Muita, joilla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö?

Ahdistaa...

en tiedä onko joku yleinen ahdistuneisuushäiriö, mutta ahdistaa "yleisesti". Pelottaa tulevaisuus ja kannan taakkaa pahoista teoista yms. Mietin ja murehdin ja sydän on kurkussa jatkuvasti. haluan apua, mutta toisaalta olen elänyt tämän kanssa jo kauan, että en niin aktiivisesti sitä apua "kaipaa". Oishan se ihanaa olla rentoutunut ja vapautunut.

pysyn kunnossa.

kahdesti tilanne mennyt todella huonoksi ja olen ollut lääkityksellä. Viimeksi sinnittelin vuoden ennen lääkitystä, olin typerä. En pystynyt kaupassa käymään, pelkäsin pyörtyväni mm. koulutuksissa.



Lääkkeinä ollut cipramil ja toisella kerralla seroxat. Tuossa seroxatissa oli rajua aloittaessa. Vaikka lääkäri varoitti, en olisi uskonut että olo paheni hetkeksi niin kauheaksi. Onneksi jatkoin lääkitystä joka alkoi tehota 2vkossa. Nyt ilman lääkkeitä.

Miten voisi uskoa, että eletään vain päivä kerrallaan eikä haittaa, vaikka mokaa joskus.



Onko teillä ahdistuneisuuteen liittyen jatkuvaa väsymystä? Itse kun olen ihan tillin tallin kaiket päivät :/



ap

Muutama oma-apuneuvo:



Lopeta kaikki kofeiinipitoiset juomat, energiajuomat sekä alkoholi. Tupakoinninkin lopetus ( alkurysäyksen jälkeen) on auttanut minua henk.koht.



Vältä uutisia ja surullisia ja ahdistavia elokuvia. Pidä kiinni vuorokausirytmistäsi eli herää aina samaan aikaan ja mene nukkumaan samaan aikaan.



Ketso komedioita tai vietä aikaa ihmisen kanssa joka piristää mielialaasi.



Siinä muutama käytännön neuvo,toivottavasti edes vähän olosi helpottuisi. Itselläni on kovin samanlaiset taustat kuin sinulla. Onko terapiasta ollut sinulle hyötyä?

Säännöllistä päivärytmiä on pakko onneksi pitää, kun on töissä, mutta kyllä se välillä vaikeaa on, kun unettomuuskin alkanut vaivata. Mulla oli masennuslääkitys lähes 11 vuotta, mutta ahdistukseeni se ei tehonnut. Mulle tullut rauhallisempi olo sen jälkeen kun se lopetettiin, mutta kyllä välillä mietin, oisko joku toinen masennuslääke, joka auttaisi ahdistukseen. Liikunta auttaisi ehkä minullakin, mutta kun minulla on paljon terveyteen liittyviä pelkoja, ahdistun jos vaikka tuuperrunkin kesken liikunnan. Minulla kokeiltiin ahdistukseen buspironia, mutta siitä tuli liikaa sivuoireita joten nyt pärjäilen tarvittavilla. Jotenkin tuntuu, että minua ei enää ihan joka hetki ahdista ja kai sekin on jo edistystä...

itsellä paniikkihäiriö ja yleinen ahdistuneisuushäiriö.kun ahdistus iskee niin vie aivan valtavasti energiaa "taistella sitä vastaan",eli väsymystä on juu.ihan pienetkin "typerät"asiat voivat "laukaista"sen.mulla on säännöllinen lääkitys päivittäin,ilman sitä en selviäisi.kaksi lasta ja joskus aika rankkaa.

minulla paniikkihäiriö ja yleinen ahdistuneisuushäiriö.lääkitys on päivittäinen,ilman sitä en selviäisi.sairastuin 20-vuotiaana,syytä ei tiedetä,lapsuudessa ja nuoruudessa traumoja,mutta en nyt ihan laittaisi niidenkään piikkiin.ahdistus on kaiken kauhein,se vie keskittymiskyvyn aivan vallan,se on jotenkin niin järjetöntä ja väsyttävää!!pitää ihan äärettömästi tsempata että pystyy keskittymään johonkin.ja kun syy voi olla niinkin typerä kuin että haluaisi kasvattaa taas pitkät hiukset(nyt siis lyhyet),mutta ei pysty,loppujen lopuksi päädyn aina parturiin kynimään pääni kun en kestä enää sitä ahdistusta!voiko näin järjetöntä olla?onko kellään muulla?en pääse nukkumaan sillon kun huvittaa ja järjenjuoksunkin pitäisi toimia kun kaksi ihanaa tytärtä ja mies,mutta mies on rekkakuski ja siksi aika paljon pois kotoa.kiire taas aiheuttaa mulla paniikin.

Mullakin pitkäaikainen masennus, alkanut 13-vuotiaana ja nyt 18. Vähän aikaa sitten todettu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, terapiassa käynyt puoli vuotta enkä vielä ainakaan oo apua siitä huomannut olevan. Yli vuoden söin seronilia, alussa tuntui auttavan mutta puoli vuotta sitten halusin lopettaa, tuntui jotenkin turhalta. Hieman on ahdistus kasvanut mut ei paljoa. Taustalla tähän kaikkeen on kanssa lapsuuden traumat, vieläkin pari iltaa viikossa menee niitä itkiessä plus sitten toi yleinen ahdistuneisuus. Läheisin ihminen on poikaystävä jonka kanssa ollut suunnilleen puolitoista vuotta. Onneksi on sijaisvanhemmat joihin voi pahimmalla hetkellä turvautua, vaikka yksin asunutkin oon puolen vuoden verran. Lukiota käynyt nyt pari vuotta mut masennuksen ja ahdistuksen takia voimat on välillä loppunut kokonaan ja kiinnostus on poissa. Lääkäri on ehdottanut sertralinia ahdistuksen hoitoon enkä oo varma uskallanko aloittaa. Osaako kukaan ohjata mua mihinkään suuntaan tän asian kanssa, ja osaatteko suositella jotain esim. kirjoja jotka auttais ymmärtämään itseeni

Mulla ei ole mitään diagnooseja, olen vain kerran maininnut lääkärillä ahdistuksesta, mutta ahdistuskausia on jo monta. Välillä helpompaa, välillä menee kuukausia-vuosia lähes jatkuvasti ahdistuneena. 

Lapsuus on ollut ihan turvallinen, mitään suurta traumaa ei ole. Kuitenkin ahdistuneena alan kaivella muistojani ja epäilen, että ehkä siellä onkin jotain mitä en muista. Muutenkin tuntuu usein, että ahdistus tulee tunteena ensin, sen jälkeen alan miettiä mistä johtuu ja epäilen, että on tapahtunut tai olen tehnyt jotain kamalaa.. Ahdistuksen tunne tuntuu jotenkin liittyvän lisäksi vatsan toimintaan ja syömisiin, esimerkiksi makean syöminen tuo pahan, tärisevän olon, ja alkaa ahdistaa. Tähän yritän etsiä syytä pään sisältä, ja aina löytyy joku mieltä kaivava juttu, jonka miettiminen sitten myöhemminen taas laukaisee ahdistuksen. Inhottava kierre, jonka alan aika hyvin jo tiedostaa. Tuntuu melkein, että olisi kiva jos ahdistukseen olisi joku "oikea syy", jota voi käsitellä, mutta en kertakaikkiaan keksi mikä se voisi olla. 

Alan mielestäni oppia hallitsemaan tätä ahdistusta. Yritän keskittyä siihen, että teen mukavia, stressittömiä asioita. Käyn teatterissa, katson vain mukavia elokuvia. Käyn lenkillä, vaikkei jaksaisikaan. Syön järkevästi, tasaisesti, vältän liikaa kahvia ja sokeria. Usein pieni lasi viiniä auttaa ahdistukseen, mutta toinen lasi jo aiheuttaa ahdistusta - en siis käytä enää alkoholia kuin hyvin pieniä määriä. Olen yrittäjä, epävarmuus ja vastuu tietysti tuovat stressiä, mutta työni on kiinnostavaa ja kestän työpaineita hyvin. Niidenkin kanssa täytyy tosin osata rauhoittaa ajoissa, ennen kuin väsyy liikaa ja ahdistuu - nykyään osaan aika hyvin jo, mutta muutaman kerran olen päästänyt stressin liian pitkälle ja kostautuu todella pitkällä huonolla ololla. Niin ja yritän välttää netissä kaikkea, joka aiheuttaa ahdistusta, ja tämä vauva-palsta on se, jota pitäisi todella välttää :/ Aina löytää syyn siihen, että on huono äiti, ja se jos mikä aiheuttaa ahdistusta. Käynkin täällä enää vain satunnaisesti..

Ohhoh, tulipa pitkä vuodatus.. Ehkä tämä teksti olikin eniten omaa itseä varten, en ole aikaisemmin aiheesta avautunut..

Up

En käytä alkoholia, tupakkaa enkä energiajuomia. Kahvista kyllä valitettavasti pidän ja sitä on vaikea lopettaa, kun korvaisin sen varmaan vaan ruualla ja lihoisin :(.



Terapiasta on ollut hyötyä, mutta koska ongelmat ovat niin monisyisiä ja taustalla ollut muitakin sairauksia, helppoa ei ole ollut.



En oikeastaan pidä kamalasti tv:n katsomisesta ja vain harvoista komedioista. Huolet hallitsevat elämääni erittäin paljon tällä hetkellä. Niitä on todella vaikea pysäyttää. Nyt sain uuden ahdistuslääkkeen kokeiluun, mutta vaikutushan noissa tulee vasta useiden viikkojen käytön jälkeen.



Onko kellään mitään keinoa, millä saisi rajoitettua huolehtimista? Elämäni pyörii totaalisesti oman napani ympärillä, koska olen niin huolissani kaikesta. Kuulostaa tosi itsekkäältä, tiedän... Huolet mahdollisia sairauksia kohtaan vaan vie kaiken aikani. :(

Minulla yleinen ahdistuneisuus puhkesi vauvani syntymän jälkeen osana synnytyksen jälkeistä masennusta. Nyt tähän uuteen elämäntilanteeseen ja äitiyteen liittyvä ahdistus on hellittänyt, mutta päälle on jäänyt juurikin tuollainen yleinen, epämääräinen ahdistus "kaikesta".



Vaikka kaikki olisi hyvin, on rinnassa jatkuvasti ahdistava tunne. En kykene tunnistamaan, mistä olen ahdistunut. Ahdistus vie pahimmillaan kaikki voimat, ja tuolloin en pysty keskittymään mihinkään muuhun kun ahdistuksesta selviämiseen. En myöskään hyviin ja onnellisiin asioihin kuten esimerkiksi rakkaan, ihanan lapseni seurasta nauttimiseen sataprosenttisesti. Harmittaa, että esim. vauvan ristiäiset menivät sumussa ahdistuksen vuoksi.



Jos joskus tunnistan ahdistuksen syyn, on syy aivan järjetön. Kuten esimerkiksi se, että pelkään hampaideni vääntyvän tai kasvonpiirteiden muuttuvan. Tiedän, aivan järjetöntä! En mielestäni koskaan ole ollut turhamainen ihminen, enkä ymmärrä miksi ahdistukseni nyt kanavoituu ulkonäön menettämisen pelon kautta. Äitini on vuosikausia sairastanut syöpää, ja tietoisella tasolla olen hyvin kiitollinen omasta ja vauvani terveydestä. Tuntuu hullulta ahdistua näin vähäpätöisestä. Masennusta minulla ei ole, sillä olen päivittäin onnellinen siitä, että perusasiat elämässäni ovat kunnossa.



Olen ehkä aina ollut sellainen stressaaja ja huolehtija. Ahdistus on kuitenkin ihan uutta. Tai ehkä sitä on ollut taustalla ilman, että olen sen huomannut. Jos joskus aiemmin olen ollut jostain ahdistunut, on kyse ollut pikemminkin stressistä tai väliaikaisesta ahdistuksesta, jolle on ollut selvä syynsä. Esimerkiksi työstressi ja ahdistus on ollut helppo heittää harteilta työpäivän päätyttyä. Nyt en saa hetkeksikään "lomaa" ahdistuksesta, koska epämääräiselle ahdistukselle on vaikeaa löytää syytä ja siten ahdistusta aiheuttavia olosuhteita muuttaa. Ja jos jokin ongelma tai huoli ratkeaisikin, tiedän, että kehittäisin sen tilalle heti uuden huolen.



Aloittaja kysyi vinkkejä ahdistuksen hoitoon. Välitöntä apua on minulle parhaiten tuonut liikunta. Eli kun ahdistaa, pakotan itseni vauvan kanssa vaunulenkille. Silloinkin, kun ahdistus tuntuu lamaavan täysin toimintakykyni. Myös lasi viiniä on auttanut illalla, mutta alkoholia ei yleisesti ottaen voi suositella ahdistuksen lääkitsemiseen. Varsinkin jos sitä naukkailee liikaa, ahdistus saattaa vain pahentua. Komppaan myös vinkkiä säännöllisestä päivärytmistä. Riittävä uni on myös erittäin tärkeää. Voi myös yrittää aktiivisesti työntää mielestä itsepintaiset ahdistavat asiat. Sitä rasittuu, jos samat ajatukset pyörivät jatkuvasti päässä. Itse olen huijannut ahdistustani päättämällä, että en ajattele asiaa samana päivänä enää vaan vaikka päivän päästä. Saa edes hieman vapaata aikaa ahdistukselta. Vaikka tuntuisi, ettei energiaa riitä muuhun kuin sängyn pohjalla tärisemiseen, niin parasta on vaan väkisinkin järjestää itselleen tekemistä ja muuta ajateltavaa. Ravintoon kannattaa kiinnittää huomiota. Tästä en ole itse tarpeeksi huolehtinut. Huolehdi, että saat tarpeeksi mielialaan vaikuttavia vitamiineja, vaikka tuskin vitamiinien vaikutus aivan suoraviivainen on. B-vitamiini ainakin on tunnettu "hermovitamiinina", joten tuskin on haittaakaan, jos sen saannista varmistuu.



Minulla on ollut jo useamman kuukauden käytössä Sertralin-mielialalääke. Kesti pari kuukautta, ennen kuin löytyi oikea annostus ja lääke alkoi tepsiä. Pari viikkoa mikään ei ahdistanut ja olin toiveikas toipumisesta. No, sitten tuli ensimmäinen synnytyksen jälkeinen pms ja ahdistus jäi taas päälle. Myös minulle Sertralin aiheutti aluksi kovaa ahdistusta, mutta lääkkeisiin liittyvä ahdistus meni kyllä ohi. Eli kannattaa vain sinnitellä ne muutamat viikot. Muistathan, että myös annosta muuttaessa ahdistus saattaa taas aktivoitua.

Itsellä myös GAD, eli yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Samat vaivat jaan teidän muiden kanssa ja siihen päälle vielä järjettömän lihasjännityksen, joka aiheuttaa pahimmillaan pyörtymisen.

Liikunta auttaa kohtalaisesti, vaikka en siitä erityisesti pidäkään. Itse pelkään myös noita tuupertumisia, yms. mutta olen ajatellut asian niin, että jos ihminen on siinä kunnossa, että kuolee kävelylenkille niin antaa mennä sitten vaan, se on luonnon valinta.



Hakeuduin itse viimein psykiatrille (yksityiselle) ja nyt alan hakemaan minulle oikeaa lääkitystä. Ainakiin minun ei tunnu olevan mahdollista selvitä tästä ilman apuja.



Tsemppiä kanssakulkijoille!

Se on vain yksi minun mielenterveysongelmista, mutta kaikkein häiritsevin. Ahdistaa ilman syytä. Ei voi istua paikallaan, rauhoittavia kuluu, ei muista syödä. Tekis mieli tehdä jotain, mutta mitään ei saa aikaiseksi. Helpotan sitten oloa kävelemällä vaikka ympyrää tai käymällä lenkillä ja tietysti otan rauhoittavia, mutta ne ei oikeastaan auta mitään.

yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Tilanne on aika pitkään ollut jo hyvä. Mulla lääkkeenä Cipralex.



Lapsuuden traumojen myötä tähän varmaan ajautunut. Näin psykiatri päätteli. Tilanne paheni mieheni kuoltua pari vuotta sitten. Silloin kävin taas aika kauan psykiatrilla. Nyt en ole käynyt vajaaseen vuoteen. Eikä tunnu olevan tarvetta. Ihan suht. hyvin menee nyt.



Ilman lääkkeitä en pysty olemaan. Silloin musta tulee täysin hermoheikko, kaikki asiat ahdistaa, kaikki äänet ahdistaa jne... Mutta noilla lääkkeillä pysyy nuokin hyvin hallinnassa.



En tiedä milloi tulisi hetki, että voisin olla ilman lääkkeitä, ei varmaan koskaan. Eikä se nyt haittaakaan. Pääasia, että tää pysyy hallussa.

la henk.koht räätälöity lääkits. Kokeilua,kokeilua terapiaa jne.

Usko vaan kyllä se siitä

Olen ollut lääkityksellä puoli vuotta ja se toimii. Piti tosin myös vaihtaa työtä, sillä en kestänyt yrittämisen stressiä. Nyt teen rutiininomaista toimistoduunia ja liikun paljon, paljon paljon.



Pahoja päiviä on vieläkin välillä, siis sellaisia että sydän muksahtelee, kädet tärisevät, vatsa menee sekaisin ja tekee mieli järsiä ranteita kuin keturautoihin jäänhyt eläin, mutta silloin otan rauhoittavaa lääkettä ja nukun.

paljon unta ja lepoa, sekä PALJON liikuntaa.

Lisäksi terveellinen ruokavalio, etenkin riittävästi omegaa.

Ja lisäksi tietysti rerapiaa.



Näillä keinoin ahdistuneisuushäiriö pysyy minulla kurissa.