Miksi lapsia ei saisi "tehdä" lyhyen tuttavuuden perusteella?

Esimerkiksi kaksi viikkoa on.

Kai siinä on se ajatus, että suhteen alussa ei vielä välttämättä tunne toista tarpeeksi hyvin jolloin suhde ei ole täysin vakaalla pohjalla. Ja jos taas ei ole vakaalla pohjalla, on "riski" tehdä lapsi mukaan kuvioon.



Riippuu ihmisistä ja siitä kuinka hyvin itsensä tuntee ja haluavatko molemmat samoja asioita.



Mä tiesin mun nykyisen miehen kanssa parin kk:n jälkeen, että menen hänen kanssaan naimisiin. :) Mutta miehellä on takana suhde, jossa tekivät muutaman kk:n jälkeen lapsen ja vuoden jälkeen tajusivatkin, ettei kumpikaan ole sitä, mitä toinen oli ajatellut. Joten ero tuli.

olitte kuitenin olleet n.9kk yhdessä kun lasi sai alkunsa.

Siinä nyt jo jonkin verran oppii tuntemaan toista.



Viikon-parin kk tuntemisen jälkeen ei todellakaan voi sanoa tuntevansa toista.



Mutta kukaan ei takaa onnistuuko mikään suhde lapsen jälkeen, oltiin oltu yhdessä vähän tai kauan.



Taas toiseenkin suuntaan riskit kasvaa. Jos oltu yli 10v yhdessä, kahdestaan. Uusi kuvio voi olla liikaa suhteelle.



Ei mekään oltu oltu yhdessä kuin reilu vuosi, kun aloin esikoista odottamaan. Takana yhteisiä vuosia 18 joista aviossa 15. Lapsia 4

1 1/2 vuotta ei ole lyhyt tuttavuus. Esimerkiksi kaksi viikkoa on.

joten lapsi on saanut alkunsa jo muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen.

Mutta kuten sanottu, riippuu ihmisistä ja elämäntilanteista.

t: 3

tutustua puolisokandidaattiin kunnolla ennen perheen perustamista.

Onnistusprosentti on suurempi jos sentään tuntee puolisonsa vähän pidemmältä ajalta. Tietää millainen toinen on.

kumppani on kun lapsi tulee, pelkkää arpapeliä se on. Hyvä kumppani saattaa muuttua perheenlisäyksen myötä toivottomaksi kumppaniksi, ei siinä etukäteen vuosikausiakaan tunteminen auta. Ja päinvastoin. Joten paras toimia vain vaistojen ja intuition mukaan. Terv. 13 kk lapsensa isän tuntenut ennen lapsen syntymää, ja hyvä isä ja kumppani tuli

Meille syntyi ensimmäinen lapsi tasan vuosi ensitapaamisen jälkeen ja moni kauhisteli kun olimme aika nuoria ja mieskin sai oleskeluluvan Suomeen vasta vähän ennen lapsen syntymää. Nyt on kuitenkin kohta kymmenen vuotta oltu onnellisesti yhdessä ja saatu toinen lapsi, omakotitalo ja molemmille vakituiset työpaikat. Meillä oli helppoa ehkä siksi että arvot, asenteet ja luonne ovat molemmilla niin samankaltaisia ja osasimme etukäteen varautua siihen että lapsen kanssa ei aina suju suunnitellusti ja että molempien pitää ottaa tasaveroinen vastuu lapsen ja kodinhoidosta.

kumppani on kun lapsi tulee, pelkkää arpapeliä se on. Hyvä kumppani saattaa muuttua perheenlisäyksen myötä toivottomaksi kumppaniksi, ei siinä etukäteen vuosikausiakaan tunteminen auta. Ja päinvastoin. Joten paras toimia vain vaistojen ja intuition mukaan. Terv. 13 kk lapsensa isän tuntenut ennen lapsen syntymää, ja hyvä isä ja kumppani tuli

Kyllä kumppanisi oli ihan samanlainen kuin oli jo ennen lastakin. Sitä pitää vaan seurustella kyllin kauan, jotta ehtii nähdä ne negatiivisetkin puolet eikä mene pelkäksi arpapeliksi.

ja ollaan miesystävän kanssa pari vuotta tehty lasta. Yhdessä ollaan oltu tuo pari vuotta. Vieläkään ei asuta yhdessä eikä välttämättä yhteen muutetakaan vaikka se lapsi päättäis tulla, ainakaan ihan heti.

perusluonne on siellä pohjalla toki, mutta ihmisten kuuluukin muuttua ja "kasvaa" kokemastaan...toiset vaan kasvavat kieroon!

Ensimmäisen puolisoni kanssa oltiin eletty yhdessä kuudetta vuotta ennen esikoista. Ei sopinut vanhemmaksi eikä sovi vieläkään vaikkakin jo esikoinen on aikuinen. Luulin tuntevani ihanan sosiaalisen ja auttavaisen sekä osallistuvan miehen, mutta osoittautui täysin päinvastaiseksi lasten suhteen. Naapurit ja kylänmiehet meni ja menee omien lasten ohi!

Toisen puolison kanssa lapsi syntyi 10kk ensitapaamisesta ja ei ole tarvinnut katua! Erinomainen isä lapsilleen ja minulle paras mahdollinen puoliso.

eri elämäntilanteissa niistä vaan tulee eri puolet esiin



"Kyllä kumppanisi oli ihan samanlainen kuin oli jo ennen lastakin. Sitä pitää vaan seurustella kyllin kauan, jotta ehtii nähdä ne negatiivisetkin puolet eikä mene pelkäksi arpapeliksi."



Siis mieheni oli aika toivoton tapaus silloin kun tutustuttiin ja en olisi tosiaan uskonut, että hänestä sukeutuu niin hyvä isä ja kumppani kuin sitten lapsen tultua ilmeni. Jos olisin ollut "järkevä" niin oisin lempannut miehen pihalle heti alkuunsa, mutta onneksi en ollut, vaan luotin intuitiooni ja tunteisiini ja hyvin kävi.

Ja todellakin sukulais- ja ystäväpiirissä on näitä "järkeviä" tapauksia ihan riittämiin, jotka ovat tutustuneet vuosikausia rauhassa ennen lastenhankintaa ja sitten katastrofi onkin iskenyt päälle lapsen synnyttyä (eikä se aina ole ollut mies, joka on paljastunut kykenemättömäksi vanhemmuuteen)