Kyllä te homojen vastustajat elätte pilvissä.
Mitä pahaa voi olla lapselle joka kasvaisi kahden miehen kanssa ja näkisi esim halaamista ja pusimista.Samaa harrastaa heterot lasten edessä.Mitään muuta ei kuulu lasten nähdä muutenkaan!!
Kommentit (45)
Ei kaksi äitiä anna miehen mallia, eikä isät pysty olemaan äitejä tai antamaan naisen mallia.
Eikö sitä mallia voi saada vaikka isovanhemmilta tai sediltä tai tädeiltä? Tai vaikka kaveriperheestä?
tehdä lapsia jos onnistuvat omassa suhteessaan saamaan lapsen alulle. Muussa tapauksessa järkikin sanoo ettei niin pidä olla.
tarvitsee miehen ja naisen mallin kasvamiseen, oppimiseen ja hyväksymiseen.
Sillä ei ole merkitystä jos nämä kyseiset mallit ovat juoppoja ja riitelevät joka päivä. Se kasvattaa lasta silti.
Homo pareilla se jää pakosti puutteellisesti vaikka olisivat täydellisiä vanhempia.
Ps. En edes vastusta homoliittoja
TARVITSE kotonaan mitään naisten ja miesten malleja, niitä tarjoaa maailma ympärillä vaikka millä mitalla. Mitä lapsi tarvitsee kotonaan on rakkautta ja rajoja sekä tietenkin turvaa ja viisautta kasvaakseen hyvän itsetunnon omaavaksi, ehjäksi ja ajattelevaksi ihmiseksi.
tehdä lapsia jos onnistuvat omassa suhteessaan saamaan lapsen alulle. Muussa tapauksessa järkikin sanoo ettei niin pidä olla.
Ihan vain pari korjausta. Homojen eroamisesta on tilastollista dataa luonnollisestikin vain lyhyeltä ajalta. Paikoin maailmalla homot eroavat _vähemmän_ kuin heterot.
Toisekseen tämä mallioppimisvöyhötys on tosiaan niin kulunutta. Miehiä ja naisia on moneksi, eikä mikään estä hyvää vanhempaa auttamasta lastaan sellaisessakin asiassa jota ei itse ole kokenut.