Kun ystävä hylkää :-(

En syytä heitä, mutta en voi syyttää itseänikään. Olin täysin hukassa ja kipeä, en olisi voinut pahaa oloani salatakaan.

Harmi:(

[quote author="Vierailija" time="13.12.2011 klo 20:19"]

josko löytyisi lisää mielipiteitä joista heräisi uusia ajatuksia.

-Ap- (joka muuten käy terapiassa mutta ahdistuksen keskellä ei osannut olla hiljaa ystävänsä seurassa, jonka viisaat ajatukset valitettavasti auttoivat enemmän kuin edes terapeutti..)

[/quote]

Nyt on vähän liikaa marttyyria tuossa tekstinpätkässä että voisin antaa vain mennä ohi kommentoimatta.

Kyse ei ole siitä, että pitäisi olla hiljaa. Kyse on vuorovaikutuksesta ja vuorottelusta. Tavatessa kysytty "mitä kuuluu?" ei saa olla laukaisin itsesääliseen tunnin monologiin jonka jälkeen ei tulekaan kysyttyä vastakysymystä kaverilta, "mitä kuuluu?" Tai jos sen kysyy, et olekaan kiinnostunut tai käännät puheenaiheen jälleen itseesi aasinsillan kautta. 

Sellaiseen väsyy ystävistä parhaimmatkin.

Itselleni kävi samoin, sain todella hyvän ystävän työ paikaltani, kerroin hänelle omasta elämästäni paljon asioita ja samalla sain hänet reipastumaan ja tulemaan onnellisemmaksi. hänelläkin lapsuudessa ja nuoruudessa olleita pahoja ongelmia. Sitten hän kertoi tulleensa uskoon ja häipyi haluaisin jutella hänen kanssaan mutta hän ei.Kuulin että joku ns. kirkon mies oli sanonut että maailman ihmisiin ei pidetä yhteyttä.Olen huolissani hänen puolestaan .

Tulipa mieleen, että en ole pitänyt viime syksystä yhteyttä erääseen lapsuudenystävääni, jonka kanssa olin paljon. Täytyy ottaa yhteyttä.

Olen jo nelikymppinen, ja minulla on yksi ystävä joka on pysynyt mukana matkassa yläasteelta lähtien. Meillä on molemmilla ollut elämässä vaikeita kausia joita olemme purkaneet toisillemme, kumpikaan meistä ei kuitenkaan ole toista silloin hylännyt. Joskus nuorempana parisuhdeongelmissani kaadoin varmaankin liikaa huoliani hänen niskaansa. Hän jaksoi kuitenkin kuunnella ja ymmärtää, vaikka jälkikäteen ajateltuna olin varmaan aika rasittava ja lapsellinen.

Joskus käy niin, että kun elämässä tapahtuu jotain todella raskasta (perheenjäsen sairastuu tai jopa kuolee, tulee avioero tai -kriisi, jne.), ne joita piti ystävinään, kaikkoavat. Itse ajattelen, että juuri vaikeissa tilanteissa ystävyys todella punnitaan, ja ystävä uskaltaa myös olla rakentavalla tavalla rehellinen eikä vain hylkää sanomatta tai selittämättä mitään.

Harmi, että ei aina voi tietää, kuka todella on ystävyyden arvoinen, ennen kuin todella tulee tilanne jossa ystävyys punnitaan. Joskus tulee luotettua ihmisiin, jotka eivät ole sen arvoisia.

Minulle kävi toisinpäin ja se kyllä särki sydämen. Minä olin se, jolle ystäväni kertoi huolensa. Hänellä oli raskas ero menossa ja minä tuin häntä koko prosessin ajan. Hän halusi viettää paljon aikaa kanssani ja puhua tietysti asiasta. Huolten vastapainoksi teimme kaikkea kivaakin ja juhlimme tuoretta sinkkuuntumista. :) 

Mutta sitten kun ero oli selvä ja hän ei enää tarvinnut kuuntelijaa, hän hylkäsikin minut ihan kokonaan. Jäin kuin nalli kalliolle. Hän piilotti ensitöikseen Fb-seinänsä minulta eikä ehtinyt enää tavata ollenkaan. Puhelimessa jutteli niitä näitä ja aina oli kiire lopettaa. Olimme ystäviä ennen tuota eroakin ja yhtäkkiä sen jälkeen minut lempattiin kuin vanha rukkanen.

Se kyllä sattui! Surin sitä tosi kauan. En saanut mitään selityksiä, yhtäkkiä vain kaikki yhteydenpito hänen puoleltaan loppui ja ovet meni kiinni.

Miksi kukaan hylkäisi ystävänsä? Ystäväthän on maailman tärkein asia.

[quote author="Vierailija" time="13.12.2011 klo 11:53"]

Mitä minun kannattaa tehdä? Annanko olla? Tuntuu, että asia olisi hyvä läpikäydä ystäväni kanssa, mutta toisaalta tuntuu että taidan antaa olla?

[/quote]

Anna olla siinä mielessä että hae olkapää muualta, vaikka ammattiauttajalta. Ystäväsi ei enää välitä sinusta ja on siirtynyt eteenpäin. Pahaa oloasi vain lisää se kun hän hylkää sinut vielä uudelleen kieltäytymällä selittelemästä sen enempää.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 11:11"]

Olen jo nelikymppinen, ja minulla on yksi ystävä joka on pysynyt mukana matkassa yläasteelta lähtien. Meillä on molemmilla ollut elämässä vaikeita kausia joita olemme purkaneet toisillemme, kumpikaan meistä ei kuitenkaan ole toista silloin hylännyt. Joskus nuorempana parisuhdeongelmissani kaadoin varmaankin liikaa huoliani hänen niskaansa. Hän jaksoi kuitenkin kuunnella ja ymmärtää, vaikka jälkikäteen ajateltuna olin varmaan aika rasittava ja lapsellinen.

Joskus käy niin, että kun elämässä tapahtuu jotain todella raskasta (perheenjäsen sairastuu tai jopa kuolee, tulee avioero tai -kriisi, jne.), ne joita piti ystävinään, kaikkoavat. Itse ajattelen, että juuri vaikeissa tilanteissa ystävyys todella punnitaan, ja ystävä uskaltaa myös olla rakentavalla tavalla rehellinen eikä vain hylkää sanomatta tai selittämättä mitään.

Harmi, että ei aina voi tietää, kuka todella on ystävyyden arvoinen, ennen kuin todella tulee tilanne jossa ystävyys punnitaan. Joskus tulee luotettua ihmisiin, jotka eivät ole sen arvoisia.

[/quote]

Voisi olla minun kirjoittamani. Olenkin päättänyt joko etsiä uusia ystäviä tai sitten jatkaa yksin. Olen hyvin pettynyt siihen, että juuri kun olisin tarvinnut ystäviäni eniten, he hylkäsivät minut. Toisaalta - nytpä tiedän. 

Hei ap, minulla oli vaikea tilanne tässä vuosi sitten. Moni ystävä tuki minua ja on elämässäni edelleen. Mutta sitten siihen suurimpaan pettymykseen. Olin yhden ystäväni kanssa parhaimpia ystäviä, näimme joka viikko, välillä useaankin kertaan, kahvittelimme, kävimme bileissä, olimme välillä toislllamme jopa yökylässä. Elämänvaiheemme oli hyvin positiivinen ja meillä oli hauskaa yhdessä. Hän lähti puoleksi vuodeksi ulkomaille, pidimme yhteyttä harvakseltaan netin kautta, emme silloin etäisyyden takia nähneet toisiamme.

Hän palasi kun mulla oli tää hankala tilanne päällä. En enää ollut yhtä positiivisella päällä kuin ennen hänen lähtöään ja musta tuntui että häntä tämä häiritsi. Näimme muutaman kerran kahvilla, sitten emme nähneetkään enää kuin todella harvakseltaan. Kerran törmäsin häneen kun hän oli kahvilla toisen kaverinsa kanssa, moikkasin iloisesti ja hän kääntyi katsomaan ja naamansa venähti. Oli jotenkin todella torjuvan oloinen minua kohtaan. Yritin kuitenkin pitää iloista keskustelua minuutin parin yllä ja heitin sitten että voitaisiin tavata taas, että voitaisiin vaihtaa enemmänkin kuulumisia. Ehdotin että hän soittaisi minulle kun on vapaa hetki. Vastasi siihen että "Nojoo, voit SÄ soitella..." Sanoin siihen että "Sulla on ilmeisesti kiireisempi aikatalu kuin mulla, joten lähettä mulle vaikka tekstari kun sulla on vapaata, nyt mulla on todella joustavat työaikataulut eli milloin vaan sopii." Vastasi siihen että joo, soittelee. Soittoa ei ikinä kuulunut, eikä ole kuulunut nyt puoleen vuoteen. :(  

Mua harmittaa, että ystävlleni kelpasi seurani vain kun olin ilopinen tsemppi päällä, ei silloin kun olisin kaivannut hänen tukeaan ja tsemppiään. Ja siis olin häntä tsempannut myös hänen omissa murheissaan aiemmin. Toisaalta nyt jälkikäteen oon todennut että hyvä että on muitakin ystäviä, jotka ovat pysyneet seurassa hyvät ja huonot ajat ja joiden seurassa olen myös kokenut heidän hyvät ja huonot ajansa. En halua jatkossakaan tuollaisia ystäviä jotka hylkäävät kun vaikea tilanne tulee eteen. 

Tsemppiä ap, toivottavasti löydät parempia ystäviä! Täällä ovat jotkut epäileet, että olisit jotenkin energiasyöppö. Tilanne ei välttämättä ole niin, vaan ystäväsi voi olla myös vain typerä ja itsekäs ihminen. Ja jos olet energiasyöpöö, oikea ystävä kertoo sen sinulle; Sanoo että on liian raskasta kuunnella, ohjaa terapiaan tai pyytää muuttamaan asennetta ennen kuin lemppaa.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 06:05"]

Tulipa mieleen, että en ole pitänyt viime syksystä yhteyttä erääseen lapsuudenystävääni, jonka kanssa olin paljon. Täytyy ottaa yhteyttä.

[/quote]

Hän oli kuollut :(

[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 16:25"]

[quote author="Vierailija" time="28.06.2014 klo 06:05"]

Tulipa mieleen, että en ole pitänyt viime syksystä yhteyttä erääseen lapsuudenystävääni, jonka kanssa olin paljon. Täytyy ottaa yhteyttä.

[/quote]

Voi ei!!! Otan osaa. :(

Hän oli kuollut :(

[/quote]

Mulle kävi samalla tavalla, paras ystävä, poika, ihastus, vaihtoi mut mun entiseen parhaaseen kaveriin joka kiusas mua ja oli mulle ilkee. Sama tilanne mut ei vaan laittanu ees mitää viestii ja nyt molemmat kiusaa :(

1/2

Mulla myös ystävyys päättynyt ilman että täysin ymmärtäisin syytä:(

Olimme ystäviä melkein kymmenen vuotta, ystävystyimme lukiossa ja olimme todella läheisiä.

Kun muutimme eri paikkakunnille opiskelemaan, hän kutsui minut usein kylään luokseen Helsinkiin ja kerran tai pari kävi myös minun luonani pienemmällä paikkakunnalla. Näimme myös aina kun olimme yhtäaikaa kotipaikkakunnalla ja teimme yhdessä reissuja festareille yms.

Ystävälläni oli välillä rankkaa koska hän ajautui huonoon parisuhteeseen jonka aikana hän menetti luottotietonsa. Hän myös tuskaili sen kanssa ettei ollut päässyt opiskelemaan alaa joka oli hänelle tärkeä. Koitin lohduttaa häntä ja olla tukena, en tiedä oliko tukeni riittävää mutta luulin silloin olevani hyvä ystävä.

Ystäväni ja toinen hyvä ystäväni riitautuivat, ja hyvä ystäväni kertoi minulle miten hän koki toisen olevan epäreilu. Lohdutin häntä ja toivoin että heidän välinsä korjaantuvat. Kuitenkin kerran ollessani ulkona tämän toisen ystäväni kanssa, tapasimme myös hyvän ystäväni, joka käyttäytyi todella huonosti ja lapsellisesti toista ystävääni kohtaan. Kerroin hyvälle ystävälleni myöhemmin että en hyväksynyt sitä. Kerroin myös että toinen ystäväni myös toivoi että heidän välinsä korjaantuvat.

Varmaan tämä johti alustavaan rikkoon välillemme mutta en silloin ymmärtänyt olleeni tunteeton tai epäreilu sanoessani asiasta. Jälkeenpäin ymmärrän että ystävästäni tuntui että otin toisen ystäväni puolen.

Eräänä viikonloppuna olimme molemmat samalla paikkakunnalla joulun alla, mutta olin menossa ulos toisen ystäväni kanssa. Hyvä ystäväni soitti minulle ja pyysi minua kanssaan ulos mutta kerroin että olin jo matkalla ulos toisen kanssa. Hän loukkaantui ja sulki puhelun. Olin häneen vielä seuraavana päivänä yhteydessä ja pyysin anteeksi että olin loukannut häntä jolloin hän vakuutti kaiken olevan kunnossa. Lupasimme viettää yhdessä ja muiden hänen ystäviensä kanssa uuden vuoden Helsingissä.

Joulun jälkeen matkustin opiskelu paikkakunnalleni ja olin jo ostanut myös junalipun Helsinkiin. Aattona kävin tekemässä vielä työvuoron jonka aikana ystäväni laittoi viestin että hänellä ei ole aikaa minulle ja hän viettää juhlat toisten ystäviensä kanssa. Itkuhan siitä tuli, laitoin perään viestin jossa kysyin johtuuko tämä siitä että vietin aikaa toisen ystäväni kanssa mutta en saanut enää mitään vastausta.

Olin lohduton ja ystäväni ei vastannut viesteihini puoleen vuoteen. Kerran näimme kotipaikkakunnallamme baarin ulkopuolella, mutta ystäväni kohteli minua kuin ilmaa, samoin kuin toista ystävääni aikaisemmin. Koitin huikata hänelle hei mutta hän katsoi kylmästi lävitseni.

2/2

Puolen vuoden jälkeen ystäväni otti minuun yhteyttä ja kysyi mitä minulle kuuluu. Olin onnesta soikeana että olin viimein saanut anteeksi ja olimme jälleen tiiviisti yhteydessä. Vierailimme toistemme luona parin kuukauden välein, näimme kotipaikkakunnalla, kävimme reissussa ja minusta vaikutti siltä että kaikki on kuin ennenkin. Kuitenkin puolen vuoden jälkeen ystäväni alkoi taas vältellä minua, perua tapaamisia viime tipassa. Ajattelin että hänellä on stressiä opiskelupaikan haun kanssa koska hän oli valmennuskurssilla samaan aikaan ja en maininnut asiasta mitään, koska kuvittelin että antamalla tilaa olen hyvä ystävä.

Ystäväni pääsi opiskelemaan ja näimme taas enemmän. Minulla oli silloin vähän raskaampaa itselläni töiden takia ja kerroin huolistani ystävälleni. Yllätyin että hän sivuutti huoleni kokonaan ja puhui muista asioista. Pian ystäväni lopetti soittelemasta minulle, lopetti puhelut lyhyeen kertoen olevansa kiireinen ja vastasi viesteihini yksi sanaisesti. Aloin ymmärtää että hänellä ei ollu minulle enää sijaa mutta en halunnut hyväksyä sitä.

Viimeisenä yrityksenä ylläpitää ystävyyttämme sovin ystäväni kanssa tapaamisen kuukauden päähän jolloin kävisimme katsomassa myös näyttelyn Kiasmassa. Kun pari päivää ennen viikonloppua soitin ystävälleni että olen ostanut liput niin hän sanoi vain että tule nyt sitten. Koko viikonlopun minusta tuntui että ystäväni ei halunnut jäädä hetkeksikään kanssani kahden. Tuntui kuin hän olisi pyrkinyt olemaan huoneistossaan niin kaukana minusta kuin mahdollista, kutsui jo juna-asemalla toisen ystävänsä meidän seuraamme, kuulin puhelun aikana kun hän kysyi "pääsethän tulemaan heti". Tehdessämme ruokaa hän pyysi minua siirtymään pois koska hän halusi tehdä ruuan toisen ystävänsä kanssa eikä ottanut minuun mitään keskustelu kontaktia (onneksi hänen ystävänsä keskusteli myös kanssamme mutta keskustelu oli todella omituista kun ystäväni ei ottanut minua mitenkään huomioon).

Lopulta Kiasmaan mennessämme aulassa odotti eräs toinen ystäväni ystävä, hän ei ollut maininnut minulle sanaakaan että tapaamme hänet siellä. Hän ei esitellyt minua mitenkään, olimme tämän henkilön kanssa molemmat hämillämme ja esittelimme toinen toisemme nopeasti ystäväni selän takana. Pian huomasin jääneeni yksin näyttelyyn, ystäväni oli lähtenyt toisen ystävänsä kanssa toiseen näyttelyyn sanomatta minulle sanaakaan. Tehdessäni lähtöä huomasin ystäväni hyvästelemässä sydämmellisesti toisen ystävänsä ja vieläkin itkettää se miten pahalta se tuntui. Varsinkin kun kävin sanomassa ystävälleni vielä hyvästit ja kerroin lähteväni takaisin kotiin jo samana iltana vaikka minun piti jäädä vielä yöksi ja ystäväni sanoi vain hyvä, moikka ja lähti pois.

Toivon että ystäväni olisi sanonut minulle selkeästi ettei enää halua olla kanssani ystävä ja sille jonkin syyn. Tuntuu pahalta että joku voi kohdella toista tällä tavalla. Aikaa siitä kun näin ystäväni on nyt yli kaksi vuotta, ja olen syyttänyt itseäni, vihannut ystävääni ja yrittänyt löytää jotain syytä käymällä kaikkia keskusteluitamme läpi uudelleen ja uudelleen. Meillä oli lukio aikana ja opiskeluiden alussa niin mukavaa yhdessä, välillä kaipaan noita aikoja ja tuntuu että ystäväni olisi myrkyttänyt käytöksellään myös nuo muistot.

Olen hyväksynyt että en tule saamaan asialle mitään selitystä. Todennäköisesti syy on entiselle ystävälleni täysin selkeä eikä hän ymmärrä miten en ollut tajunnut vihjettä ystävyyden päättymisestä jo aikoja sitten.

Toivon että en näe häntä enää koskaan.

Tuntuu aina että vain minä olen se joka yrittää olla iloinen, auttavainen, huolehtiva...

Kaverini eivät koskaan toivota minulle paranemisia jos olen kipeä ://

Jotkut kaverini käyttää minua hyväksi.

Jotkut kaverini ei koskaan kysy miten mulla menee aina vaan mä kysyn.

Mun kaverisuhteet ei tunnu oikeilta. Mulla ei oo sellasta kaveria jolle uskoutuisin koska mulla on sellanen ongelma etten luota.

Vaistoon jos joku valehtelee mulle ja mun läheinen ystävä tekee sitä.

Mulla ei oo ystävää joka olis munkaa aina :(

Vinkit: ole vaikeasti tavoiteltava jos sinä olet aina se joka aloittaa keskustelun.

Ystävyys loppui, kun tajusin totuuden. Ei välittänyt minusta oikeasti. Silloin minun seura vaan kelpasi, kun jaksoin hymyillä ja nauraa. Ei muulloin.

Sillon kelpasi kun hänellä oli vaikeaa, mutta en muuten. En silloin, kun minulla oli vaikeaa. Siihen loppui se ystävyys. Autoin monet kerrat mitään, kun hänellä oli vaikeaa ja lohdutin, mutta hän ei minua, kun eniten olisin tarvinnut yhden yön ihmisen lohduttavan minua surun keskellä

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan hylkäisi ystävänsä? Ystäväthän on maailman tärkein asia.

Joskus ihmiset haluavat jättää taakseen kaiken, mikä muistuttaa vaikeista ajoista, myös ihmiset. Psykologinen juttu. Eihän se oikein ole, mutta tiedosta, että vika ei ole silloin sinussa.

Kuvittelet.