Sossutädit rapussa murhan aikana! (koko hakunila-artikkeli)
Poliisin mukaan asunnossa oli hetkeä ennen surmatöitä ollut kaksi Vantaan kaupungin sosiaali- ja kriisipäivystyksen työntekijää, jotka olivat tapahtumahetkellä rappukäytävässä odottamassa asuntoon hälytettyä poliisipartiota.
Esitutkinnassa on selvinnyt, että surmatut äiti ja lapset olivat syyskuussa menneet turvakotiin. Lokakuussa äiti oli palannut Hiirakkokujan asuntoon miehensä luokse, lapsille oli tässä vaiheessa tehty huostaanotto.
Tänään sosiaaliviranomaiset olivat vieneet lapset asuntoon perhetapaamiselle, jonka yhteydessä tapahtumat etenivät surmatöiksi.
Tytöt olivat 5- ja 8-vuotiaita. Heidän äitinsä oli syntynyt 1967. Isä on syntynyt 1961.
Rikoskomisario Timo Nyyssösen mukaan poliisi epäilee, että mies on surmannut uhrit tänään iltapäivällä teräaseella.
HS
Kommentit (229)
"Sosiaalityöntekijät olivat jo poistumassa asunnosta Hakunilassa lasten kanssa, kun tilanne kärjistyi. Ovi lyötiin kiinni ja 5- ja 8-vuotiaat tytöt jäivät asuntoon."
Edelleenkin jään ihmettelemään, miten molemmat sosiaalityöntekijät olivat voineet poistua ovesta rappukäytävään ensimmäisinä, jos lapset olivat vielä sisällä?

Kirjoitatte koko ajan, että tuon ikäiset lapset ovat noin vaan mukaan kopattavissa. Lapset ovat yleensä lojaaleja vanhemmilleen, ja sossuilla ei ole ehkä ollut mahdollisuutta repiä heitä esim. irti äidistään, joka ei ehkä ole tajunnut tilanteen vakavuutta keskittyessään lapsiinsa? Isäkin on saattanut leperrellä lapsilleen.
puhuin omasta pahoinpitely ajasta, se 15min.
ja en halua kertoa tekijää.
Jos sun oma veri lentää niin oletettavasti olet hieman heikommassa asemassa kuin että toisen veri lentäisi ja puolustaisit.
Siinä vaiheessa kun on noinkin rankasta kokemuksesta omakohtaista tuntumaan niin tulkaa sitten kommentoimaan. Ensi viillon jälkeen tulee niin kova kipushokki päälle ettei tunne mitään... seuraavat viillot ei tunnu enää missään...
Koska tuo on ilmeisesti toimintaohje!
Ei lapsia nyt käytävään voi ensin laittaa?
En usko hetkeäkään että ovi vedetään kiinni ja sossut käytävässä kädet ojossa. Miksi ne siellä on ennen lapsia?
Ne on paenneet rappuun.
Ukko alkaa uhkaavaksi, akat siirtyy käytävään ja ovi vedetään kiinni. Toivottavasti ei itse ole painaneet ovea kiinni.
Mitenkään tuollaista toimintaa ei voi hyväksyä!
antamaan lapsia takaisin ja avaamaan ovea, ja SIKSI sossut soittivat poliisit, virka apuna kun vanhemmat yhdessä sieppasivat lapset sisään. Mä vähän veikkaan, että olivat yhdessä suunnitelleet jutun, että lapsia ette vie, me tapetaan kaikki. Kaikkia helvetin hulluja on, niinkuin tässä isä ja äiti, ja jos yhtäkkiä ihminen tönäistään rappuun ja suljetaan ovi, niin ei siinä voi sossuja syyttää. Miksi joidenkin on vaikea tajuta, että tämän jutun syyllisiä ovat isä ja äiti, eivät sosiaaliviranomaiset, jotka halusivat vain että lapset tapaavat nämä kivat vanhemmat ennen joulua?
ÄITI hylkäsi lapsensa ja halusi palata ihqun miehensä luo, ja VANHEMMAT eivät päästäneet lapsia ulos ja kieltäytyivät palauttamasta heitä, ja sitten sossut soittivat poliisit auttamaan. Tietämättä, mitä sisällä sitten tapahtui. Meillä on tässä kusipäät, itsekkään tod. näk. sekakäyttäjävanhemmat jotka sieppasivat lapsensa vetämällä oven kiinni, ja joku/jotkut päättivät tappaa pikkutytöt suljetun oven takana, ja tee syytätte niitä työntekijöitä, joille tapahtui täysin yllättävä, hirveä tilanne perhetapaamisen lopuksi?
Kirjoitatte koko ajan, että tuon ikäiset lapset ovat noin vaan mukaan kopattavissa. Lapset ovat yleensä lojaaleja vanhemmilleen, ja sossuilla ei ole ehkä ollut mahdollisuutta repiä heitä esim. irti äidistään, joka ei ehkä ole tajunnut tilanteen vakavuutta keskittyessään lapsiinsa? Isäkin on saattanut leperrellä lapsilleen.
Isä hakkaa puukolla vieressä äitiä, siskoa ja sossuihmiset oven takana "auttamassa"? Ei siinä ole lojaaliutta lapsilla.
Hienoa että taistelit ja selvisit!
Hyvää joulua!
puhuin omasta pahoinpitely ajasta, se 15min.
ja en halua kertoa tekijää.
Jos sun oma veri lentää niin oletettavasti olet hieman heikommassa asemassa kuin että toisen veri lentäisi ja puolustaisit.Siinä vaiheessa kun on noinkin rankasta kokemuksesta omakohtaista tuntumaan niin tulkaa sitten kommentoimaan. Ensi viillon jälkeen tulee niin kova kipushokki päälle ettei tunne mitään... seuraavat viillot ei tunnu enää missään...
kuolla asiakkaan puolesta. En tiedä, mitä ko tilanteessa on tapahtunut, mutta jos voisin, niin heidän lisäkseen, joita menetys koskee, ottaisin osaa myös näiden sosiaalityöntekijöiden taakkaan (virhe tai ei, tämä ihan varmasti psyyken tasolla tulee seuraamaan heitä loppuelämän) sekä poliisin ja muiden paikalle tulleiden taakkaan.
On hyvä ramboilla puheissaan niin kauan, ennen kuin on oikeasti ollut tilanteessa, jossa esim väkivaltarikollinen on kädet/veitsi kaulalla tai uhkailee ja hyökkää kimppuun.
palsta on aivan käsittämätön.
Päivät pitkät täällä huudetaan, että sossut kyttää turhaan. Sitten toisaalta kuvitellaan, että heillä pitäisi olla jotain yli-ihmisen kykyjä.
Käsi sydämelle: kuka teistä huolisi tuollaisen koiranviran? 2000e palkalla vastaat kaikesta maan ja taivaan välissä, vaikka oikeasti sulla ei ole valtaa eikä valtuuksia mihinkään.
Silti, he olivat siellä lasten turvana. Tapaaminen oli suunniteltu väärin.
antamaan lapsia takaisin ja avaamaan ovea, ja SIKSI sossut soittivat poliisit, virka apuna kun vanhemmat yhdessä sieppasivat lapset sisään. Mä vähän veikkaan, että olivat yhdessä suunnitelleet jutun, että lapsia ette vie, me tapetaan kaikki. Kaikkia helvetin hulluja on, niinkuin tässä isä ja äiti, ja jos yhtäkkiä ihminen tönäistään rappuun ja suljetaan ovi, niin ei siinä voi sossuja syyttää. Miksi joidenkin on vaikea tajuta, että tämän jutun syyllisiä ovat isä ja äiti, eivät sosiaaliviranomaiset, jotka halusivat vain että lapset tapaavat nämä kivat vanhemmat ennen joulua?
ÄITI hylkäsi lapsensa ja halusi palata ihqun miehensä luo, ja VANHEMMAT eivät päästäneet lapsia ulos ja kieltäytyivät palauttamasta heitä, ja sitten sossut soittivat poliisit auttamaan. Tietämättä, mitä sisällä sitten tapahtui. Meillä on tässä kusipäät, itsekkään tod. näk. sekakäyttäjävanhemmat jotka sieppasivat lapsensa vetämällä oven kiinni, ja joku/jotkut päättivät tappaa pikkutytöt suljetun oven takana, ja tee syytätte niitä työntekijöitä, joille tapahtui täysin yllättävä, hirveä tilanne perhetapaamisen lopuksi?
Kysytäänkö tuonikäisiltä edes TAHTOA "haluatteko nähdä isää ja äitiä?" vai onko lastensa näkeminen enemmänkin huostaanoton kohteeksi joutuneiden vanhempien OIKEUS?
Että huhheijaa vaan, av.
Kamala tapaus, ei muuta länkytettävää.
huostaanottotilanteessa,oli isukilla pyssyt ja vehkeet ja vaimo huusi,että tapa se ämmä.No työkaverini tämä perhetyöntekijä tuli viimeisenä talosta ulos ja hengissä.Ei kuitenkaan koskaan enää aio omaa henkeänsä uhata,tosin talosta ei ollut mitään ulospääsyä tuolloin.Osa sossuista oli rapussa odottamassa poliiseja,mitä muutakaan siinä tilanteessa vois tehdä.
näin se kela puristaa ihmisiä,jonkun joskus tekee sitten mieli tappaa
tuota tapausta millään tavalla estää, ei ne paljain käsin pysty tappelemaan puukkoa vastaan, jos tilanne nyt vaikka sellainen olisi ollutkin, että joutuivat pakenemaan.
Todennäköisesti ne sossut ei todellakaan voineeet edes kuvitella, että jotain noin kauheaa tapahtuisi, ja varmasti tekivät kaiken sen, mitä pystyivät tekemään. Inhottavaa syyllistää heitä millään tavalla, minä ainakin tunnen myöytätuntoa myös heitä kohtaan, ei varmaan ole ollut helppo tilanne ja asia jää varmasti painamaan vuosikausiksi, tai loppuelämän ajaksi.
Lapsille RIP
Sossuille voimia. Ei tule olemaan helppoa.
Sen jälkeen voi aina pohtia, onko sossussa ylipäätään, tai yhteiskunnassa ja koko vitun systeemissä jotain vikaa. Ja että voiko näitä millään lailla ehkäistä.
Ihan turha täällä tuomita noita sossuja ja odottaa heiltä jotain ninjatoimintoja. Käsilaukulla on paha torjua teräaseen kanssa uhkaavaa hullua. Menkää nyt naiset itseenne.
palsta on aivan käsittämätön.
Päivät pitkät täällä huudetaan, että sossut kyttää turhaan. Sitten toisaalta kuvitellaan, että heillä pitäisi olla jotain yli-ihmisen kykyjä.
Käsi sydämelle: kuka teistä huolisi tuollaisen koiranviran? 2000e palkalla vastaat kaikesta maan ja taivaan välissä, vaikka oikeasti sulla ei ole valtaa eikä valtuuksia mihinkään.
:(
Eikä meistä kukaan tiedä, että onko juttu mennyt esim niin, että lapset ja sossut on kävelleet kohti ovea, toinen lapsi on sanonut että on vessahätä ja tytöt ovat siitä kääntyneet vessalle tms. Ihan järjettömän kamalaa.. ja isä jos selviää (ilmeisesti ei kuolettavasti vahingoittanut itseään?) niin monenko vuoden päästä on ulkona taas, ehtii vaikka uutta perhettä :(
minä olen ihan paljain käsin tapellut puukkoa vastaan ja edelleen olen tässä kirjoittamassa. eläissäni en ole taistelulajeja harrastanut, haluisin vain pysyä hengissä!
Suomen systeemissä on vikaa ja pahasti, tuota tapaamista ei IKINÄ olisi pitänyt järjestää kotona vaan valvotuissa tiloissa.
t. 47
sossut olivat poistumassa LASTEN kanssa, eli avasivat oven, astuivat rappukäytävään mutta ovi vedettiin kiinni heidän jälkeensä--joko isä tai äiti on vetänyt oven kiinni tyttöjen nenän edestä. Sossut soittaneet poliisille ja kuunnelleet murhanääniä rappukäytävässä, näin se on mennyt.
Lapsiraukat.