Voiko sinusta sitä edesmennyttä Dannyn Armi-missiä kutsua kuin enkeliksi. Hyväksi ihmiseksi
Minusta häntä kerrotaan ehkä liikaa hyväksi ihmiseksi. Kuitenkin hän seurusteli vuosia naimisissa olevan perheenisän kanssa ja haaveili tulevista häistä tämän kanssa.
Miksei tätä puolta lainkaan paheksuta. Pappi kun vertasi siunaustilaisuudessa enkeliin. Kuitenkin tuo varatun yrittäminen jatkui vuosia ja piinasi tietysti vaimoa ja lapsia.
Mitä mieltä olette?
Kommentit (39)
Ei ollut mitään varatun yrittämistä vuosia...
oli nuori ja viaton kun vanha rikas ukkomies alkoi hyväksikäytön.
No, ei tietty olis pitäny sortua.
Eikö se yhtään ajatellut, mitä Liisasta tuntui, Dannyn vaimosta. Hän kärsi vuosia Armin unelmista.
vaani toisen miestä vuosikaudet ja aiheutti surua siten .
Oliko danny luvannut mennä naimisiin, kun lapset ovat isoja. Niin monet lupaa ja naisparat jää odottamaan vuosiksi. Sittn kun lapset ovat isoja, niin suurin kiihko on vähentynyt ja lupaus ei toteudu, vaan järki voittaa. Halutaan olla yhdessä aviovaimon kanssa ja ymmärretään, että on väärin tuo sivurakastuminen. Halutaan myös ehjä isovanhempila lapsenlapsille.
Näin käy usein kuulkaa,
Ainakin olivat lopettaneet seurustelunsa jo kauan ennen kuolemaa.
Surullisia tuollaiset rakastumiset. Aina joku niissä kärsii. Ihminen voi kontrolloida tekojaan.
Danny seurusteli.
Ja kuule, siihen seurusteluun tarvitaan aina kaksi, ennemminkin pitäisin Dannya syyllisenä siihen että piti vaimon ohella toista naista ja pilasi Armin unelmat perheestä ja lapsista odotuttamalla häntä katteettomilla lupaksilla vuositolkulla.
toiminnan. Ja mikäs dille se lissu sitten on? Uskoi suureen rakkauteen ja kärsi kun ukkonsa heilasteli armin kanssa? Kyllä jokainen normaali olisi jättänyt tuollaisen aviomiehen aikoja sitten. Eiköhän tuo ollut d:n ja lissun yhteinen sopimus, lissun aika kun meni dokaamiseen ja bisneksiin.
jo silloin.
Mitäs meni uskomaan mokomat lupaukset. Synti se kumminkin oli ukkomiehen kanssa seurustella. Eli enkelivertaus on hieman ontuva.
ap
pilasi Armin unelmat perheestä ja lapsista odotuttamalla häntä katteettomilla lupaksilla vuositolkulla.
-Danny oli paljon vanhempi kun Armi =eikö muka ole sillä merkitystä kenellä on enemmän "elämänkokemusta" ja menetettävää? Miettikää itse, vanhempi naimisissa oleva isä vert. nuori "tytön hupakko", kumman pitäisi enemmän painaa jarrua?
-Miksi Danny jatkoi liittoaan, joka nyttemmin on päättynyt eroon? On hyvä muistaa, että Dannyn ex-vaimolla mammonaa riittää, JOS kyse oli taloudellisista seikoista niin kumpi olikaan nk. "saama puolella"... Ei tainnut olla D?
-Edelleen Danny ihan julkisesti kaipaa Armia, eli ei varmasti ole ollut kyse mistään yksipuolisesta tunteesta. Jos rakastaa toista, niin miksi jatkaa avioliitossaan jne. se on väärin KAIKKIA osapuolia kohtaan, itse kärsii, puoliso kärsii, rakastaja/tar kärsii, lapset kärsivät jne.
-Käsittääkseni Armi oli hyvin herkkä ihminen, sellaiset yleensä ovat taipuvaisia myös hyväksikäyttöön.
-Miksi Danny jatkoi liittoaan
koska oli itse avioerolapsi. Dannylla traumaattinen kokemus lapsena vanhempien avioerosta ja isäpuolesta
sen Dannyn vanhemmat olivat eronneet ja hän oli kärsinyt erosta niin paljon ,että oli päättänyt, että hän ei ikinä eroa itse.
Mitäs meni rakastumaan, olisi voinut kyllä teoilleen jotakin. Eli olisi voinut lopettaa keikkailut siihen paikkaan, kun ymmärsi tunteensa. Ei vaan lopettanut yhteiskeikkailujaan.
Hän puhuu julkisuudessa rakkaudestaan siksi, että häntä haukutaan osallisuudesta Armin tuhoon.
Julkisuudessa tämmöisten puhuminen takuulla on hyvin loukkaavaa kumminkin Liisaa ja lapsia kohtaan. Noloa, että kaikki tietävät, millainen oli heidän rakkausliittonsa.
sen Dannyn vanhemmat olivat eronneet ja hän oli kärsinyt erosta niin paljon ,että oli päättänyt, että hän ei ikinä eroa itse. Mitäs meni rakastumaan, olisi voinut kyllä teoilleen jotakin. Eli olisi voinut lopettaa keikkailut siihen paikkaan, kun ymmärsi tunteensa. Ei vaan lopettanut yhteiskeikkailujaan. Hän puhuu julkisuudessa rakkaudestaan siksi, että häntä haukutaan osallisuudesta Armin tuhoon. Julkisuudessa tämmöisten puhuminen takuulla on hyvin loukkaavaa kumminkin Liisaa ja lapsia kohtaan. Noloa, että kaikki tietävät, millainen oli heidän rakkausliittonsa.
Dokasi ja lääkkeiden väärinkäytöstäkin huhuttiin. Tuskin tuo nyt niin kovasti dannya rakasti kun tahtoi itse olla julkisen nöyryytyksen kohteena. Kyllä normi ihminen olisi lähtenyt tuollaisesta liitosta.
Armi oli todella yksi kilteimmistä ja herttaisimmista ihmisistä joita olen tavannut.
elänyt liittoaan noin, kaikki eivät vain ole julkisuuden henkilöitä
Jos läheisistä hän oli hyvä ihminen niin kuinka rakastuminen tekee hänestä pahan? Ihminen voi olla hyvä ja on harmi, jos ap et tunne sellaisia ihmisiä. Joiden teot ovat niitä mistä hänet muistetaan ja ne ovat hyviä muita kohtaan.
Mutta tuhlasi nuoruutensa roikkumalla perheellisessä miehessä ja kuoli ryyppäämiseen ja lääkkeiden väärinkäyttöön käytettyjen vuosien jälkeen. Enkiliä näkyy ainoastaan ulkonäössä, ei elämän valinnoissa. Oikaiskaa minua ja kertokaa hänen hyvistä teoistaan?
Joko oli ihan tavallinen pinnallinen letukka, vaan kiltillä tyylillä kaunis, tai sitten oli henkisesti niin heikko ja herkkä luonne, että joutui helpolla lähipiirin (sen perheellisen miehenkin?) hyväksikäyttämäksi?
tuskaa Dannyn vaimolle ja lapsille.
Ei voi verrata enkeliin. Voiko ketään ihmistä oikeasti?
Kaunis se oli kyllä, että sikäli voisi verrata