Tän vauvan on tarkotettu teille tulevan, kaikesta huolimatta. Mullahan oli kans melko epätoivoiset ajatukset, ko plussasin tän raskauden. Me kun oltiin jo päätetty, ettei meille enää lapsia tuu ja saan enemmän aikaa koirahommiin. Ajatukset seilasivat onnellisesta ootuksesta maholliseen keskeytykseen, mutta aika taas voitti ajatukset. En voinut keskeytystä aatellakkaan enää vaihtoehtona ja onneksi mulla on sellanen mies, joka haluaa lapsia (haluais vieläkin enemmän, mutta mie oon ite pistäny asialle stopin). Ja tsemppiä miehelle kertomiseen bd



Mulla oli eilen rakenneultra ja kaikki oli hyvin. Jäppisen painoarvio oli 450 g tällä hetkellä, joka mun mielestä vaikutti isolta, mutta ultraaja sanoi olevan aivan normimitoissa. Sai mittojen mukaan kolme päivää vanhemmaksi, vaan eihän sitä muuteta laskettua aikaa. Veikkaan, että tääkin käynnistetään paria viikkoa ennen laskettua, ko mulla kaks rd-diagnoosia takana edellisistä raskauksista. Poikittain majaili siellä yksiössään enkä tunne edelleenkääm monotuksia ton istukan takia. Niskaturvotus oli minimaalinen eli nyt sitten vain keskitytään vattan kasvattamiseen ja uusien vaunujen kyttäämiseen. Miehän oon myyny kaikki vauvanvermeet pois eli kaikki hommattava uudestaan, ihan sänkyä myöten.



Terkkuja kaikille!

Kiitos A-J kannustavista sanoista :) Totta on, että juuri noin nuo ajatukset menee: hetkittäin ajattelee, että mikäs tässä, ja taas seuraavassa hetkessä on tunne, että ei, en halua olla tässä tilanteessa. Taasko kaikki vaan siirtyy? Oma painonpudotus (josta olen haaveillut jo todella kauan, että saisin itseni ihmiseksi), oma aika, oma elämä, jos nyt näistä itsekkäistä syistä lähdetään liikkeelle :) Toiset lapset, ne jo olemassa olevat. Esikoinen varmaan ehkä sopeutuisi, samoin kolmonen, mutta entä minun erikoispoikanen, joka selvästi kärsii jo nyt, kun ei äidillä ole koskaan vain hänelle aikaa? Miten selittää uhmailevalle kaksivuotiaalle ja "pikkuvauva" yksivuotiaalle, että teitä tuleekin vielä lisää? Että ne ennestäänkin varatut kädet ja täysi syli täyttyy vaan entisestään. Ei kenelläkään meidän lapsista ole ollut tutia enää kaksveenä, mutta olen aivan varma, että meidän neitillä on se siksi, että hakee lohtua ja turvaa, kun on joutunut niin pienenä jakamaan minut jo seuraavan kanssa....



Ehkä tätä ei tarvitse jatkaa pidemmälle. Kaikki tietävät, että jos tällaiseen tilanteeseen joutuu, niitten muttien ja jossien määrä on loputon, eikä asia taida siitä juuri kummemmaksi muuttua. Asia on esissä, ja ratkaisu on tehtävä, ja sehän se AmaliaJoel on se pahin ongelma, että kuinka voisit sen alkaneen elämän päättää? Minulla ei ole uskonnollisia tai mitään muitakaan vakaumuksia. Mielestäni asia on aina jokaisen henkilökohtainen, ja usein tietysti puoliso siinä mukana. Minulla on ystäviä, joille on tehty keskeytys, jopa oma äitini on joutunut sen kokemaan, kun oli niin nuori, että huoltaja sai päättää. Kuinka sen kanssa voisi elää? Tämä tilanne tuntuu ihan melkein mahdottomalta, paikoin aivan mustalta, pelottaa, kun on taipumusta siihen masennukseen ja yliväsymiseen. Jollain tavalla on myös uskomus, että se oma puoliso jopa saattaa olla sitä mieltä, että ei... Kuinka sen pystyisin tekemään? Etten olisi vihainen itselle, miehelle, kaikelle? Etten ajattelisi kumpi se olisi ollut, kenen näköinen, minkä luonteinen? Etten joka kerta kalenteria katsoessani miettisi millä viikolla olisin, koska se syntyisi, kuinka vanha se olisi? En ihan oikeasti osaa vastata yhteenkään kysymykseen!



Onnea sinulle ihanista r-ultrakuulumisista :) Tota raskausdiabetesta munkin nenän alla on tasaisesti aina heiluteltu, pelkästään jo ton ylipainon takia, mutta olen selvinnyt suht kunnialla kaikista mittauksista. Itse asiassa nyt vitosta odottaessa arvot pysy tosi hyvin kuosissa, kun pidin tiukasti kiinni ettei oma paino noussu koko odotusaikana ku muutaman kilon, ja yritin mahdollisimman tiukkaan syödä ns. järkevästi. Nelosen aikaan tilanne oli paljon täpärämpi.



Tulukeehan muutkin kulmille mouruamaan :)



Maalaisomppu, yhä vain "apeana"

(miettii, että kaiketi suurin murhe on kuitenkin sen "vastakappaleen" aivoitusten tietämättömyys, kun on niin kovin "yksin" tämän asian kanssa, ja kuitenkin ainakin uskoo tietävänsä ne aivoitukset...)

...kyllä nää on nii vaikeita asioita ja niistä sitten pitäisi vielä saaha suht pikainen päätös aikaseksi, jonka kanssa pitää sitten elää lopun elämää. Joskus tuntuu, että ihmisen elämän tarkoitus on vaan saaha kohalle vaikeita kysymyksiä, vailla vastauksia ja olla totaalisen neuvottomana suurten kysymysten edessä eikä yhtään tiiä mitä tehä tai miten tulisi tehä. On se niin vaikeaa...Sun varmaan pitää nyt ottaa ihan sitä ite härkää sarvista ja istua miehesi kanssa pöydän ääreen juttelemaan asiasta. Tiiän, ettei oo yhtään kivaa yksin pähkiä tämmösiä ja olla hoomoilasena. Keskustelut miehesi kanssa varmasti antaisivat osviittaa tulevaan ja eihän sitä koskaan tiiä miten miehesi reagoi asiaan, ennenko tieää ite asiasta. Suuresti halauksia sinulle ja asiallesi - te varmasti teette juuri sen oikean ratkaisun, joka sopii teille.

Omppupomppu: Kyllähän se siis niin oli kuten kaikki erveltiinkiin. Toivottavasti olet saanut asian jo jaettua miehesi kanssa ja asiaan jonkin selvyyden.? Itse kuitenkin toivon, että tämä asia teilläkin vielä iloksi muuttuu. =)



Minulla alkaa väsymys pikku hiljaa häviämään ja olo olemaan melkein ihmismäinen. Välillä ei uskoisi edes raskaana olevansakaan.



Mutta nyt kun vielä sitten saisi jonkun voima ryöpsähdyksen, että jaksaisi pistää huushollin taas kukoistukseen kun on päässyt vähän viime aikoina repsahtamaan mökki. Pyykkiä läjäpäin jne.



Meillä ensi viikolla on 1v synttärit pojalla ja kovasti tuo pikku mies yrittää kävelyä opetella. Metrinkin jo päässy eteenpäin. Ihanaa. =) Kohta ei tarvii enään kantaa joka paikkaan. Jee. =)



Mitäs muille kuuluu???



Sirppana rv 13+6

Meilläkin tämä raskaus alkoi varkain(ehkäisystä huolimatta)ja sun ajatukset on niin tuttuja!

Vasta nyt pikkuhiljaa alan tottua ajatukseen että taloon tulee taas jälleen kerran vauva,pikkuhiljaa alan rakastua masukkiin,mutta edelleen murehdin miten toisesta päästä syliäkaipaavat jäävät taas vähemmälle!

Meillä abortti ei missää nimessä ollut vaihtoehto ja uskonkin että tästä selvitään,mutta kyllä se ajatusten sekamelska pääsäni on ollut mittava!!!

Mä myönnän olevani ikuinen vauvakuumeilija,vauvat vaan ovat ihania:)Mutta silti oltiin vakaasti päätetty että enää ei lapsia sillä voimat on kuitenkin aika vähäiset nykyään,ikääkin kuitenkin on jne

Mutta kun näin nyt kävi kuuluu mottoni;"mikä ei tapa,se vahvistaa" :)



Varmaan olet jo miehellesi kertonutkin,mutta jollet niin puhu ihmeessä hänelle!

Ja voimia kovasti!On ne vauvat kuitenkin ihania vaikkeivat ihan tilauksesta tulisi:)



Leanna9 ja rv 25

Olipas ihana lukea Kissankulmalaisten vauvojen kuulumisia :) Jotenki sitä tulee koko ajan tietosemmaks siitä et kohta itelläki on pieni nyytti sylissä. Ettei vaan iskis malttamattomuus vielä...Miehen äitiki neulo jo vauvalle tumput ja villasukat ja tuli niin ihana olo ku niitä käsissä pyöritteliin ja mietin et meijän pienokainen saa ne jalkaansa.



Onnittelut maalaisomenalle positiivisesta raskaustestistä! Jokos oot miehelle kertonu ja miten suhtautu asiaan?



AmaliaJoel: Ihanaa ku kaikki oli hyvin rakenneultrassa! Meijänki poitsu oli suunnilleen samanpainonen ja mustaki tuntu isolta. Mut vastas siis ihan viikkoja sillon. Meilläki ois vaunujen osto edessä. Tuplat löytyy kyl vielä mut haluun jotkut yhen lapsen vaunut ku poitsu 2v ei niitä aina enää tarvi esim. ulkona pihalla. Jos johki kauemmas lähetään kuten viemään kerholaista kerhoon ni sit pakko käyttää tuplia ku 2v on sen verran villi et juoksee mielellään karkuun.



Itellä oli viime viikolla pitkästä aikaa neuvola: hemppa oli 110 ja nyt popsin rautaa. Muuten kaikki oli hyvin ja vauva on aika vilkasta sorttia. Ihanasti nytki jumppailee :) Muutaman kerran oon käyny aleissa hypistelemässä ihan niitä pienimpiä vauvan vaatteita ja mukaan tartuu yks puku. Nyt sais laittaa kelan paprutki menemään.



Hyviä vointeja kaikille!



Tarald ja Nuppunen 24+1

Hirvittävän nopeasti aika kuluu. Pikku tyttönen on jo kuukauden, vähän päällekin. Enää ei ole vastassa vastasyntyneen utuinen katse, vaan parhaimmillaan äitiä katsovat nauravat nappisilmät... Neuvolassa painoa oli tullut vajaassa kolmessa viikossa 700g, eli nyt on jo melkein viisi kiloa rikki.



Täällä on nautittu pikkupakkasista, kun on päästy ulos. Isompien tapaan neiti nukkuu hyvin vaunuissa, nytkin heräsi kolmen tunnin unilta. Yöunilla meno tahtoo venyä puolille öin ja aamuyön neiti tankkaa äidin vieressä. Onneksi kolmeveen päikkärit sattuvat edes joinakin päivinä vauvan kanssa yksiin, niin pääsen minäkin unille.



Ristiäisiin on reilu viikko. Vaikka vauvaa on kiva juhlia, niin silti meinaa stressiä pukata järjestelyistä. Tuleva viikonloppu on pyhitetty siivoukselle, kukat pitäisi tilata ja isompien lasten vaatteet katsastaa. Itselleni olen kuitenkin sovittanut olemassa olevista vaatteista tilaisuuteen käyvät kamppeet.



Maalaisomenalla on tosiaan ollut varsin tuliset paikat. Onkohan asia edennut johonkin suuntaan?



Hyviä vointeja ja mukavia pakkaspäiviä kaikille, täällä kutsuu vaipan vaihto...



Aamuhaamu ja neiti 1kk

Pakko on muutama rivi kirjoittaa... Sain kuin sainkin miehelle vihdoin tunnustettua.



Kävin perjantaina vähän huijaamalla päivystyksessä, kun ajattelin, että jos se onkin vaikka tuulimuna... Siellähän se kellutteli, kaksisenttinen, kohdussa ja elossa. Ultraava lääkäri onnitteli oikein hymyssä suin ja minä sain todettua vaan, että "oiskohan noin"... Päivystävä lääkäri ilmeisesti tajusi ettei tämä ehkä ollutkaan ihan piisofkeik. Sanoi vaan, että viikonlopun aikana kannattaa asia keskustella ja sitten aika piakkoin jotain päätöstä tehtävä...



Just niin! Se olikin se helpoin juttu tässä yhtälössä! Isäntä ei arvatenkaan pomppinut riemusta, joskaan ei myöskään alkanut kiroilemaan ja mesoamaan, kuten ensin pelkäsin. Aika aikuismaisesti keskusteltiin hetkinen, mutta tuskin siitä viisastuttiin vähääkään.



On itkuinen ja surullinen olo yhä vaan... Eipä kai sitten taas enempää tällä haavaa.



Omppu (ja se jokin on jo yli 9 viikkoa vanha)

Omppulainen: Kiva kuulla sinusta, vaikka selvyys ei vielä asiassa ollutkaan. Nyt on ainakin miehelle kerrottu ja nyt sitten on kohta puolin päätösten aika. Kyllä se siitä. Tavalla tai toisella. Tsemppiä ja voimia. Halikin vielä.



Aamuhaamu: Tsemppiä ristiäisten järjestelyyn. Se todella on stressaavaa oli niitä lapsia 1 tai enemmän. Itse otan aina kauheen stressin ja neljännen ristiäisissä oltiin myöhässä aikataulusta ja koko päivä meni "pilalle" sen stressaamisen takia.

Siksi olenkin päättänyt, että tämä vitonen käydään kummien (jos sellaiset jostain löydetään) kirkossa pikasesti ristimässä ja sitten pidetään ihan erikseen juhlat, vaikka ihan eripäivänä. Sellaiset rennot juhlat joihin kaikkien ei tarvitse välttämättä tuppaantua kerralla. Johan vierähti kivi sydämmeltä kun keksin tämän ratkaisun. Tottahan toki pitää siivota ja leipoa jne. Mutta vähän rennommin voi sitten ottaa.

Mutta meidän kemuthan onkin sitten vasta loppu kesästä. =)



On: Vielä ei ole vauvasta kerrottu kuin muutamalle ja toivoisin voivani salata vielä vähän aikaa. Maha on hieman kasvanut, mutta vatsa makkarat vielä peittää. Vaikka olen huomannut muutaman jäävän tuijottamaan maahani...voin melkein kuulla ajatukset (onpa tuo taas lihonu vai onkohan se taas paksuna).

Väsymys jo helpotti vain tullakseen takaisin. En saa oikeastaan mitään aikaan. Ja mullakin olisi kirpputori urakka edessä, mutta saamattomuus on ihan omaa luokkaansa.

Rakenne ultraa jännityksellä odotan ja tuntuu, että viikot matelee.



Sirppana rv 15+3