Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä ketään, joka olisi saanut lapsen luovutetulla munasolulla?
10.12.2011 |
Tunnetko lapsen omaksesi kokonaan vaikka hänessä ei ole yhtään sinun geenejäsi? Montako siirtoa jouduttiin tekemään?
Pohdimme luovutetun munasolun käyttöä mutta minä koen, että lapsi ei olisi omani. Nyt ne, joilla EI OLE omakohtaista kokemusta, vaietkoon, koska ette oikeasti voi tietää, mitä kaikkea tähän tilanteeseen liittyy.
Kommentit (10)
av-mamma on täydellinen ja jatkaa sukua vain omilla soluillaan, synnyttää alakautta, imettää yli vuoden, hoitaa lapsensa itse jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
av-mamma on täydellinen ja jatkaa sukua vain omilla soluillaan, synnyttää alakautta, imettää yli vuoden, hoitaa lapsensa itse jne.
Sait minut nauramaan, kiitos :)
ap
olisin ottanut mutta ikä tuli vastaan.
Mulla oli joskus samanlaisia kysymyksiä, joihin vastasin mielummin lahjaksi saadulla munasolulla tuleva lapsi kuin ei lasta lainkaan.
Eikö silloin ole ollenkaan äiti?
Kyllähän sinä sen lapsen sentäs synnyttäisit.
T. munasolujensa luovuttamista harkitseva.
mutta olisiko tilanne helpompaa käsitellä, jos lapsella olisi sinun sukusolut mutta luovutettu siittiö? Näitäkin on paljon ja olen miettinyt miehen näkökantaa asiaan, miltä mahtaa tuntua? Tai miten nainen tilanteen kokee?
Ja lähden siis ajatuksesta että mies ja nainen yhdessä haluavat lapsen, mutta joutuvat turvautumaan joko luovutettuihin siittiöihin tai munasoluihin....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kumpikin biologinen vanhempi eri kuin kasvattaja vanhemmat.
Luovutetulla munasolulla lapsi olisi mieheni ja jonkun muun; voisin nähdä piirteitä miehestäni mutta en itsestäni.
Adoptiossa noita toisen piirteitä ei varmasti tule etsittyä.
Uskoisin, että adoptioon päätyneet parit käyvät paljon samantyyppisiä asioita mielessään läpi.
Itselleni asia tuore; selvisi viime kuun lopussa eli paljon psyykkisiä asioita olen pyöritellyt.
Pidänkö adoptoidun lapsen vanhempia äitinä ja isänä? Kyllä pidän; huoltajina, vanhempina, äitinä ja isänä.
Kykenisinkö itse olemaan adoptioäiti? En tiedä! Kunnioitan syvästi jokaista, joka ryhtyy adoptiovanhemmaksi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä pojassa on hieman jotain samaa kuin itsessäni. Toinen pojista on niin eri näköinen kuin veljensä (tai me molemmat vanhemmat) ettei heitä kuuna päivänä voisi veljiksi uskoa. Ja tyttö on perinyt olemuksensa myös ties mistä, hänessä ei näe kukaan mitään samaa kuin minä olen, ei luonteessa eikä ulkonäössä...ja samoista vanhemmista nämä kaikki siis.
Että muistutuksena vaan sulle ap tämä. Lapsi on aina lahja,olkoon sitten omat solut tai ei. Varmasti häntä tulisit rakastamaan yli kaiken.
Tottakai lapset tuntuvat omilta, olenhan heidät kohdussani kantanut. Tietysti esikoista odottessa pohdin kaikenlaista mutta en enää. Eniten mietin miltä asia tulee lasten mielestä tuntumaan kun saavat tietää. En voisi kuvitella miten tyhjää elämäni olisi ilman lapsia ja tämän omempia minulla ei ole joten en voi kuin suositella. Tietysti lapsella on enemmän käsiteltävää kuin biol. vanhempien kasvattamalla mutta uskon että tärkeintä kuitenkin on rakastava koti ja turvallinen lapsuus eikä elämä tästä pilalle mene, tämä ratkaisu on ollut elämän edellytys.
ja ihan omalta tuntuu. Vaikka isä on biologinen niin enemmän muistuttaa minua ...on muutenkin olemukseltaan kuin minä..sirot piirteet ja rakenteet..isänsä ruskeat silmät kyllä.
Puheet ja käytös ja asenteet elämään tulee ihan meiltä.... ei perittyä..Temperamentti hyvin samanlainen kuin meillä. onko perittyä..vaikka niin sanotaan...no ehkä sitten tulee mieheltä.
Kaikenkaikkiaan niin *meidän lapsi* kuin olla voi.
Eipä ole kukaan kysellyt. En ole hoitopaikassa puhunut miksi olisin.
lapsi on iloinen, onnellinen pieni, jota rakastetaan yli kaiken..ollaan jo käyty
kirjoja läp....,missä kerrotaan eri tavoista saada lapsia.
Käydäään nitä varmaan lisää kun ikää karttuu.
En tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessan, mutta minä ainakin olen antanut lapselleni kaikki sen läsnäolon ja rakkauden mitä lapsi tarvitsee,
En tiedä mitä sitten kun on murrosikäinen,,,jos tulee riitoja..nekin kuuluvat elämäään kuten ns. *normaalissa* vanhemmuudessa.
En aio salailla asiaa munasolusta ..jos haluaa voi ottaa selvää...sitten kun siltä tuntuu.
Näin äitinä ja lapsen synnyttäneenä ja imettäneenä meillä on semmoinen side , että vaikea sitä on purkaa...puhumatakaan kaikista niistä *kasvatus, lohdutus, tsemppaus, elämän -keskusteluista mitä 7 v kansssa jo käydään....puhumattakkaan isompana. Se on sitä vanhemmuuta ....ihan konkreettisesti.
En tiedä vaikea sanoa..mulla ainakin kaikki mätsäsi...ehkä lapsi vaan on niin mieheni kaltainen...eikä oo..mieheni sanoo aina, että just ku sinä.