Ateistit ja agnostikot, kuunteletteko kristillisiä joululauluja?
Kommentit (22)
en tosin yleensä suomalaisia uskonnollisia joululauluja, koska ne ovat yleensä synkeitä.
kuuntele. Ovat ankeita ja äärimmäisen masentavia.
Mikäs ihme kysymys tämäkin taas on?
esim. Tule joulu kultainen (tulee ihanasti Sokos mieleen).
kuunnella. Ei tunteita suuntaan tai toiseen.
esim. Tule joulu kultainen (tulee ihanasti Sokos mieleen).
samoin kuuntelen barokin ajan klassista musiikkia, vaikka se on vahvasti uskonnollista. Samoin kuuntelen mielelläni keski-ajan musiikkia sekä sitäkin vanhempaa kirkkomusiikkia (gregoriaaninen, Palestrina).
Saatan ulkomaan reissulla käydä paikallisessa kirkossa katsomassa taidetta tai vaikka sitä kirkkoa ihan arkkitehtoonisena rakennuksena.
Ihme kysymys :)
Onhan kristilliset joululaulut ylistystä Jumalalle. Itsestäni tuntuisi oudolta kuunnella vaikkapa hare krishna -lauluja.
Itsestäni tuntuisi oudolta kuunnella vaikkapa hare krishna -lauluja.
totutettu siihen. Silloin kristilliset laulut olisivat mielestäsi outoja.
Käyn myös kirkossa laulamassa kauneimpia joululauluja.
johtuuko kenties siitä, että pelkäävät saavansa vaikutteita? Onko usko niin heikko?
Tutun lapset eivät saa harrastaa itsepyuolustuslajeja, koska niissä kumarretaan aluksi - kumarruksella kun saattaa olla joku piilomerkitys ja lapsiparka kumartaisikin itämaisille jumalille :)
Itselleni ei tuota vaikeuksia kuunnella kristillisiä tai muiden uskontokuntien musiikkia. Kunnioitan kaikkia uskontoja vaikka en itse uskokaan.
ateistienkin pitäisi pelätä että jonkun uskonnollisen laulun kuuleminen johtaisi kääntymykseen?
Vai onko tää nyt taas yksi niistä järjenvalon hukanneista ketjuista joissa uskovaisten mielestä ei-uskovaisten ei pitäisi saada kuunnella kristillistä musiikka koska se on heitin.
useimmat joululaulut on kristillisiä,joulu ny kumminki on kristillinen juhla vaikka onki turhan kaupallinen nykyään.Suosikkijoululauluni on kyllä Mamban Joulu peruutettu
t:Agnostikko,joka tykkää kristillisistäkin joululauluista
Uskovaiset ja kreationistin, harrastatteko tähtitiedettä?
Mielenkiintoista, että kysymykseni herättää ärtymystä. Miksi?
ap
Ikuinen lempparini on Sydämeeni joulun teen Loirin esittämänä. Rakastan kaikkea jouluun liittyvää, myös hengellisiä asioita, vaikka agnostikko olenkin.
Uskovaiset ja kreationistin, harrastatteko tähtitiedettä?
Mielenkiintoista, että kysymykseni herättää ärtymystä. Miksi?
ap
Mielenkiintoista, että kysymykseni herättää ärtymystä. Miksi?
ap
Joka joulu joku uskovainen aloittaa keskustelun aiheesta ateistit, miksi vietätte joulua, ja ateistit vastaa että no siksi kun uskovaiset on omineet joulun pakanoilta ja vastakysymys kuuluu että uskovaiset, miksi teillä on joulukuusi ja joulupukki ja niin edelleen. Mä en oikeasti tiedä mihin uskovat näillä keskusteluilla pyrkii. Eiku ai niin, tieteenkään ärtymys typerien kysymysten äärellä ei johdu typeristä kysymyksistä vaan siitä että ateisti tuntee piston sydämessään ja oikeasti haluaa uskoa Jeessukseen. Hohhoijaa.
Minulla on paljon inhokkijoululauluja, mutta toisaalta hoilottelusuosikkeja. En fanita iskelmätähtiäkään tai kuuntele iskelmiä, mutta kymmenittäin silti osaan niitä.
Joulua juhlin kristittyjen sukulaisten luona. Kodissamme joulu ei näy mitenkään. Kynttilöitä on poltettu jo elokuusta. Eikä se ateistinkaan suu tuohesta ole vaan kinkku ja laatikot maistuvat. Roomalaiset ja viikingithän juhlivat syömällä sianlihaa vuoden pimeimpänä aikana.
Luen myös mielelläni Jeesuksen vuorisaarnaa, mikä on yksi Raamatun kauneimmista kohdista. En siltikään kuulu kirkkoon ja pidän itseäni agnostikkona.