Voiko sosiaaliset taidot näin ruostua / kadota?
En ole ollut ikinä mikään suupaltti tai sanaseppo, mutta kesän alussa jätin vanhan työni jossa minulla oli paljon kavereita ja tulin tosi hyvin juttuun. Sen jälkeen en ole heistä ketään juurikaan nähnyt muuta kuin ohimennen. Näissä ohimennen kohtaamisissa mun suusta lentelee sammakoita, sanon asiat ihan eri tavalla kun piti ja paljastan asioita joita mun ei todellakaan pitänyt kertoa (esim. raskaana olevan kaverini vauvan sukupuoli)
Jälkeenpäin hakkaan päätä seinään ja koetan purra kieltäni poikki kun hävettää niin kauheesti. Ja ahdistaa kun piti sekin juttu mennä kertomaan tai sanomaan se asia sillä tavalla jne. Tuntuu et kukaan ei enää halua minua nähdä. Myös ahdistun kauheesti jos pitäis jossain jotain nähdä joten yleensä perun kaikki tapaamiset just eikä melkein, siksikään en ketään oikein enää näe.
Tää on aika kauheeta enkä tiedä miten pääsisin irti tästä. Tuntuu et peli menetetty ja olen loppuelämäni erakko. Mikä ei toisaalta haittaa sillä viihdyn itsekseni + mieheni kanssa mainiosti! :)
että mietin aina jälkeenpäin sanoinko sen ja tuon asian väärin ja mitä musta tykättiin, jne. Vika omien korvien välissä, en tiedä miten siitä pääsisi eroon. Ei kai normaali ihminen vatvo jälkeenpäin jokaista sanaansa ja äänensävyään?