Ulkosuomalaiset; mitä teille merkitsee Suomen itsenäisyyspäivä
Kommentit (60)
niin sitten on varmaan ajateltava niin, että voittajaksi selviytyi Neuvostoliitto mutta hyvänä kakkosena tuli maaliin Suomi? :-D
Lukekaa äippäkullat historiaa. Ei niitä sotakorvauksia sen takia maksettu ja Karjalaa luovutettu että oltaisiin oltu se voittajaosapuoli
Mutta valitettavasti liitossa häviäjän kanssa.
jonkun hautajaiset. Tai oikeastaan olen ollut iloisemmissa hautajaisissa.
Harvinaisen hyvä kuvaus. Nyt olen varmaan taas kymmenisen vuotta ollut kotimaassa itsenäisyyspäivän, joten siihen on tottunut. Lapsena ulkomailla vuosia asuttuani ja takaisin tultuani kaksi suurinta pettymystä Suomessa oli itsenäisyyspäivä, kun ei mentykään kaduille juhlimaan ja pahin taisi olla vappu, kun luulin sen olevan karnevaali niin sehän onkin krapulapäivä, jolloin monet aikuiset on varsinkin aamusta aika surkeen näköisinä kaupungilla. Kavereillekin mennessä heidän vanhemmat eivät olleet ollenkaan iloisella tuulella, vaan toivoivat meidän olevan rauhassa... No Jussi on sentään suvun kesken loistava juhla.
Ehkä joskus vaikka vien perheeni Irlantiin tai Tsekkeihin tai ...
Pitääkö Suomen häpäistä sodassa kaatuneet tekemällä itsenäisyyspäivästä kuin mikä tahansa bileilta?
ja keittää vaikka kahvit mutta muuten en mitenkään erityisesti juhli. Tämän maan itsenäisyyttä juhlittaan verrattain iloisemmissa tunnelmissa kuin suomessa. Olen aina ihmetellyt, miksei suomessakin itsenäisyys päivä voisi olla jo vähän enemmän ilon juhla. Johan sitä sotaa on jo surtu tässä monta kymmentä vuotta.
Anna suomalaisten juhlia niinkuin haluavat. Muista kuitenkin ettet olisi siellä riekkumassa ellei Suomi olisi itsenäinen.
ihmettelen vastauksesi logiikkaa.
etta jos Suomi ei olisi itsenainen, meilla ei olisi ollut ehka mahdollisuutta muuttaa ulkomaille. Niin yksinkertaista. Tai etta meilla ei olisi hyvaa koulutusta jonka avulla kenties se ulkomaan tyopaikka tuli mahdolliseksi. ON ihan oikeasti mielta avartavaa keskustella ihmisten kanssa, jotka asuivat lapsuutensa esim. Romaniassa. Itsenaisyys on mahtava asia. Ihan sama miten sita juhlitaan. Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia, mista me sitten valitettaisiin? ;-) Onnea Suomelle! ap: ehka kohotettu malja Suomen kunniaksi (sehan ei ole meille vapaapaiva) ja kayty lahetystossa juhlimassa....

Suomalaisia on tullut Amerikkaan 1600-luvulta lahtien. 1800-luvun puolivalissa oli paljon muuttajia ja Suomi itsenaistyi - milloin?
jonkun hautajaiset. Tai oikeastaan olen ollut iloisemmissa hautajaisissa.
Harvinaisen hyvä kuvaus. Nyt olen varmaan taas kymmenisen vuotta ollut kotimaassa itsenäisyyspäivän, joten siihen on tottunut. Lapsena ulkomailla vuosia asuttuani ja takaisin tultuani kaksi suurinta pettymystä Suomessa oli itsenäisyyspäivä, kun ei mentykään kaduille juhlimaan ja pahin taisi olla vappu, kun luulin sen olevan karnevaali niin sehän onkin krapulapäivä, jolloin monet aikuiset on varsinkin aamusta aika surkeen näköisinä kaupungilla. Kavereillekin mennessä heidän vanhemmat eivät olleet ollenkaan iloisella tuulella, vaan toivoivat meidän olevan rauhassa... No Jussi on sentään suvun kesken loistava juhla. Ehkä joskus vaikka vien perheeni Irlantiin tai Tsekkeihin tai ...
Pitääkö Suomen häpäistä sodassa kaatuneet tekemällä itsenäisyyspäivästä kuin mikä tahansa bileilta?
ollaan kuin myrkyn nielleita ja surun murtamia tai sitten riekutaan kannissa. On niita muitakin vaihtoehtoja.
Kun Venäjä päätti hyökätä takaisin :D Eli atoivat tulla puoli ilmaiseksi sisään päin, mutta kyllä suomi poika juoksi kovaa kyytiä tuli perseessä takaisin rannikolle kun Iso Karhu lähti ajamaan takaa.
ja keittää vaikka kahvit mutta muuten en mitenkään erityisesti juhli. Tämän maan itsenäisyyttä juhlittaan verrattain iloisemmissa tunnelmissa kuin suomessa. Olen aina ihmetellyt, miksei suomessakin itsenäisyys päivä voisi olla jo vähän enemmän ilon juhla. Johan sitä sotaa on jo surtu tässä monta kymmentä vuotta.
Anna suomalaisten juhlia niinkuin haluavat. Muista kuitenkin ettet olisi siellä riekkumassa ellei Suomi olisi itsenäinen.
Äläk tule mulle tänne länkyttään, vitun marttyyri.
En tieda miksi olinpaikkani vaikuttaisi tunteisiini Suomen itsenaisyydesta. Valtava asia, valtavin uhrauksin saavutettu ja pidetty. Vakavaksi vetaa sen takia kun ajattelee sita tuolta kannalta eika ilonjuhlat todellakaan siina mielessa tunnu sopivilta.
Tosin itsenaisyydesta ei EU:n myota ole juuri mitaan jaljella.
Kaytannossa paiva on samanlainen kuin muutkin tyopaivat.
Voitko ap selittaa mika on kysymyksesi takana? Oletatko suoraan etta ulkosuomalaiset ovat vahemman isanmaallisia kuin Suomessa asuvat?
Asun USAssa 18. vuotta. Olen kaksoiskansalainen.
En juhli yhtään mitenkään, mutta eipä meillä juhlittu silloinkaan, kun asuttiin Suomessa. Linnanjuhlia saatettiin katsoa puolella silmällä telkkarista, siinäpä se "juhlinta" oli.
Voitko ap selittaa mika on kysymyksesi takana? Oletatko suoraan etta ulkosuomalaiset ovat vahemman isanmaallisia kuin Suomessa asuvat?
Ainakin itse ymmärtäisin, että kommentilla haetaan ulkosuomalaisten näkemyksiä. Minulle ulkomailla itsenäisyyspäivä merkitsi paljon enemmän kuin kotimaassa ollessa se merkitsee. Käytiin suomalaisille järjestetyissä hienoissa tilaisuuksissa koko perheellä. Syötiin munkkia ja kaikkea muutakin suomalaista, jotka poikkesivat vahvasti sikäläisestä. Tuntui kuuluvansa Suomeen, kun tunnisti kotimaisen kulttuurin erilaisia itselle tärkeitä ja kaipaamia elementtejä.
Kotimaassa ne on ehkä niin itsestäänselvyyksiä, ettei niistä nauti, mutta joku yhteisöllisyyskin täällä itsenäisyyspäivästä oikeasti puuttuu. Käperrytään kotikoloihin ja jos ajattelee harrastusporukankin kanssa jotain itsenäisyyspäivään sopivaa järjestää, eihän se sovi, kun on itsenäisyyspäivä. Ei silloin voi tehdä mitään.
Mutta kyllä se merkitsee paljon ja ikävä on Suomeen erityisen kova. Jos on mahdollista, katson netistä itsenäisyyspäivän vastaanottoa ainakin jonkin aikaa.
Mä sytytän illalla ne kaksi kynttilää vähintään yhdelle ikkunalle, ajattelen Suomea ja olen ylpeä kotimaastani. Minä olen suomalainen, vaikka en Suomessa asukaan. Aina. :)
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Eika ole kyse siita, etta minun mielestani pitaisi itsenaisyyspaivaa juhlia jollain tietylla tavalla. Seka arvokkuus etta iloisuus sopisi minulle. Vaan lahinna siita, etta Suomessa on niin hirvea yhtenaiskulttuurin paine (joka sotii usein tosiasioita vastaan, koska Suomessakin on niin paljon erilaisia ihmisia) - kaikkiin asioihin, kuten nyt itsenaisyyden juhlintaan, on olemassa niin monen mielesta vain SE YKSI OIKEA TAPA... Tata en jaksa.
Niin kuin toisaalta en viime aikojen "maahanmuuttokeskusteluakaan".
Koen silti olevani suomalainen, puhun yli 20 ulkomaanvuoden jalkeen lapsilleni vain suomea, he kayvat suomenkielista koulua, jne.
Mutta itse kysymykseen: itse ajattelin katsella netista linnan juhlia. Yleensa olen toissa, mutta nyt kotona kipeana.
Katselemme linnan juhlat, kilistämme kuohuvalla. Lapset ovat askarrelleet lippu-ketjut Suomikoulussa koristeeksi. Poltan sinivalkoisia kynttilöitä ikkunalaudalla. Tuntematon sotilaskin kuuluisi päivään :-), ainakin taustalle!
Arvostan kyllä Suomen itsenäisyyttä. Olipa oma isoisänikin rintamalla sotimassa.
Mutta jos "juhliminen" tai itsenäisyyspäivän arvostaminen tarkoittavat tippa linssissä siniristilipun tiirailemista, Tuntemattoman Sotilaan katsomista sadatta kertaa tai jotain vastaavaa surullisen masentavaa, niin ei kiitos. Minusta itsenäisyys on iloinen asia.
Ulkomailla asuessa olen tuntenut itseni ensisijaisesti skandinaaviksi, mikä oli aika yllättävää. Jos on koti-ikävä, Ikea tuntuu jo melkein kodilta vaikken olisi ikinä ruotsalaisista uskonut ;)
Tykkään käyttää suomalaista designia ja tuoda Suomea esiin eri tavoin, kuten Marimekkoa tai Kalevalakoruja ja tietysti Muumimukeja.
Järjestämme tänään itsenäisyyspäivän "vastaanoton" kavereille, eli katsomme linnan juhlia netistä (toivottavasti Areena toimii tänä vuonna!!!)moni täällä on kuullut suomalalaisista "kättelyjuhlista" ja ovat kiinnostuneita. Syömme suomalaista iltapalaa: glögiä, rosollia, lohirullia, leipäjuustoa, pullaa, joulutorttuja, suklaata jne. mitä nyt pystyi sovellettuna tekemään.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
Ulkomailla asuessa olen tuntenut itseni ensisijaisesti skandinaaviksi, mikä oli aika yllättävää. Jos on koti-ikävä, Ikea tuntuu jo melkein kodilta vaikken olisi ikinä ruotsalaisista uskonut ;)
etenkin kun skandinaavisuudella ja suomalaisuudella ei ole oikeastaan mitään tekemistä toistensa kanssa. Sen lisäksi ettei Suomi Skandinaviaan edes kuulu.
Emme ole enää ulkosuomalaisia. Muutimme viime vuonna takaisin Suomeen 15 vuoden ulkomailla elämisen jälkeen.
Meille tuli kutsu joka vuosi paikalliseen Suomen suurlähetystöön ja vietettiin siellä itsenäisyyspäiväjuhlaa muiden suomalaisten seurassa (paikalla toki muitakin kansallisuuksia).
Siellä tuli todella isänmaallinen ja ylpeä olo. Kyllä meillä Suomessa on asiat todella hyvin ja voimme olla ylpetä maastamme. Sen olen huomannut myös tänne takaisin muutettuamme.
Itsenäisyys merkitsi ulkosuomalaisuusvuosina ehkä vielä enemmän (tai jotenkin korostui), kun täällä kotimaassa. Itsenäisyyspäivä on erittäin tärkeä minulle ja miehelleni, molempien vaarit ovat/olivat sotaveteraaneja.
Nyt lähden tästä koneen ääreltä valmistelemaan illan herkkuja. Kaksi ystäväpariskuntaa lapsineen ovat tulossa itsenäisyyspäivän illanviettoon meille.
Ps. luin tätä vauva-palstaa koko ajajn myös maailmalla. Hiukan on ehkä muuttunut vuosien varrella negatiivisemmaksi, mistä lie johtunee.
Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!
asuessani neljä vuotta ulkomailla.
En kummemmin Suomessakaan juhli. Linnan juhlia saatan puolella silmllä katsella.
Ulkomailla asuessa olen tuntenut itseni ensisijaisesti skandinaaviksi, mikä oli aika yllättävää. Jos on koti-ikävä, Ikea tuntuu jo melkein kodilta vaikken olisi ikinä ruotsalaisista uskonut ;)
etenkin kun skandinaavisuudella ja suomalaisuudella ei ole oikeastaan mitään tekemistä toistensa kanssa. Sen lisäksi ettei Suomi Skandinaviaan edes kuulu.
...olen niin usein ulkomailla joutunut korjailemaan, kun ihmiset luulevat minua skandinaaviksi, mutta ilmankos, jos osa suomalaisistakin niin luulee.
Nykyisessä asuinmaassani myönnän tuntevani oloni kotoisaksi Ikeassa. Mutta toisaalta Ruotsissa asuessani Ikea edusti minulle kaikkea sitä, mikä homogeenisessa kansankotituotoksessa minua ärsytti ja jonka koin lähes sotivan suomalaisuuttani vastaan.
AP:n kysymykseen: Normi työpäivä, illalla katson linnanjuhlia. Koen ulkosuomalaisena suomalaisuuteni jopa vahvemmin kuin Suomessa, mutta asunut muualla vasta 5 vuotta.
Minustakin Suomessa voitaisiin juhlia itsenäisyyttä enemmän ilon kautta. Ei se mitenkään veteraanien arvoa laskisi. Suomi koostuu maana, valtiona ja kansakuntana niin paljon muustakin kuin noista viime sodista.
Ulkomailla asuessa olen tuntenut itseni ensisijaisesti skandinaaviksi, mikä oli aika yllättävää. Jos on koti-ikävä, Ikea tuntuu jo melkein kodilta vaikken olisi ikinä ruotsalaisista uskonut ;)
Tykkään käyttää suomalaista designia ja tuoda Suomea esiin eri tavoin, kuten Marimekkoa tai Kalevalakoruja ja tietysti Muumimukeja.
Järjestämme tänään itsenäisyyspäivän "vastaanoton" kavereille, eli katsomme linnan juhlia netistä (toivottavasti Areena toimii tänä vuonna!!!)moni täällä on kuullut suomalalaisista "kättelyjuhlista" ja ovat kiinnostuneita. Syömme suomalaista iltapalaa: glögiä, rosollia, lohirullia, leipäjuustoa, pullaa, joulutorttuja, suklaata jne. mitä nyt pystyi sovellettuna tekemään.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!
kun asutaan kaukana kotona.Kaukaa katsottuna on helpompi löytää yhteneväisyyksiä kuin erilaisuuksia Pohjoismaiden välillä. Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että täällä maailman laidalla jopa Ikea tuntuu kuin pieneltä palalta omaa kotimaata.
Olen erittäin ylpeä juuristani ja juuri ulkomailla asuessani olen aina muistanut tavalla tai toisella juhlistaa itsenäisyyspäivää. Olen myös monena vuonna ollut Suomen suurlähetystön vastaanotolla, joka on erittäin hieno tilaisuus sekä tunnelmaltaan sekä samalla mahdollisuus tavata muita maanmiehiä.
etta jos Suomi ei olisi itsenainen, meilla ei olisi ollut ehka mahdollisuutta muuttaa ulkomaille. Niin yksinkertaista. Tai etta meilla ei olisi hyvaa koulutusta jonka avulla kenties se ulkomaan tyopaikka tuli mahdolliseksi.
ON ihan oikeasti mielta avartavaa keskustella ihmisten kanssa, jotka asuivat lapsuutensa esim. Romaniassa. Itsenaisyys on mahtava asia. Ihan sama miten sita juhlitaan. Ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia, mista me sitten valitettaisiin? ;-)
Onnea Suomelle!
ap: ehka kohotettu malja Suomen kunniaksi (sehan ei ole meille vapaapaiva) ja kayty lahetystossa juhlimassa....