Inhoan kun sanotaan "minun mieheni"
mikä helkkarin mun mies?? Siis eihän se mitään naisen omaisuutta ole se mies. Jotenkin omahyväiseltä kuulostaa tuo.
Itsekin olen tuota käyttänyt, mutta nyt päättänyt sen lopettaa. Miehellä on nimikin eikä mies ole mun omaisuutta ole
Kommentit (37)
vaan jollain lailla minuun liittyvää. Eivät lapsetkaan ole kenenkään omaisuutta, mutta silti sanotaan, että minun lapset. Tai minun vanhemmat. Tai minun työpaikka. Tai...
ihan ok, koska tottahan on, että vaimo on jonkun vaimo. Minun mieheni on jotenkin kokonaisvaltaisempi ilmaisu
Lopeta samalla sanomasta mun lapseni, mun äitini, mun veljeni, mun siskoni, mun isovanhempini, mun serkkuni, mun sukulaiseni, mun koirani, mun pomoni, mun kaverini.
Tosi omahyväistä, eihän ne oo sun omaisuuttas
Olen ylpeä ja ihanaa, että olet minun. Minun mieheni ja minun kultani..minä jatkan minun mieheni sanontaa, koska se on vain ja ainoastaan minun mieheni eikä kenenkään muun..
Lopeta samalla sanomasta mun lapseni, mun äitini, mun veljeni, mun siskoni, mun isovanhempini, mun serkkuni, mun sukulaiseni, mun koirani, mun pomoni, mun kaverini.
Tosi omahyväistä, eihän ne oo sun omaisuuttas
sama asia. Enkä lopeta.
Joskus on pakko sanoa minun mieheni jossain tilanteissa
ihan ok, koska tottahan on, että vaimo on jonkun vaimo. Minun mieheni on jotenkin kokonaisvaltaisempi ilmaisu
en ymmärrä pointtiasi vaikka en moista ilmaisua itse käytäkään vaan puhun miehestäni hänen etunimellään -myös niille jotka eivät häntä käytännössä tunne.
Kenelle saa kertoa tilanteestanne leikkauksen jälkeen? Kalle Kehvelille. Ja kuka tämä Kalle on? Minun mieheni.
Ilmoitan tässä nyt, että Esko hakee lapsen tänään päiväkodista. Jaahas ja kukas tämä Esko on? Minun mieheni ja siis lapselle tuttu henkilö.
Nainen on miehensä vaimo ja mies on vaimonsa mies tai aviomies. Ihan kummin haluaa sanoa. Minusta on luontevampi sanoa mieheni kuin aviomieheni.
juuri se mies, jonka kanssa jaan elämäni.
Pääasia, ettei sanota "meidän isäntä" (paitsi maatilojen emännät) tai "meidän isä" (paitsi lapset).
Jos minä mainitsen miehestäni, niin kyllä minä sanon usein "minun mieheni". En kyllä ymmärrä sitäkään, että miksi naisten pitäisi joka ikisessä tapaamisessa jauhaa omat ja muidenkin parisuhdekuulumiset. Luulisi, että naisilla olisi keskenään muutakin keskusteltavaa kuin minun ja sinun miehet. Varsinkin etäisempien tuttujen kanssa keskustellessa puhun miehestäni aina "minun miehenä" eivätkä he välttämättä edes tiedä mieheni nimeä. Kyllä miehelläni on nimikin, mutta en halua, että kaikki alkavat sitten vastaavasti puhua miehestäni hänen etunimellään. On todella ärsyttävää, jos joku hyvän päivän tuttu kaveri alkaa joka lauseessa kysellä, että "mitäs X:lle kuuluu... X sitä ja tätä" ihan kuin olisivat hyvääkin pataa keskenään. Haluan, että naispuoleiset tuttavanikin muistavat, että kyseessä on tosiaan "minun mieheni", joten turha tuttavallisuus kannattaa unohtaa.
Matista vaan miehestäni. Heistä olisi varmaan hieman vaikeea yhdistää se Matti johonkin. Minua taas kummastuttaa ihmiset, jotk apuhuvat kakista etunimillä olivat sitten missä poruksass tahansa. Sitä kuuntelija sitten miettii itsekseen, pitäisikö tieää mikä on sen Liisan,Paavon, Mikon jne suhde puhujaan.
Lopeta samalla sanomasta mun lapseni, mun äitini, mun veljeni, mun siskoni, mun isovanhempini, mun serkkuni, mun sukulaiseni, mun koirani, mun pomoni, mun kaverini.
Tosi omahyväistä, eihän ne oo sun omaisuuttas
sama asia. Enkä lopeta.
Joskus on pakko sanoa minun mieheni jossain tilanteissa
Kirkossa vihitty minun miehekseni. Ylpeydellä ja rakkaudella kutsun häntä miehekseni. Sitä hän on. Ei vähemmän voisi kiinnostaa miltä se sinusta tuntuu, ap! :D
...mua on aina ihmetyttänyt tällainen "omistajuus" ja sitten toisaalta sellainen oman persoonan hävittätä "mentiin kirkkoon jouluna, mentiin kahville, mennään kauppaan...". Ja enpä ole kuullut muiden kuin naisten omistavan ja sulautuvan tällä tavalla, kielellisesti.
Mä puhun kyllä ihan vaan "Mikasta". Jokainen miettiköön sitten pää punaisena, että onkohan se tuon mies, isä, veli vai kaveri. Aivan sama.
Koen, että "minun mieheni" on a) epätoivoista reviirin merkkausta ja samalla b) epävarmuutta omasta asemasta. On saatu "kiinni" joku onneton ja nyt siitä ei irroteta edes puheenparressa.
Huh sentään. No, yhtä oksettava on, jos mies sanoo "naiseni." YÖKKI.
Ja vielä: vaikka olet sen "tahdon" käynyt papin edessä liukauttamassa, ei se kenestäkään tee sun omaasi. Ihminen kuuluu itselleen.
ihmisille jotka eivät tiedä mikä mun mieheni nimi on, kuten teille.
Sen sijaan se tuntuu vähän oudolta, että työkaveri jonka kanssa olen jutellut päivittäin viisi vuotta edelleenkin kutsuu vaimoaan aina "vaimoksi", ei edes "mun vaimoksi". Vaimo sitä ja vaimo tätä. Tässä vaiheessa mä kyllä jo tietäisin kenestä se puhuu jos käyttäisi vaimonsa nimeä.
Ei ärsytä, vähän vain kummeksuttaa.
meinannut naurattaa, mutta onnistuin pitämään naamani peruslukemilla. Tapasin pitkästä aikaa parikymppisen sukulaistytön ja hän esitteli poikaystävänsä noilla sanoilla. Seurustelua oli takana siinä vaiheessa muutama viikko.
vaikka olet sen "tahdon" käynyt papin edessä liukauttamassa, ei se kenestäkään tee sun omaasi. Ihminen kuuluu itselleen.
Onko av-mammalle yök jos puhun mun ystävistäni, kun en heitäkään omista? Onko oksettavaa jos mainitseni isäni, kun hänkään ei ole minun omaisuuttani?
Ymmärtäminen kyllä näissä palstajutuissakin kärsii pahasti jos av-mammakkeelle saa puhua vain etunimillä.
...mua on aina ihmetyttänyt tällainen "omistajuus" ja sitten toisaalta sellainen oman persoonan hävittätä "mentiin kirkkoon jouluna, mentiin kahville, mennään kauppaan...". Ja enpä ole kuullut muiden kuin naisten omistavan ja sulautuvan tällä tavalla, kielellisesti.
Mä puhun kyllä ihan vaan "Mikasta". Jokainen miettiköön sitten pää punaisena, että onkohan se tuon mies, isä, veli vai kaveri. Aivan sama.
Koen, että "minun mieheni" on a) epätoivoista reviirin merkkausta ja samalla b) epävarmuutta omasta asemasta. On saatu "kiinni" joku onneton ja nyt siitä ei irroteta edes puheenparressa.
Huh sentään. No, yhtä oksettava on, jos mies sanoo "naiseni." YÖKKI.
Ja vielä: vaikka olet sen "tahdon" käynyt papin edessä liukauttamassa, ei se kenestäkään tee sun omaasi. Ihminen kuuluu itselleen.
Mä pidän mielenvikasina höpsöinä niitä jotka puhuu etunimillä vieraille.
Siinäpähän oppivat, hoh. Mielenvikaisena pitäisin sinua, joka ei ymmärrä, että ristimä- tai kutsumanimi on kunnioittava, toisen identiteettiä tukeva tapa ilmaista, kun taas tuplaomistusmuoto...jaa, mistähän se kertoo? MINUN mieheNI. Eihän se ole enää mies eikä mikään, jos on vaimon omaisuutta. Relaa vähän.
Ne on mun lapset silloin kun kaikki menee hyvin, mutta miehen lapset silloin kun mokaavat.
Miehesi on tainnut mokata pahasti kun ei ole enää sun mies.