Adoptiota idealisoidaan liikaa

Adoptiota idealisoidaan liikaa

3.12.2011 12:56 Maria Rajakari Kotimaa, erityispedagogiikka, adoptiolapset, kotimainen adoptio, ulkomainen adoptio, adoptiokeskustelu 4 kommenttia ilmoita asiaton viesti





Jotkut parit eivät koskaan pysty saamaan lapsia. Se on surullista ja kipeä asia. Vaihtoehtoja miettiessään jotkut parit päätyvät adoptoimaan lapsen. Adoptioprosessissa parisuhdetta käydään läpi sekä heidän edellytyksiään huolehtia lapsesta tarkasti viranomaisten taholta. Interpedian (järjestö, joka välittää adoptiolapsia) sivuilta tietoa adoptioprosessista:



"Adoptioprosessiin liittyy usein alusta asti paljon epävarmuutta ja keskeneräisyyttä, ja adoptiovanhemmilta edellytetään joustavuutta ja epävarmuuden sietokykyä. Lasten tilanteet ovat usein hyvin haasteellisia, eikä oman kodin apu aina riitä. Siksi adoptiovanhempien tulee olla valmiita hakemaan ja vastaanottamaan perheelleen tarvittaessa kodin ulkopuolista apua. Avoimuus ja hyvin toimivat läheis- ja vertaisverkostot ovat adoptiovanhemmuudessa ehdottomasti avuksi. Adoptiovanhemmuus voi olla hyvin haastavaa - sekä fyysisesti että psyykkisesti -, niinpä adoptiovanhemmat tarvitsevat kykyä huolehtia hyvin myös itsestään."



Adoptiolapset tulevat siis usein hyvinkin vaikeista oloista. (Kotimaan adoptioissa Suomessa lapsia adoptoidaan n. 50 vuosittain, joten adoption suhteen kansainvälinen adoptio lienee todennäköisempi vaihtoehto. Molemmissa tapauksissa lapsitietoa odotetaan n. 2 - 5 vuotta. (Lähde:Adoptioperheet ry.))



Adoptio on siis osa lastensuojelutoimintaa. Kansainvälisissä adoptioissa suurin osa lapsista elää ennen adoptiota joko lastenkodissa tai sijaiskodissa, useimmiten heikoissa olosuhteissa. Näin ollen lapset saattavat adoptioperheeseen tullessaan olla aliravittuja, huonokuntoisia ja sairaitakin. Jos lapsi on vammainen tai hänellä on jokin vaikeasti hoidettavissa oleva sairaus, adoptiovanhemmat ovat yleensä siitä tietoisia ja ovat ilmoittaneet valmistautuneensa vastaanottamaan sairaan tai vammaisen lapsen. Adoptoitavien lasten ikä ei ole aina tiedossa tai se voi olla pelkkä arvio. Adoptiovanhempien tulee myös valmistautua siihen, että heidän odottamansa kolmevuotias saattaa osoittautua kaksi- tai jopa viisivuotiaaksi. Adoptiolapsi voi lisäksi olla kehityksessään jäljessä verrattuna muihin samanikäisiin lapsiin johtuen juuri vaikeista elinolosuhteista. (Lähde:Oulun yliopisto)



Adoptiolapset vaativatkin vanhemmiltaan paljon. Kovia kokeneina lapsina heillä on oikeus hyvään ja turvalliseen kotiin, jossa on vakaa ja kestävä parisuhde. Jos on jo valmiiksi kokenut isoja menetyksiä lapsena, niin todennäköisyys selviytyä uusista sellaisista lapsuudessa on pienempi. Sen takia näitä heikommassa asemassa olevia lapsia täytyy erityisesti suojella, jotta he voivat kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi.



Nykyisessä hallituksen adoptioesitykseen liittyvässä keskustelussa on mielestäni tärkeää ottaa huomioon näiden lasten erityistarpeet. Mielestäni adoptiokeskustelussa adoptiota idealisoidaan liikaa. (idealisoiminen=kaunistella, uskoa tilanteen olevan parempi kuin se todellisuudessa on) Adoptiolapsi tarvitsee mahdollisimman hyvän perheen, ja usein avioliiton katsotaan kuvastavan mahdollisten adoptiovanhempien sitoutuneisuutta toisiinsa. Usein adoptioneuvonnoissa tai muissa sellaisissa suositellaankin avoparien menemistä naimisiin. Pitkä avosuhde kuvaa kyllä sekin sitoutuneisuutta, mutta kun adoptiossa täytyy katsella myös nk. "ulkoisia tekijöitä", ikävä kyllä, koska jollakin yksinkertaisesti täytyy vanhemmuutta mitata, niin avioliitto ei ainakaan ole silloin haitaksi.



Lisäksi adoptiolapsi tarvitsee mielestäni lähtökohtaisesti isän ja äidin. Toki adoptioperheissäkin voi tapahtua ikäviä, ennalta-arvaamattomia tilanteita, esim. puolison kuolema tai avioero, mutta alkutilanteen täytyisi olla mahdollisimman vakaa, jotta ainakin pyrittäisiin mahdollisimman hyvin suojelemaan lasta muilta varhaisilta menetyksiltä. Naisen ja miehen malli lapselle on myöskin tärkeä. Nyt jo yksinhuoltajaperheille, joissa on äiti, suositellaan miehen mallin etsimistä lähipiiristä, joten jos ajatellaan sateenkaariperheitä, miksi vaikeista oloista tulleiden adoptiolapsien kohdalla ei ajateltaisi varsinkin niin? Yksinhuoltajuutta ei aina voi ennakoida, mutta adoptiota voi paremmin. Siksi täytyykin ehdottomasti mielestäni lähteä oletuksesta, että lapsi saa itselleen äidin sekä isän.



Maria Rajakari, Sosionomi AMK sekä yliopiston erityispedagogiikan perusopinnot 2011