Tiedätkö KETÄÄN, joka olisi katunut lasten kanssa kotona vietettyjä vuosia?

Nyt ovat jo 70-vuotiaita ja edelleen sitä mieltä, että ovat uhrautuneet ja selkeästi katuvat kotiäidiksi jäämistä ja syyttävät kaikesta lapsiaan. Vai meinaatko että he eivät itse tiedä??



Minun lapseni on hoidettu kotona. Esikoinen meni siis eskariin ja nuorin puolipäivähoitoon 4-vuotiaana. Nyt koululaisia ja edelleen minä olen kotona/työnhuoneella, kun koulu loppuu. Eli aina läsnä.



Joten en minä kotivanhemmuutta arvostele, kerron vain, että tiedän kaksi tapausta, jotka katuvat ja syvästi.



6

Itsekin harmittelen sitä etten pidempään ollut lasten kanssa kotona. 5 vuotta olin kotona ja harmittaa etten kauempaa jaksanut. Nuorempi lapsista joutui aloittamaan päiväkotitaipaleensa 2v6kk iässä.



Oma urakehitykseni kärsi kotivuosista todella rankasti, mutta silti nyt tuntuu siltä että olisi pitänyt vielä vähän pidempään olla kotona.

sisarusten vaikutuksen pienimpiin!!



Mitä teit vanhempien lasten kanssa? Veitkäö lasten teattereihin tai muihin kerhoihin? Entä aukaisitko oman kotisi ovet lasten ystäville? Kävikö teillä vieraita? Olitko itse aktiivinen?



Kotiäitiys ei todellakaan tarkoita sitä et siellä ollaan kuin sumpussa vailla tuhansia virikkeitä. Jos näin on se surkeaa touhua lasten kustannuksella!

sillä nyt olen työtön ja syrjäytynyt ja myös ihan rahaton.

Ehkä olisi sittenkin pitänyt hankkia ensin se vakituinen työpaikka mutta sen ajan Suomessa se oli aika mahdotonta kun ihmisiä pukattiin pihalle joka toisesta työpaikasta. Kadun sitä, että synnyin väärään aikaan. Jos olisin syntynyt joitakin vuosia aiemmin, olisin varmaan ehtinyt saada vakipaikan ja ehkä myös välttänyt irtisanomiset.

katumus on höpönlöpöä ja täysin turhaa. Monet "katuu" kun eivät viettäneet enemmän aikaa lasten kanssa. He katuvat romantisoitua kuvaa laatuajasta lasten kanssa. Sellaista se ei olisi kuitenkaan koskaan ollut... se olisi oikeasti ollut rasittavaa uhmaikäisten kanssa tappelua ja loskaisella pihalla möyrimistä. Mutta jälkikäteen voi kuvitella, että se olisi ollut pelkkää Strömsöä vaan...Ja kyllä se kaduttaa, kun lapsista tuli keskivertoälyllä varustettuja hemmoteltuja kakaroita. Niitä tuli liikaa lahjottua tavaralla kun korvasi sitä poissaoloaan ja tommosia niistä nyt tuli. toista olis, jos olis malttanut olla kotiäitinä ja antaa jotain itsestään...



Sitten moni katuu myös sitä, että tuli oltua kotona. Lapsista ei siltikään kasvanut superyksilöitä, vaikka kaikkeni annoin. Niistä tulikin tavallisia kiukuttelevia pulliaisia, jotka vielä 30-vuotiainakin syyttää äitiään elämänsä epäonnistumisista ja siitä, ettei äidillä ole varaa tukea rahallisesti ollenkaan, kun sillä ei ole koskaan ollut mitään tuloja. Menetetty ura kiukuttaa kotiäitiä kanssa, vaikka oikeasti se ura olis ollut pankin kassaneitinä tai siivoojana...



Eli turha katua :) Niin vaikeaa kun se onkin hyväksyä, lapset eivät ole äidin tekemisten summa, vaan omia yksilöitään

Ovat siis olleet noin 50-vuotta sitten kotiäitejä eivätkä menneet töihin lasten kasvettua!! Jos olisivat menneet töihin oltuaan 10-vuotta kotiäitejä puhuisivat toisin. Nyt haluavat korostaa omaa uhrautuvaisuuttaan -kuten minäkin joskus teen lapsilleni:) Tosin itse olen pienyrittäjä mutta en velkainen enkä järetön!



Jos uraäiti jää eläkkeelle puhuu hän tekemästään työstä ja joskus katuu ettei kouluttautunut pitemmälle ja saanut parempaa palkkaa ym. Katuu usein myös miten lapset itkivät, äiti älä jätä minua tänne....väsymystään lastensa kanssa...ettei ikinä oikein jaksanut mitään!



Kun kotiäiti jää eläkkeelle on selvää miten eläkkeen on käynyt. Kun sitä asiaa ei aikanaan ajatellut niin nyt sen rahan takia on katkera. Näitä asioita pitäisi osata kuunnella rivien välistä!

Vaihdevuodet heillä olisi ollut, vaikka olisivat menneetkin työelämään.



Eihän uraäiti koskaan ole kehnosti koulutettu tai hänellä ole kehno eläke! Minullakin eläkettä kertynyt jo 2 500 euroon asti ja korkeakoulutus.



Ja lapset kotona eskariin asti, ja nytkin alaluokilla aina äiti lähellä. Siirsin toimistoni koulun viereen.



ÄLÄ YLEISTÄ!

tuon katumisen kanssa! Kakkosvaihe loppuu ja alkaa kolmosvaihe! Sitä vaan tuntee että elämä jotenkin ohitse. Olet vanha eikä sulla luultavasti ole edes ulkopuolisia ystäviä kovinkaan paljoa. Sitä ruvetaan jossittelemaan jos jos jos eritoten sen eläkkeen takia! Toki viihdevuodet vaikuttavat vaikka olisit työelämässäkin. Seuratkaapa tuttavapiiristänne miten työystävyys loppuu kuin seinään ja yksin olet.



Nykyään on aivan toisin ei tarvitse olla pimennossa! Kaikesta saa tietoa eikä tarvitse olla pimennossa. 70-luku oli Suomessa ihan eri aikaa!!

eikä minua kaduta mikään. Päinvastoin, olen valintoihini äärettömän tyytyväinen.



30