Ulkosuomalaiset; mitä teille merkitsee Suomen itsenäisyyspäivä
Kommentit (60)
Illalla paikallisen suomen suurlähetystön vastaanotolle.
koska on työpäivä. Eli töitä tehden, mutta silti se on ollut mielessä niinkuin joka vuosi. Illalla sytytän kynttilän Iittalan kynttilänjalkaan ikkunalle.
T. 25 vuotta ulkosuomalaisena, eli kauemmin kuin Suomessa asuneena...
oi todellakin, sanoin TUNTEVANI itseni ensisijaisesti skandinaaviksi mikä on myös itsestäni YLLÄTTÄVÄÄ. En sanonut olevani sellainen jos niin luulet.
Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa on aika paljon samoja piirteitä, joista ovat myös tunnettuja maailmalla. Mikä on riittävän paljon samaa, että tulee sydämeen lämmin läikähdys, riippuu näköjään ihmisestä ja ehkä siitä, miten kaukana on.
Tämä palsta on myös muiden vastausten / ketjujen osalta elävä muistutus pikkusieluisuudesta, jota en Suomesta kyllä kaipaa.
En koe pikkusieluisuudeksi olla ylpeä suomalaisuudesta ja POHJOISMAISUUDESTA. Suomi on Pohjoismaa, mutta ei kuulu Skandinaviaan. Itse tunnen pohjoismaisuuteni kautta yhteyttä vaikkapa islantilaisiin, jotka taas hekään eivät ole skandinaaveja.
Tuntuu ettet ymmärtänyt pointtia.
oi todellakin, sanoin TUNTEVANI itseni ensisijaisesti skandinaaviksi mikä on myös itsestäni YLLÄTTÄVÄÄ. En sanonut olevani sellainen jos niin luulet. Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa on aika paljon samoja piirteitä, joista ovat myös tunnettuja maailmalla. Mikä on riittävän paljon samaa, että tulee sydämeen lämmin läikähdys, riippuu näköjään ihmisestä ja ehkä siitä, miten kaukana on. Tämä palsta on myös muiden vastausten / ketjujen osalta elävä muistutus pikkusieluisuudesta, jota en Suomesta kyllä kaipaa.
En koe pikkusieluisuudeksi olla ylpeä suomalaisuudesta ja POHJOISMAISUUDESTA. Suomi on Pohjoismaa, mutta ei kuulu Skandinaviaan. Itse tunnen pohjoismaisuuteni kautta yhteyttä vaikkapa islantilaisiin, jotka taas hekään eivät ole skandinaaveja. Tuntuu ettet ymmärtänyt pointtia.
en ole tuo edellinen jolle vastaat ja kiitos, tiedan pohjoismaisuuden ja skandinaavin eron, mutta oikeasti tama jankkaus on NIIN suomalaista kuin vain voi...

En tajua tuota Suomen vähättelyä. Oma asenteesi on todella negatiivinen.
on pohjoismaalaisia, ei skandinaaveja.
Musta on tullut jonkin sortin patriootti sen jalkeen kun muutin Iso-Britanniaan. Valilla saa kylla haveta esim. politiikan tason puolesta, mutta noin yleisesti ottaen minulla on ihan positiiviset fiilikset Suomesta.
Erityisesti suomen kieli on tullut todella rakkaaksi ja kun koko elama on muuten englanniksi, niin sen aidinkielen rikkauden on tajunnut ihan eri tavalla.
Minuakin rasittaa se jokavuotinen sodasta jankkaaminen. Tuntuu, etta kaikkien talven juhlapyhien teemana on kuolema tai sota. Myos sodan suorastaan perverssi ihannointi inhottaa, harvalla suomalaisella tuntuu olevan mitaan tajua siita, millaista elama sota-aikana oikeasti oli.
Itsenaisyyspaivaa vietan katsomalla linnan juhlia netista, siinapa se.
Katselen linnan juhlia netista jos sopii aikatauluun. Lasten kanssa puhutaan siita mika on Suomessa hyvaa. Varitetaan Suomen lippuja ja syodaan jotain hyvaa.
Sitten kun joskus vietan itsenaisyyspaivaa Suomessa aion jarjestaa rennot ja iloiset itsenaisyyspaivanjuhlat ystavilleni.
Han sanoi etta han ***TUNTEE*** itsensa skandinaaviksi. Miten voit sanoa etta han tuntee vaarin????
Aivan sama kuin jos joku sanoisi: "Nyt monen Ranskan-vuoden jalkeen tunnen itseni ranskalaiseksi." Ei han tarkoita etta han on nyt ranskalainen, vaan etta han ***TUNTEE*** niin.
Mika tassa nyt on niin vaikeeta?
Mutta toisaalta Ruotsissa asuessani Ikea edusti minulle kaikkea sitä, mikä homogeenisessa kansankotituotoksessa minua ärsytti ja jonka koin lähes sotivan suomalaisuuttani vastaan.
Niin totta. Suomessa asuessani en voinut kestaa esim. Aalto-maljakoita ja muita astioita jotka on nakojaan ihan pakko olla tismalleen samanlaiset joka huushollissa, koska se edusti juuri tuota ahdasmielista tasapaistamista. Nyt niita on alkanut kaipaamaan.
oi todellakin, sanoin TUNTEVANI itseni ensisijaisesti skandinaaviksi mikä on myös itsestäni YLLÄTTÄVÄÄ. En sanonut olevani sellainen jos niin luulet. Pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa on aika paljon samoja piirteitä, joista ovat myös tunnettuja maailmalla. Mikä on riittävän paljon samaa, että tulee sydämeen lämmin läikähdys, riippuu näköjään ihmisestä ja ehkä siitä, miten kaukana on. Tämä palsta on myös muiden vastausten / ketjujen osalta elävä muistutus pikkusieluisuudesta, jota en Suomesta kyllä kaipaa.
En koe pikkusieluisuudeksi olla ylpeä suomalaisuudesta ja POHJOISMAISUUDESTA. Suomi on Pohjoismaa, mutta ei kuulu Skandinaviaan. Itse tunnen pohjoismaisuuteni kautta yhteyttä vaikkapa islantilaisiin, jotka taas hekään eivät ole skandinaaveja. Tuntuu ettet ymmärtänyt pointtia.
Pohjoismaa englanniksi?
Han sanoi etta han ***TUNTEE*** itsensa skandinaaviksi. Miten voit sanoa etta han tuntee vaarin????
Aivan sama kuin jos joku sanoisi: "Nyt monen Ranskan-vuoden jalkeen tunnen itseni ranskalaiseksi." Ei han tarkoita etta han on nyt ranskalainen, vaan etta han ***TUNTEE*** niin.
Mika tassa nyt on niin vaikeeta?
AP ei viestinsä perusteella asunut Skandinavian maissa, vaan jossain niiden ja Pohjoismaiden ulkopuolella. Eli logiikka oli sama, kuin että joku Suomesta Viroon muutettuaan alkaa tuntea itsensä yhä saksalaisemmaksi. Toki mahdollista, mutta aika randomia.
eikä mieskään. Tänään oltiin töissä ja ruokana oli pastaa. Huomenna varmaan vilaisen nopeasti nettilehdistä pukuja, siinä se.
Ja tämä ei sitten tarkoita että dissaisin veteraaneja tms. Itsenäisyyspäivän vietto sinällään vaan ei ole koskaan oikein "tarttunut".
Han sanoi etta han ***TUNTEE*** itsensa skandinaaviksi. Miten voit sanoa etta han tuntee vaarin???? Aivan sama kuin jos joku sanoisi: "Nyt monen Ranskan-vuoden jalkeen tunnen itseni ranskalaiseksi." Ei han tarkoita etta han on nyt ranskalainen, vaan etta han ***TUNTEE*** niin. Mika tassa nyt on niin vaikeeta?
AP ei viestinsä perusteella asunut Skandinavian maissa, vaan jossain niiden ja Pohjoismaiden ulkopuolella. Eli logiikka oli sama, kuin että joku Suomesta Viroon muutettuaan alkaa tuntea itsensä yhä saksalaisemmaksi. Toki mahdollista, mutta aika randomia.
Randomia in Finnish, please
No laita se kysymyksesi sitten myös suomeksi, jos noin kiusaa.
No siinahan sitten ihmettelet. Muut tajusivat kylla mita han tarkoitti. Jarkyttavaa etta joidenkin taytyy noin inittaa!

Sinähän se täällä "inität", eikä tuossa sinun inttämisessäsi ole oikein ollut päätä tai häntää. Taidat olla tämä alkuperäinen inttämisen aloittaja itse? Toivottavasti itsenäisyyspäiväsi ei nyt ole mennyt vallan pilalle.

2 viestia ei ole inittamista. Et pilannut paivaani, ei huolta. Joskus sita vaan ihmettelee miten toisten ajatus juoksee... huoh.
katsoin suomen kanavalta linnanjuhlat, söimme hieman paremmin ja olen sytyttänyt kynttilöitä.
En ymmärrä miksi joku sanoi kansalaisuuden vaihtamisen vähentävän Itsenäisyyspäivän merkitystä? Ei kai suomalainen miksikään muuksi muutu vaikka kuinka vaihtaisi kansalaisuuden?
t.suomen kansalainen edelleen