Joulu meni pilalle. Esiteinillä diagnosoitiin Asperger...

Jos nyt oletettaisiin, että ap kehitysvammakuvitelmineen ja ei-työtä-ei-parisuhdeetta-ennusteineen ei olisikaan provo vaan ihan oikeasti vain tavattoman tietämätön (ja ilmeisesti aika yksinkertainen, koska tämä tieto kyllä yleensä hoidetaan vanhemmille perille jo ennen diagnoosin antamista) niin on jännittävää, miten erilailla diagnoosiin voi reagoida. Ap haluaa rangaista lastaan ja on pettynyt lapseensa. Kun minun lapselleni annettiin sama diagnoosi, halusin palkita lasta tajutessani, miten paljon enemmästä - suuremmasta määrästä haasteita ja vaikeuksia - hän oli jo selvinnyt kuin tavalliset lapset ja kuinka paljon voimia ja älyä hän vielä tarvitsisi kompensoimaan aspergerin aiheuttamat sosiaaliset puutteet ja asitiongelmat myöhemmin. Onneksi voimia ja älyä on löytynyt ja oikean tuen avulla meidän 15-v asperger on jo löytänyt ensimmäisen tyttöystävänsä ja ensimmäisen kesätyönsä.



Ja vaikka lasten seurassa pitää olla oma itsensä ja näyttää tunteensa, on yksi tunne, jota aikuinen vanhempi EI näytä. Tämä tunne on tyytymättömyys lapseen itseensä persoonana ja yksilönä. Eli juuri se, jota ap sanoo tuntevansa.

Mikä ihme on esiteini?

Eiköhän ap:n lapsi ole ollut ihan samanlainen ennen diagnoosia kuin sen jälkeenkin. Eihän se diagnoosi varsinaisesti lasta enää mihinkään muuta vaan antaa ennen kaikkea selityksen lapsen erityispiirteille ja auttaa ymmärtämään lasta paremmin. Pitemmän päälle diagnoosi voi auttaa saamaan lapselle paljon enemmän tarvittavia tukitoimia esim. koulussa, jos lapsella on vaikkapa oppimisvaikeuksia.

Hei!

En tiedä oletko tosissasi, mutta vastaan niin kuin olisit.

Teen töitä lasten ja nuorten kanssa, joilla on Asperger. Neuvoni on, että tutustu Aspergeriin. Aspergerin oireyhtymä ei estä lasta elämään täysipainoista elämää, hänellä on vain tiettyjä piirteitä. Nämä piirteet voivat esimerkiksi olla haasteita sosiaalisessa kanssakäymisessä, aistiyliherkkyyksiä tai korostuneita mielenkiinnonkohteita. Monet ihmiset, joilla on asperger, kouluttautuvat hyvään ammattiin (ovat usein todella fiksuja!)ja perustavat perheen.

Kerrot tyttäresi Aspergerin olevan hyvin lievä. Ihmettelen, eikö diagnoosi helpota oloasi, kun tiedät, että tyttäresi käyttäytyminen (tai mitkä haasteet ovatkaan) ei ole hänestä eikä teistä kiinni, vaan aspergerista. Ei diagnoosi tyttöä mihinkään muuta, ei mikään tie hänen elämässään ole sen takia poissuljettu.

Miehesi puhumattomuutta ja sinun "ei tee mieli ostaa niin paljon lahjoja" -ajatuksia ihmettelen suuresti. Älkää vain jättäkö tyttöä yksin, hän on yhtä arvokas kuin kuka tahansa. Suosittelisin teitä puhumaan hoitavan tahonne kanssa sopeutumisvalmennuskurssista.

Terveisin tyttärestänne huolestunut

eikä noin pelottavan tyhmiä ihmisiä oo olemassa. Aspergerein syndrooma ei ole "kehitysvamma"vaan perinnöllinen,lievä autismin muoto,AS-ihmisillä voi olla tiettyjä elämää hankaloittavia piirteitä,mutta ovat myös usein keskivertoa älykkäämpiä.Perheessäni on AS-henkilö,eikä hänellä ole todellakaan ollut ongelmia saada seurustelukumppaneita tai töitä.AP,lakkaa trollaamasta tai mikäli olet tosissasi,katso vaikka wikipediasta mistä on kysymys ennen kuin alat vähentää lapsen lahjoja tai muuta,hän kun ei voi sille mitään että on saanut sinun ja miehesi geenit.

Tutustuin Asperger-mieheeni, kun hän oli 36. Hänellä oli siihen mennessä ollut toistakymmentä tyttöystävää ja yksi vaimo.

toivoo as-aikuinen, kohta 15v nentin kanssa naimisissa, 3 lasta, korkeakoulututkinto ja vakituinen työsuhde. Elämä on välillä aika haastavaa, mutta olen elänyt käsityksessä, että niin se on muillakin.

oikeus mennä shokkiin uutisesta ja käydä surutyö lävitse. Todella raakaa mennä väittämään, että äiti ei voi masentua lapsen diagnoosista.

Ap.n tilanne voisi olla täysin mahdollinen. Kun on vuosia tiennyt salaa, että kaikki ei ole kunnossa, mutta kun lapsi menee seuloista läpi ja ei saa lähetettä mihinkään. Voi olla, että on kiusattu yms. Silti äiti toivoo, että kaikki olisi ok ja lapsi olisi vain persoonallinen.

Kun diagnoosi paukkuu niin ensimäinen reaktio voi olla mitä ihmeellisin.

Minä sanoisin, että hävetkää te terveiden lasten äidit, jotka ette antaisi assiäidin käydä shokkiaan laillaan läpi. Se siitä asettuu ja elämä asettuu uomiinsa ja äiti hyväksyy diagnoosin joku päivä.

Mutta silti kommentoin. Kukaan, siis ei kukaan voi olla niin pönttö, että masentuu tuollaisesta diagnoosista. Jos joku saa AS-diagnoosin, hänellä on oltava oireistoa, joka vaikeuttaa normaalia elämää. Diagnoosi ei siis muuta lapsen elämässä yhtään mitään, selittää kyllä käyttäytymisen piirteitä.

Että vasta nyt ja kuinka ihmeessä.

Olen niin pettynyt ja surullinen.

Mihin olet pettynyt? Toivottavasti itseesi ja mieheesi?

Olisit onnellinen, että tyttäresi ongelmiin on löytynyt selitys. Nyt hän saa oikeanlaista apua ongelmiinsa.

Tyttö ei tule saamaan poikaystävääkään tämän takia.

Voiko joku olla näin tyhmä? Uskomatonta.

..eikä edes kovin lievä sellainen.



Jouduin kyllä opettelemaan ihmisten kanssa olemista ja muuta sellaista, mikä sujuu tavallisilta ihmisiltä opettelemattakin (ja joudun edelleen). Toisaalta koulussa olin aina luokan paras läksyjä lukematta ja vaivaa näkemättä, eli siitä selvisin hyvin helposti. Elämässäni olen pärjännyt varsin hyvin; menestyn ammatissani ja minulla on varakas mies (jos nyt varakkuus jonkun mielestä on etu; itselleni kyllä ovat kelvanneet vähemmänkin varakkaat kumppanit).



Jokainen joutuu näkemään vaivaa jossakin. Helpompaa itselläni olisi ollut, jos olisin saanut diagnoosin jo nuorena eikä vasta aikuisiällä. Silloin olisin ymmärtänyt olla syyllistämättä itseäni omasta erilaisuudestani ja asennoitua myönteisemmin. Tämä mahdollisuus on nyt teidän tyttärellenne annettu. Katsokaakin, että ette pilaa tilannetta ryhtymällä itse syyllistäjiksi tai häpeämällä lastanne.



Tällaiset terveiset provonkin uhalla.

Lamaannuin ensin ja surin, että nyt tytölläni on rajoitteita monessa asiassa.

Asia kyllä rauhoittui kun sain lisää tietoa.

Mutta miksi ap on tyhmä jos on alkushokissa?

Onpa täällä taas täydellisiä mammoja. Tai sitten mammoja, joilla on kultalusikka perseessä, eikä ole koskaan joutunut tilanteeseen, missä ei hallitse ja mikä pelottaa.

Olen niin pettynyt ja surullinen.

Mihin olet pettynyt? Toivottavasti itseesi ja mieheesi?

Olisit onnellinen, että tyttäresi ongelmiin on löytynyt selitys. Nyt hän saa oikeanlaista apua ongelmiinsa.

Tyttö ei tule saamaan poikaystävääkään tämän takia.

Voiko joku olla näin tyhmä? Uskomatonta.

nykyään suunnilleen joka toisella lapsella on asperger? Mitä helvettiä oikeasti?

Voi olla alkuvaiheen shokkia. Minäkin itkin öisin pelosta kun lapsellani alkoi 4- vuotiaana näkyä kaikenlaisia oireita.



Nyt hän on ihana lapsi. Älykäs, taiteellinen, mielenkiintoinen persoona. Vaikeuksiakin on kaverisuhteissa, on pakkotoimintoja, unettomuutta.



En tiedä onko hänellä joskus työtä, poikaystävää. Ei sillä ole mitään väliä. Ei onni ole poikaystävästä kiinni ja asioilla on tapana järjestyä.



Anna itsellesi aikaa hyväksyä asia.

Näitä AS-tyyppejä on mm. Otaniemi täynnä ja siellä on tytöllä hyvät saumat löytää itselleen sopiva poikaystävä.



Lasta kannatta tukea hänen vahvuuksissaan ja harjoittaa sosiaalista puolta.

t. tutkija, perheenäiti, äo > 160, lievä asperger

mieleemi tulee, että samanlaisia vaikeuksia on ihan "terveilläkin" ihmisillä. En itsekään ole osannut tulkita ihmisiä oikein enkä käyttäytyä oikein, vaikka terve olenkin ja olen joskus epäillyt itselläni aspergeria. Olen tarvinnut opastusta monissa asioissa, jotka monet oppivat luonnostaan. Älyssäni ei kuitenkaan ole vikaa.



Tsemppiä kovasti teille kaikille. Sama rakas tyttönne hän on kuin ennenkin. Tässä tulikin jo muiden viesteissä todettua, että monet assit ovat fiksuja ja hyviä työssään eikä diagnoosi estä perheen perustamistakaan.