Peruspäivärahalla ei kannusta menemään työkkärin koulutukseen ja harjoitteluun. MItä teen?
Olisi yksi minulle sopiva koulutus+pitkä työharjoittelu tarjolla. (On jo yliopistotutkinto, mutta tässä olisi hyvää lisäystä). Olen ollut jo 4 vuotta työtön, eli saan siis noin 400 euroa kuussa olinpa sitten kotona tai kurssilla+työharjoittelussa.
Motivaatio-ongelma on kuitenkin suuri. Työharjoittelusta ei myöskään maksettaisi mitään palkkaa. Olisin koko kesän kiinni siinä työharjoittelussa ja minulla on kolmasluokkalainen lapsi. Tuntuu jotenkin typerältä olla ilmaistöissä ja lapseni joutuu olemaan koko kesän yksin kotona. Ihan kamalan kurjalta tuntuu. (Mieheni aloittaa pian uuden määräaikaistyön, josta ei juuri lomaa ehdi kertyä)
Kohtuutonta tuollainen, että työharjoittelussa ei saa mitään palkkaa. Jos saisi kunnon palkan, voisi sillä edes järjestää jotain tekemistä lapselleni. (Leireja, matkoja mummolaan vähäksi aikaan jne.)
Voiko työkkärin kurssilta ja työharjoittelusta pitää lomaa omasta vaatimuksesta?
Kommentit (27)
menet sinne työharjoitteluun. Ihan ymmärrettävää ettei palkattomuus motivoi, mutta onko sinulla sitten muuta vaihtoehtoa kuin jäädä pois työkkärin listoilta jos tarvitset lomaa.
korkeakouluharjoittelujen tyyli, jossa työkkäri maksaisi työnantajalle osan palkasta ja sen sivukuluista, ja työnantaja taas tilittäisi koko paljon harjoittelijalle. Palkka voisi olla normaali harjoittelijan palkka, eli vähän yli tonnin luokkaa, isompi kuin työttömyyskorvaus, mutta pienempi kuin oikea palkka.
Se voisi olla sellainen taso, että jos sujuu hyvin, niin työnantajalla olisi varaa palkata normaalilla palkalla työntekijä töihin, mutta toisaalta ei joutuisi heti tekemään suurta panostusta, vaan näkisi, millainen työntekijä on tulossa.
Jos saisin normaalin työpaikan, josta olisi normaali palkka, niin motivoisi. Tuntuu tyhmältä, että olen palkattomassa työssä ja lapsukaiseni kärsii koko kesän päivät yksin kotona. Ei tule palkkaa, ei eläkettä eikä kerry edes ansiosidonnainen. Todella turhauttaa. Palkkatyöstä saisi ehkä edes palkatonta lomaa. Tästä ei varmaan saa, kun ei palkkaakaan makseta.
Totta, että suosta pääsy ehkä vaatisi tällaista koulutusta. Olen ollut jo niin kauan työtön. Siis lapsen kannalta tämä nyt erityisesti turhauttaa ja suututtaa.
Ei kuitenkaan pelasta turhautumiselta, että lapsenikaan ei saisi kesälomaa ollenkaan.
Kyllä joku välimuotomalli palkan maksussa olisi paikallaan totisesti.
ap
ollut neljä vuotta työttömänä? Ethän sinä enää pääse minnekään. Ota nyt ihmeessä se harjoittelupaikka ja lopeta kitinä!
4 vuotta sitten ja sen jälkeen olen ollut työttömänä. (Luin siis vanhoilla päivilläni)
ap
Minkä alan tutkinto sulla on? Työharjoitteluhan ei voi olla oman tutkinnon alalta, koska silloin ei kyse ole harjoittelusta. Ei työkkärin harjoittelijaa ei voi käyttää "oikeiden töiden" teettämiseen.
Mitä jos kävisit tekemässä jotain mäkkityötä parin kuukauden ajan? Kai nyt sellaiseen pääsisit. Ihan mahdotonta kuvitella, että et edes osa-aikaisesti saa mitään hommaa itsellesi. Neljä vuotta on mielestäni melko pitkä aika.
Voithan myös aloittaa opiskelut (varmasti pääset johonkin kouluun vielä tammikuun erässä peruutuspaikalle). Silloin voit opiskella kesän ajan ja aikataulusi on joustavampi.
Kyse on kurssista, joka on tarkoitettu teknikoille, insinööreille ja diplomi-insinööreille. Kyse on erään osaamisen syventämisestä.
Totta, että olisin jo valmiiksi aika hyvä tekemään sitä harjoittelutyötä varmaankin.
ap
Ei meillä kaikilla muillakaan ole aina kesälomaa, jos vaikka ollaan vaihdettu työpaikkaa jne.
Ei kuitenkaan ole kovin asiallista pitää kolmasluokkalaista päivät yksin kotona koko kesän.
Lisäksi siis turhauttaa, kun vastineeksi raadan jossain firmassa aivan ilmaiseksi. (Ei tietoa jatkopestistä, ei saa eläkettä, ei ansiosidonnainen kerry, kuten jo mainitsin) Saisi noilla työkkärin paikoillakin olla mahdollisuus palkattomaan lomaan, mutta sehän on mahdotonta, kun ei ole palkkaa muutenkaan.
ap
Olen DI
Kyse on kurssista, joka on tarkoitettu teknikoille, insinööreille ja diplomi-insinööreille. Kyse on erään osaamisen syventämisestä.
Totta, että olisin jo valmiiksi aika hyvä tekemään sitä harjoittelutyötä varmaankin.
ap
Itse en tunne ketään DI:tä, joka ei olisi saanut töitä 4 vuoden aikana. Ehkä toi kurssi on sulle ihan sopiva.
Elossa varmaan selviää.
Ei kuitenkaan ole kovin asiallista pitää kolmasluokkalaista päivät yksin kotona koko kesän.
Mä luulen, että lapsesi voisi jopa nauttia siitä, että saa olla rauhassa, eikä ikityötön äiti pyöri nurkissa.
Tottakai sua harmittaa tuo tilanne, mutta on kyllä melkoista saamattomuutta, jos et neljään vuoteen ole tehnyt mitään työllistymisen eteen. Tuossa ajassa olisit lukenut jo kaupallisen tutkinnon DI:n papereiden kaveriksi.
Miksi 10-vuotias ei pärjää kotona, kuten muutkin ikäsesi? Miksi se ei ole asiallista?
Mitä olet tehnyt tämän 4 vuoden aikana? Ymmärtäisin, jos olisit vaikka mukana vapaaehtoistoiminnassa tai vastaavassa ja tekisit jotain yhteiskunnan eteen.
on ollut myös koko ajan työtön.
Puolisoni valmistui minua pari vuotta aikaisemmin. Hän on ollut välillä 3 vuotta työtön. Välillä pätkätöitä. Ollut tutkijanakin. Nyt sai töitä erikoiskielitaitonsa vuoksi.
ap
kaupallinen tutkinto mulla olikin jo hankittuna heti yo-tutkinnon jälkeen.
ap
Minkä alan DI olet?
Mikä ihmeen paikkakunta on sellainen, jossa ei mitään työtä ole tarjolla?
kuitenkin aika pakko mennä sille työkkärin kurssille tai lopettavat korvauksesi.
Näin ainakin mulle kävi. Olin työttömänä yli 500 pvä ja kun ei koulutusta vastaavaa työtä ollut tarjota, niin laittoivat kurssille..
Taitaa sun olla kuitenkin aika pakko mennä sille työkkärin kurssille tai lopettavat korvauksesi.
Näin ainakin mulle kävi. Olin työttömänä yli 500 pvä ja kun ei koulutusta vastaavaa työtä ollut tarjota, niin laittoivat kurssille..
Jäin äitiysloman jälkeen työttömäksi, ja menin opiskelemaan nostaakseni opistotutkintoni ammattikorkeakoulututkinnoksi. Samaa alaa kuitenkin, josta minulla on jo kahdeksan vuoden työkokemus.
Ammattikorkeassa jouduin kuitenkin työharjoitteluun saadakseni paperit ulos. Kun aikaisemmin pystyin opiskelemaan iltaisin ja lapset saattoivat olla päivät kotona, niin nyt jouduimme viemään lapset maksulliseen hoitoon siksi aikaa kun olen itse palkattomassa työssä. Kaiken lisäksi teen entisen kaltaisia töitä.
Motivaatio on yhtä tiukalla kuin kukkaron nyöritkin. Ilmaiseksi työskentely on hemmetin kallista!
Ärsyttää, kun jotkut firmat käyttävät näitä "harjoittelijoita" ilmaisena työvoimanaan. Jatkuvasti aina uudelleen. Vääristää työmarkkinoitakin.
Harjoittelulle pitäisi määrätä minimipalkan suuruinen maksu. Ei tämä sinua tietenkään auta, mutta on minun mielipiteeni.
(Tai olisi edes niin, että täysi-ikäisille pitäisi maksaa tuo minimipalkka harjoittelusta, ettei työmarkkinat vääristyisi)