Kieroileva 12v, mitä tehdä?

Lapseni hieman nuorempi kuin sinun... Välillä on kiero kuin korkkiruuvi! Ja se suututtaa ja ärsyttää toden teolla. Ilmeisesti lapsesi on luova ja erittäin kekseliäs... Kokeilee "fiksuuden" rajoja puhumalla potaskaa... Ainakin näin meillä. Kana on nokkelampi kuin muna, ja on laitettu erittäin kovat rangaistukset: ei karkkipäivää, ei leluja, ei kavereita, ei tv:tä tai peleja saati sitten kirjoja... Ja ehkä jopa hieman ylidramaattinen suhtautuminen hänen valheisiin ja vastuuttomuuksiin.... Lapseni on siinä iässä, että ei auta vedota "järkeen" kun sitä ei oikeasti ole. Mukavuudenhalu ajaa hänet selviytymään hankalista tilanteista... Olen korostanut, että epämiellyttävä totuus on 1000 kertaa parempi kuin valhe. Ja jaättänyt rankaisematta tuhmuudet kun ollaan oltu rehellisiä, mutta rankaissut valheesta.... Joo... olen paha äiti... myönnetään.. :)

Koko lapsuuden syytti kaikesta mahdollisesta, korosti jatkuvasti että aina on puhuttava totta eikä saa valehdella, enkä pienenä valehdellutkaan. Silti äiti aina luuli että valehtelin, ja rankaisi siitä. Jos kerroin totuuden, hän keksi siihen itselleen mieluisamman selityksen että saisi haukkua ja antaa rangaistuksen. Nykyään välimme täysin piloilla enkä ole vuosiin kertonut hänelle mitään elämästäni. Onnea valitsemallasi tiellä. Liika ankaruus ja muistuttelu ja vahtaus on lapsille pahasta.

Olet säikyttänyt sen tytön kurillasi ja hän on oppinyt, että valehtelemalla pääsee helpommalla. Vaikea sellaista on yhtäkkiä kääntää päälaelleen.



Mutta mitä jos kokeilisit toista lähestymistapaa, positiivista versiota? Jätät vähemmälle huomiolle sen, kun tyttö venkoilee, mutta kiität ja halaat ja kannustat, kun uskaltaa tunnustaa hölmöyksiään.



Minkä suuruusluokaan kieroilusta on muuten kyse? Varastaako/ lintsaako hän vai yrittääkö muuten vain ostaa hyväksyntääsi esittämällä enkelimpää kuin onkaan? Kuulostaa jotenkin siltä, että janoaa hyväksyntää.

on samanlainen. Koskaan ei ole tehnyt mitään, kaikki on aina pikkuveljen tekosia jne. Saattaa olla esim. keittiössä tekemässä jotain kiellettyä, ja kurkkii välillä ettei kukaan katso, ja jos joku tulee niin juoksee äkkiä pois. Rasittavaa. Olisipa oma lapseni, niin pistäisin kuriin.

Olin sydänjuuriani myöten järkyttynyt, kun omat vanhempani kaiketi yrittivät varautua pahimpaan ja yrittivät suojella minua murrosiän kommervenkeiltä. Kun olin ihan viattomasti ihastunut vähän itseäni vanhempaan poikaan, olinkin yhtäkkiä melkein sänkyyn hyppäämässä. Kun muu perhe meni kesälomalle mummolaan, minut työnnettiin puolitutn perheen luokse kesäksi erilleen "maailmasta", etten päässyt tekemään pahojani. Kaikessa tuli esille ylireagointi, liian aikainen ennakointi ja pelko ja olin itse vain hädissäni, että mitä pahaa olen muka tehnyt.



Kotiintuloajat olivat ihan kohtuuttoman tiukat, en nähnyt kavereita ollenkaan puoli yhdeksän jälkeen ja olisin kuitenkin käynyt vain seurakunnan nuortenilloissa. En todellakaan ryyppäämässä.



Tuosta kaikesta kurista seurasi vain se, että muutin kotoa pois heti kun pääsin 17-vuotiaana lähtemään ja tein ihan kaikki ne pahuudet mistä oli syytetty jo valmiiksi. Olin ihan hukassa jokusen vuoden.



Nyttemmin välit ovat ihanat, mutta kyllä on ollut kivinen tie. Äitikän ei ole koskaan pyytänyt sanallakaan anteeksi. Kaikki on aina kuitattu "teimme parhaamme". Olisipa siihen kuulunut myös kuunteleminen ja luottamus.

Vasta siinä vaiheessa kun tiedän totuuden, syytän lasta. Ja mä en tosiaankaan toivo, että voin hermostua lapselle valehtelusta. Hän on saanut aivan samanlaista kohtelua kuin vuotta nuorempi siskonsa. Mua vaan niin turhauttaa se ketkuilu, josta jää kuitenkin aika usein kiinni. Ja vaikka olisi jo jäänyt kiinni, niin silti yrittää laittaa muiden piikkiin.

Ja sitähän mä juuri kysyin, että kannattaako jättää lievät ketkuilut huomiotta vai pitää tiukka linja...

ap

Koko lapsuuden syytti kaikesta mahdollisesta, korosti jatkuvasti että aina on puhuttava totta eikä saa valehdella, enkä pienenä valehdellutkaan. Silti äiti aina luuli että valehtelin, ja rankaisi siitä. Jos kerroin totuuden, hän keksi siihen itselleen mieluisamman selityksen että saisi haukkua ja antaa rangaistuksen. Nykyään välimme täysin piloilla enkä ole vuosiin kertonut hänelle mitään elämästäni. Onnea valitsemallasi tiellä. Liika ankaruus ja muistuttelu ja vahtaus on lapsille pahasta.

Ja aina olen korostanut, että rehellisyydellä pääsee helpommalla. Ja myös käytännössä näyttänyt sen monta kertaa.

Olen aina yrittänyt huomioida, jos kertoo heti totuuden. Aika pienistä jutuista on kyse eli siksi ei ole tarpeen mitään showta järjestää, mutta mua tosiaan turhauttaa tuo käytös. Tyttö saa erittäin paljon positiivista huomiota jo hyvän koulumenestyksen ja todella hienon luonteensa ansiosta. Tuo valehtelu/ketkuilu on ainoa negatiivinen asia koko lapsessa, mutta se tosiaan turhauttaa mua.

ap

Olet säikyttänyt sen tytön kurillasi ja hän on oppinyt, että valehtelemalla pääsee helpommalla. Vaikea sellaista on yhtäkkiä kääntää päälaelleen.

Mutta mitä jos kokeilisit toista lähestymistapaa, positiivista versiota? Jätät vähemmälle huomiolle sen, kun tyttö venkoilee, mutta kiität ja halaat ja kannustat, kun uskaltaa tunnustaa hölmöyksiään.

Minkä suuruusluokaan kieroilusta on muuten kyse? Varastaako/ lintsaako hän vai yrittääkö muuten vain ostaa hyväksyntääsi esittämällä enkelimpää kuin onkaan? Kuulostaa jotenkin siltä, että janoaa hyväksyntää.

Voin vain kuvitella millainen poikasi;)on:D

Hauskasti muotoiltu... Kun valehtelee, niin valehtelee, jotain on pielessä. Tosi hieno luonne, huh, jos valehtelee alati. Mistä hänelle hieman vieraammat osaavat erottaa sen hienon luonteen, sehän voi olla valhetta sekin? jos tosiaan valehtelee muka vain pikkujutuista, kyllä se valehtelee isojakin, muttet vain huomaa.

Alat valehtelemaan hänelle takaisin tilaisuuden tullen. Anna likan maistaa omaa lääkettään. Kysyt sitten jälkeenpäin miltä tuntuu kun luottoihminen valehtelee. Valehtelet sillai sopivasti, eli siten että tyttö tajuaa että nyt ei ole kaikki kohdallaan faijan/mutsin puheissa, eli valhe ei saa mennä täydestä, tai sen pitää ainakin jälkeenpäin valjeta hänelle. Teet selväksi että vit**ilu (valehtelu) ei lopu ennenkuin hänkin sen lopettaa mutta älä esitä sitä uhkauksena vaan yhteisenä sopimuksena. Sitten tietysti varaudut siihen että hän "lupaa" lopettaa.



Veikkaan että hän on onnistuneesti valehdellut sinulle ennenkin, tai onnistunut pimittämään sinulta asioita monia kertoja, ja hän on kokenut valehtelun hyvin palkitsevaksi. Siksi hän jatkaa sitä. Voi olla myöskin että kova kuri on ajanut hänet valehtelemaan.



Itse kieltäisin lailla sanoa lapselle "En minä suutu jos kerrot totuuden". Minun kokemani mukaan tunnustamisesta ei koskaan palkita, ja suututaan kuitenkin aina.