Lue keskustelun säännöt.
ulkopuolinen - ulkonäön tähden
04.01.2012 |
Olen 33-vuotias nainen, joka koko ikänsä on ollut ulkopuolinen kaikesta ulkonäkönsä vuoksi. Olen ruma. Adjektiivi, jonka juuri liitin itseeni ei ole mielikuvituksen tai huonon itsetunnon tuotosta , vaan pitkällä tähtäimellä minulle harvinaisen selväksi käynyt fakta.
Lapsuuteni oli onnellinen, muutos huonompaan suuntaan alkoi murrosiässä. Jo aivan nuorena tyttönä sain OMIEN VANHEMPIENI suusta kuulla olevani ruma. Arvatkaapa, miltä se tuntui...Olin koulussa todella hyvä, mutta se ei merkinnyt isälleni eikä äidilleni yhtään mitään. Koulussa minulla oli kavereita ja olin aika suosittu, kunnes kiusaaminen alkoi. En jaksa selostaa yksityiskohtia, mutta kiusaaminen oli päivittäistä ja äärimmäisen julmaa, päädyin melkein itsemurhaan. Minusta piirrettiin pilakuvia ja niille naurettiin, minut arvosteltiin päästä varpaisiin ja joka päivä sain kuulla, ettei minun kannattaisi elää, koska olin niin ruma.
Kiusaamiselleni ei ollut mitään "syytä", en ollut ainakaan tahallani tehnyt mitään kiusaajiani ärsyttääkseni, kai siihen rääkkiin sitten riitti se, että minä olin/olen erilaisen näköinen kuin "valtavirta".
Nykyisinkin kun menen kauppaan tms "julkisiin" paikkoihin, huomaan, kuinka jotkut ihmiset naureskelevat minulle. Minulle on tultu aivan selvin päin sanomaan, että olen ruma - niin kuin en itse tietäisi sitä! Kun kävelen kadulla, miehet sylkäisevät kohdallani (ei nyt sentään joka ikinen vastaantuleva mies). Ystäväni ovat myös huomioineet tuntemattomien oudon suhtautumisen meikäläiseen, joten kyseessä ei ole minun mielikuvitukseni.
Joku hyväntahtoinen varmasti ehdottaa minulle, että "jos muuttaisit kampaustasi/meikkiäsi", voin todeta, että kaikkea on kokeiltu - plastiikkakirurgiaan ei ole varaa ja vaikka olisikin, en menisi. Hyväksyn oman ulkoisen rumuuteni täysin, jostain syystä minun ulkonäköni näyttää olevan muille ongelma! Nuorena itkin sitä, kun en ole kaunis enkä edes tavallinen. Tuntikausia istuin peilin edessä ja mietin, kuinka laittaisin hiukseni, jotta olisin vähemmän ruma, jotta edes joku koulussa puhuisi minulle ja kelpuuttaisi seuraansa!
Tietysti on sanomattakin selvää, että olen masentunut ja käyn terapiassa. On raskasta olla aina vain silmätikkuna! Enää en tosin edes haluaisi olla kaunis, olisin aika kiitollinen jos hyvä haltiatar muuttaisi minut edes ihan tavalliseksi:)
Joku aika sitten joku nainen kirjoitti tänne samantyyppisistä kokemuksista, selvyyden vuoksi haluan kertoa, että minä en ole tuo nainen. Ihmettelen itsekin, miksi kirjoitan tänne...- tuli kai tarve avautua! Ärsyttää niin suunnattomasti tämä pinnallisuus, mikä nykyään on vallalla. Raha, tittelit, asunnon koko, automerkki, ulkonäkö; näistä on tullut monelle suoranaisia epäjumalia. Mikäs siinä, jos ihminen tavoittelee noita omassa elämässään, mutta se on paha, jos noitten perusteella aletaan arvioimaan ja arvostelemaan kanssaihmisiä! Jokainen meistä on saman Luojan luoma (näin minä uskon), kaikki erilaisia, jokainen kuitenkin yhtä arvokas!
- Parempaa uutta vuotta 2012 kaikille vuodatukseni lukijoille:) Ja pahoitteluni kirjoitusvirheistä ja mahdollisista epäjohdonmukaisuuksista, en jaksa hioa tätä sen ihmeemmin, kunhan kirjoitin.
Kommentit (26)
Olitte sitten minkänäköisiä tahansa, niin ei se rumuus ole teissä itsessänne vaan ympärillänne.
On ihmisiä joilla on paha olla ja/tai ihmisiä jotka ovat muuten ilkeitä. Tuntuu kuin heillä olisi taito vaistota toisen heikkoudet, vaikkei niistä puhuttaisikaan.
Rumat ihmiset iskevät toisten heikkoukseen tai luovat niitä.
Rumaksi muakin on kutsuttu, mutta sitä enemmän tyhmäksi ihan pienestä pitäen niin kotona kuin muuallakin.
Tyhmä tosin olen ollutkin siinä mielessä että otin ne kaikki haukut, kiusaamiset yms itseeni niin pahasti että sössin kaikki asiani.
Ei ollut mitään järkeä opiskella koulussa koska olin niin tyhmä. Uskoin etten osaa mitään ja lopulta lakkasin edes yrittämästä.
Ajoin itseni suohon niiden ilkeilyjen saattelemana joita saan tosin kuulla yhä, mutta onnistuin kuitenkin sen verran pääsemään jaloilleni että elämässäni on taas jokin merkitys.
En olekaan niin tyhmä kuin mitä kuvittelin olevani ja mitä minulle uskoteltiin. Se tosin lannistaa että elämä on jokseenkin rajallista kun tuli aikoinaan annettua periksi.
Mä en tiedä mitä ruma tarkoittaa, kun puhutaan ulkonäöstä enkä ymmärrä kauneudenkaan päälle juuri mitään.
Sä näet itses peilistä, etkä sä tarvitse muita kommentoimaan ulkonäköäs jos et sitä itse pyydä. Rumaa on sanoa mielipiteensä etenkin silloin jos sitä ei kysytä, asiasta jolle ei mitään voi.
Onhan noita kaiken maailman leikkauksia tietysti mutta ne rumentavat ihmistä entisestään.
Leikkaa nenäsi ja pian saat leikata uudestaan. Kohta näytätkin joltain ihan muulta kuin ihmiseltä. Vanhuus ei tule yksinään ja normaalin vanhenemisen merkkien tilalle saatkin jotain aivan muuta kamalaa tilalle....
Hienoa ap että arvostat itseäsi sen verran ettet mene itseäsi turhilla leikkauksilla tärvelemään.
Ei me ihmiset pelkkiä kuoria olla. Rumaahan se on ajatella että ulkonäkö on se jonka varaan me arvoitamme toiset....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa kipeän tutulta. Itse luulin pääseväni näistä kommentoijista ja naurajista eroon teini-iän jälkeen, mutta kyllä niitä on riittänyt sen jälkeenkin ihan liiaksi (samanikäinen olen suunnilleen kuin ap.)Tavalliset/kauniit ihmiset tätä harvemmin kokevat ja sen takia muutamat ystävänikään eivät meinaa uskoa kun kerron mitä olen saanut osakseni. Itse en valitettavasti osaa suhtautua asiaan kuten ap. vaan rumuuteni ja erilaisuuteni on minulle todella tuskallista helvettiä ja tähän tietenkin sitten nämä piraijat iskevät. Niin suurta pahuutta ihmisistä löytyy, että sitä on vaikea hyväksyä. Kuten ap:kin olen masentunut ja ahdistunut ja käynyt vuosia terapiassa. Pakotan itseni lähtemään ihmisten ilmoille, mutta kurjan usein saan niin paljon "paskaa" niskaa, etten tiedä miten sen kanssa pärjäisin. Kokemukseni ovat tehneet minusta aran, katkeran ja vihaisen. Toivon todella, että nämä ylenkatseelliset ihmiset kohtaisivat jotain riittävän ikävää elämässään, mikä pysähdyttäisi miettimään edes hetkeksi miten muita kohtelee!
aikuiset ihmiset jäisi ketään tuijottamaan. En minä ainakaan
siis "kääpiö", myös kallon muoto epänormaali ja kasvot "syndroomapiirteiset", kehitysvammaisuutta hänellä ei ole. minä kasvatan häntä niin että sanon usein että hän on ihana, jotta hän muistaisi sen. tiedän aikuisista lyhytkasvuisista naisista, joilla monilla lievää liikuntavammaa yms. että heilläkin on parisuhteita ja hyvin ovat työelämässä. jos he voivat pärjätä, miksei taviksetkin joiden kasvot eivät ole normien mukaan kauniit!
ja arvatkaa paljonko tytärtäni tuijotetaan?
muuttuu ihan tylsäksi sohvaperunaksi viimeistään 5-kymppisenä. Silloin ne puntit on tasan.
kyllä olla sitten jotenkin niin hirveän erilainen, vaikkei todellakaan oikeuta ketään käyttäytymään tuollatavalla.
Eikai se auta muutakuin kävellä itse pääpystyssä ohi kuin ei kuulisikaan. Eikä heitä tarvitsekaan kuulla, jos tuollaisia möläyttelevät, koska ovat vähä-älyisiä tolloja.
Voithan raaimmissa loukkauksissa haastaa kunnianloukkauksesta oikeuteen.