Mies pettänyt 4v. sitten.
Sain tietää että mieheni petti minua kerran 4v. sitten. Oli tehnyt naisen kanssa jotain, ei pannu. Pettänyt kuitenkin.. Seurustelumme oli silloin ihan alkuvaiheessa. Nyt meillä on lapsi ja elämämme on ihanaa ja rakastan häntä valtavasti. Sain tietää asiasta ns.vahingossa jotain ja kysyin mieheltä asiasta. Pyysin kertomaan totuuden ja hän kertoi. Eu siis edes yrittänyt valehdella vaikka en suoranaisesta pettämisestä kuullut, mutta semmoisesta mistä saattoi epäillä sitä. Miten te suhtautuisitte asiaan?
Kommentit (27)
ihan suhteen alkuvaiheessa. Aloimme seurustella, kun hän oli juuri pari kuukautta aiemmin lopettanut avosuhteensa. Jälkikäteen ajatellen ei olisi pitänyt aloittaa seurustelua silloin, mies ei ollut vielä päässyt yli edellisestä suhteestaan.
Seurustelimme siis kuitenkin. Parin kuukauden kuluttua mies oli pettänyt. Ei kertonut silloin, pisti sitten n. kuukausi pettämisen jälkeen suhteemme katkolle. Mietimme tahoillamme asiaa n. kuukauden ja palasimme yhteen. Sain tietää pettämisestä n. puoli vuotta seurustelun uudelleen aloittamisen jälkeen. Asia kaivoi minua aika pitkään, vaikka ymmärsinkin, että tilanne oli silloin ihan erilainen kuin sitten, kun olimme molemmat tosissamme toistemme kanssa.
Tapahtuneesta on nyt n. 15 vuotta. Olemme olleet naimisissa 12 vuotta, onnellisia yhdessä. Ainoa ehto, jonka pettämisen jälkeen miehelle annoin, oli että hänen pitää kertoa heti, jos pettää toistamiseen. Ihmistä ei voi sitoa toiseen, mutta minusta parisuhteeseen kuuluu se, että ollaan rehellisiä toista kohtaan. Luotan mieheeni täysin, vaikka sen luottamuksen uudelleen rakentamiseen meni varmaan pari vuotta.
Uskoisin, että sinunkin miehelläsi on kyse ollut jostain sellaisesta, että suhde on ollut vielä niin alussa eikä ole ollut ihan varma, onko tämä nyt "sitä". Kun sitten päätös on tehty, on tuo vanha tapaus varmaan jo unohtunutkin. Juttele siis miehesi kanssa, selvitä yksityiskohdat tai muut asiat, jotka sinua vaivaavat, ja jatka sitten eteenpäin. Eiköhän tuo ole menneen talven lumia ollut jo aikoja sitten.
Olen kertonut(tekstiviesti) että olen tosi surullinen ja äärettömän pettynyt. Olen kertonut tunnistamiseksi ja luonnollisesti mies on nyt pahoillaan. Tietenkin mietin onko tänä aikana voinut joskus tapahtua muuta.. Se on varmasti luonnollista. Jos mieheni sanoo että ei, niin silloin luotan siihen. En voi muuhun luottaa kuin hänen sanoihinsa, tapanani ei ole tonkia asioita. Se on siis totta että pahinta mitä tämä aiheuttaa on luottamuspula, uskon vahvasti että jossakin vaiheessa se korjaantuu.
Ota ihmeeksi puheeksi, sillä ellette puhu asia voi jäädä vaivaamaan kumminkin.
Miehenä olen huomannut että jos joku asia teillä leideillä jää vaivaamaan se saattaa kasvaa aivan älyttömän isoksi, vaikka lähtökohta olisikin tuo minkä sanoit eli että se ei sinua juuri vaivaa.
Mutta kun otat asian puheeksi, niin yritä etukäteen jo valmistautua siihen että vaihtoehto voi olla että miehesi ei olekaan pettänyt, tai ei itse miellä sitä pettämiseksi, tai on pettänyt mutta on kesken kaiken tajunnut olevansa hölmö ja lopettanut ja lähtenyt kotiin, tai asia on ollut hänelle niin merkityksetön ja (kuten joku aiemmin kirjoitti)tapahtunut niin suhteen alkuvaiheessa että on vaan vahvistanut teidän juttua.
Ja yritä varautua myös siihen että mies vaan kieltäytyy puhumasta siitä mitään sillä moni meistä miehistä ei yksinkertaisesti pysty puhumaan noista asioista. Varsinkin jos se on ollut tuo viimeinen vaihtoehto eli että on hölmöillyt mutta tajunnut typeryytensä.
Itse en oli kaikista sulkeutunein ihminen mutta en välttämättä pystyisi tällaisesta asiasta avokkini kanssan puhumaan enkä välttämättä edes parhaiden miespuolisten kavereitteni. Liiaksi tunne-asiaa: ei vaan ole sanoja tai välineitä puhua sellaisista, eikä oikein selkärankaakaan.
Olen kertonut(tekstiviesti) että olen tosi surullinen ja äärettömän pettynyt. Olen kertonut tunnistamiseksi ja luonnollisesti mies on nyt pahoillaan. Tietenkin mietin onko tänä aikana voinut joskus tapahtua muuta.. Se on varmasti luonnollista. Jos mieheni sanoo että ei, niin silloin luotan siihen. En voi muuhun luottaa kuin hänen sanoihinsa, tapanani ei ole tonkia asioita. Se on siis totta että pahinta mitä tämä aiheuttaa on luottamuspula, uskon vahvasti että jossakin vaiheessa se korjaantuu.
ja että ei ole ollut yhdynnässä. Ihan kuin se ihan pahin ei kuitenkaan olisi tapahtunut, niin siksi kysynkin "mitä tapahtui".
Sulle 25: mies tosiaan sanoikin jo siitä, että seurustelu oli alussa ja kuitenkin melkoisen villinä poikana ei ollut varma siitä haluaako asettua. Sanoi että sen jälkeen tajusi, että haluaa olla tässä suhteessa ja on ollut onnellinen ja meillä on hyvä elämä. Niinkuin meillä onkin :)
Kiitos miesnäkökulmasta.. Mieheni on kyllä avoin ja puhumme asioista paljon, mutta uskon että kun hän kotiutuu on asiasta vaikea puhua. Asia on miehelle juurikin tunne-tasolla vaikea. Mä olen vielä juuri niitä naisia, että asiat paisuu äärettömyyksiin pienessä mielessä vaikka nyt ei vielä tunnu missään :)
Odotan huomista, asiasta on pakko puhua ja toivon että sen jälkeen voimme normaalisti jatkaa elämää
Sehän tässä on ydinongelma, ei toisen naisen kanssa vehtaaminen.