Inhoan kun sanotaan "minun mieheni"

Olen kuullut joskus, kun hän kutsuu minua työkavereilleen puhelimessa vaimoksi. Enpä ole ole ikinä ajatellut, että siinä olisi mitään kummallista. Ennemminkin ihmettelisin, jos hän puhuisi heille minusta nimellä, kun en ole tavannut ihmisiä kuin vilaukselta.



Minä olen luvannut avioliitossa ottaa puolisoni miehekseni. Me olemme yhtä. Minä olen ainakin mieheni omaisuutta siinä mielessä, että en minä kenenkään muunkaan vaimo ole.

"kirsi" viittaa "jyrkin" vaimoon, "juha" "annan" puolisoon jne jne.



Sanotko itse, että MINUN serkkuNI? Tai MINUN tätiNI?

Jälkeläiset ovat "nico-petteri" ja "jessi-jannica", sisko on "pirjo", veli "martti"...



Käsittämätön pelko!

tiellä...



Mutta sinä et sitten ainakaan puhu SINUN miehestäSI, kun kerran se omistajuus on teillä vaan yhteen suuntaan?



Mieleen tulee joku esine tai paketti, joka nyt sattuu pyörimään nurkissa, jos miehen "omaisudeksi" ryhdyt. Tosin provohan sä olet.

Meille sanottiin ainakin "Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako".



24

ja ensimmäisen kerran kuulin miehen sanovan "mun vaimo", niin kyllä mulla meinas sydän pakahtua :) Kuulosti niin ihanalta. Joten rinta rottingilla sanon mun mies ja mielelläni kuuntelen jos mies puhuu omasta vaimostaan.

...käypäs kysymässä Jani-Pekalta, onko hän sinun omaisuuttasi ja siis sinun miehesi aina ja jokaisessa asiayhteydessä?

...varsinkin kun joka toinen ketju tällä palstalla tuntuu olevan valitusta siitä, että tuo "mun mies" pilaa mun elämän, on saita, ostaa vääriä lahjoja, ei osaa käyttää rahaa, makaa sohvalla, ostaa paistinpannun, juo, pettää, sammuu, oksentaa, huutaa, paskantaa mariskooliin...

Niistä on turha kiistellä.



24

ja ensimmäisen kerran kuulin miehen sanovan "mun vaimo", niin kyllä mulla meinas sydän pakahtua :) Kuulosti niin ihanalta. Joten rinta rottingilla sanon mun mies ja mielelläni kuuntelen jos mies puhuu omasta vaimostaan.

Kuvittelin etukäteen, että avioliitto ei muuta mitään, mutta en tienyt kuinka mukavaa on olla vaimo. Tiedän, että miehenikin on ylpeä siitä, että olen hänen vaimonsa. En ole koskaan haukkunut tänne miestäni, joten turha yhdistää eri ihmisten viestejä toisiinsa.

No mitä sanaa tai termiä sitten pitäisi käyttää?



Elämänkumppani?

Orja?

Kaksjalkainen kotieläin?

Rahantienaaja?

Henkilökohtainen huoltomies?

Husbitch?



Ei saa arvostella jos ei itsellä ole parempaa ehdotusta.

selvänäkevät, kuka on "Timo" tai "Kaisa" - jos tuo on ainoa informaatio, mitä heistä kerrotaan.



Mutta harvoin siltikään kysyn, että keitäs nämä Kaisa ja Timo mahtavatkaan olla - myöntelen vaan ja yritän olla pitämättä yhteyttä noin väsyttäviin ihmisiin. ( Ja aika hyvin olen onnistunutkin ).



Itse käytän usein ilmaisua " X, puolisoni" - ja sen jälkeen käytän hänestä sen keskustelun ajan vain etunimeä. "Mieheni" kuulostaa minustakin vähän vastenmieliseltä, mutta aina en jaksa välittää.

mikä helkkarin mun mies?? Siis eihän se mitään naisen omaisuutta ole se mies. Jotenkin omahyväiseltä kuulostaa tuo.

Itsekin olen tuota käyttänyt, mutta nyt päättänyt sen lopettaa. Miehellä on nimikin eikä mies ole mun omaisuutta ole

Olet lähtenyt vähän ylianalysoimaan. Jos kieltä käyttää ja ymmärtää (tai on ymmärtävinään) toisella tavalla kuin useimmat muut kielenkäyttäjät, voi tulla väärinymmärryksiä tai omituisia tilanteita.

Ei kenenkään yksittäisen kielenkäyttäjän päätöksillä tai mielipiteillä ole oikeastaan merkitystä, kieli on kollektiivista omaisuutta.

Saako sitten esim. työkaveriltaan kysyä: "Onko sinun miehelläsi lomaa?" vai pitääkö senkin yrittää kiertää. En muista puolisoiden nimiä, joten keskustelu on hieman vaikeaa, jos ei saa käyttää sitä pahaa "mies"-sanaa. Ehkä kysyn seuraavalla kerralla "Onko sillä ihmisellä joka asuu teillä lomaa?". Kaikenlaisista asioista voikin tehdä vaikeaa. :DDD

...mua on aina ihmetyttänyt tällainen "omistajuus" ja sitten toisaalta sellainen oman persoonan hävittätä "mentiin kirkkoon jouluna, mentiin kahville, mennään kauppaan...". Ja enpä ole kuullut muiden kuin naisten omistavan ja sulautuvan tällä tavalla, kielellisesti.

Mä puhun kyllä ihan vaan "Mikasta". Jokainen miettiköön sitten pää punaisena, että onkohan se tuon mies, isä, veli vai kaveri. Aivan sama.

Koen, että "minun mieheni" on a) epätoivoista reviirin merkkausta ja samalla b) epävarmuutta omasta asemasta. On saatu "kiinni" joku onneton ja nyt siitä ei irroteta edes puheenparressa.

Huh sentään. No, yhtä oksettava on, jos mies sanoo "naiseni." YÖKKI.

Ja vielä: vaikka olet sen "tahdon" käynyt papin edessä liukauttamassa, ei se kenestäkään tee sun omaasi. Ihminen kuuluu itselleen.

Minä olen tietoisesti päättänyt, että esimerkiksi facebookiin en kirjoita tällaisia "me mentiin", "me tehtiin" juttuja. Vaan "minä menin, minä tein". Minä olen minä ja mieheni on oma itsensä. Meillä on omat kahdenkeskiset juttumme ja yhteiset tekemisemme, mutta kyllä minä haluan olla muun maailman silmissä oma itseni, en kenenkään "meidän emäntä" tai "sen Maken akka, mikä sen nimi nyt olikaan". Enkä myöskään halua näyttäytyä mieheeni sulautuneena lapsellisena parisuhdehöösääjänä, joka ei osaa puhua mistään ilman että vetää miehensä siihen mukaan.

Ja kyllä minä esimerkiksi työkavereilleni puhuessa käytän miehestäni etunimeä. Taisivat ihan kertamaininnalla oppia mieheni nimen ja ovat sen jälkeen tienneet kenestä on kyse. Muutenkin nämä asiat on aika helppo päätellä. Jos sanon vaikka että "Maken sisko on tulossa kylään", niin aika hölmö saa olla, jos kuvittelee että kyseessä on joku tuikituntematon tyyppi.

Luulin hänen puhuvan työkaveristamme (anteeksi omistusliite) Kallesta ja olin järkyttynyt Kalle-työkaverini (anteeksi omistusliite) kaksinaamaisuudesta. Onneksi parin viikon päästä tuli ilmi minullekin, että työkaverini (anteeksi omistusliite) olikin puhunut Kalle-miehestään (anteeksi omistusliite). Etunimellä kutsuttaessa tulee helposti väärinymmärryksiä. Joskus on tapahtunut niin, että olen saanut kortin pelkällä etunimellä, eikä ole ollut hajuakaan kuka lähettäjä on.

ap:lla riittää ärsytyksen aiheita. Jos vaikka naapuri kertoo: "Lähdin tänään kävelemään kotikatuani ja ihmettelin tätä kotikaupunkiani ja menin työpaikalleni, jossa työkaverini ei ollutkaan töissä ja jouduin yksin hoitamaan kaikki meidän asiakkaamme. Sitten tulin kotiin ja hain lapsen meidän päiväkodistamme ja kävimme tuossa meidän lähikaupassa ostamassa lapsen soijamaitoa, hän kun mun tavalliselle maidolleni allerginen."



Kauhistus: Naapurihan luulee omistavansa kadun, kaupungin, työpaikkansa, asiakkaansa, työkaverinsa, päiväkodin, kaupan ja vielä maidotkin!