Aaarrrhhhhggg! Amisnuorista - OV
Hyvät siskot, vuodattakaa muhun voimaa kestää työharjoittelussa olevia! Sattuman onnettomasta oikusta olen ajautunut työpaikallani työnohjaajaksi ja nyt niiden paimentaminen ja töiden ja ohjaajaparien koordinointi työnnettiin mun hommaksi.
Perusongelma tuntuu olevan että niillä ei ole minkäänlaista käsitystä työelämästä noin yleensä. Oukei, ei tietysti voikaan olla, mutta kun ovat jo toisen vuoden opiskelijoita niin kai niille jotain on koulussa opetettu ja luulisi että osa on ollut jo kesätöissäkin.
Heti alkuun tuli seuraavat ongelmat:
- työaika alkaa klo 8, vielä klo 10 puuttui kaksi nuorta miestä, klo 10.45 he lopulta "valuivat" paikalle
- jo ruokkis on 30 minuuttia liukuvasti ajankohdalla 11.30-13, niin ei se tarkoita että ollaan koko aika pois
- koulun ja työpaikan sopimuksessa lukee, että harjoitteluajat noudattavat työpaikan työaikoja aamuvuoroissa. Klo 14 osa näistä sankareista totesi, että meillä loppuu koulu tänään kello 14 ja me lähdetään nyt kotiin koska koulu loppuu!
- kyselin harjoittelupäiväkirjoja, niin yhdelläkään ei ollut sitä mukana. Olivat ajatelleet ettei sitä tarvitse tuoda. P-le, miten ohjaajaparit voivat sitten kertoa koululle, mitä työtehtäviä ovat tehneet ja miten suoriutuneet jos mitään ei ole paperilla!
Siis näiltä tuntuu kokonaan puuttuvan yleinen ajantaju ja ymmärrys siitä, että työssä tehdään työtä tietty aika. Voin kuulostaa tiukkapipolta, mutta uskokaa tai älkää niin nää on aivan avuttomia! Kollega tosin sano mulle että älä valita, tää satsihan vaikuttaa lupaavalta, edellisessä satsissa vuosi sitten oli nuoria, jotka ei koko aikana vaivautunu harjoittelupaikalle.
Auts, mä alan pikkuhiljaa uskoa, kun nuorista valitetaan joka paikassa, että valituksissa onkin vinha perä. No, jospa tää tästä.
Kommentit (31)
Tähän! Palkkaa kehiin niin jo alkaa tapahtua
Itseäni ei voinut vähempää kiinnostaa jotkut palkattomat harjoittelut. Menin kyllä ajoissa, ja olin ihan työintoinen, mutta kun ne ikävimmät hommat kasautui päivästä päivään mulle (pohjalta se on aloitettava, mutta mitä hyötyä on, jos pitää pysyä siellä pohjalla ihan koko harjoittelun ajan). Toisaalta taas ei oikein ollut hommia. Piti seisoksella - eikä mulla teininä ollut valmiuksia ryhtyä toimeen. Varsinkin kun ammatillinen osaaminen ei tietenkään ollut millään tasolla vielä silloin.
Sitten menin isoon vilkkaaseen paikkaan, koko ajan oli tekemistä, ja uutta ja monipuolista. Opin nopeasti, ja pääsin jouluksi töihin. Keväällä tein iltaa ja viikonloppua koulun ohessa, ja seuraavan työssäoppimisen hoidin palkallisena (en tiedä miten sallittua tämä on, ja miten säädöksen menee, mutta silloin aikanaan oli ok) samassa paikassa.
Heti, kun alkoi palkka juosta, aloin myös minä juosta. Palkattomassa ei yksinkertaisesti ollut motivaatiota. Arvioija saattoi olla joku pikkupomo, joka ei nähnyt minua kertaakaan koko oppijaksolla, ja itsearvioimalla itseni hyväksi, sain hyviä arvosanoja. Löysäilin, kun saatoin - ja kun töitä tosiaan sai välillä ihan etsiä, tuntui kuin olisin ollut näkymätön.
Työnantajat käyttävät nuoria orjatyövoimana ja koulut vielä hyväksyvät sen. Törkeää!
kuule viitsi esittää vaatimuksia kun sinulla ei ole mitään sanojesi takana. Et sinä laadi sääntöjä -sinä tottelet muiden laatimia.
Sitä helpompaa sinulle mitä aikaisemmin tämän tajuat.
Toki voit yrittää mennä lakkoon tms.
Sitten vaan yhteiskuntakin menee lakkoon eikä maksa sinulle enää kaljarahaa.
Ja mitäs sitten teet? Siis oikeasti sen jälkeen kun olet uhoamisesi uhonnut.
Olen ollut opena ammattikoulussa. Osa ammattikoululinjoista on ihan syrjäytymässä olevien nuorien säilytyspaikkoja - osa näistä nuorista ei tule koskaan sopeutumaan työelämään.
Jotain on pahasti mennyt kasvatuksessa vikaan vanhemmilla, jos ammattikouluikäistä nuorta saa aamuisin soitella kouluun. Ja näin todella tehdään. Opet soittelee ja maanittelee, että aamulla sua ei näkynyt, tulisit nyt tunneille.
Niitä nuoria ei nappaa se opiskelu eikä niitä nappaa työnteko. Ei niillä ole kirjoja tai mitään osalla mukana koulussakaan. Ja vaikka olisivat tunnilla, eivät silti tee siellä mitään tehtäviä.
Vaikka kuinka yrität selittää, että töistä saa potkut, jos ei ole ajoissa paikalla, jos ei tee työtehtäviään tai jos lähtee kesken päivän pois omin luvin. Tai jos tulee kännissä paikalle.
Mutta kun ei kiinnosta, ei kiinnosta. Minkäs teet? Ainakin opena mulla on keinot loppu näiden nuorten osalta.
todisteltu että lukio on luusereiden paikka ja amis on ihan hottista ja amiksesta valmistuvat saavat suurimmat palkat eikä maistereilla ja ylioppilailla ole enää mitään tekoa suomalaisessa työelämässä.
Se taisikin sitten olla vain opetusministeriön propagandaa.
Opetan työvoimapoliittisissa koulutuksissa olevia nuoria. Heistä ehkä 1 % tulee pärjäämään työelämässä. Loput eivät.
Yhteiskunta syytää hurjat määrät rahaa näihin koulutuksiin ja tärkeää on, että nuorilla on kivaa. Sen varjolla voidaan sitten yrittää ohjata johonkin oikeaan koulutukseen. Tunnen, ettei työlläni ole juurikaan merkitystä. Tämä on täyttä pelleilyä.
Ne pärjäävät tulevat löytämään oman paikkansa yhteiskunnassa riippumatta siitä, miten toimin. Ne loput eivät, riippumatta siitä, miten toimin.
Nähdäkseni ainoa keino pyrkiä vaikuttamaan näiden nuorten kohtaloon on rahahanojen kiinni laittaminen. Niin kauan kuin sossu (tai vanhemmat) maksaa menot, nämä nuoret eivät takapuoltaan liikauta.
Olen ollut opena ammattikoulussa. Osa ammattikoululinjoista on ihan syrjäytymässä olevien nuorien säilytyspaikkoja - osa näistä nuorista ei tule koskaan sopeutumaan työelämään.
Jotain on pahasti mennyt kasvatuksessa vikaan vanhemmilla, jos ammattikouluikäistä nuorta saa aamuisin soitella kouluun. Ja näin todella tehdään. Opet soittelee ja maanittelee, että aamulla sua ei näkynyt, tulisit nyt tunneille.
Niitä nuoria ei nappaa se opiskelu eikä niitä nappaa työnteko. Ei niillä ole kirjoja tai mitään osalla mukana koulussakaan. Ja vaikka olisivat tunnilla, eivät silti tee siellä mitään tehtäviä.
Vaikka kuinka yrität selittää, että töistä saa potkut, jos ei ole ajoissa paikalla, jos ei tee työtehtäviään tai jos lähtee kesken päivän pois omin luvin. Tai jos tulee kännissä paikalle.
Mutta kun ei kiinnosta, ei kiinnosta. Minkäs teet? Ainakin opena mulla on keinot loppu näiden nuorten osalta.
Olen ollut opena ammattikoulussa. Osa ammattikoululinjoista on ihan syrjäytymässä olevien nuorien säilytyspaikkoja - osa näistä nuorista ei tule koskaan sopeutumaan työelämään.
Jotain on pahasti mennyt kasvatuksessa vikaan vanhemmilla, jos ammattikouluikäistä nuorta saa aamuisin soitella kouluun. Ja näin todella tehdään. Opet soittelee ja maanittelee, että aamulla sua ei näkynyt, tulisit nyt tunneille.
Niitä nuoria ei nappaa se opiskelu eikä niitä nappaa työnteko. Ei niillä ole kirjoja tai mitään osalla mukana koulussakaan. Ja vaikka olisivat tunnilla, eivät silti tee siellä mitään tehtäviä.
Vaikka kuinka yrität selittää, että töistä saa potkut, jos ei ole ajoissa paikalla, jos ei tee työtehtäviään tai jos lähtee kesken päivän pois omin luvin. Tai jos tulee kännissä paikalle.
Mutta kun ei kiinnosta, ei kiinnosta. Minkäs teet? Ainakin opena mulla on keinot loppu näiden nuorten osalta.
muutama vuosi ja siinä sivussa ne pilaavat myös kunnollisten nurten opiskelumahdollisuuksia. MITÄÄn eivät tee ja mitään niistä ei koskaan tule... Näiden syrjäytymiseen pitäisi puuttua viimeistään 7-luokalla ja siirtää ne joihinkin paja-kouluihin, joissa harjoiteltaisiin sitä työelämään siirtymistä vähän kerrassaan tuetusti. Tää hemmetin inkluusio vaan pahentaa asiaa sekä näiden luusereiden, mutta myös muiden osalta..

samaa mieltä ja tulen kyllä pitämään huolta että omista lapsistani ei tule tuollaisia ei mua nyt vaan nappaa -luusereita.

Korkeasaaressahan taitaa olla yks osa apinatalosta tyhjillään.
valtiovallan erityisessä suojelussa ja rahanjaon kohteina. Samaan aikaan kun nuorisotyöttömille annetaan 60 milj. euroa, että näillä olisi kivaa puuhaa ja kaikenlaista hauskaa yhteiskunnan tuella, vähennetään opiskelupaikkoja niiltä nuoriltä, jotka käyvät koulunsa kunnolla ja haluavat opiskella.
Kannattaa olla laiska, juoppo, lievästi masentunut sossun asiakas, silloin saa ihan kaiken mitä tahtoo. Ei kannata olla ahkera, työteliäs nuori, sillä häneltä SDP:läinen työministeri ja opetusministeri nappaavat ensimmäisenä etuudet eli mielekkään opiskelupaikan inhimillisen matkan päässä kotoa.

Tämä on niiiiiin käsittämätöntä!