Tytär saa kummilta lahjaksi vuohen (ja äiti kiehuu!)
Tytön kummi ilmoitti ostaneensa kummitytölleen ns toisenlaisen lahjan joululahjaksi eli tulossa on vuohi tai jokin muu vastaava. Samoin joulukorttia ei laittanut koska sanoi tänä vuonna antavansa joulukorttirahat hyväntekeväisyyteen.
Kannatan hyväntekeväisyyttä ja itsekin tykkään sopivissa tilanteissa rahaa lahjoittaa MUTTA mitä ihmettä sanon tytölleni joka saa kummin lahjapaketista kortin joka kertoo että puolestasi on ostettu vuohi?
Kiehun oikeastaan eniten sen takia että tyttären kummi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen rahoja jotka eivät ns ole häneltä itseltään pois millään tavalla eli joulukorttirahat, kummilapsen lahjaan menevät rahat jne. Omille lapsilleen&miehelleen on ostanut "oikeita" lahjoja ja kertoillut että mitä kaikkea on toivonut mieheltään. Kumma kyllä toiveiden joukossa ei ollut yhtään vuohta...
Eikö olisi parempi että hyväntekeväisyyteen lahjoitetut rahat olisi rahoja jotka on jollain tavalla itseltä pois sen sijaan että maksattaa oman "hyvän ihmisen sädekehän" muilla.
Ja ennen kuin mammat riehaannutte;) niin en ole laskenut tyttären lahjoja kummin varaan eli lapsi saa paketteja muutenkin. Jokin tuossa yhtälössä vaan silti mättää. Jos ei muu niin se että minä saan tyttärelleni selittää miksi kummi ei muista häntä mitenkään vaan antaa kaiken kehitysmaihin. Olisi ollut mukavampi jos olisi tullut vaikka suklaarasia jossa olisi ollut mukana tuo vuohikortti mutta postissa tuli kirjekuori eli sinne ei muuta mahdu kuin vuohi ja sekin kortin muodossa.
Kommentit (87)
Itse en jouluna ostanut kellekään lahjoja, en edes veljenpojalle. Jos minulla olisi omia lapsia, en ostaisi heillekään lahjoja. Sen sijaan opettaisin epäitsekkääksi hyväntekijäksi, jolle materia on toisarvoista.
Ethän sä ymmärrä yhtään mitään lapsen kehityksestä! Lapsi on jalo luonnostaan, haluaa antaa ja kokee myös hyväntekeväisyyteen ohjatun lahjan arvokkaasti, edellyttäen että äiti TUKEE häntä tähän ajatukseen.
Ahneelta paskalta vaikutat, anteeksi vain, olen todellakin sitä mieltä! Lapsesi kummi tajuaa lapsesi kehityksestä enemmän kuin sinä itse.
Ja össön sössön siihen päälle. Ihme pyhimysmeininkiä taas. Minä laitan rahaa hyväntekeväisyyteen ihan hiljaa itsekseni, ei mun tarvi siitä tehdä jotain Tapausta joulun kunniaksi ja kasvattaa jonkun muun lasta siinä sivussa.
Sinä kasvatat lastasi joka hetki esimerkkiä näyttämällä, halusit tai et.
Jos pahastut kummin lahjasta lapsen nähden, edistät lapsesi kasvamista ahneeksi. Jos suhtaudut myönteisesti, lapsi oppii että tällainenkin lahja voi olla hyvä juttu.
Niin yksinkertaista se on.
ostettu 4. Myös vuohi miehelle ja omille lapsilleen.
Musta noi vuohen ostamiset on ihan vittuilua.
Tuleekohan vuohi joka vuosi lahjaksi?
Muistakaa te myös kummia ja ostakaa hänelle vuohi.
Kyllä lapsen mielikuvitus riittää käsittämään sen, että VOI ostaa lahjaksi jonkun elukan niille joilla ei ole mitään. Mutta että sen tekee joku muka hänen nimissään, en usko että lapsi ajattelee tuota muuten kuin vääryydeksi. Ihan eri asia jos kummi tms sanoo, että tänä vuonna laitoin muuten lahjarahat tähän ja tähän tarkoitukseen.
eihän lapset sellaista vielä tajua. Eri asia jos kummilapsi on jo teini-ikäinen tai vanhempi.
Minun lapsenlapseni saa ainakin tänä vuonna vuohen. Oman eläintä ei vanhemmat anna ottaa. Kerran lapsenlapselleni idean ja hän oli ihan innoissaan mutta onkin harvinaisen kypsä ajattelemaan 7 vuotiaaksi. Ei mikään itsekäs paska. Täytyy siis varmaan ottaa huomioon lapsen kehitys tuossa asiassa kanssa. Joillakin on empatiaa jo pienenä ja minusta sitä kannattaa opettaa heti kun vain mahdollista. Saa muutenkin niin paljon krääsää ettei oikein enää keksi mitä tarvitsi. Siksi minusta sopii erilainen lahja myös lapselle
ap kommentteja kaivataan!? vai rupesiko oikeesti hävettämään jo koko valitus?