Mitä sellaisia piirteitä pidät viehättävinä, joita ei yleisesti pidetä kovin viehättävinä?
Minä olen aina ihaillut ihmisiä, joilla on voimakaspiirteinen nenä ja siro, kapea ja pieni leuka. Myös hiukan vinot hampaat ovat aina olleet mielestäni tosi kauniit. Olin aika hämmästynyt kun ystäväni, jolla on nuo piirteet, valitteli niistä - voisin milloin vain vaihtaa osia hänen kanssaan.
Pidän myös isokokoisia ihmisiä, miehiä ja naisia, usein tosi viehättävinä. Oli se isokokoisuus sitten pituutta tai massaa. Jostain syystä kaikkein karismaattisimmat ihmiset, jotka tunnen, on isoja jollain lailla, ja osaavat ottaa sen oman tilansa itsevarmasti anteeksi pyytelemättä.
Kommentit (95)
Pidän kovasti rintakarvoista. On aivan ihanaa kun ne jatkuvat ihan alas ja tavallaan yhtyvät häpykarvoihin. Enkä nyt siis tarkoita, että vatsakin olisi yhtä pusikkoa vaan toki karvoja on vähemmän kuin rinnassa.
Tykkään myös vatsakkaasta miehestä. Ei siis mitään oluttynnyrivatsaa vaan sellainen ihanan pyöreä.
Äh, kauhean hankala yrittää selittää =D
ja punastelusta. Ne tekevät ihmisestä aidon ja viehättävän.
Pieni ja isompikin pyöreys on vaan omissa silmissäni hyvä juttu.
ja punastelusta. Ne tekevät ihmisestä aidon ja viehättävän.
Myös tummat ja vahvat kulmakarvat yhdistettynä kaljuuteen on pop.
Tykkään ehdottomasti pitkistä ja riskeistä miehistä, laihat ruipelot juoksijatyypit ei sytytä yhtään. Pieni mahakaan ei haittaa yhtään, kunhan maha ei ole sellainen naisellisen löllö, vaan kova miehekäs.
Naisissa tykkään pitkistä ja muodokkaista naisista.
viehätys, mut jotenkin miehen kasvoissa olevat aknen aiheuttamat arvet voi jopa komistaa miestä. Vähän sellaista länkkärileffojen arpinaamojen karua viheätysvoimaa. :)
Onkohan miehillä samanlaisia mieltymyksiä?Siis jotain piirteitä naisissa mistä pitävät vaikkeivat ole ns.ihanteen mukaisia?
Tykkään siis lyhyistä tai lyhyehköistä miehistä. Karvaiset kädet, jalat ja rinta on ihana. Isot koukkunenät niin miehillä kuin naisillakin ovat viehättäviä. Rakastan rokonarpisia kasvoja ja muutenkin mieluummin rumankomeita kuin kauniita miehiä. Myös epäsymmetrisyys on joskus viehättävää (ei Lauri Tähkä, yök!) mutta esim. puuttuva sormi tms. viehättää. Lisäksi isot kämmenet ja jalat ovat iso plussa!
Naisissa tykkään ulkonäöltä pienistä ja hoikista naisista.
Mun mies onkin pitkälti sellainen millaisista olen aina tykännyt. On käynyt hyvä tuuri kun hänet tapasin, ihana on muutenkin!
35 kg / 165 cm dd-kuppi blondi on heidän tavoitteensa. Niin ja valkaistu perseenreikä
Anteeksi vaan kaikki kilojaan ja muotojaan häpeilevät raskaana olevat ja lapsensa saaneet, mutta mun mielestä ootte tosi kauniita. Mä pidän siitä kaikesta sensuellista pehmeydestä ja pyöreydestä mitä lapsen saaminen moniin tuo.
mutta toisin kuin monet Suomessa, minä pidän tummaa ihonväriä todella kauniina. Ihan musta on myös mielettömän hienon näköinen.
Kyömynenä miehellä.
Laihuus miehellä.
Rinnattomuus tai erittäin pienet rinnat naisella.
isonenäisistä, tukevista ja lyhyehköistä miehistä.
Pidän myös pyöreistä naisista. Itse olen pitkä, hoikahko ja isoleukainen.
miehistä. Joko hieman lyhyemmistä tai pidemmistä. Olen 167 cm ja painan 50 kg. Lyhyt mies on komea atleettisena. Leveähköt hartiat siis ja tiivis lihaksikas takamus ja reidet. Hauikset, mutta ei kuitenkaan mikään bodari. Karvaton tai siis vähäkarvainen rinta. Pidän kyllä miehellä karvoista jaloissa ja parransängestä myös suudellessa. Inhoan karvoja selässä tai liian runsaana intiimialueella. Pidän joidenkin miesten hien hajusta, jos mies käy melkein jokapäivä suihkussa, tekee sitten jonkun verran jotain hikoiluttavaa niin nam.
Anteeksi vaan kaikki kilojaan ja muotojaan häpeilevät raskaana olevat ja lapsensa saaneet, mutta mun mielestä ootte tosi kauniita. Mä pidän siitä kaikesta sensuellista pehmeydestä ja pyöreydestä mitä lapsen saaminen moniin tuo.
Minä vilkuilen aina uimahallissa vanhempia elämäänähneitä naisia joiden kropat kertovat kaunista historiaansa. Itsekin kannan ylpeydellä raskausarpiani ja pientä mahapömppöä johon ei yksikään laihdutuskuuri ole pystynyt.
tykkään jotenkin kontrasteista, hyvännäköinen ja fiksu, mustat pitkät hiukset omaava hoikka hevaripoika on aika kiva. Myös hoikat ja pitkät intiaanin näköiset viehättävät. samoin semmonen joka on "kovis" tai renttu omaa trendisilmälasit, se viehättää. Myös "parantunut huumehörhö" ja hairahtunut pappi. kaikki Ihmiset! Puhdas ja siisti pitää olla, mutta erikoinen, se kiehtoo.
miehellä täytyy olla edes jonkinlainen pömppömaha! Pyykkilaudat eivät ole minua varten.
Pidän sympaattisista hörökorvista! Mmm-mm. Itseäni on aina kiusannut vino kulmahammas, mutta tämän ketjun innoittamana voisin hyväksyä sen :).
jossa ihmisellä tuntuu olevan niin pitkät kädet ja jalat, että hän ei oikein tiedä, mihin ne laittaisi, joten ne sitten esimerkiksi sohvalla istuessa heitellään sinne tänne ja jotenkin kummasti pysytään vielä pystyssäkin. Näitä tyyppejä on tietenkin eniten nuorissa, mutta ilahduttavan paljon myös aikuisissa. Usein noi on miehiä, mut jokunen nainenkin.