Muita jotka ei ole tehneet vielä mitään jouluruokavalmisteluja? mitä teette itse ja milloin?
Kommentit (28)
Kinkun paistan aatonaattona, laatikot olen tähän asti paistanut ennen kinkkua aatonaattona mutta tänä vuonna ajattelin paistaa vasta aattona. Riisipuuron ja tortut teen aattoaamuna. Rosollia tai sienisalaattia ei meillä kukaan syö. Juustotarjottimen teen aattona. Pipareita kyllä paistoin jo lasten kanssa enkä niitä varmaan enää tee lisää. Niin ja savustetun lohen ostan valmiina kaupasta.
ruuan laitan aattona, en leivo mitään
ja tehnyt vähän suklaita. Ruuat kaikki on laittamatta. Taitaa jäädä aatonaattoon suurin osa ellen keskiviikkona ehdi tehdä jo osaa, niitä jotka säilyy. Jäädykkeen voisi tehdä pakastimeen jo alkuviikosta.
Kinkku pitää siis paistaa ja rosolli tehdä. Lanttu- ja porkkanaaatikoita en tee itse, ja en tiedä teenkö ollenkaan vai korvaanko uunijuureksilla. Perunalaatikon ajattelin laittaa kuitenkin.
Paljon ostetaan valmiina (mm. kalat) joten kamalasti ei jää laittamista loppujen lopuksi.
Taidan aloittaa joulusiivouksen jo ensi viikolla. En ole koakaan ehtinyt tekemään joulusiivousta kokonaan. Jospa nyt aloittaisi jo...:)
kaikkea joulusiivoukseen kuuluukaan?
muistaa huomenna käydä taas kasvimaalla juttelemassa lantuille, punajuurille, sipuleille, porkkanoille ym kaikille joita jouluruokiin tarvitsen. Kun kehuu kasveja niin innostuvat kasvamaan entistä paremmin.
Jouluverhot vasta silitin ja kirjoitin joulukortit.
sitten ajattelin ostaa semmoisen valmiin vegaanisen kinkun ja vegaanisia juustoja. Muuten ollaan kyläpaikkojen ruuissa.