Äitin kuolemasta 3 kk ja ihan on outo olo, kova ikävä, ei muuta.

paitsi että aikaa kulunut 5kk. Ikävä on ihan hirmuinen. Joulu ei helpota asiaa.

isä kuoli maaliskuussa 2010 enkä vieläkään kunnolla tajua että se on oikeesti poissa,vaikka ikävä on

16 vuotta, toisen kuolemasta tulee ensi keväänä 10 vuotta.



Ikävä viiltää lähes päivittäin, itkukin tulee edelleen silloin tällöin. Olisi niin kiva kun voisi soittaa ja kertoa kuulumisia, kuulla ääntä...



Ikävä ei lopu koskaan. Sen kanssa oppii elämään.

ja aloin itkeä ja surra vasta jossakin 4kk:n kohdalla. Nyt mielessä käy jatkuvasti surullisia läikähdyksiä ja ajattelen jostakin syytä paljon hautausmaata. Että miten siellä on lunta ja "kylmä". Ihan kuin olisi muka ollut parempi olla haudassa kesäaikaan.

Ja vaikka suren yhä, niin ajattelen samalla tavalla: Isä oli hyvin sairas.



Minusta tuntuu, että menetin sen oikean isän sairaudelle jo monta vuotta sitten, joten kerkesin sanomaan hyvästi hänelle monta kertaa, ennekuin kuolema sitten tuli.