11v tyttö pilasi taas koko illan

Murkkuikäisellä tunteet on tosi pinnassa välillä ja meillä kyllä auttaa kun kyselen, että mistäs tuollainen paha tuuli nyt tuli. Yleensä on joku "hyvä" syy. Toi hyvä siksi lainausmerkeissä, että aika pikku syy saa välillä murkun tolaltaan. En ole vielä kokenut noita tilanteita mitenkään ylivoimaisina, vaan asiat puhutaan kunnolla läpi meillä... heh, murkku varmaan kyllästyy ylianalysoivaan äitiin ja ei siksi viitsi enää kiukutella, kun joutuu perustelmaan sen. Ja usein silloin hän itsekin tajuaa, että olipas tyhmästä asiasta kyse ;) Mutta hei mä en sano sitä hänelle, vaan hän itse tulee siihen tulokseen (käänteispsykologiaa...)

Meilläkin piti olla kiva päivä, miehellä lomapäivä, ja oltiin tuumittu että mennään koko perhe ulos syömään. Ei olla vielä koskaan käyty ravintolassa, kun esikoinen on 3-vuotias ja kuopus 1. Ja olisin ah, saanut olla tekemättä ruokaa!



Esikoinen päättikin sitten pitää uhmapäivän, ja kirkui ja polki jalkaa ihan kaikesta. Ei halua vaatteita, ei halua minnekään, haluaa sitä ja haluaa tätä. Ja on sitä tyyppiä, että kun raivoaminen jostain alkaa, menee kepeästi tunti riekkuessa. No, poika joutui lopulta jäähylle kirkumaan huoneeseensa. Sitten aloittaa mies iänikuisen puolustelunsa, että se nyt varmaan nukkui vähän huonot päikkärit tms. väkytystä, mitä en jaksa. Tai siis en jaksa sitä, että ikinä ei ole miestä sanomaan EI, nyt loppui riehuminen!



Mun pitäis aina hoidella kiukuttelut, mies ei ota niistä vastuuta. No, sitten kilahdin minä, ukolle. Ja raivosin sille sitten alakerrassa, kun poika riekkui yläkerrassa. Olisikin ollut kotiäidille ihan liian hyvin, jos olisin päässyt ulos syömään, viimeeksi kävin miehen kanssa viime joulukuussa... eipä meikäläinen kai muuta ansaitse kun ne verkkarit ja paskasen tukan ja nämä neljä seinää.



Ja mies vielä urpoili lisää, kun lupasi hoitaa kaupassa käynnin ja otti sitten tenavat mukaan, niin tietysti unohti ostaa puolet tavaroista.



Illalla sitten sanoin, että jos hakis ne loputkin, en jaksa aina paimentaa aikuista ihmistä ja korjata mokia, ja muistutin, että ottaa puhelimen mukaan, kun ei ikinä muista. Aina sille tulee kauppareissulla jotain kysyttävää, tai sitten ei löydä jotain tavaraa tms. No, ukko ja esikoinen oli puoli tuntia kaupungilla, ja huomasin, että puhelin on jäänyt vaihteeksi... Sitten mies tulee kohta kotiin, ilman esikoista, joka siis oli mukana. Sydän jo pysähtyi, että jotain on sattunut, eikä urpolla ole taas puhelinta, että soittais. Nou hätä, poika olikin autossa, mutta rahapussi unohtunut, ja äijä nappas sen ja luikki taas menemään, ilman puhelinta, joka edelleen jäi pöydälle.



Välillä tekis mieli pieksää aikuinen ihminen, jos se vaikka sit muistas jotain. Aina sama narina, että ei voi mitenkään muistaa kaikkea.



Miten voi olla aikuiselle ihan ylivoimaista katsoa autossa vielä lähtiessä, että on avaimet, lompakko ja puhelin. Mutta ei, kun se on ihan mahdotonta. Aina on vähintään yksi noista hukassa. Ja kun kuitenkin ottaa usein jomman kumman lapsen tai kummankin mukaan kun käy tyyliin öljynvaihdossa tms. ja sitten saakin päähän hoitaa samalla sitä ja tätä, ois kiva saada infoa, että hei, tullaankin vasta tunnin päästä sovitusta...



Oon jotenkin helvetin kypsä tänään. Jospa huomenna ois kaikilla parempi päivä.

Meilläkin piti olla kiva päivä, miehellä lomapäivä, ja oltiin tuumittu että mennään koko perhe ulos syömään. Ei olla vielä koskaan käyty ravintolassa, kun esikoinen on 3-vuotias ja kuopus 1. Ja olisin ah, saanut olla tekemättä ruokaa!

Esikoinen päättikin sitten pitää uhmapäivän, ja kirkui ja polki jalkaa ihan kaikesta. Ei halua vaatteita, ei halua minnekään, haluaa sitä ja haluaa tätä. Ja on sitä tyyppiä, että kun raivoaminen jostain alkaa, menee kepeästi tunti riekkuessa. No, poika joutui lopulta jäähylle kirkumaan huoneeseensa. Sitten aloittaa mies iänikuisen puolustelunsa, että se nyt varmaan nukkui vähän huonot päikkärit tms. väkytystä, mitä en jaksa. Tai siis en jaksa sitä, että ikinä ei ole miestä sanomaan EI, nyt loppui riehuminen!

Mun pitäis aina hoidella kiukuttelut, mies ei ota niistä vastuuta. No, sitten kilahdin minä, ukolle. Ja raivosin sille sitten alakerrassa, kun poika riekkui yläkerrassa. Olisikin ollut kotiäidille ihan liian hyvin, jos olisin päässyt ulos syömään, viimeeksi kävin miehen kanssa viime joulukuussa... eipä meikäläinen kai muuta ansaitse kun ne verkkarit ja paskasen tukan ja nämä neljä seinää.

Ja mies vielä urpoili lisää, kun lupasi hoitaa kaupassa käynnin ja otti sitten tenavat mukaan, niin tietysti unohti ostaa puolet tavaroista.

Illalla sitten sanoin, että jos hakis ne loputkin, en jaksa aina paimentaa aikuista ihmistä ja korjata mokia, ja muistutin, että ottaa puhelimen mukaan, kun ei ikinä muista. Aina sille tulee kauppareissulla jotain kysyttävää, tai sitten ei löydä jotain tavaraa tms. No, ukko ja esikoinen oli puoli tuntia kaupungilla, ja huomasin, että puhelin on jäänyt vaihteeksi... Sitten mies tulee kohta kotiin, ilman esikoista, joka siis oli mukana. Sydän jo pysähtyi, että jotain on sattunut, eikä urpolla ole taas puhelinta, että soittais. Nou hätä, poika olikin autossa, mutta rahapussi unohtunut, ja äijä nappas sen ja luikki taas menemään, ilman puhelinta, joka edelleen jäi pöydälle.

Välillä tekis mieli pieksää aikuinen ihminen, jos se vaikka sit muistas jotain. Aina sama narina, että ei voi mitenkään muistaa kaikkea.

Miten voi olla aikuiselle ihan ylivoimaista katsoa autossa vielä lähtiessä, että on avaimet, lompakko ja puhelin. Mutta ei, kun se on ihan mahdotonta. Aina on vähintään yksi noista hukassa. Ja kun kuitenkin ottaa usein jomman kumman lapsen tai kummankin mukaan kun käy tyyliin öljynvaihdossa tms. ja sitten saakin päähän hoitaa samalla sitä ja tätä, ois kiva saada infoa, että hei, tullaankin vasta tunnin päästä sovitusta...

Oon jotenkin helvetin kypsä tänään. Jospa huomenna ois kaikilla parempi päivä.

Ihailtavan värikkäästi kerrot teidän päivästä! Mutta mietitkö sä itse koskaan että saatat itse vaikuttaa siihen että sun elämä ja ihmissuhteet on perseestä? Kiillota peiliäsi ja kurkistele sinne, vedä paskaset verkkarit päähäsi ja pohdi.

Lapsen kiukuttelu nyt ois varmasti mennyt ohi, mutta hienosti päätit sitten ite pilata koko illan oikein perinpohjaisesti.

Meilläkin piti olla kiva päivä, miehellä lomapäivä, ja oltiin tuumittu että mennään koko perhe ulos syömään. Ei olla vielä koskaan käyty ravintolassa, kun esikoinen on 3-vuotias ja kuopus 1. Ja olisin ah, saanut olla tekemättä ruokaa!

Esikoinen päättikin sitten pitää uhmapäivän, ja kirkui ja polki jalkaa ihan kaikesta. Ei halua vaatteita, ei halua minnekään, haluaa sitä ja haluaa tätä. Ja on sitä tyyppiä, että kun raivoaminen jostain alkaa, menee kepeästi tunti riekkuessa. No, poika joutui lopulta jäähylle kirkumaan huoneeseensa. Sitten aloittaa mies iänikuisen puolustelunsa, että se nyt varmaan nukkui vähän huonot päikkärit tms. väkytystä, mitä en jaksa. Tai siis en jaksa sitä, että ikinä ei ole miestä sanomaan EI, nyt loppui riehuminen!

Mun pitäis aina hoidella kiukuttelut, mies ei ota niistä vastuuta. No, sitten kilahdin minä, ukolle. Ja raivosin sille sitten alakerrassa, kun poika riekkui yläkerrassa. Olisikin ollut kotiäidille ihan liian hyvin, jos olisin päässyt ulos syömään, viimeeksi kävin miehen kanssa viime joulukuussa... eipä meikäläinen kai muuta ansaitse kun ne verkkarit ja paskasen tukan ja nämä neljä seinää.

Ja mies vielä urpoili lisää, kun lupasi hoitaa kaupassa käynnin ja otti sitten tenavat mukaan, niin tietysti unohti ostaa puolet tavaroista.

Illalla sitten sanoin, että jos hakis ne loputkin, en jaksa aina paimentaa aikuista ihmistä ja korjata mokia, ja muistutin, että ottaa puhelimen mukaan, kun ei ikinä muista. Aina sille tulee kauppareissulla jotain kysyttävää, tai sitten ei löydä jotain tavaraa tms. No, ukko ja esikoinen oli puoli tuntia kaupungilla, ja huomasin, että puhelin on jäänyt vaihteeksi... Sitten mies tulee kohta kotiin, ilman esikoista, joka siis oli mukana. Sydän jo pysähtyi, että jotain on sattunut, eikä urpolla ole taas puhelinta, että soittais. Nou hätä, poika olikin autossa, mutta rahapussi unohtunut, ja äijä nappas sen ja luikki taas menemään, ilman puhelinta, joka edelleen jäi pöydälle.

Välillä tekis mieli pieksää aikuinen ihminen, jos se vaikka sit muistas jotain. Aina sama narina, että ei voi mitenkään muistaa kaikkea.

Miten voi olla aikuiselle ihan ylivoimaista katsoa autossa vielä lähtiessä, että on avaimet, lompakko ja puhelin. Mutta ei, kun se on ihan mahdotonta. Aina on vähintään yksi noista hukassa. Ja kun kuitenkin ottaa usein jomman kumman lapsen tai kummankin mukaan kun käy tyyliin öljynvaihdossa tms. ja sitten saakin päähän hoitaa samalla sitä ja tätä, ois kiva saada infoa, että hei, tullaankin vasta tunnin päästä sovitusta...

Oon jotenkin helvetin kypsä tänään. Jospa huomenna ois kaikilla parempi päivä.

Meillä ihan samanlaista 9v kanssa. Ja ei, ei ole kyse murrosiästä. Lapsi on valitettavasti aina ollut voimakas ilmaisemaan negatiivisia tunteitaan. Ikävä kyllä se tarttuu.

Mietin itsekin eilen miten voi pitää hyvää tuulta yllä kun toinen rutisee, valittaa, vikisee, irvistelee ja haukkuu. En ole niin paksunahkainen ettei se vaikuttaisi omaan mielialaan.

Meillä on muitakin lapsia, joiden kanssa ei ole tällaisia ongelmia. Ihan vaan normaaleja kiukutteluja, joista selvitään puhumalla, jäähyillä ym.

Joten asiallisia neuvoja kiitos. Av-palstailijat ilmeisesti tyytyy läimäyttelemään kiukuttelevia lapsia. Me emme sitä tee, joten jos jollain on muita keinoja säilyttää oma mielenrauha niin laittakaas tulemaan.

Seura tekee kaltaisekseen.

Tajunnut tuota viimeistä perhettä, siellähän lapsi sai päättää koko perheen ohjelmasta uhmakohtauksessa.

arestiin ? Ei 11 -vuotias ole enää mikään täysin pikkukakara. Ja minusta joku arestiin telkeäminen olisi nöyryyttävää minkä ikäiselle tahansa. Ainakin omalla kohdallani se olisi vain pahentanut asioita.

pois käytöstä. Töihin lähdettässä on vaan napattu kaapelit mukaan. Toisinaan taas on otettu lempimuotivaatteita ja lahjarahoja ja sitten on ilmoitettu, että miten ne voi tienata takaisin. Se on huomattu, että pelkkä uhkailu ei auta, vaan ne pitää sitten myös kunnolla totetuttaa. Muutaman päivän kituuttamisen jälkeen neitokaisen asenne yleensä muuttuu, mutta valitettavasti se on väliaikaista, kuten olettaa voikin. Onneksi olemme tytön isän kanssa samoilla linjoilla, joten ei tarvitse yksin pähkäillä. Ja ei sitä rauhallisena aina voikaan pysyä. Olen yrittänyt sanoa tytölle, että vanhemmatkin voivat väsyä ja anteeksikin mekin joudumme välillä pyytämään. Ehkä itse yritän kuitenkin antaa lapselle tunteen, että kaikesta huolimatta vanhempien rakkaus kestää. Muista sinäkin armahtaa myös itsesi.

Ja miten pysyt ite rauhallisena nurinan keskellä? Mulle tekee tiukkaa sanoa rakastavani lasta ku omassa nupissa kiehuu. Sanoin eilen lapselle ikävästi ja harmitti jälkeen päin. Lapsi oli toisaalta useamman päivän rutissu ja valittanu, mietin vaan että mikä epäihminen sitä pitäis olla että semmonen ei vaikuttais mitenkään mielialaan.

Siellä samanlaista eli välillä rakastetaan niin helvetisti ja seuraavassa hetkessä viedään pois lahjarahat ja puhtaat vaatteet. Tyttö sanoi, että hän ei enää jaksa. Vanhemmat eivät näytä ihmeemmin kaipaavan, koska tyttö on meillä nyt neljättä päivää.

Tyttö totesi, että vanhemmat olisi voineet tappaa hänet, kun hän oli pieni. Kamalampaa jatkuva kidutus kuin kertaisku. Uskon, että sinun lapsellasi on samanlainen olo.

mutta lasten edellytetään olevan aina iloisia.

Siis täh.



t. kolmen pojan äippy