Apua pohdintaan! Hoitopaikka vs. isä...
Lapsen (2 v.) isä on ehdottanut yhteenpaluuta. Käytännössä se voisi onnistua, eromme oli vähän turhaa laatua ja olemme puhuneet asiat halki poikki ja pinoon.
Mutta: Lapsella on nyt ihan älyttömän hyvä pph ja lapsi tykkää olla hoidossa siellä. Meidän pph on painonsa arvoinen kultaa. Jos palaisimme yhteen, muuttaisimme lapsen kanssa miehen luo ja lapsi joutuisi vaihtamaan hoitopaikkaa ja tiedän, että siellä ei ole yhtä hyviä paikkoja. Lapsi kuitenkin näkisi isäänsä enemmän, muttei kuitenkaan joka päivä, sillä isä tekee yleensä ma-pe reissutöitä. Viikolla saattaa satunnaisesti käydä kotona.
En oikein tiedä kumpi painaa vaakakupissa enemmän, tällä hetkellä olen kyllä kallistunut siihen, että vaan seurustellaan eikä muuteta jos vielä yhteenpaluuta yritetään.
Kommentit (5)
lapsi näkee nyttenkin isäänsä joka toinen viikonloppu ja joskus viikolla. Jos muutettaisiin yhteen, niin näkisi joka viikonloppu ja satunnaisesti viikolla. Eli kahtena päivänä viikossa.
Pph:ta taas näkee viitenä päivänä viikossa ja on hoidossa sen 8-16 välisen ajan. Määrällisesti näkee siis hoitajaa paljon enemmän ja siksi olen sitä mieltä, että hyvä hoitaja on tärkeä.
Lapsen isä ei voi käytännöns syistä muuttaa mun luo, se vaihtoehto on pois suljettu.'
ap
asumista erillään, kunnes lapsi siirtyy päiväkotiin. Viikonloppuisin sitten sinä ja lasi "muutatte" miehen luo.
lapsi näkee nyttenkin isäänsä joka toinen viikonloppu ja joskus viikolla. Jos muutettaisiin yhteen, niin näkisi joka viikonloppu ja satunnaisesti viikolla. Eli kahtena päivänä viikossa.
Pph:ta taas näkee viitenä päivänä viikossa ja on hoidossa sen 8-16 välisen ajan. Määrällisesti näkee siis hoitajaa paljon enemmän ja siksi olen sitä mieltä, että hyvä hoitaja on tärkeä.Lapsen isä ei voi käytännöns syistä muuttaa mun luo, se vaihtoehto on pois suljettu.'
ap
Älä hyvä nainen ihan heti yhteen muuta! Ensin seurustelisitte jonkun aikaa, välillä toisen luona ollen ja välillä teillä. Katsoisitte mille oikeasti tuntuu ennenkuin hynttyyt uudestaan yhteen löisitte. Ettei sitten tarvitsisi katua.
asumista erillään, kunnes lapsi siirtyy päiväkotiin. Viikonloppuisin sitten sinä ja lasi "muutatte" miehen luo.
Fiksu idea.
Siis mietit kumpi on tärkeämpi ihmissuhde lapsellesi pph vai isä.