Olen 35 ja kaikki vihjaa että olisi jo kiire tehdä lapsia

mutta muuten ei kyllä kuulu kenellekään. Ole tekemättä, jos siltä tuntuu.

ei kaikki halua lapsia. Ei siinä ole mitään kummallista. Ihme, että toiset noin puuttuvat valintoihinne.

riskit mm vammaisen lapsen saantiin ja lapsettomuuteen kasvaa, eikö tämä lainkaan pelota?



Miten meinaat jaksaa yövalvomiset kun ikää kertyy? Entä jos haluatkin 2 lapsen? Ikää kertyy koko ajan.



Tuntuu hassulta. Mulla lapset sun ikäisenä 12, 10 ja 7-vuotta.



No kukin tavallaan.

ehkä omasta mielestäsi ole vanha, mutta ikä ei ikävä kyllä ole mielipidekysymys vaan silkka fakta.

Biologisesti. Enkä henkilökohtaisesti haluaisi olla vahnana äidiksi tulleen lapsi. Mun mielestä se on julmaa.

puhumattakaan siitä,että mitä vanhemmalla iällä saa lapsen kasvaa myös riski saada vammainen lapsi.

itse olen 33 vuotta ja onneksi kaikki lapseni jo saanut,en missään tapauksessa jaksaisi enää vauvaa.

vaan biologinen fakta.



Sukulaiset, työkaverit ja ystävät on oikeassa. Ei kannata viivytellä jos haluat lapsia koska 35 ikävuoden jälkeen edelmällisyys laskee, iippumatta siitä kuinka nuoreksi itsesi tunnet.



Mutta eihän lapsia ole pakko hankkia jos ei tahdo. Hyvä kuitenkin tiedostaa tosiasiat.

sehän on fakta niin kuin muutkin täällä sanovat. Aika huvittavaa ajatella noin sinun iässäsi, kaksikymppisen ajatuksiksi ihan ok mutta ei kolmevitosen keski-ikäisen ihmisen :)

Jos ovat, niin tuskin sinullakaan on kiirettä. Korkea hedelmällisyys periytyy.

Sukulaiset, työkaverit, jopa ystävät vihjailee että "ei kannata viivytellä" jos haluat lapsia. En ole omasta mielestä vielä yhtään vanha, enkä ole vielä valmis ryhtymään äidiksi. Miehelläkään ei ole mitään kiirettä tehdä lapsia.

Ajattelepa, kun olet esim 50v silloin todella tunnet itsesi vanhemmaksi.

Oletetaan että haluat kaksi lasta ja saisit ne.

esim n. 44 ja 46 vuotiaana?

Luuletko että esim 60 vuotiaana jaksaisit heidän murrosiän?

Mietipä niitä vuosia, jotka itsellesi tulee kokoajan ja minkäikäinen olisit esim kun lapsesi valmistuisi lukiosta tai ammattikoulusta?

Mulla on muuten ystäviä, jotka ovat saaneet ensimmäisen lapsensa vasta yli 40-vuotiaina, sekä pari ystävää, jotka ajattelivat todella pitkään kuten ap - ei ole vielä mikään kiire eikä ole edes valmis äidiksi. No, nämä äideiksi vanhempina tulleet sanovat molemmat, että olisi pitänyt aloittaa aiemmin lasten "tekeminen". Yhdellä kävi niin, ettei tullut raskaaksi hoidoista huolimatta moneen vuoteen, joskin tuli sitten, kun oli jo luovuttanut, ihan luomuna. Nyt odottaa toista lastaan, ja joutuu kulkemaan rollaattorilla nämä viimeiset kuukaudet, kun kroppa ei tahdo kestää kahden lähes peräkkäisen raskauden tuomia rasituksia, vajaa 45-vuotias nainen. Toinen taas kävi ensin läpi rankan avioeron siksi, ettei ollut vielä itse valmis äidiksi, mutta mies halusi lapsen jo, ja sitten, kun nainen itse olisi halunnut lapsen, ei löytynytkään sellaista miestä, jonka kanssa sen olisi voinut tehdä, ennenkuin oli jo yli 40-vuotias. Nykyään hän sanoo, että olisi pitänyt ruveta tekemään lasta jo sen ensimmäisen miehen kanssa eikä hassata melkein 15 vuotta elämästään ihan turhuuksiin. Kolmas otti eron ensimmäisestä miehestään, joka ei halunnut lasta alle kolmekymppisenä, koska arveli ettei mies ikinä tulisi lasta haluamaan (ja oli oikeassa), meni uudelleen naimisiin ja siirsi lasten hankintaa uransa takia, mikä johti siihen, että aviomies löysi nuoremman naisen, pisti paksuksi, otti eron ja perusti perheen uuden naisen kanssa. Ystäväni keskittyi uransa rakentamiseen, lähti ulkomaille töihin, sairastui syöpään ja menetti kohtunsa sen takia, palasi ulkomaille töihin ja adoptoi yksinään lapsen työmaassaan, palasi sitten Suomeen lapsen kanssa. Sanoo, että jos olisi tiennyt menettävänsä kohtunsa alle 35-vuotiaana, olisi jättänyt uransa sivuun ja tehnyt ne lapset. Kaikki nämä naiset rakastavat kuitenkin suuresti juuri niitä lapsia, jotka heillä nyt on.



Lisäksi tunnen myös äitejä, jotka ovat saaneet lapsensa todella nuorena tai nuorena, ikähaitari 14v-23v. Joukossa on yksi tapaus, jossa äiti ei ole kyennyt äitiyteen ollenkaan, ja hänkin oli yli kaksikymppinen lapsen synnyttyä. Edes hän ei kadu lapsen saamista, kuten ei kukaan muukaan tästä joukosta. Monet sanovat, että olisihan se ehkä ollut viisaampaa hoitaa opiskelut, tai vähintään edes peruskoulu, ensin alta pois, mutta näillä nyt mennään ja jokainen heistä tekee parhaansa (paitsi tämä yksi poikkeus).

pieni ikäero on raskas vaikka toisaalta hyväkin ja jos itsekin haluat pitemmän ikäeron kuin pari vuotta. Mut kyl 40 lähetessä viimeistään kantsii alkaa yrittää. Yrittämiseen voi mennä pitkäkin aika

synnytin ekan 33-vuotiaana ja neljännen 43-vuotiaana. että kyllä se onnistuu yli 40-vuotiaanakin. Mutta todella keho alkaa vanheta, kun ylität 40-vuotta. Omia oireita jo sitä ennen oli polvien kipuilu, joka onneksi asettui, kun pidän lämpimänä eli yöhousut jalassa kesähelteitä lukuunottamatta. Lähinäkö on heikentynyt eli vaikka nyt hankin moniteholinssit ei silti enää silmä mukaudu lähelle katsomaan kuten ennen. Ei sentään ole harmaita hiuksia vielä, mutta joillakuilla on. Kun aloin lähestyä 40 vuotta terveysasiat alkoivat kiinnostaa enemmän. Kannttaa miettiä, miksi et ole vielä valmis äidiksi. Ilmeisesti kuitenkin haluaisit joskus. Pelkäätkö vapauden menetystä?



Toisaalta en itsekään tietyllä tapaa tunne itseäni vanhaksi, koska sisämmässään sitä on jotenkin iätön. Olen miettinyt, että tältäkö se tuntuu 60-vuotiaanakin. Keholla on ikää, mutta sisimmässään on aina se oma itsensä.

äidiksi kasvetaan lapsen myötä

Olin sinun iässä, kun alettiin yrittämään lasta.

Sain esikoisen vähän ennen, kun täytin 36v. ja kuopuksen vajaa 39v.

Esikoisella on kehitysvamma.

Kolmatta en enään jaksannut tehdä, kun ikää oli liikaa.

Nyt olen 46v. ja pojat on 8v. ja 10v.

Mikäli haluat lapsia niin on toimittava heti.

puhumattakaan siitä,että mitä vanhemmalla iällä saa lapsen kasvaa myös riski saada vammainen lapsi.

itse olen 33 vuotta ja onneksi kaikki lapseni jo saanut,en missään tapauksessa jaksaisi enää vauvaa.

jotka ovat lapsukaisensa saaneet 39-vuotiaana, kuten minäkin. Tuolloin kuvittelin olevani auttamattoman vanha äidiksi ja kun ei ollut 10 vuoteen luomusti (ilman ehkäisyä) käynyt "hassusti", luulin kuuluvani lahkoon "ei lasta ikinä, mutta onhan tuota muutakin elämää". No, toisin kävi - ja onneksi niin, en ollut tajunnut kuinka paljon lapsi minulle ja miehelleni voisi antaa, kuinka meistä tuli ihan toisella tavalla ns. oikea perhe. Muistelisin, että 35-vuotiaana olin itsekin sitä mieltä, etten ollut jotain vielä tarpeeksi kyetäkseni vanhemmuuteen. Voi voi, kaikkea sitä ihminen stressata voikin! Ja tiedoksi kaikille nuorille äipille, hyvin tämä vanhakin jaksoi yöheräilyt ja kaiken muun vauvavaiheen, vaikka siihen koliikkia ja muutakin, lähipiiriin liittyvää härdelliä liittyi. Mutta minä olen minä, ap on joku muu jossakin muussa elämäntilanteessa. Jos minä voisin vääntää kelloa taaksepäin, kenties yrittäisin aikaistaa vauvansaantia, ehkä siksi että lapselle olisi edes voinut sisaruksia harkita. Hedelmällisyys tässä iässä on heikentynyt, siitä ei pääse mihinkään. Mutta toisaalta, olen tyytyväinen tähän ns. vanhan äidin rooliini (ja jos lapsella ei ole muuta murhetta tulevaisuudessa kuin kalkkis mutsi, niin vähälläpä pääsee), olen sinut itseni kanssa ja kykenen keskittymään perhe-elämään täysipainoisemmin kuin olisin nuorena voinut tehdä. Täydellinen en silti ole, pois se minusta. Niin, ei tällaiseen kysymykseen varmasti ole oikeita vastauksia. Jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa tai ainakin elettävä niillä korteilla, jotka elämä antaa.

Jos ette saisikaan lasta, olisiko se sinulle elämänmittainen suru, vai olisitko tyytyväinen lapsettoman vanhemman parin elämään? Jos lapsen saaminen ei ole valtavan tärkeää, sittenhän voit vielä odotella. Sitten kun äidiksi tulo tuntuu ajankohtaiselta, katsotte, onnistuuko se vielä. Päinvastaisessa tapauksessa kehottaisin kyllä aloittamaan lapsenteon heti.

mutta sitten kannattaa alkaa jo hommiin.

En todellakaan moiti, en halua itsekään lapsia. Mutta jos elät jossain illuusiossa että vielä ehtii niin herätys!